Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Eläköön sairausvakuutus!

Hesari kertoo tänään Palveluvalikoimaneuvoston tuoreista päätöksistä. Kyseinen elin punnitsee, mitkä lääkkeet yhteiskunta maksaa ja mitkä ei. Pohdinnan perustana on Fimean arvio kustannuksista, käyttäjäkunnan laajuudesta sekä lääkkeiden eduista ja haitoista. Osa arvioiduista hyväksyttiin, osa ei.

Kallein hyväksytty hoito maksaa lisäkuluineen 466.000 euroa. Hoitoa saa nyt käyttää lasten ja nuorten uusiutuneeseen syöpään. Car-T-valmisteen käytöstä aikuisten lymfoomaan päätetään myöhemmin.

Olemme hyvässä asemassa, koska maallamme on varaa noin kalliisiin hoitoihin. En tiedä omien hoitojeni kustannuksia, mutta halpoja ne eivät varmasti ole olleet.

Eettisesti hankalia tilanteita varmaankin syntyy. Jotkut ehkä kuolevat siksi, että heille sopivaa hoitoa ei ole hyväksytty maksettavaksi yhteisestä pussista. Harvalla on varaa maksaa itse moisia kuluja.

Kyse on pohjimmiltaan vakuuttamisesta. Kun kaikki maksavat pienehköjä summia, voidaan maksaa isoja summia harvoille koituneista vahingoista - tässä tapauksessa sairastumisista.

Isoisäni isä toimi Kannaksella palovakuutusasiamiehenä. Siinäkin tarjottiin suojaa sellaisia onnettomuuksia vastaan, joita sattuu harvoille. Tässä tapauksessa suojan hankkiminen oli vapaaehtoista, sairausvakuutus koskee kaikkia kansalaisia.

Eläköön sairausvakuutus!




Ei kommentteja: