Honkalan matkakomedia, episodi 2: Siinä hilkullakin ehtii

 

Se tunne, kun lähtee autolla laivasta vastavirtaan. Kun on niin myöhässä, että uudet tulokkaat ajavat jo sisään. 

Vikingin tutut herätys- ja hoputuskuulutukset herättivät aamulla, mutta otimme hyvin rennosti – liian rennosti. 

Olimme tilanneet aamiaispaketit otettavaksi mukaan, jotta saamme nukkua pidempään. Saara antoi minulle lipun, jolla ne saisi ravintolasta kymmenenneltä kannelta. Sitten huomasin olevani pulassa. Käteni ei ollut muistanut kertoa minulle, mihin oli laittanut lippusen. 

Emme löytäneet sitä, vaikka kuinka etsimme. 

Lähdin koittamaan onneani ilman lippua. Asianomainen ravintola oli kuitenkin jo suljettu. Kulkuaukoissa oli ovina häkkyrät, joissa oli pieniä avoimia aukkoja, joista näki sisään. Siellä oli vielä yksi asiakaspalvelija puuhissaan. Esitin asiani "oven" läpi. Hän avasi sen, antoi eväspussukkamme pyytäen lippua. 

Kerroin, että olin hukannut sen ja kysyin, pitääkö ne maksaa nyt uudestaan.  Hän teki silmänräpäyksessä hätäratkaisun ja antoi minulle eväät ilman lippua. 

Hän ei ollut erityisen hymyilevä. Siitä ei sovi tällaisen syyllisyyden vallitessa reklamoida.

Kun olimme matkalla autoomme, kuulutettiin "Saara Vaherjoki-Honkala, ottakaa heti yhteys autokannelle". 

Kun saavuimme autokannelle, näimme vain oman Volvomme. Hallin reunalla pari toimihenkilöä hommaili jotakin. Ajoimme ulos samasta reiästä, josta olimme tulleet sisään. Luiskan yläpäässä näimme seuraavien tulokkaiden odottelevan autoissaan lupaa ajaa sisään. 

Tässä lajissa uramme on nousujohteinen kuten tulet pian huomaamaan. 

Laivoilla matkustaa meidän lisäksi muitakin tunareita. Tämä kävi ilmi siitä, että alhaalla oleva laivakapellimestari löysi heti tilanteeseen sopivan kadenssin, joka johdatteli meidät ulos satamasta. 

Pysähdyimme jossakin kadun varteen syömään eväämme. Kahvi ja tee oli meillä jäänyt saamatta aamiaispaketteihimme, mihin syyllinen löytyy peilistä.

Jatkoimme matkaa. 

Jossain vaiheessa kuljettajaa eli minua alkoi vaivata unitauti. Sen huomaa siitä, että matkanteko ei tunnu enää täysin turvalliselta.

Tilanne korjattiin poikkeamalla tieltä. Käänsin istuimen selkänojaa taaksepäin ja löysin aika mukavan lepoasennon. Kun olin aikani nuokkunut, siirryimme parkkipaikalta sisään lounaalle. Samalla vereni kofeiinipitoisuus korjattiin tieliikenteen edellyttämälle tasolle. 

Sitten vain eteenpäin puuduttavalla reitillä kohti Helsingborgia. 

Ennen pitkää alkoi taas unettaa. Mikrounikohtaus pakotti taas poikkemaan tieltä. Ajoimme Vetternin itärannalla olevaa Brahen linnan rauniota vastapäätä olevan autoilukeitaan pihaan ja taas istuin takakenoon. Otin oikeat unet. Kuulemma kuorsasinkin. 

Sen jälkeen Coca Colaa, kahvia ja jokin paakelsi. 

Lopulta selvisimme Helsingborgin satamaan ja laivaan matkalle Juutinrauman yli Tanskaan. Ylitys kestää parikymmentä minuuttia. Vietimme aikaa kahviossa ja sen liepeillä. Kuulutukset menivät ohi korviemme. Jostakin syystä sataman lähestyminen ei aiheuttanut erityistä vipinää. Kun ymmärsimme siirtyä kannelle, siellä oli jäljellä vain oma Volvomme. 

Nousimme autoon ja lähdimme, mutta kapellimestari alkoikin ohjastaa meitä kannen kaistojen välitilaan. Uudet tulokkaat ajoivat jo laivaan. Ajattelin, että tässä joudumme odottamaan, kunnes tilanne selviää. Aika pian meille järjestyi taas kadenssi, jonka turvin selvisimme matkaan. 

Ravitsimme itseämme jollakin MacDonaldsilla. 

Erinäisten kiemuroiden jälkeen selvisimme hotelliimme lähelle Kööpenhaminaa. 

Lepäsimme. Hotellimme ravintola sulkeutui kymmeneltä, joten menimme illastamaan ennen valomerkkiä.

Minulla ei ollut nälkä, mutta Saaralla oli. Ravintolassa tarjoiltiin kuitenkin vain ravintola-annoksia. Saara tilasi sienipastan. Minä en keksinyt kuin lisukeranskalaiset. 

Tietenkin jaoimme annoksiamme. 

Miltä kuulostaa annos "sienipastaa ranskalaisilla perunoilla"?

Se aamiaislippukin muuten löytyi jostakin pusakkani piilosta. 

#autoilu #matkailu #ruotsi #tanska #lomamatka #auto #volvo #laiva #autolautta