Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Muistutus katoavaisuudesta

Olen tainnut aiemminkin kertoa kokemuksista elämän katoavaisuudesta. Luen tässä elämän piiriin myös ihmisten aikaansaannokset.

Nyt saamme taas kerran jännittää, onko iso joukko aikaansaannoksia menetetty vai ei. Viime vuonna onnistuin tuhoamaan läppärini. Palauttaminen onnistui vain osittain. Esimerkiksi viime vuoden Nizzan reissun videot ja kuvat katosivat.

Nyt vaimoni läppärissä ilmeni ongelma. Jostakin syystä kaikki word-tiedostot eivät avautuneet. Päätin kokeilla, josko koneen uudelleen käynnistäminen auttaisi. Kun kone alkoi avautua uudelleen, se kyseli minulta kaikenlaista. Ilmeisesti samalla käynnistyi jokin päivitys. Vastailin ymmärrykseni mukaan. Johonkin integrointikysymykseen vastasin varmuuden vuoksi ei.

Toimenpiteen seurauksena melkein kaikki vaimoni tiedostot katosivat.


Jälkikirjoitus

Tässä vaiheessa kävi ilmi, että kyse olikin ensisijaisesti minun katoavaisuudestani. Minun päästäni on hävinnyt niin paljon soluja, että olin kirjautunut vaimoni koneelle väärällä käyttäjätunnuksella.

Kaikki on tallessa.

Ei kommentteja: