Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Puhuvat päät ilmastotalkoissa

Ihmisen muisti ei tunnetusti ole luotettava. Voisin melkein vannoa, että Henrik Tikkanen teki aikoinaan Hesarille pienellä kuvalla somistettuja aforismeja, jotka otsikoitiin nimellä "Puhuva pää". Ilmeisesti muistan väärin, koska en löydä verkosta viitteitä asiasta. Hän varmasti teki kuvaamiani juttuja kyseiseen lehteen, mutta kaiketi "Puhuva pää" olisi mielestäni ollut niin osuva nimi, että olen sen mielessäni liimannut aiheeseen.

Puhuva pää sopii minusta nimitykseksi henkilöistä, jotka on valittu puolustamaan jonkin tahon etuja. Tästä seuraa helposti se, että heidän kantansa ovat etukäteen arvattavissa.

Kuuntelin eilen ohjelmaa, jossa yhtenä haastateltavana oli MTK:n edustaja. Aiheena oli ilmastomuutoksen torjuminen. Kuinka ollakaan, kyseisen etujärjestön edustajan mielestä maatalouden osalta Suomen elintarvikehuolto on järjestetty parhaalla mahdollisella tavalla. Vastapuolena  toiminut WWF:n edustaja oli toista mieltä asiasta.

Kokoomuksen puheenjohtaja vaatii veronkevennyksiä, työnantajien edustajat joustoja ja ammattiyhdistysjärjestöt palkankorotuksia. Lääkäriliitto vastustaa lääketieteen opiskelijamäärien kasvattamista, Autoliitto autoiluun liittyviä veronkorotuksia ja niin edelleen.

Asiat ovat usein monimutkaisia. Taidokkaalla argumentoinnilla vastakkaiset kannat saadaan tuntumaan yhtä järkeviltä.

Ilmastomuutoksen torjunta on ollut viime aikoina kiitettävästi esillä. Jos IPCC:n ehdottamaan lämpötilan nousun rajoittamiseen puoleentoista asteeseen aletaan todella pyrkiä, saamme kuulla lukemattomia puhuvien päiden kädenvääntöjä tarvittavista toimista.

Varautukaamme nauttimaan loistavan retorisista puheenvuoroista ja samalla terästämään kuulomme erottamaan hanketta haittaavia vedätyksiä.




Ei kommentteja: