Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 11. joulukuuta 2017

Väri kuin väri?


Kauan sitten koulussa saimme piirustustunnilla kukin käyttöömme kuuden vesivärinapin setin. Minulla ei syttynyt silloin intoa siihen mediumiin. En oppinut käyttämään niitä. Piirtäminen sujui paremmin.

Paljon myöhemmin taidekoulussa käytettiin enimmäkseen öljyvärejä.

Sittemmin olen innostunut akvarelleista. On tärkeää raskia ostaa riittävän pigmenttipitoisia värejä jotta työskentely on mieluisaa. Vesivärityöskentelyssä minua viehättää tietynlainen satunnaisuus.

Minulla on ollut ennakkoluuloja myös värikyniä kohtaan. Lapsuudenkokemuksien mukaan ne eivät ole erityisen värikylläisiä ja terät katkeilevat jatkuvasti.

Nyt olen alkanut tutustua värikyniin. Eräs piirustuskurssin opiskelija tekee värikynillä uskomattoman taidokkaita teoksia. Hän tosin käyttää muitakin värejä. Soveltaa siis sekatekniikkaa.

Ostin Suomalaisesta Suomi 100 -värikynäsarjan, jossa on 46 väriä. Ei maksanut kuin pari kymppiä. Olen alkanut tehdä niillä A4:n kokoista työtä värilliselle Canson-paperille. Aika paljon näistäkin saa irti, mutta eivät ole huippulaadukkaita. Edullisissa väreissä ei voi olla paljoa pigmenttiä. Terät tosin kestävät hyvin painamista. Valmistaja on minulle nimenä outo Bruynzeel.

Youtubissa on videoita, joissa vertaillaan eri valmistajien värikynäsarjoja. Ne ovat todella hyödyllisiä, koska niistä näkee, millaista jälkeä milläkin syntyy. Minua on alkanut kiinnostaa erityisesti Faber-Castellin Polychromos-värit. Ne ovat värikylläisiä ja kestäviä. Lisäksi värit sekoittuvat hyvin toisiinsa.

Kävin tänään uudestaan Akateemisessa ja Suomalaisessa vertailemassa värejä.

Derwentin Procolour tuntuu olevan myös laadukas värikynätyyppi. Caran D'Achen Luminance on varmaan erinomainen tyyppi, mutta kummassakaan kaupassa ei ollut niitä tarjolla.

Ostin kokeeksi muutaman Polychromoksen. Hyviltä tuntuvat. Mietin, raskisinko hankkia 120 värin sarjan niitä.

En ole varma, onko värikynäpiirtäminen minun juttuni. Puuvärit sopivat erityisesti tarkkaan työskentelyyn. Niitä on kuitenkin hyvä opetella käyttämään. Niitä voi käyttää yhdessä muiden kanssa. Piirtämällä puuväreillä saattaa oppia taitoja, jotka heijastuvat muiden mediumien käyttöön.

Vesivärien suhteen suosikkini on Schmincke.
 
Jos aiot ostaa värikyniä lapsille, suosittelen, että panostat laatuun. Hyvät välineet saattavat sytyttää innostuksen. Ainakin sellaisten käyttämisestä nauttii enemmän kuin tusinakynien. Sama pätee muihinkin väreihin.

Lapsille mieluummin vaikka vähemmän, mutta hyvää.

Ei kommentteja: