Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 28. elokuuta 2017

Hessupapalla on ongelma

Ongelma liittyy riippumiseen. Jokin asia voi riippua jostakin toisesta asiasta, mutta ei välttämättä kolmannesta.

Housut voivat riippua joko vyöstä tai henkseleistä tai sekä että. Muita konsteja en keksi. Ei niitä voi liimatakaan. Kun mies ikääntyy, häneltä ilmeisesti voivat jotkut vartalon muodot kadota. Tällöin housut voivat käydä riippumattomiksi. Tietysti ne roikkuvat vyössä, mutta kun se liukuu alaspäin. Tietää sen miten siinä käy.

Kun housut roikkuvat puolitangossa, seuraa toinen ongelma. Paita alkaa liputtaa. Kangas on kai kallista, kun sitä ei riitä paidanhelmoihin. Vanha keino tähän on laittaa helmat alushousuihin. On kuitenkin hieman kiusallista, jos housujen kaulus on kymmenen senttiä kalsarien uumaa alempana.

Kerran minulta putosi housut, kun naapurin rouva oli piipahtamassa eteisessämme. Jalassani oli kevyet kesäshortsit eikä ripustusjärjestelmiä ollut käytössä. Onneksi oli toinen kerros alla.

Henkselit olisivat hyvät, mutta kun ne säätää riittävän tiukoiksi, ne alkavat painaa olkapäitä. Vielä en ole kertaakaan kiristänyt niin paljon, etteivät jalat ulottuisi maahan.

Paidanhelmoihin voisi ommella tarroja ja vastakappaleet housuihin. Tästä olisi sekin etu, että housut olisivat hieman ahtaammat ja pysyisivät ehkä paremmin ylhäällä. Tarrat voisivat kuitenkin pistellä tai kutittaa. Raapiminen voisi herättää huomiota.

Saisikohan jostakin monihihnaiset olkaimet? Tukia voisi olla myös poikittain. Paino jakautuisi eri puolille ylävartaloa.

Paidassa voisi olla vähän navan alapuolella poikittainen vekki ja siinä ympäri vyötärön tiheästi verhonipsuja, joihin housut ripustettaisiin. Paino jakaantuisi tasaisesti, ja helmat pysyisivät housuissa. Voisi tosin pukiessa tulla henkseleitä ikävä.

Joku voisi suunnitella sellaisen pappa-bodyn, jossa yhdistyisivät kauluspaita ja alushousut. Ehkä sinne alas voisi panna ne nepparitkin, niin olisivat valmiina, kun tulee taas vaipat käyttöön.

Vyö ja olkaimet yhdessä on parempi kuin kumpikin yksin.

Kun vain löytäisin sen vyöni.








8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Perinteiset nappihenkselit ovat hyvät:

https://www.varusteleka.fi/fi/product/kotimaiset-nappihenkselit-ruskeat/28610

Ja viä kotimaista työtä!

Anonyymi kirjoitti...

Heikki, tarkistapa vielä se "kuuraketti", saattaa vyö löytyä. ;)

Heikki Honkala kirjoitti...

On ne varmaan. Kannattelevat leveällä otteella. Mutta sitten pitäisi laittaa myös pussihousut ja jatsarit, eikä sellainen täällä kaupungissa sovi.

Heikki Honkala kirjoitti...

Ai niin kuuraketti. Sellaisessahan ei tarvita vyötä, kun ei ole painovoimaa.

Anonyymi kirjoitti...

Niin on tuttu juttu ja kaikenlaisia viritelmiä on meilläkin kehitelty. Siinä ois insinööreille suunniteltavaa.
Mukava kirjoitus tämäkin ja odottelen ateljeen aukeamisa.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos mukavasta viestistäsi palautteineen. Maalaamiseen ajatellulla paikalla olohuoneessa on vielä pahvilaatikoita. Pitäisi sopiva pöytäkin hommata.

Anonyymi kirjoitti...

Jaksan odottaa ja katselen aikaisempia teoksia kertauksen vuoksi ja silmäniloksi

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos, lämmittää mieltä.