Isoisäni kohtalon maisemissa

On mukavaa viettää aikaa sukulaisten seurassa ja käydä paikoissa, jotka ovat oman identiteetin kannalta merkityksellisiä.

Suoritimme rajanylityskoreografian Vaalimaalla. Ensin kuljimme läpi suomalaisen raja-aseman. Passien tarkistus sujui mutkattomasti. Sitten nousimme takaisin bussiin ja siirryimme rajan yli Venäjän puoleiselle asemalle. Siellä asettauduimme nimilistan mukaiseen järjestykseen ja kuljimme läpi tarkistuksen. Hyvin sujui. Saavatkohan venäläiset passintarkastajat ilmeettömyyskoulutusta?

Erään kiinalaisryhmän suomalaiskuljettaja kertoi, miten hänen asiakkaitaan paikalla kohdellaan. Kiinalaiset olivat tulleet - toisin kuin me - matkatavaroineen jonottamaan. Kuljettaja kertoi, että venäläiset tutkivat tarkasti heidän tavaransa, vaikka heiltä ei löydy mitään. Sitten he saavat raahata laukkunsa takaisin autoon. Kuskin mukaan heitä nöyryytetään näin, koska heitä pidetään rikkaina. Hän on aikaisemmin tuonut amerikkalaisia ja kanadalaisia sirkuslaisia Venäjältä Suomeen. Heitä on kohdeltu samalla lailla.

Matkamme seuraava vaihe oli minulle hyvin merkityksellinen. Matkakumppaneillemme sopi, että käytämme hieman aikaa Säkkijärven Vilajoen kohdalla.

Olen kertonut varmaan moneen kertaan, että äitini isä haavoittui kuolettavasti kyseisellä paikalla talvisodassa 11.3.1940 eli sodan kolmanneksi viimeisenä päivänä. Hän kuoli samana päivänä kenttäsairaalassa Haminassa. Vilajoki laskee Viipurinlahteen. Suomalaisilla oli vähäiset voimat kyseisen lahden länsirannalla, koska jään ei katsottu kestävän venäläisten tuloa lahden yli. He kuitenkin tulivat. Heille ei merkinnyt mitään, että osa panssarivaunuista putosi jään läpi mereen.

Venäläiset olivat saaneet sillanpääaseman Vilajoen kohdalla ja tunkeutuneet kymmenen kilometriä siitä sisämaahan. Heillä oli tällä kohdalla Viipurin ja Helsingin välinen tie hallussaan. Sitä pitkin he olisivat voineet pyrkiä sekä suomalaisten selustaan Viipurin taakse sekä kohti Helsinkiä.

Ruotsalaiset vapaaehtoiset vapauttivat Lapista Jalkaväkirykmentti 40:n, jossa isoisäni taisteli. Joukot siirrettiin Viipurinlahdelle. Tilanne oli sekasortoinen ja ryhmien alistussuhteet sekavat.

Jossakin toisaalla neuvoteltiin aselevosta, mutta sotamiesten oli taisteltava. Yrjö Jylhäsaari tapasi kohtalonsa. Hieman alle kahdeksanvuotias äitini ja hänen neljä nuorempaa sisarustaan jäivät ilman isää ja mummolle avautui lesken tie.

Käsittääkseni isoisäni taisteli Vilajoen  lännen puoleisessa Häränpääniemessä tai sen kohdalla maantien tuntumassa.

Käännyimme maantieltä kohti Häränpääniemeä ja ajoimme niin pitkälle kuin pääsimme. Lopulta vastassamme oli rautaportti, Venäjän lippu ja vartioasema. Portin takana on ehkä jonkin napamiehen datsa tai jokin viranomaisten kesäpaikka.

Häränpääiemessä oli enimmäkseen metsää, mutta myös peltoja ja taloja. Vilalahti pilkahteli vasemmalla puolellamme. Tunsin rinnassani, että tämä paikka on minulle erityinen. Jossakin täällä isoisäni sai sirpaleen selkäänsä. Nyt sattui, kerro terveiset vaimolle ja lapsille, sanoi hän. Sen jälkeen tuskin enää mitään. Luultavasti hänet hinattiin pulkalla lähimmälle joukkosidontapaikalle, jossa lääkäri totesi, että häntä kannattaa vielä hoitaa, ja lähetti Haminaan.

Jatkoimme matkaamme, poikkesimme eräälle huoltoasemalle, ja saavuimme illan suussa Sakkolan Kiviniemessä olevaan majapaikkaamme.