Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 25. helmikuuta 2020

"Jälkitautia"?

Olen selvinnyt syövistäni toistaiseksi käsittämättömän hyvin ja olen kiitollinen siitä. Kokonaan entiselleni en ole kuitenkaan palannut.

En kestä intensiivistä elämää, esimerkiksi matkustamista paikasta toiseen. Lomailimme viime kesänä Pohjois-Suomessa. Ajoimme paikasta toiseen. Se oli mukavaa, mutta jouduin taas turvautumaan unilääkkeisiin. Vauhdikasta vaihetta voi seurata myös syvä väsymys. Ei kuitenkaan aina, täydellistä syy- ja seuraussuhdetta en pysty tunnistamaan.

Elämämme täällä Antibesissa on rauhallista arkea. Minun on silti vaikea saada unta. Oikeastaan nukahdan liiankin helposti, mutta väärään aikaan. Aamupäivin minua vaivaa uneliaisuus ja puolen yön aikoihin liiallinen vireys. Tokkuraisuus johtuu ilmeisesti unilääkkeistä, joita joudun käyttämään. Tarvittava annoskoko on kasvanut huolestuttavasti.

Kuuntelin Areenasta eilen ohjelman Kysy mitä vain unettomuudesta. Joillekin ihmisille on kuulemma tietty vireys ominaista. Olen enemmän ilta- kuin aamuvirkku. Kukkujilla on muita useammin uniongelmia. Olen iltaisin vireä, mutta en todellakaan aamupäivisin. En haluaisi lopettaa puuhiani illalla, kun olen päässyt vauhtiin.

Puuhani eivät ole kummoisia, opiskelen ranskaa, käyn lenkillä, luen ja kirjoitan blogiani pari kertaa viikossa. Oikea käteni tarvitsee yhä lepoa, joten pidän lomaa piirtämisestä.

Saatan kuitenkin olla liian tavoitteellinen toimissani. Ahnehdin Coffee Break Frenchin mainioita oppituokioita. Käyn kolme kertaa viikossa lenkillä. En juokse koko matkaa, mutta olen nostanut hölkkäämisen yhteismäärän 45 minuuttiin. Olen ollut mielisttäni, kun olen huomannut selviäväni urakasta kohtuullisen vaivattomasti. Lenkit tuntuvat kuitenkin saattavan minut liialliseen vireyteen. Luulisi, että ulkoilu pikemmin edistää nukkumista.

Olen rajoittanut nukkumistani siten, että herään kahdeksan tienoilla. Se ei ole auttanut. Olen myös välttänyt läppärin käyttöä illalla. Lukeminenkaan ei tunnu rauhoittavan riittävästi. Juon kofeiinitonta kahvia.

Tuntuu vaikealta vähentää liikkumista, kun olen päässyt pitkään harjoittelemalla eteenpäin. Olen jo aikaistanut ulkoiluani, jotta palautumisaikaa on riittävästi. Ranskan kielen ahmimista voin yrittää hillitä.

Selvisin aika tyynenä taannoisista syöpäjaksoistani. Mieleeni on tullut, että pääsinkö siinä suhteessa liian helpolla. Onko alitajunnassani jotakin kuoleman läheisyyden aiheuttamaa kuormaa?
Mainitsemassani radio-ohjelmassa mainittiin, että painajaisunet saattavat olla merkki jostakin, joka ei ole kunnossa. Näen hyvin harvoin painajaisunia, enkä muista niiden koskaan liittyneen sairastamiseen. Menneen ajan työpaineet palautuvat joskus uniini.

Voi olla, että sytostaatit ovat sotkeneet käyttöjärjestelmäni. Tai sitten kyse on vanhenemisesta. Unilääkkeistä olisi hyvä päästä eroon. Ongelmasta on vaikea saada otetta.








2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos lenkkeily virkistää illalla etkä vielä ole kokeillut sitä aamulla / aamupäivällä, kannattaa kokeilla. Näin se piristää aamupäivää ja päivää, mutta väsyttää sitten oikeaan aikaan illalla.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos! Tuo kuulostaa hyvältä neuvolta. Olen tosin aika saamaton aamuisin. Lenkki käynnistäisi hyvin päivän.