Olisiko minua kannattanut hoitaa?

Hesarin mielipidesivuilla on tänään erään apulaisprofessorin, erikoislääkärin ja professorin juttu terveydenhuollossa tapahtuvasta priorisoinnista.

Kirjoittajat toteavat, että "jos kaikkien ihmisten kaikki sairaudet hoidettaisiin niin hyvin kuin mahdollista, laskua ei kukaan pystyisi maksamaan." Koko väestön hoitamisen näkökulmasta katsoen on kirjoittajien mukaan tehtävä valintoja. Potilaat ja heidän omaisensa haluaisivat käytettävän myös kalliita, mutta heikkotehoisia hoitoja. Veronmaksajina he voivat kuitenkin olla toista mieltä. Näistä syistä kirjoittajat peräänkuuluttavat avointa keskustelua priorisoinnista. He toteavat myös, että väestön ikääntyessä kysymys tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta voimistuu.

Samalla sivulla nuorehko kirjoittaja kiittää yhteiskunnan eri tahoja saamastaan runsaasta tuesta, jonka ansioista hän on voinut merkittävistä terveydellisistä haasteistaan huolimatta eheytyä mahdollisimman toimintakykyiseksi ja onnelliseksi ihmiseksi.

Ensimmäisen jutun kirjoittajien esittämä ongelma on todella kipeä. Mihin rajalliset voimavarat on sijoitettava, kun niitä ei riitä kaikille tarvitseville.

Voin konkretisoida ongelmaa vertaamalla jälkimmäisen artikkelin kirjoittajan tilannetta omaani. Hän on voinut saamansa tuen ansiosta tehdä opiskelun ohella osa-aikatyötä ja hänelle on lähivuosina mahdollista valmistua unelma-alalleen. Hän odottaa innolla pääsevänsä maksamaan saamaansa tukea työllään takaisin. Minut on pelastettu kahdelta syövältä vain vähän ennen työeläkkeelle jäämistäni.

Voidaan ajatella, että olen saanut vastinetta aikaisemmin maksamilleni veroille. On tosin hyvin todennäköistä, että aiheuttamani kustannukset ovat paljon suuremmat kuin työurani aikana maksamani verot. Tätä voidaan puolustaa vakuutusperiaatteella. Kun kaikilta kerätään, voidaan maksaa harvojen potemien sairauksien vaatimat kalliit hoidot.

Kun terveydenhuollon tarvitsemat voimavarat todennäköisesti vähenevät, joudutaan entistä hankalampiin valintatilanteisiin. Asiaa voidaan kärjistää kuvittelemalla tilannetta, jossa sekä jälkimmäisen kirjoittajan että minun hoitoihini ei olisi rahat riittäneet.

Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta olisi resurssit myönnettävä jälkimmäisen kirjoittajan hoitoihin, koska näin hänellekin suodaan mahdollisuus osallistua tarvitsemiensa hoitojen kustannusten maksamiseen. En tiedä onko hän perheellinen, mutta jos on, hänen mahdollisesti alaikäiset lapsensa hyötyisivät hänen saamistaan hoidoista. Minun aikuiseksi kasvaneiden lapsieni tilanne on toinen. Olen toki tarpeellinen lastenlapsilleni, mutta jälkimmäisen kirjoittajan mahdollisten lasten tarve toiseen vanhempaansa on luonnollisesti ratkaisevampi.

Ehkä asetelmaa voidaan verrata tilanteeseen, jossa uppoavassa laivassa on yhteen pelastusveneeseen enemmän pyrkijöitä kuin siihen mahtuu. On priorisoitava.

Kuvitellussa tilanteessa sekä yhteiskunnan näkökulmasta että meidän kahden potilaan tilanteiden kannalta hänelle kuuluisi paras mahdollinen yhteiskunnan hoito ja tuki. Minun kohtalokseni jäisi katsoa, mihin rajallinen omaisuuteni riittäisi kahden syövän hoitamisessa tai saattohoidossa jossakin yksityisessä laitoksessa.

Valtion velkaantumista ajatellen voidaan kysyä, olisiko minua kannattanut hoitaa myöskään silloin, kun sairastin syöpiäni.