Merirosvolaiva kirkossa. Mitä ihmettä?
Anna Greta syntyi vuonna 1779 ja tämä kirkko valmistui vuonna 1784. Hän astui siis noin viisivuotiaana ensimmäisen kerran tästä ovesta sisään (ellei sitten kuljettu päätyovesta).
Tässä lukossa on pikkutyttö saattanut nähdä peikon naaman.
Tämä kirkko on varmasti tullut hänelle tutuksi ennen kuin hän muutti pois viimeistään avioituessaan brändöläisen kruununvenemiehen kanssa.
Käyhän peremmälle! Tällaista täällä on.
Anna Greta istui vasemmalla, joka oli naisten puoli. Ainakin kaikilla aikuisilla rouvilla ja neideillä oli huivi päässä. Miehet oikealla olivat varmasti paljain päin.
Mitä korkeammalla oli säätysi, sitä edempänä oli paikkasi, ja päinvastoin.
Näistä videoista tavoitat paremmin läsnäolon tunteen.
Minua kiinnostaa, mitä näistä kirkon esineistä Anna Greta saattoi katsella istuessaan penkissä tai kulkiessaan kirkkotilassa (jos nyt kehtasi).
No ainakin tätä!
Tämä järeä kasteallas on 1200-luvun alusta. Sen sanotaan löytyneen aiemmin paikalla olleen fransiskaanikonventin kirkon seinästä.
Onkohan Anna Greta saanut vettä hiuksilleen näin hurjasta altaasta. Keskiajalla on vauva vielä voitu kastaa upottamalla, joten tilaa on tarvittu.
Arvelen, että Anna Gretan aikaan käytettiin jo kastemaljaa.
Saarnastuolin yllä oleva puinen pelikaani on peräisin vanhasta puukirkosta. Pelikaani ruokkii poikasia sydänverellään. Se on vertauskuva Jumalan rakkaudesta.
Tuskinpa Kustaa kolmatta on nähty näillä rantamilla, mutta nuori Anna Greta oli hänen alamainen. Kustaa III oli vallassa, kun kirkko valmistui.
Kökarin kunnan sivujen mukaan kirkossa on isokokoinen krusifiksi vanhasta kirkosta 1600- ja 1700-lukujen taitteesta.
Näistä kahdesta ylempi on selvästi suurempi. Alempi näyttää vanhemmalta.
Olisiko ylempi restauroitu?
Tämä taidokas votiivilaiva on peräisin vanhasta kirkosta. Tässä merirosvoaluksessa on 64 kanuunaa.
Perimätieto kertoo Karlbyssä olevan Johansin tilan Ollen joutuneen kauppalaivalla merirosvojen kynsiin vuonna 1733. Joutui kai olemaan vankina peräti seitsemän vuotta ja varmaankin rukoili pelastuvansa.
Hän on päässyt pälkähästä, koska kirkossa roikkuu turkkilainen merirosvolaiva made by Olle. Perässä tosin on Ruotsin lippu.
Sitten on vaihdettu kuulumisia pihalla ja Anna Greta ehkä telminyt ikäistensä kanssa ennen kuin on suunnattu veneelle kotimatkaa varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti