Jos kaikki maailman edesmenneet ja nykyiset piirtäjät voitaisiin panna paremmuusjärjestykseen, Jean Auguste Dominique Ingres (1780-1687), hänkin klassisti ja Davidin oppilas, varmasti kuuluisi voittajaehdokkaisiin.
Ingres pitikin itseään ensisijaisesti piirtäjänä ja piirtäminen oli hänelle luonnonmukaisuuden ohella muodon peruspilari. Hän maalasikin runsaasti, mutta siitä myöhemmin.
Ingres säilytti tyylinsä muuttumattomana koko pitkän uransa ajan. Elämänsä loppupuolella maalasi omalla tyylillään samaan aikaan, kun impressionistit olivat jo täydessä vauhdissa.
Ingres oli perfektionisti, mikä piirre häiritsee minua hänen maalaamissaan muotokuvissa, jotka tosin ovat loistavia, mutta kuitenkin jotenkin liian täydellisiä. Muotokuvien mallit nousevat elämän rosoisuuden yläpuolelle kaikessa silottuneisuudessaan. En tiedä, tunsiko Ingres Platonin tuotantoa, mutta jonkinlaisilta ideaaleilta hänen mallinsa näyttävät. No, klassisti kun oli, saattoipa hyvinkin tuntea.
Ingres kuvaa piirroksissaan mestarillisen psykologisesti malliensa persoonallisuutta. Hahmot ovat niin eläviä, että niiden on helppo kuvitella alkavan liikkua malleillensa luontaiseen tapaan.
Paganinin muotokuvassa näkyy hänen toisinaan käyttämänsä tapa piirtää kasvot ja pää yksityiskohtaisesti, mutta jättää epäolennaisemmat - kuten vaatteiden liepeet - viitteellisiksi.
 |
| Stamatyn perhe, Wikimedia Commons |
 |
| Niccolo Paganini, Wikimedia Commons |
Ingres oli perfektionisti, mikä piirre häiritsee minua hänen maalaamissaan muotokuvissa, jotka tosin ovat loistavia, mutta kuitenkin jotenkin liian täydellisiä. Muotokuvien mallit nousevat elämän rosoisuuden yläpuolelle kaikessa silottuneisuudessaan. En tiedä, tunsiko Ingres Platonin tuotantoa, mutta jonkinlaisilta ideaaleilta hänen mallinsa näyttävät. No, klassisti kun oli, saattoipa hyvinkin tuntea.
Ingres kuvaa piirroksissaan mestarillisen psykologisesti malliensa persoonallisuutta. Hahmot ovat niin eläviä, että niiden on helppo kuvitella alkavan liikkua malleillensa luontaiseen tapaan.
Paganinin muotokuvassa näkyy hänen toisinaan käyttämänsä tapa piirtää kasvot ja pää yksityiskohtaisesti, mutta jättää epäolennaisemmat - kuten vaatteiden liepeet - viitteellisiksi.
Tämä artikkeli on julkaistu aikaisemmin 30. syyskuuta 2010 blogissa Taidehistoriaa ja muutakin havinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti