Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 20. tammikuuta 2017

Talousoppia

Minulla on lainassa kaksi taloustiedettä kansantajuistavaa teosta, Sixten Korkmani Talous ja utopia sekä Ha-Joon Changin 23 tosiasiaa kapitalismista.

Korkman edustaa ns. klassista taloustiedettä. Hän näyttää selostavan kansantalouden periaatteita kansantajuisesti. Hän kirjoittaa esimerkiksi rahoitusjärjestelmästä, raha- ja finanssipolitiikasta, hyvinvointivaltiosta, kestävyysvajeesta ja EMU:sta. 

Ha-Joon Chang on myöskin ekonomisti ja toimii Cambridgen yliopistossa. 23-kirjassaan hän esittää näkemyksensä mukaisia faktoja kansantaloudesta. Kirja jakautuu lukuihin, joiden otsikkoina on kukin tosiasia numerollaan varustettuna ja käsiteltävä fakta väitteen muodossa. Tässä esimerkkejä väitteistä:

- Vapaita markkinoita ei ole olemassakaan
- Yrityksiä ei kannata johtaa osakkeenomistajien edun mukaisesti
- Pääomalla on isänmaa
- Valtiovalta voi luoda menestyviä yrityksiä
- Kun rikkaat rikastuvat, me muut emme rikastu
- Mahdollisuuksien tasa-arvo ei takaa reilua kohtelua

Changin teesit ovat hyvin kiinnostavia, kun ajattelee, miten vahvasti talousajattelu johdattelee nykypolitiikkaa.  

On varmaan kiinnostavaa peilata Korkmanin ja Changin oppeja toisiinsa. Toivottavasti saan molemmat luetuksi. Molemmat teokset näyttävät olevan jo halpamyynnissä. Taidan hommata ne. Ei tarvitse roikottaa kirjaston kappaleita kotona. 


Nyt laitan tämän blogini tauolle viikonlopuksi. Lähdemme vaimoni kanssa huomenna vierailulle kuopuksemme ja hänen vaimonsa perheeseen. Maanantaina kirjoitan taas. 

Ei kommentteja: