Weris on ilmeisesti kuollut, mutta miten ja missä?
Tällä paikalla täällä Farstan metroaseman edessä tapahtui kesäkuun alkupuolella ampumavälikohtaus, jossa neljään henkilöön osuttiin automaattiaseella. 15-vuotias Elias kuoli paikalla ja 43-vuotias Testafamichal Beraki myöhemmin saamiinsa vammoihin.
Kun kävin paikalla, kukkia ei ollut enää maassa.
Löysin sitten aivan läheltä, radan toiselle puolelle vievästä tunnelista, Weriksen muistoasetelman. Toinen tapaus, täällä Farstassa?
Kukat näyttivät niin tuoreilta, että ne oli luultavasti laskettu tähän samana päivänä.
Pari kolme maahanmuuttajataustaistakin kävi ihmettelmässä asetelmaa.
Olin hyvin surullinen, koska ajattelin tämänkin liittyvän Ruotsin jengiväkivaltaan. Olin ajatellut tehdä pidemmän lenkin, mutta annoin itselleni luvan palata majapaikkaamme.
Halusin selvittää, mitä on tapahtunut, ja aloin googlailla.
En löytänyt juuri mitään.
Löysin tekstin, jossa puhuttiin kadonneesta Weriksesta, josta ajauduin Missing people -sivulle, mutta en löytänyt etsimääni.
Ajauduin myös Flasback-sivulle, mutta sille olisi pitänyt kirjautua.
Ihmettelin, miksi media ei tiedä tapauksesta mitään?
Löysin Tik Tok -videon, jossa maahanmuuttajataustainen mies sanoo kahden tummaihoisen tytön tulleen murhatuksi ja että media vaikenee. Sanoi johtuvan rasismista. Videossa näkyy Weriksen kuva. Kuka se toinen oli?
Farstan aseman edessä tapahtuneesta attentaatista media on kuitenkin raportoinut.
Kukaan ei tekisi tuollaista muistoasetelmaa, ellei joku olisi todella kuollut. Siitä näkee, että se on tehty raskain sydämin.
Rekisteröidyin Flashback-sivuille
(Weris, 24 år försvunnen i Stockholm 2023-06-29), jolla olevassa keskusteluketjussa spekuloitiin asiaa. Huumeet, itsemurha, murha ...?
Vaikuttaa siltä, että hänet oli kirjattu Missing people -sivulle ja sittemmin poistettu, mikä tarkoittanee, että hänet on löydetty elävänä tai kuolleena, muistoasetelmasta päätellen kuolleena.
Ketjussa arveltiin, että mediahiljaisuus viittaa itsemurhaan, mikä vaikuttaa uskottavalta. Voi siihen kai olla muukin syy, ehkä "tutkinnallinen".
Mitään varmaa ei kadunmies pysty asiasta sanomaan. Surullista, että 24-vuotias neito on kuollut.
Aikaisempi tapaus liittynee jengiriitoihin tms. jotka tuntuvat usein liittyvän maahanmuuttajataustaisiin. Minua kiinnostaa, mistä tämä ilmiö johtuu.
Täällä Farstassa ja muuallakin näkee runsaasti maahanmuuttajataustaisia, myös erilaisissa tilanteissa palvelemassa asiakkaita. Eräässä radio-ohjelmassa sanottiin, että ilman maahanmuuttajia sairaalat hiljenisivät.
Istuimme vaimoni kanssa eräänä päivänä Kungträdgårdissa, kun selkiemme takaa kuului kovaa melua. Kaksi vartijaa ja poliisia juoksi kahta maahanmuuttajataustaista kiinni ja onnistuivat pysäyttämään heidät. Yksi vartija/poliisipari alkoi kuulustella yhtä ja toinen toista.
Toinen vartijoista näytti myös maahanmuuttajataustaiselta.
Toinen kuuleminen päättyi aika pian ja kolmikko lähti pois. Toinen jatkui ja jatkui ainakin siihen saakka, kun mekin poistuimme paikalta.
Näistä tapauksista piirtyy jonkinlainen kuva Ruotsin katuväkivaltaongelmasta. Liittyykö aiheeseen sopeutumattomuutta, rasismia, näköalattomuutta, kulttuurien törmäyksiä ...?
Jos Weris kuoli itsemurhaan, voisiko siinäkin syynä olla ulkopuolisuuden tunteet, kiusaaminen tai muu vastaava.
Mitä täällä ja Suomessakin voitaisiin tehdä toisin?
Surullinen huokaus molempien tapausten uhrien muistolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti