Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 9. kesäkuuta 2016

Näin kantasolusiirto tapahtui

Toinen siirreannos tuli suunnitellusti iltapäivällä.


Kantasolusiirrelaatikko on tuossa nestemäistä typpeä sisältävässä astiassa.


Siirrepussit sulatetaan lämpimässä vedessä tällä laitteella.


Kallisarvoista punaista kantasolunestettä valuu suoneeni.


Siirto sujui oikein hyvin. Lääkäri oli valvomassa tätä toistakin osiota. Toimenpiteet teki erittäin kokenut hoitaja ja siirteen valmisteli eri asiantuntija. En saanut oikeastaan mitään oireita nyt. Aamulla kuumotti päätä.

Tarkensin tietojani tapahtumasta. Sain pelkkiä kantasoluja eli soluja, jotka ovat kehityksen varhaisvaiheessa. Niistä ei tarvitse torjua mitään. Metotreksaattia saan estämään omia solujani tuohoamasta siirteen soluja.

Leukosyytit eivät ole vielä kaikki tuhoutuneet luuytimissäni, koska arvoa on jäljellä 0.6. Sen ei vielä tarvitsekaan. Nyt alkaa jännittävä kahden viikon odotus. Sinä aikana loput tuhoutuvat ja sen jälkeen pitäisi luuytimissäni alkaa näkyä uusien kantasolujen elämää.

Väliaikana veriryhmäni on jossain A-:ksen ja A+: välillä.

Vanhat punaverisolut kuolevat itsekseen. Kantasolut alkavat tuottaa kaikkea, mitä tarvitsen.

Mitenkö pärjään, kun leukosyytit katoavat? Minua pidetään täällä turvassa, jotta infektiot eivät pääse tekemään pahojaan. Olen saanut estolääkettäkin omasta ruumiista mahdollisesti laukeavaa vyöruusua vastaan.

Trombosyytit ovat nousseet neljäänkymmeneen, joten saan taas treenata täällä.

Virustorjuntaan saamani Atarax vaikutti niin, että nukuin kummankin siirtovaiheen jälkeen.

Voin oikein hyvin.

Tämänpäiväiset veriarvot:

Hb 102 (111)(116)(128)(145)(136)(130)(127)(127)(103)(110)(98)(96)(98)(98)(76)(92)(90)(101)(100)(104)(102)(113)(102)(102)(97)(94)(93)(98)(94)(101)(112)(81)(84)(97)(93)(101)(113)(105)(99)(87)(88)(94) (99)(94)(88)(98)(96)(82)(90)(98)(104)(108), (134-167)
Leuk. 0.6 (1,0)(3.0)(6.4)(3.9)(4.2)(6.6)(4.6)(3.1)(3.8)(2.9)(3.0)(2.8)(2.4)(1.3)(0.9)(0.4)(0.8)(0.7)(1.1)(1.6)(2.4)(4.8) (3.8)(1.8)(1.5)(1.4)(0.9)(0.5)(0,5)(0.6)(0.7)(0.8)(1.3)(4.1)(4.0)(4.0)(4.5)(5.0)(3.7)(3.8)(5.3) (2.7)(1.8)(1.2)(1.5)(2.1)(2.4)(3,0)(2.08)(5.0)(1.2), (3.4-8.2)
Neutr. 0.61 (0,94)(2.9)(6.32)     (1.39)(2.17)(4.2)      (1.33)(1.64)(0.64)(0.47)(0.37)     <0.05 (ei onnistu)(<0,05)(0.27)(0.31)(0.67)(1.01)(0.98)(1.37)(0.59)(0.07)(<0.05)(Ei saatu)(Ei saatu)(Ei saatu) <0-05 (0.06)(0.19)(0.28)       (3.51)(2.30)      (2.86)(0.98)      (0.44)(<0.05)(-)(-)(1.24)(1.61)(2.24)(2.17)(81 %)(0.42), (1.5-6.7)
Tromb. 40 (21)(24)(74)(216)(194)(238)(246)(356)(258) (254)(192)(175)(151)(113)(109)(107)(35)(61)(5)(52)(196)(313)(280)(271)(153)(114)(94)(81)(73)(90)(29)(80)(15)(54)(177)(253)(369)(402)(390)(314)(334)(352)(310)(218)(107)(52)(43)(12)(42) (94)(247)(36), (150-360)
CRP 10 (21)(61)(74)(<3)(4)(<3)(21)(4)(21)(52)(22)(38)(54)(35)(36)(35)(4)(3)(<3)(9)(40)(5)(7)(11)(43)(58)(83)(76)(51)(21)(5)        (3)(4)       (6)      (6)   (16)(19)(36)(47)(12)(6)(7)(6)(6)(11)(18), (alle 10)

Vasemmassa reunassa ovat tuoreimmat verikoetulokset. Niistä oikealle on aikaisempien mittausten tuloksia ja äärimmäisenä oikealla viitearvot. Tyhjä kohta tarkoittaa, ettei arvoa mitattu.

6 kommenttia:

Tautisen seuralainen kirjoitti...

Onnea ja enkelsiipien varjelusta untuvikolle! Toivon sydämestäni sinulle kaikkea hyvää uuden elämän alkumetreillä!

Unknown kirjoitti...

Se on tehty!

Anu kirjoitti...

Hienoa Heikki! Hyvin sujuu 😊. Anteeks kun en ole vastaillut mitään pitkään aikaan. Olen ollut saikulla tämän lonkan takia. 14.6 saan uuden nivelen. Mulla ei ole sinun positiivisuutta :(. Kaikkea mahdollista hyvää sinulle nyt uuden elämän kynnyksellä :). T: Valkealan Anu

Heikki Honkala kirjoitti...

Lämpimät kiitokset sinulle Tautisen seuralainen!

Heikki Honkala kirjoitti...

Hei Anki! Niin on. Nyt odotetaan, mitä seuraa. Mukavaa viikonlopun jatkoa.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos Valkealan Anu terveisistäsi ja kannustuksestasi. Toivotaan, että lonkkaoperaatiosi menee hyvin. Kovasti onnea matkaan ja mukavaa kesää!