Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 1. helmikuuta 2020

Mielikuvituksellinen reittiehdotus

Joskus täällä Etelä-Ranskassa voi kokea olevansa Timbuktusta tai Siperiasta kotoisin. Kävimme Antibesin rautatieaseman infossa pyytämässä apua reittisuunnitelmiin paluumatkalle Suomeen. Vaikutti siltä, että asiakaspalvelijan piti selvittää itselleen missä Suomi on. Hän kysyi meiltä huvittuneena, aiommeko uida osa matkaa. Ilmeisesti hänelle selvisi, että Suomi on Ranskasta katsoen meren takana. Hän kehotti meitä palaamaan, kun varsinainen lippumyymälä on auki.

Palasimme toisena päivänä ja asioimme lippumyymälässä. Valitettavasti meitä palveli henkilö, jonka englannin kielen taito oli heikko. Emme päässeet puusta pitkään.

Ajauduin hiljattain netissä Eur Railin sivuille ja löysin sieltä chat-palvelun. Aloitin toiveikkaana keskustelun. Kerroin Sammylle murheeni - pitäisi päästä Turkuun. Hän pyysi aikaa selvittelyyn ja ehdotti sitten, että menisimme junalla Nizzaan ja ostaisimme sieltä jatkoliput.

Kun en hellittänyt, hän kehotti meitä matkustamaan lentämällä, koska se olisi taloudellisesti edullisempaa. Tämä ei ollut pöhkömpi neuvo, mutta aiomme matkustaa tällä kerralla junalla. Seuraavaksi hän ilmoitti, ettei heillä ole junaa Turkuun ja kehotti taas matkustamaan ensin Nizzaan.

Sanoin, että on hankala matkustaa, jos ei tiedä reittiä etukäteen. Seuraavaksi hän kehotti meitä matkustamaan junalla Antibesista Moskovaan Valko-Venäjälle (?) ja sieltä Konsomolskajaan.

Sanoin, että tarvitsisimme viisumit, ja pyysin häneltä reittiä Tukholmaan. Sammy vakuutti tarjonneensa parasta reittiä. Kerroin, että Tukholman ja Turun välillä on hyvä lauttayhteys. Lisäsin, että matkustaisimme mieluummin länsimaiden kautta.

Sammy pyysi taas selvittelyaikaa. Hänen seuraava ehdotuksensa oli, että ajaisimme vuokra-autolla Lorrachiin, josta voisimme jatkaa junalla Hampurin Altonaan. Kyseisestä paikasta voisimme jatkaa vuokra-autolla Kieliin ja sieltä lautalla Klaipedaan, josta voisimme jatkaa taas vuokra-autolla Turkuun. Lorrach on Saksassa lähellä Sveitsin rajaa. Klaipeda on Liettuassa.

Sammy alkoi ilmeisesti kyllästyä tapaukseemme ja kysyi, oliko tiedoista apua. Vastasin, että Klaipeda on Liettuassa ja aiheuttaisi melkoisen mutkan. Lisäsin, että tästä ei valitettavasti ollut meille apua. Sammyn mielestä hänen ehdottamansa on ainoa mahdollinen reitti meille. Kiistin hänen sanomansa ja esitin Hampurista eteenpäin Tanskaa ja Ruotsia. Kysyin, mistä voisimme saada apua.

Sammy kertoi, ettei hän ole tietoinen ehdottamastani. Kehotti kääntymään jonkun lähellä olevan matkatoimiston puoleen.

Kiitin Sammya ja toivotin hyvää päivänjatkoa.

"You are welcome! Thank you for contacting Rail Europe. You've a wonderful day ahead!"

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!aika osaamatonta neuvontaa...

Tiedätkö Facebookin Maata pitkin matkustavat -ryhmän tai oletko jo liittynyt siihen, en muista että oletko ouhunut siitä? Joka tapauksessa se taitaa olla kaikille avoin. Ehkä sieltä löytyy apua? Siinä on n. 19 000 jäsentä, kysymyksiä, keskusteluja ja artikkeleja laidasta laitaan.

T. L

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin ruotsiksi googlaamalla löytyy ehdotuksia Resa med tåg från Antibes till Stockholm.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitoksia kommenteista! Vaimoni on kovasti käyttänyt hyväkseen ;aata pitkin matkustavat -ryhmää. Siellä on aktiivista ja avuiiasta porukkaa..Täytyypä kokeilla tuota ruotsalaista googlausta.