Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 15. joulukuuta 2017

Nyppii 2

Menin toissapäivänä uudestaan DNA:n palvelupisteeseen. Minulla oli kolme ongelmaa ratkaistavaksi: vaimon yhteystietojen siirto Honorista iPhoneen, kuvien siirto Honorista Macbookiin ja korvanappien toimivuus iPhonessa.

Saaran ja Heikin dynastia

Asiakaspalvelija yritti näitä kaikkia, mutta ei onnistunut. Osasyynä asiain tilaan lienee se, että keskenään kilpailevat Huawei ja Apple eivät halua tarjota helppoa tiedonsiirtoa omasta kilpailevaan laitteeseen.

Kaveri suositteli huoltoyrityksen puoleen kääntymistä. Samassa Hansa-korttelissa on Mobileclinicin toimipiste. Sinne sitten.

Huoltoliikkeen nuori kaveri oli avulias ja pätevä. Hän alkoi jo siirtää yhteystietoja Google Driven kautta, mutta homma tyssäsi siihen, että minulla ei ollut vaimoni Google-tilin salasanaa. Honorissa on sekä vaimoni että minun yhteystiedot sikin sokin. Jos ja kun vielä aiottu siirto onnistuu, vaimoni luurissa on sama tilanne. Tietoja on kovin paljon käsin näpyteltäväksi. Niin, Honorissa on myös suuri määrä meidän molempien kuvia iloisesti sekaisin.

Huoltokaveri neuvoi minulle, miten saan kuvani Honorista läppärilleni. Siihen tarvittiin noita mystisiä kansioita/tiedostoja Anroidfiletransferia, Documentia ja Volumeiconia, ainakin jotakin niistä.   Pitää kaivaa jonkin kirjainyhdistelmän takaa kuvat esiin. Niitä ei voi kuitenkaan siirtää tuosta noin vain. Ne pitää kopioida. iPhonesta Macbookiin tällainen siirto on helppo homma.

Nuorimies selvitti myös, että iPhonessa on jokin vika, minkä vuoksi korvanapit ei toimi. He voisivat korjata sen 59 eurolla.

Sain kotona siirretyksi suuren määrän kuvia läppärini työpöydälle. Niitä voi siellä kuitenkin editoida hyvin rajoitetusti. Jos haluan editoida niitä Kuvat-ohjelmalla, joudun siirtämään haluamani ensin Kuvat-kansioon.

Tänään onnistuin siirtämään kuvia Honorista Google-driveen eli pilveen. Sieltä onnistuin pudottamaan kolme kuvaa Lataukset-kansiooni. Tämän sivun ainoa kuva on yksi niistä.

On tämä vain vaivalloista!

Vaihdoin työpaikalla aikoinaan työsuhdekännykkäni iPhoneen, koska käytän Macbookia. En huomannut kovin ihmeellisiä etuja tästä "värisuorasta". Nyt olen oppinut, että ajatuksessa oli puolensa,



Ei kommentteja: