Vaikuttavaa juurihoitoa pohjoisessa 1

Mikä on ihmisen ensimmäisen viiden vuoden kasvuympäristön merkitys elämässä? Epäilemättä suuri.

Olen viettänyt valtaosan elämästäni Helsingissä tai sen lähettyvillä. Kun nykyisenä turkulaisena käyn Helsingissä, tunnen syvää kaipuuta takaisin. Tästä huolimatta viihdymme Turussa erinomaisesti.

Eräässä työpaikassani kauan sitten tehtiin sisäiseen julkaisuun juttuja työntekijöistä. Kirjoittaja esitteli minut ylitorniolaisena, koska olen syntynyt siellä. Se tuntui vieraalta. En osaa meänkieltä ja pohjoisen muistoni ovat kaukaa menneestä.

Isäni työpaikka oli Ylitornion opistossa vuosina 1953-1959. Esikoinen oli syntynyt Satakunnassa, minä ja kaksi seuraavaa Torniojokilaaksossa, viides meistä Pohjanmaalla ja kuopus etelässä.

Vietimme äskeisellä matkallamme muutaman yön Ylitorniolla. Se oli tehokasta juurihoitoa. Pystyin palaamaan seudun 50-lukuisiin tunnelmiin hämmästyttävän hyvin.

Asuimme aikoinaan parin sadan metrin päässä opistossa olevassa talossa. Synnyin kyseisen talon makuuhuonessa, jonka ikkunasta oli näkymä Torniojoen yli Luppiovaaralle. Eräs tädeistäni tuli Porista minua hoitamaan ja tekemään muutoinkin töitä Ylitorniolle.

Luppiovaara

Parin kolmenkymmenen kilometrin päässä kirkonkylästä on lähdepohjainen Törmäsjärvi. Sen rantamilla asuva perhekunta toimitti polttopuita opistolle. Tätini ja törmäsjärveläisen perheen pojan välille syttyi romanssi, joka johti avioliittoon. Pariskunta muutti myöhemmin lapsineen Satakuntaan, mutta minulla on yhä sukulaisensukulaisia Ylitorniolla.

Vanhempani ihastuivat Törmäsjärveen niin, että he ostivat maapalan sen rannalta ja isäni rakensi sille kesämökin. Sinne kuljettiin veneellä törmäsjärveläisperheen rannasta. Muistan tapauksen, jolloin sää oli niin huono, että äitini ei uskaltanut nousta veneeseen. Hän käveli minun ja siskoni kanssa kilometrien matkan ryteikköistä rantaa pitkin mökille. Isä tuli veneellä. Satoi.

Muistan perämoottorin värin, mieleni tapailee sen ääntä ja polttoaineen tuoksua.

Kun ajoimme vaimoni kanssa Rovaniemeltä Ylitorniolle, poikkesin Törmäjärvellä erään talon ovelle. Oven avasi noin ikäiseni mies. Esittäydyin mieheksi menneestä. Emme ehtineet vaihtaa montaa sanaa, kun hän kutsui minut sisään. Hänen vaimonsakin oli paikalla.

Keskustelimme 50-luvun tapahtumista ja henkilöistä tavalla, joka ei olisi nuorille ylitorniolaisille mahdollista. Tämä oli todella miellyttävä kohtaaminen. Mies oli tätini miehen serkku. Olemme juosseet tenavina Törmäsjärven tantereilla, mutta emme muistaneet toisiamme. Sovimme että tulemme uudestaan.

Nukuimme yön Torniojoen rantamilla olevassa mökissä. Seuraavan päivänä palasimme Törmäsjärvelle. Vietimme mukavan illan. Pääsimme käymään muinaisen mökkimme pihassa. Nykyään sinne pääsee autolla. Elämys oli mieleenpainuva. Olen ollut täällä yli 60 vuotta sitten. Paikan tunnelma oli tuttu. Mökkiä oli laajennettu, mutta ympäristö ja ranta oli sama.

Mökkirannasta

Kävimme tapaamassa myös tätini miehen serkkua ja tämän vaimoa, joka on ollut aikonaan pari viikkoa hoitamassa minua. Koimme täälläkin tutuksi tullutta mutkatonta ystävällisyyttä. Isäntä muistutti ulkonäöltään tätini miestä. Juttelimme 50-luvusta kuin eilisestä päivästä.

Kävimme myös perhekunnan kantatalon pihassa. Se näytti samalta kuin silloin ennen. Muistan tapauksen, jolloin perheen pojat korjasivat autoa samassa pihassa. Minä olin uteliaana pikkupoikana seuraamassa edistymistä.

Aikamatkailu tuntuu sittenkin olevan mahdollista.

Mieskitainen jukomies papenoi muistovuotisen kirkkohankinnan klahviin

Olen lukenut kauan sitten Volter Kilven teoksen "Alastalon salissa". Kirja on äänestetty joskus Suomen parhaaksi romaaniksi. Se kuvaa kustavilaisten ökymiesten kuusituntista palaveria, jossa sovitaan parkkilaivan rakentamisesta. Kirja on tajunnanvirtaa ja kuvaa paljoa muuta kokouksen kulun lomassa.

Olen kuunnellut saman kirjailijan novellisarjasta "Pitäjän pienempiä" tekstin Ylistalon tuvassa. Novelli on tavallaan ensin mainitun romaanin negaatio. Jos Alastalossa tekijämiehet suunnittelivat isoa projektia, joka tulisi todennäköisesti onnistumaan, Ylistalossa läpeensä laiskat isäntä, poika ja joutoajan majoituksessa loikoilevat merimiehet kuluttavat päiväänsä soittamalla poskea ja välttämällä kaikin keinoin välttämättömiäkin tekemisiä. Tapahtuma sijoittuu Alastalon naapuriin parkkikokouksen jälkeiseen päivään.

Volter Kilven kieli on  jäljittelemätöntä. Alla esimerkkejä hänen käyttämistään ilmauksista:

• jukomies
• muistovuotinen
• vaku
• pultaani
• täkki
• jehu
• mieskitainen
• rojoleukainen
• kangota
• kirkkohankinta
• parmallinen
• papenoida
• pursto
• rojohaukotust pursimiehenä
• klahvi
• iiri
• torko
• rehkinen
• elämänvähti
• poikinen.

Poimin nämä novellin ensimmäisestä luvusta. Lukija joutuu miettimään, onko näin monimutkaista kieltä voitu oikeasti puhua joskus jossakin. En tarkoita vain outoja sanoja vaan myös sitä, että Kilpi käyttää niin pitkiä virkkeitä, että on vaikea uskoa sellaisessa käytetyn arkipuheissa. Luultavasti ei olekaan. Kirjailijalla on kirjailijan vapaus. 

Minulle on arvoitus, miksi Kilven kieli ei korvissani kuulosta lounaissuomalaiselta, vaikka kirjailija on Kustavista kotoisin. Sanoja ei lyhennetä kuten esimerkiksi Turussa. 

Erikoisten sanojen merkitystä joutuu usein arvailemaan ja päättelemään lauseyhteydestä. Millainen on jukomies? Harmittavasti eräs ammattiliitto käyttää nimenään Jukoa, joten sanan merkitystä on vaikea hakea verkosta. Aleksis Kivi sijoitti härkäpäiset veljeksensä asumaan Jukolan taloon. Ehkä juko tarkoittaa sisukkuutta, päättäväisyyttä, itsepäisyyttää, voimakkuutta, mahdollisesti taitavuuttakin.

Muistovuotinen viittaa selvästi menneeseen, mutta onko kyseessä edellinen vai kauempana oleva vuosi? Ehkä muistovuotinen puosu on toiminut pursimiehenä jollakin aluksella edellisenä vuonna.

Ylöstalon laiska isäntä ojentelee pitkiä raajojaan vakussa. Kyseessä lienee jonkinlainen keinutettava makuualusta, tuskin kehto kuitenkaan. Pultaani on purjekangasta ja täkki laivan kansi. Jehu on Urbaanin sanakirjan mukaan pomo ja siihen meidän on luottaminen. Vanhan testamentin mukaan Israelissa on ollut Jehu-niminen kuningas, joten tulkinta lienee oikea. Muistan itsekin kuulleeni sanaa käytettävän.

Puhutussa novellissa miehet kilpailevat suunsoitossa. Mieskitaiselta ja rojoleukaiselta se sujuu. Kangottaminen on mitä ilmeisimmin kankeamista.

Kirkkohankinta on lauseyhteydestä päätellen pyhäasu. Parmallinen jää arvoitukseksi. Google löytää vain viittauksia käsiteltävään tekstiin. Tuskin viittaa ainakanaa Parman kaupunkiin.

"... ja Alastalon nenä kulloinkin, tuulen iiri ja keulan torko." Iirin täytyy tarkoittaa tuulen suunnan tunnistamiseen kykenevää ja torko jonkin ohjailijaa tai hallitsijaa.

"... , ja mitä tekemistä on hänelläkin isosten paateilla ja rehkimillä!" Rehkinen - mikäli tämä on oikea perusmuoto - on mainio sana. Työmaa voisi olla aika hyvä suomennos, ehkä tarkemmin haastava tai työläs työmaa.

Elämänvähti tarkoittanee kaikenlaisia touhuja ja kiireitä, joita huolelliseen elämään kuuluu. Ylistalon isäntä ei niistä innostu. Hän tyytyy mieluummin mahdollisimman vähäisiin vaivoihin. Tosin toimii tekstin mukaan pätevästi, kun aika on oikea, esimerkiksi kala syö. Alastalo on kaikesta huolimatta menestyvä talo, koska kesäisin operoidaan prikiä, joka on sentään kaksimastoinen alus.

": parta oli nähtävästi jutun poikimilla, niinkuin ..." Joudun taas pohitmaan, onko poikinen oikea perusmuoto. Iso-Vileenillä alkoi mitä ilmeisimmin pyöriä sanottavaa mielessä.

Tässä vielä esimerkki Kilven lauseen pituudesta ja tarinan poljennosta: "Silloin oli Järvelin asettunut talvimieheksi Ylistaloon ja kun ei alkuvuosien talvijoutilaisuudesta viritetystä naimakaupoistaan naisväen nirponenäisyyden ja oman tihdin silmälaadun vuoksi syntynyt todempaa sekä kun hän itsekin alkoi huomata olevansa valmiiksi veistetty mies, jonka veriä ei enää janottanut mikään elämän hiko, niin oli hän sahtautunut elämässään siihen, että hän suvet oli Alastalon prikissä timperinä ja talvipäivät nyt jo kymmenettä vuotta mittaili penkkejä Ylistalon tuvassa."

Tihti tarkoittanee tarkkaa tai valikoivaa silmää. Virkkeessä on sana "sahtautunut". Kyseessä ei ole kirjoitusvirheeni. Varmaankin tarkoitetaan mukautumista tai suhtautumista.

Rovaniemen Arktikum

Arktikumissa kannattaa ehdottomasti käydä. Nähtävää on paljon.

Ametisti

Revontulidemonstraatio

Rovaniemen kauppala 1939

Rovaniemen kauppala 1944

Hyvä huono uutinen

Ne olivat metsäpeuroja. Ovat aivan poron näköisiä, mutta isompia. Ne ovat aikoinaan metsästetty sukupuuttoon Suomessa eikä niitä ollut asuessani lapsena Suomenselällä 1960-1962. Nyt on, koska niitä on istutettu. Olen ollut tästä täysin tietämätön.

Palasimme hyvin onnistuneelta matkaltamme puolilta öin. Tänään en ole jaksanut tehdä mitään. Olen nukahdellut pitkin päivää.

Yllättäen hematologi soitti aamulla. Hän oli saanut testosteronimittaukseni tulokset vasta nyt, vaikka kontrollitapaamiseni oli jo pari kolme viikkoa sitten. Tasoni on suotavan alueen alapuolella. Tämä varmaan selittää väsymykseni, ehkä myös univaikeuteni.

Tämä huono uutinen on hyvä, koska asia on helppo korjata. Alan saada pistoksen kuukauden välein. Tästä mennään taas kohti parempaa.

"Maan korvessa kulkevi ..."

Olemme saaneet tutustua isänmaahan pohjakosketuksia myöten. Olimme ajamassa kyläilylle Ylitornion majapaikastamme Törmäsjärvelle, joka on 20-30 kilometrin päässä kirkonkylästä itään. Ajoin epähuomiossa yhdestä risteyksestä Raanujärven suuntaan, kun olisi pitänyt ajaa Rovaniemelle päin. Kun huomasin virheen, annoin Google-Mapsin valita lyhyimmän reitin perille. En arvannut, että se voisi viedä meidät niin surkealle tielle kuin kävi.

Tie oli yhden kaistan levyinen hiekkatie, jonka keskilinjalla oli jatkuvasti autovaarillemme ylivoimaisia kohoumia. Mersun A-mallin maavara on suunniteltu matalaksi, jotta ruotsalaiset eivät taas kaataisi sitä. Niinpä pohja paukkui jatkuvasti, vaikka yritin väistellä kiviä. Taipaleella ei ollut kuin metsää ja silloin tällöin puunkuormauspaikkoja. Loppupäässä tuli vastaan läpiajokielto, mutta emme sitä kunnioittaneet ja pääsimme perille.

Eilen tapahtui jotakin samanlaista. Ajoimme Tyrnävältä Kinnulaan. Haapajärven jälkeen en tullut seuranneeksi omaatuntoa riittävän tarkasti ja harhaannuin. Eikö omatunnon ääni ole se, joka neuvoo risteyksissä ja jos on kuuliainen, ilmoittaa lopussa, että "olet perillä" tai "määränpää on vasemmalla"?

Valitsin taas omantunnon tarjoamista vaihtoehdoista lyhyimmän ja päädyimme ajamaan kymmeniä kilometrejä kapeaa hiekkatietä korvessa. Syvimmällä korpitaipaleella emme nähneet yhtään taloa. Vastaan tuli yksi auto ja yksi pyöräilijä. Maisema näytti puunkuormauspaikkoja myöten napapiirillä näkemiltämme.

Yhdessä vaiheessa Kinnulan matkallamme edessämme juoksi ilmiselvä poronvasa. Näimme myös aikuisen poron, jolla oli täydellisen näköinen sarvikehikko päässään.

Mikä tämä on?

Kinnulassa meitä valistettiin, että emme olleet nähneet poroja. Ne olivat kuulemma peuran ja poron risteytymiä. Eivät ne ainakaan Lounais-Suomen peuroilta näyttäneet.

Autovaarimme tuuletin lopetti toimintansa eilen, mutta onneksi jatkoi taas pysähdyksen jälkeen. Erämaataipaleella syttyivät kerran kaikki hälytysvalot ja matka tuntui päättyvän siihen. Onneksi vaari jaksoi siitäkin ponnistaa eteenpäin.

On hyvä päästä välillä Etelä-Suomen kuplan ulkopuolelle avartamaan tietämystä.

Täysillä päin seinää

Kun sielu palaa innosta ja on paljon merkityksellistä nähtävää, voi käydä kuten minulle. Voimani ovat  syöpien jälkeen rajalliset ja käytin niitä surutta ajaessamme ristiin rastiin Pohjois-Suomea. Fysiikkani antoi minulle taas opetuksen.

Vatsani äityi jatkuvaan kivuliaaseen jännitykseen, joka alkoi ylävatsasta ja siirtyi vähitellen alaspäin. Aloin taas tarvita valtavasti unta. Onneksi meillä on mainio lepopaikka vaimoni serkun Maija-Liisan kotona Oulussa. Vatsani on jo asettunut, mutta tarvitsen yhä kovasti lepoa. On outoa olla tekemättä mitään ja levätä, mutta on katsottava totuutta silmiin.

Tekisi mieli käväistä vielä Muhoksella. Huomenna alkava paluumatka kotiin arveluttaa.

Kun hätä on suurin, on apukin lähellä

Otsikon sanonta on puhdasta magiaa. Suuressa hädässä varmasti etsitään kaikki mahdolliset keinot ja apu  voi löytyäkin, mutta itse hädän suuruus tuskin automaattisesti laukaisee mitään pelastavaa taikatemppua. Sanonta kuitenkin tuli tänään mieleen.

Olimme eilen suviseurakentälla Muhoksella. Ajovalot olivat unohtuneet päälle. Virta tietysti loppui.

Apua ei tarvinnut kaukaa hakea. Naapurista löytyi kaapeli, auto, osaamista ja paljon auttavaa mieltä. Nyt tiedän, missä Mersu-vaarissamme on akku. Etsin edestä ja takaa, mutta se oli pelkääjän puolen jalkatilan alla.

Auto saatiin käyntiin ja lähdimme ajamaan kohti Oulua, jossa majailemme vaimoni serkun luona.

Heti alkumatkasta ilmeni, että kuskipuoleinen lasi ei mene kiinni. Veiviä ei ole näinkään vanhassa (18 v.) autossa. Toinen ongelma oli, että auto ei kulkenut viittäkymppiä kovempaa. Kulki kuitenkin. Köröttelimme kohti Oulua.

Aivan perässämme ajoi rekka, jonka kuski tyyttäsi kiukkuisesti, kun en antanut tietä poikkeamalla kohdalla olevalle pysäkille. Käänsin äkkiä pysäkille ja otin tavaksi.

Tankkasin auton varmuuden vuoksi moottori käynnissä.

Oulussa vaimo poikkesi kaupassa ostamassa tarpeita, joilla peitimme ikkunan sateen varalta. Vaimon serkku haki lautasenalusia, jotka olivat kelmua tukevampaa materiaalia.

Tänään soittelin läpi paikallisia autohuoltoja. Lauantaipäivänä oululaiset pajapuhelimet pysyivät mykkinä, mutta yksi kempeleläinen vastasi. Hän lupasi soitella oululaisille miehilleen ja palata asiaan.

Hän palasi, annoin osoitteen ja sittemmin asentaja soitti. Kun menin pihalle, isossa mersussa istui  lippalakkinen nuorimies tyttöystävänsä kanssa. Ammattimies.

Ammattimiehen sormi oli niin viritetty, että kun hän asetti sen kuskin lasinnostimen nappulalle, lasi nousi heti paikalleen. Sitten hän kytki läppärinsä autoomme ja teki jotakin säätöjä. Sitten hän kävi koeajelulla. Hetken kulutta hän palasi.

Säädöt olivat kuulemma menneet raiteiltaan, kun auto käynnistettiin apusähköllä.

Auto oli kunnossa.

Rintamalinja pidettiin Paikanselässä lähellä Märkäjärveä

Märkäjärvi

Suomi joutui luovuttamaan Sallan kohdalta niin paljon aluettaan, että Sallan kirkonkylä jäi rajan taakse. Uusi kirkonkylä on Märkäjärven lähettyvillä.

Talvisodan loppuajan taistelut käytiin tällä rintamalla Joutsijärven ja Märkäjärven välimaastossa. Etäisyyttä näiden välillä oli noin 30 kilometriä.

Pysähdyimme Paikanselässä, jossa on useita sotaan liittyviä muistomerkkejä ja jossa rintamalinja oli sodan loppuun saakka. Venäläiset joutuivat vetäytymään Joutsijärveltä tälle linjalle.

Ruotsalaiset vapaaehtoiset vapauttivat suomalaiset, jotka siirtyivät Säkkijärvelle torjumaan Viipurinlahden yli päässyttä vihollista.

Ruotsalaiset pitivät linjan eikä se tapahtunut ilman tappioita. Moni ruotsalainen vementti henkensä meidän vapautemme vuoksi. Tätä harvoin muistellaan, vaikka syytä olisi.

Dyrssenin kaatumapaikasta oli 50 metriä vihollisen puolelle eli aivan tuossa lähellä olivat. 

Joutsijärvelle

Venäläiset vetäytyivät Kitiseltä nopeasti Savukosken ja Saijan välimaille. Suomalaiset seurasivat heitä sinne.

Sieltä osa joukoista - isoisä näiden mukana - kuljetettiin takaisin Pelkosenniemen ja Kemijärven kautta Joutsijärven länsipuolelle vapauttamaan siellä taistelleeet Osasto Roinisen joukot lepovuoroon.

Me emme palanneet tätä reittiä vaan jatkoimme rajan tuntumasta Sallan kirkonkylän kautta Joutsijärvelle.

Joutsijärven pohjoispäätä

Joutsijärven länsirannalla

Jonnekin tänne joukot asettuivat. Kuvat otettu Kuusamontieltä länteen.

Palasin tänään lähtöpisteeseeni

Tänään lähdimme ajamaan Ylitorniolta kohti Kukkolankoskea, Kuivaniemeä ja Oulua. Kun ajoimme syntymämökkini läheltä, huomasin pihassa miehen leikkaamassa nurmikkoa. Olipa hyvä onni. Olin käynyt toisenkin kerran mittailemassa pihaa, koska tätini kysyi, olinko nähnyt tiettyä kiveä pihassa. On olemassa valokuva, jossa olen hänen sylissään tuon kiven kohdalla. En löytänyt. Silloinkaan ei ollut ketään paikalla.

Olipa hyvä onni. Tapasimme Luulajassa asuvan suomalaisparikunnan, jotka olivat käymässä talossaan. Mukavia olivat.

Pääsimme katsomaan taloa sisältä. Kahvitkin keitettiin. Heillä on paljon remonttia meneillään, mutta huonejärjestys on pitkälti sama. Vain eteiseen on tehty suuria muutoksia. Siihen on rakennettu vessa, suihkutila ja löylyhuone.

Kävin makuuhuoneessa, jossa synnyin 65 vuotta sitten. Kätilö oli sanonut poistuessaan, että on mukava lähteä, kun lapsi jää huutamaan.

Keittiössä oli vanha puuhella yhä paikallaan. Sähköhella oli korvattu uudemmalla. Pöytä ja tuolit olivat samassa paikassa, jossa maalasimme siskoni ja äitini kanssa vesiväreillä. Valokuva todistaa tapahtuman.

Isäntäväki tiesi henkilöitä, jotka asuivat noilla nurkilla meidän aikanamme. Vanhempani muuttivat paikkakunnalle 1953, minä synnyin vuotta myöhemmin ja vuonna 1959 muutimme isän uuden työpaikan perässä muualle.

Nykyisellä isännällä on hieman monimutkainen suhde tuohon paikkaan. Naapurissa oli meidän aikanamme maatila, jota isännöi poikamies ja hänellä oli apunaan taloudenhoitajatar. Isäntä oli perinyt paikan yhden version mukaan, koska oli ollut lapsettoman omistajapariskunnan ottopoika. Toisen mukaan hän oli ollut renki ja perinyt sen tilan leskeltä, koska oli hoitanut tätä hyvin.

Isäntä oli myöhemmin ostanut mökin, jossa asuimme, ja taloudenhoitajatar oli perinyt sen häneltä. Oli sitten asunut siinä. Mökki on ehkä turhan vaatimaton ilmaisu, koska talossa on keittiö, olohuone, makuuhuone ja kaksi tilavaa huonetta yläkerrassa. Meidän aikanamme yläkerrassa asui vuokralaisia.

Nykyinen isäntä on taloudenhoitajattaren veljenpoika.

Isoisäni sai tulikasteensa Pelkosenniemellä

Pelkosenniemen taistelun muistomerkki

Ajoimme Luostolle ja yövyimme siellä. Seuraavana päivänä teimme kartasta ilmenevän lenkin, joka mukailee isoisäni taistelupaikkoja Pohjois-Suomessa.

Ensimmäinen etappimme oli Pelkosenniemi, jossa Yrjö Jylhäsaari koki ensimmäisen taistelunsa.

Kemijoki

Pelkosenniemen kirkonkylä sijaitsee Kemijoen länsirannalla, joka on kuvassa vasemmalla.

Kemijärven ja Sodankylän välinen tie kulkee Kemijoen linjaa noudatellen kirkonkylän läpi.

Keskusaukio

Isoisäni taisteli JR 40:n (jalkaväkirykmentti 40) kolmannessa pataljoonassa. Yhteen pataljoonaan kuuluu pyöreästi tuhat sotilasta.

Pohjoisesta laskeva Kitinen yhtyy idästä laskevaan Kemijokeen noin neljän kilometrin päässä Kirkonkylän pohjoispuolella. Venäläiset olivat tulleet idästä Kemijoen pohjoispuolta ja onnistuneet pureutumaan länsirannalle.

Pelkosenniemen kirkko

JR 40:n kaikki kolme pataljoonaa lähtivät taisteluun kirkonmäen tienoilta. Kakkonen pysäytti vihollisen, ykkönen ja kolmonen lähtivät koukkaamaan vasemmalta. Suomalaiset joutuivat alakynteen ja tilanne näytti uhkaavalta. Ykkönen kuitenkin onnistui kiertämään pohjoispuolelta venäläisten huoltojoukkojen kimppuun, mikä aiheutti valtavan pakokauhun. Venäläiset joukot pakenivat itään.

Olit talvi (18.12.2019), mutta keli oli sateinen. Tällaisessa maastossa on ollut varmaan hankala liikkua saati sitten taistella.

Venäläiset olivat ylittäneet joen tuolloisen lossin kohdalta. Nykyisin Kitisen yli pääsee siltaa pitkin. Alimmainen kuva on otettu sillalta etelään. Vasemmalla näkyy Kitisen ja Kemijoen välisen niemen tyveä. Lossi oli niemen kärjessä, joka on tässä näkyvän niemen tyven eteläpuolella.