 |
| Kuva Steve Buissinne Pixabaystä |
Sodan jälkeen ja suomettumisen aikaan maamme joutui rajoittamaan sananvapauttamme, mutta miten?
Sodan jälkeen, jolloin maamme oli Neuvostoliiton armoilla, kirjakaupoista (noin 300 nimikettä) ja kirjastoista (1783 nimikettä) jouduttiin poistamaan neuvostovastaiseksi katsottuja kirjoja.
Tällaisia "vaarallisia" teoksia olivat muun muassa Erkki Palolammen Kollaa kestää, Mika Waltarin Neuvostovakoilun varjossa, Armas J. Pullan Ryhmy ja Romppainen -kirjat, joukko Erkki Tantun Rymy-Eetu-sarjakuvakirjoja, Urho Kekkosen (nimimerkillä Pekka Peitsi) Suomen kansan eheytymisen tie, Simo Penttilän (Uuno Hirvonen) Kalpea kamala -sarjan kirjat, Valenitinin (Ensio Rislakki) pakinakokoelma Terve vaan, terve ja Kalle Väänäsen runokokoelma Runoruunalla ryssää päin.
Kirjastoja neuvottiin toimimaan huomiota herättämättä. Kirjoja ei tuhottu vaan ne varastoitiin asiakkaiden ulottumattomiin.
70-luvulla oli suomalais-neuvostoliittolainen toimikunta, jonka tehtävänä oli tarkistaa ristiin oppikirjoja. Venäläiset toivoivat esimerkiksi, että suomalaisissa historiankirjoissa ei mainittaisi ns. Molotov–Ribbentrop-sopimusta (vuosi 1939), jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa Saksa ja Neuvostoliitto sopivat etupiireistä. Tämä tarkoitti, että kumpikin valtio saisi laajentaa aluettaan etupiiriinsä katsottaviin maihin.
Tämän seurauksena myöhemmin samana vuonna Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja alkoi talvisota.
Suomalaiset pyysivät Saksasta kopion (tai faxin tms.) sopimuksen kopiosta (alkuperäinen oli kadonnut). Dokumentti näytettiin venäläisille ja suomalaisten ei tarvinnut poistaa tätä asiaa oppikirjoistaan.
Onko siis Suomessa ollut kirjarovioita?
En tiedä, onko osa kirjoista mahdollisesti poltettu.
Kirjarovioihin rinnastettavista toimenpiteistä oli kuitenkin kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti