Tänään minulle selvisi, että kauhukuva on toisessa muodossa totta. Hesarin tämänpäiväinen artikkeli Kirurgi kertoo elinten ryöstöistä kuvaa mitä Kiinassa tapahtuu. Kirurgi Enver Tohti pyydettiin kerran tehtävään, jonka hän on jälkeenpäin todennut osallistumiseksi henkirikokseen. Hänet vietiin teloituspaikalle ja käskettiin irroittamaan rintaan ammutulta mieheltä maksa ja kaksi munuaista. Mies oli tajuton. Hän olisi kuollut joka tapauksessa, mutta toimenpide nopeutti hänen menehtymistään.
Tohti asuu nykyään Britanniassa ja haluaa puhua kokemastaan. Useiden tahojen mukaan Kiina on ainakin parin vuosikymmenen ajan teloittanut mielipidevankeja saadakseen heiltä sisäelimiä, joita maan sairaalat myyvät sekä kiinalaisille että ulkomaalaisille. Toiminta on ilmeisesti laajaa.
Jos kiinalaiset sairaalat myyvät tätä tarkoitusta varten surmattujen ihmisten elimiä, miksi ne eivät myisi myös tarkoitukseen kloonattujen ihmisten elimiä? Heidän ei luultavasti tarvitse. Valmiiksi täysikasvuisista ihmisistä saa elimiä nopeasti eikä uhrien varttumisajan elinkustannuksia tarvitse maksaa.
Kumpi on kauheampi näky, Ishiguron dystopia vai Kiinan todellisuus? Kummassakin tapauksessa valtio mahdollistaa toiminnan. Dystopian luovuttajat ovat lapsesta saakka tietoisia kohtalostaan ja heidät aivopestään pitämään kohtaloaan oikeutettuna. Kiinalaiset uhrit eivät todennäköisesti tiedä olevansa luovuttajia ja jos tietäisivät, eivät luultavasti juurikaan välittäisi. Ishigurun teoksen uhreille tehdään monta luovutusleikkausta kunnes he kuolevat komplikaatioihin.
Ei ole erityisen mielekästä verrata todellisuutta ja fiktiota. Todellisuus on kauhistuttava, fiktio tiedetään taruksi. Tuntuisi vielä kauhistuttavammalta, jos kyseistä epäeettistä toimintaa harjoitettaisiin jossakin naapurimaistamme. Ihmisen psyyke on siitä kummallinen, että kaukana tapahtuva paha ei hätkähdytä yhtä paljon kuin lähellä tapahtuva.
Muulla maailmalla olisi eettinen velvollisuus painostaa Kiinaa luopumaan tuomittavasta toiminnastaan. Sitä ei tapahdu, koska Kiinalla on valtaa. Sitäpaitsi kauppasuhteisiin puuttuminen haittaisi mahdollisesti myös omaa taloutta, eikä sitä tietenkään haluta. Tämä ei ole ainoa asia, missä maailma toimii "pragmaattisesti".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti