Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 8. marraskuuta 2021

Pyhäinpäivä ja halloween

Isäni kuoli viime tammikuussa. Vaimoni empi hautausmaalle lähtemistä pyhäinpäivänä lauantaina. Kynttilätkin olivat hankkimatta. Mainitsin isästäni ja päätimme suunnata Pyhän Katariinan kirkolle. Tuntui tärkeältä nyt käydä. Kynttilät saimme Salesta. 

Kaikki lastemme isovanhemmat ovat kuolleet. Olemme vaimoni kanssa ensimmäisessä rivissä.



Kirkon lähellä on Läheiseni muistolle -kivi, jonka edustalla oli paljon hautakynttilöitä. Laskimme joukkoon omamme.



Kirkon ovi oli auki. Piipahdimme sisällä. Pappi ja suntio olivat edustamassa seurakuntaa. Kirkko on hyvin kaunis. 




Pyhäinpäivää vietetään lokakuun viimeisen ja marraskuun kuudennen päivän välisenä lauantaina. Se on pyhäpäivä. 

Pyhäpäivän hautausmailla käymisen tunnelma on kovin erilainen kuin Suomeenkin rantautuneen halloweenin, jonka alkuperäinen teema on samantapainen kuin Suomessa aikoinaan vietetyssä kekrijuhlassa, Halloween pohjautuu kelttiläiseen perinteeseen ja sitä vietetään anglosaksisissa maissa lokakuun viimeisenä päivänä. Suomessa halloween ei ole varsinainen pyhäpäivä. 

Mielestäni olisi hyvä, jos pyhäinpäivä ja halloween pysyisivät erillisinä tapahtumina. Pyhäinpäivään on syytä suhtautua pieteetillä. Halloweenin riehakkuus ei oikein istu pyhäinpäivän eetokseen. Tänä vuonna pyhäinpäivä oli vasta kuudes marraskuuta, joten ajallinen ero oli vajaa viikko. 

Vuonna 2026 ovat sekä pyhäinpäivä että halloween 31. lokakuuta. Toistaiseksi en muista nähneeni halloween-asuja hautausmaalla. 






Ei kommentteja: