Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 8. elokuuta 2017

Saattaen vaihdettava

Olimme vaimoni kanssa tänään kontrollikeskustelussa Meikussa. Toipuminen tuntuu yhä edistyvän niin hyvin kuin on mahdollista.

Mitä pidemmälle elän, sitä pienempi on leukemian uusiutumisriski. En voi kuin hämmästellä, että olen tässä.

Sandimmun-annostusta pienennetään hieman ja syksyn mittaan se saatetaan ajaa kokonaan alas. Jos käänteishyljintäoireita ilmenee, lääke otetaan uudelleen käyttöön.

Kysyin lääkäriltä, tuleeko vieraan veren ja omien kudosteni välinen ristiriita aiheuttamaan väsymystä tappiin asti. Tulee, sanoi lääkäri. Hän täsmensi asian johtuvan siitä, että vieraalta saatu immuunijärjestelmäni on aktivoituneempi kuin omani olisi. No, hyvä näinkin.

Meistä syöpäläisistä pidetään todella hyvää huolta. Meikun hemapoli haluaa varmistaa, että siirtyminen TYKS:n hoiviin toteutuu hyvin. Käyn syksyllä  antamassa verinäytteenTykslabissa, mutta tulokset tarkistetaan Helsingissä. Tulen joulukuussa puolitoistavuotiskeskusteluun Meikkuun. Sen jälkeen kai alkavat hellittää otetta.

Jos TYKS ei ota minuun syksyn mittaan yhteyttä, voin kannella Meikkuun. Voin edelleen soittaa siirrehoitajalle, jos huolia ilmenee. Meikussa minut tunnetaan.

Kuulin, että siirrepotilaan valvonnan vastaanottaminen saattaa olla TYKS:lle aika uutta, koska siellä annetaan siirteitä ja Turkuun ilmeisesti muuttaa harvoin muualta leukemiatoipilaita.

Elämäni normalisoituu ajan mittaan siinä suhteessa, että kontrolli alkaa vähitellen perustua mahdollisesti ilmaantuviin oireisiin. Aina voi jotakin tulla, mutta hyvältä näyttää toistaiseksi.

Minulla on paljon aihetta kiitollisuuteen.


PS: Sanapari "saattaen vaihdettava" saattaa kuulostaa tutulta. Alkuperäinen merkitys selviää täältä.


1 kommentti:

Laulava aurinko kirjoitti...

Kylläpä kuulostaa hyvältä! Toivottavasti mitään suurempaa käänteishyljintää ei ilmene ja toipuminen jatkuu Turussa yhtä hienosti kuin tähänkin asti! Kaikkea hyvää muuton keskelle!