Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 14. marraskuuta 2023

Tapahtui kaupassa ja vähän muutakin – hymyä huuleen!

 

Kuva Poison_Ivy Pixabaystä


Vaimoni oli ruokakaupassa, minä odottelin autossa.
Hän oli kerännyt valmisruokia kärryynsä. Joku mukava rouva oli tuuminut, että taitaa olla työviikko. 
Vaimo myönsi (hänellä on kolmena päivänä elämäkertakirjoittajia ja tänään häntä haastatellaan Haaveiden haaksirikosta Rozentāls-seuran verkkotapahtumassa).

Ja mies ei osaa, vastasi rouva. 
Osuit naulankantaan, totesi vaimoni.

*

Eilen oli isänpäivä. Arvaatte, että meillä oli vipinää. 
Matalalla pöydällä oli karkkeja tarjolla. 
Pikkuväki kärtti makeaa suihinsa. Vanhemmat estelivät. "Ensin syödään."
Minä lupasin papan auktoriteetilla yhden kullekin. 
Nuorimmainen aikuisista lapsistamme innostui myös karkeista eikä tyytynyt yhteen.
Tätä protestoitiin.
Selitykseni – aika kehno – oli, että hän on aikuinen. 
Kohta saapui paikalle pikkuväkeä omituisesti pukeutuneina kaikenlaisiin kaapuihin. 
Olivat menneet penkomaan vaatekaapista vaimon vaatteita ylleen.
Olivat pukeutuneet "aikuisiksi".

*

Piispa Teemu Laajasalo haastatteli eilen Pekka Haavistoa arvoista ISTV:ssa  Ruotsalaisilla on tunnettu koraani-ongelma ja kysyivät Haavistolta, että miten Suomessa. Tämä vastasi tyyliin "Yksinkertaista, meillä on avotulen teko julkisella paikalla kielletty".  
Toki hän kertoi myös uskonrauhaa koskevasta lainsäädännöstämme. 









#vitsi #läppä #huumori #hauska #elämänkoulu 

Ei kommentteja: