Yhden lehtijutun perusteella ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Noista lausunnoista saa kuitenkin vaikutelman yhteisöstä, joka poikkeaa merkittävästi omasta hengellisestä kodistani. Me ymmärrämme, että seurakunnallamme on raja. Se kulkee sydämestä sydämeen. Jos olet tehnyt parannuksen tai olet ollut laillamme uskovainen lapsesta saakka, kuulut meihin. Raja ei kuitenkaan ole ylittämätön. Sisään pääsee Raamatun sanoin "ahtaasta portista", ja jotkut ylittävät rajan sisältä ulos. Jos ja kun joku tekee parannuksen, se näkyy myös muutoksena hänen elämäntavoissaan, jos kääntyminen kantaa hedelmää. Näistä seuraa, että seurakuntamme on näkyvä. Henkilö joko kuulee tai ei kuulu joukkoomme. Välimuotoa ei ole. Seuratilaisuutemme ovat kuitenkin kaikille avoimia, joten kuulemaan on jokainen tervetullut sellaisena kuin on.
Evankelisluterilaisessa kirkossakin on voimakkaita yksilöllisyyttä korostavia tendenssejä. Asioihin tuntuu olevan hankala ottaa selvää kantaa, koska näkemyksiä on niin paljon.
Jotkut kristillistä uskoa tunnustavat julkisuuden henkilöt ovat halunneet painottaa etäisyyttään "niihin, jotka luulevat omistavansa totuuden". Liberaaliuden paine ilmeisesti saa toimimaan näin. Sellainen käsitys, että "kukin tulee uskollaan autuaaksi" tuntuu saavan laajaa kannatusta. Joku saattaa yhä ajatella, että "totisimmat jokaisen uskon edustajista tulevat autuaaksi". En tiedä, onko tällä ajatuksella yhä kannatusta. Sen mukaan ilmeisesti uskon intensiteetti tai uskon harjoittamisen aktiivisuus ratkaisisi autuuden. On vaikea keksiä, mille perustalle tällainen käsitys rakentuu.
Minä uskon vanhanaikaisesti, että Raamatun opetus, uskovaisten yhteinen rakkaus ja Pyhän Hengen vaikutus luovat puitteet, joissa on mahdollista päästä osalliseksi Kristuksen lunastustyöstä.
1 kommentti:
Lähetä kommentti