Voimmeko oppia Renaz Ebrahimin ja Esko Valtaojan välisestä kiihkeästä keskustelusta jotakin?

Mielestäni voimme. En lähde kuvaamaan laajemmin mainittua tapahtumaa. Keskustelu on seurattavissa täältä. Kyse on Marja Sannikan ohjelmajaksosta otsikolla "Hyviä asioita ajetaan huonoilla keinoilla". 

Ebrahimin ja Valtaojan tulokulmat asiaan erosivat huomattavasti toisistaan. Tällaisesta lähtöasetelmasta voisi syntyä mielenkiintoinen ja informatiivinen keskustelu, mutta valitettavasti osapuolet eivät juurikaan kyenneet ymmärtämään toistensa kantoja. Tapahtunut luultavasti polarisoi entisestään asenteita.

Ebrahimin näkemykset vaikuttivat hyvin jyrkiltä, mutta mielestäni niitä kannattaa kuunnella tarkalla korvalla. Ymmärsin, että

hän haluaa määritellä hyvin tarkkaan, mitä saa sanoa. Syntyi vaikutelma pedagogisesta missiosta, jossa ollaan nyt "herkillä" ja väärin puhujia tulee opastaa. Minusta tässä oli pointti. On kovin helppoa kuitata mielensä pahoittaminen uhriutumisena.

Otan esimerkiksi n-sanan, jota Valtaoja käytti kaksi kertaa keskustelussa. Ebrahimille tuli tästä paha mieli ja tunnelma kiristyi entisestään. Valtaoja mainitsi tuon sanan selittääkseen, miksi sitä voi jossakin kontekstissa käyttää ja toisessa ei. Peppi Pitkätossun käyttämäksi se hänestä sopii. 

Valtaojan mielestä se pätee, mikä sopii enemmistölle. Minusta tämä perustelu ontuu. Niiden, jotka kokevat n-sanan tarkoittavan itseään, määrä on vähäinen Suomessa. On vaikea sanoa, kuinka suuri osa ns. kantasuomalaisista on ajatellut asian läpi. Luultavasta n-sanan puolestapuhujia on aika paljon. Saatetaan väittää, että se olisi vanhastaan neutraali sana Suomessa. 

Olen syntynyt 50-luvulla, jolloin rotuerottelu oli hyvin räikeää Yhdysvalloissa. Kuusikymmentäluvun puolella tuli iso jupakka, kun yksi afroamerikkalainen oli menossa yliopistoon. Jopa kyseisen osavaltion kuvernööri vastusti asiaa. Oikeusministeri Robert Kennedy uhkasi lähettää liittovaltion joukot panemaan asiat kuntoon. Tämä tehosi. 

Suomessa ei noihin aikoihin ollut paljoakaan kontakteja ulkomaalaisiin. Kuvasto oli sen mukaista. Minäkin omaksuin käsityksen afrikkalaisista jotenkin iloisen lapsellisena joukkona. Kari Suomalainen muistini mukaan viestitti pilapiirroksissaan tällaista asennetta. Hän päätti erota Helsingin Sanomien pilapiirtäjän toimestaan niinkin myöhään kuin vuonna 1991, koska työnantaja ei ollut hyväksynyt hänen viimeisintä somaliaiheista tuotostaan. 

Maailma oli hyvin toisenlainen aikana, jolloin n-sanaa viljeltiin surutta. Minun mielestäni n-sana ei ollut silloinkaan neutraali.

Valtaoja rohkeni käyttää n-sanaa, koska halusi selittää näkemystään sen käytön riippuvuudesta käyttöyhteydestään. Hän ehkä , ajatteli, että tilanteen pedagogisuus oikeuttaisi tapahtuneen. Minullekin olisi vastaavassa tilanteessa saattanut käydä samoin. 

Alkuperäinen n-sana on mielestäni niin latautunut, että sen voisi korvata kokonaan ilmauksella "n-sana". 

Ruotsalaiset pitivät aikoinaan suomalaisia mongolien sukulaisina. Siitä ei Suomessa pidetty. Nyt tiedetään, että meissä onkin rippunen kaukaa idästä olevaa perimää. Kun harkitsee n-sanan käyttöä, voi miettiä miltä tuntuisi tulla kutsutuksi mongoliksi. Toisaalta voi pohtia, miksi aihe tuntuu niin hävettävältä. Aika lienee vaivuttanut tämän teeman unholaan.

Valtaojan mielestä Ebrahimin jotkin ohjeet ovat kyttäystä. Luulen kuitenkin, että me boomerit saatamme kasvuympäristöstämme johtuen puhua huomaamattamme loukkaavasti. Suomi on kansainvälistynyt huomattavasti elinaikanani. Eikö meidän ole syytä poisoppia menneestä maailmasta? Mieleeni tuli eräs aikoinaan "viattomasti" käyttämäni rasistinen ilmaus, jota en viitsi edes kirjoittaa tähän. Onneksi olen ymmärtänyt hylätä sen. Opittavaa varmaan vielä on. 

Ebrahimi kysyi Valtaojalta, mitä hän on tehnyt asioiden edistämiseksi. Tämä mainitsi parin muun esimerkin ohella osallistumisen Nenäpäivään, jolla halutaan auttaa kaikkein huonoimmassa asemassa maailmassa olevia lapsia.  Ebrahimi yllättäen piti kyseistä kampanjaa kärsimyskuvastoa ylläpitävänä.  

Mitä tuohon osaisi sanoa? Linja tuntuu hyvin tiukalta, mutta voi tässäkin olla jotakin opittavaa. 

Ebrahimi vaikutti hyvin taistelunhaluiselta. Hänen ponnekkuutensa saattaa sulkea korvia. 

Kyseessä on herkät asiat. Istunnossa oli rajallisesti aikaa käytettävissä. Jos keskustelua jatkettaisiin joskus myöhemmin, ote saattaisi olla rauhallisempi.

Kuva: Yvette W, Pixabay

Tässä keskustelussa sekä Ebrahimi että Valtaoja tuntuivat linnoittautuvan omiin asemiinsa. Olisi hyvä, jos kumpikin osapuoli voisi oppia, miksi vastapuoli ajattelee kuten ajattelee. Hienoa olisi, jos keskustelija voisi tarvittaessa myöntää, että omassa kannassa voi olla tarkistamisen varaa. 

Kun katselin keskustelun ensimmäisen kerran, minulla oli jonkin aikaa ikävä olo. Ehkä tunne heijastui keskustelijoista minuun niin kuin naurukin tarttuu. Syynä saattoi olla tunnelman ajoittainen kiristyminen. Minusta ohjelmajaksoa kannattaa seurata kuunnellen tarkoin ja välillä pysähdellen pohtia, mitä äsken sanotusta voisi oppia. 

Väittelyn kärjekkyys tuotti merkittävästi huomiota mediassa muuallakin. Näinhän tämä toimii. Eduskunnassakin keskustelu voi olla hurjaa, kun kamerat ovat paikalla. 

On ymmärrettävästi hankala asetelma, jos toinen osapuoli määrittelee tiukasti, miten tietystä aiheesta pitää keskustella. Minusta olisi parempi, jos voitaisiin yhdessä pohtia, miten rasismia ja sen kokemuksia voitaisiin kitkeä pois.