Sairaan rakas elämä

Since 2014

lauantai 23. toukokuuta 2015

Moottori yskii

Tällaista kasvaa Teollisuuskadun varrella. Kuka tunnistaa?





Tässä näkyy miten hyvin uudisrakennus sopii Volvon käytössä aikoinaan olleen talon jatkeeksi.



Käynnistymisongelmia. En tahdo saada arviointia alulle. Eilinen päivä meni häneksi asian suhteen. Tämä päivä on kohta puolessa. Olemme saamassa tänne todella harvinaisen vieraan pian, mikä on mukavaa. Vierailee Suomessa Amerikasta ja olemme tavanneet hänet viimeksi varmaan 80-luvulla. Ehkä tämäkin päivä voi olla vielä voimien keruuta ensi viikon ponnisteluihin.

perjantai 22. toukokuuta 2015

Erilainen astunta

Tulimme äsken kotiin. Vaimo huomasi, minne juuri kuullut hälytysajoneuvot menivät. Laajasalossa on iso palo. Liekö jokin vanhoista, rapistuneista huviloista, joita on juuri tuolla seudulla. Ei näy Iltasanomat vielä tietävän.


Meillä oli Optimistiklubin kokous Olarissa. Hain vaimon tullessani kyläilyltä. Oikein mukava ilta. Aiheena oli taloudellisen kasvun tarpeellisuus. Emäntä oli valmistautunut ja johdatteli meidät hyvin Ville Lähteen kirjan Niukkuuden maailmassa teemoihin.

Kävelin päivällä koululta Sörkkaan, kun oli niin kaunis päivä. Kun askelsin reippaasti Teollisuuskatua pitkin, tuli mieleeni, että käveleminen tuntuu aika voimakkaasti jalkapohjissa, vaikka asiaan ei tavallisesti kiinnitä huomiota. Huomasin, että kantapäät tuntevat osuman maahan eri tavoilla. Huomasin myös, että päkiän kohdalla jalka liikahtaa kengässä enemmän vasemmassa jalassa kuin oikeassa. En osaa sanoa, johtuuko asia kenkien erilaisesta kulumisesta vai omasta kävelemisestäni. Onko niin, että tällainenkin asia saa olemuksemme näyttämään siten persoonalliselta, että tutut ihmiset on helppo tunnistaa takaapäinkin.

Takana kaaos, jonka edestäni löydän

Menin työpaikalle, vaikka ei ole enää tunteja. Pari pikku asiaa piti toimittaa ja yksi muukin syy. Aikaa meni kollegojen kanssa seurusteluun, mutta menköön. Tarvitsen hieman huokoista aikaa, että jaksan alkaa puurtaa arviointeja.

Yksi opiskelija tupsahti huoneeseeni ja pari muutakin. Hän oli ollut sijaiseni kurssilla eikä ollut päässyt kokeeseen. Kuulemma syksyllä ei ole enää koulussamme ja nyt matkalle lähdössä. Lähetin hänet opintotoimistoon.

Toinen hihkaisi muistaakseni eilen käytävässä perääni, kun oli lähdössä luokastani käymään jossakin. Sanoi etsineensä minua koko päivän. Osoitin, mikä on luokkani. Ei hän sinne ilmaantunut ainakaan silloin, kun minä olin siellä. Tänäänkin hän pelmahti muualle ennen kuin sain selvää, mistä on kysymys.

Kolmas oli sama opiskelija, joka lähti eilen tai toissapäivänä luokasta ja sanoi menevänsä muualle tekemään tehtäviä. Soittaessani selvisi ettei hän ollut enää koulussa. Nyt hän ilmoitti lähettäneensä minulla jotakin. Olisi ilmeisesti halunnut tietää, riittävätkö. Sanoin, että kaikki pitää toimittaa blogiin.  Kun on yhdeksän kurssia arvioitavana, ei ole järkevää käyttää aikaa suoritusten poimimiseen eri lähteistä.

Kun selviän arvioinneista, minua odottaa kaaos, joka minun on siivottava:









Nyt pitäisi kylmettää itsensä ja heittää tavaraa surutta pois. Tämä siivouskohteeni on kuin museoasetelma ajalta, jolloin käytettiin paperia. Onneksi olen pystynyt pitkälti irtautumaan paperin käytöstä. Siksi en erityisemmin tarvitse työpistettäkään.

Sen verran olisi mukava pöyhiä näitä sedimenttejä, josko löytyisi joitakin reliikkejä viime vuosituhannelta jolloin aloitin nykyisessä työssäni. Juridisesti se ei ole sama, koska muutaman vuoden takaisessa koulufuusiossa vaihtui muodollisesti työnantaja. Samassa talossa olen, missä aloitin. Tosin tunteja on ollut fuusion jälkeen myös Vallilassa.

Tällainen siivoaminen on hommaa, johon psyykene aivan erityisesti ei sovi. Ehkä sitä kestää kohtuullisen annoksen kerrallaan. Harmi, että merkittävä osa on sellaista, mikä pitää jyvitellä suojattuun tuhoon opiskelijoiden integriteetin suojelemiseksi. Haluaisitko sinä törmätä vaikkapa lastesi koepapereihin kaatopaikalla?

torstai 21. toukokuuta 2015

Taitekohta


Aikamoinen taitekohta tämäkin elämässä. Syksyllä olen jo osa-aikaeläkkeellä, joten näin raskasta jaksoa ei pitäisi tulla enää koskaan ellen jatka kahden vuoden päästä täysiaikaisena ja silloinkin lienee epätodennäköistä. Olisivatko raskaimmat työvaiheet nyt takana forever?

Toivon, että jaksan alkaa nyt liikkumaan siten, että saisin lihaskuntonikin palautumaan.

Tämänpäiväisessä Hesari oli juttu laihdutusmyyteistä. Siitä selvisi, että varttuneiden aineenvaihdunta on hitaampaa ja ehkä liikkuminenkin. Varttuneen painonhallinta taitaa olla haastavaa. Ei kannattane elätellä liikoja toiveita. Ehkäpä pikkuisen vatsakkaana on lupsakampi pappa lastenlapsille.






Selvisin!

Pidin tänään kevään viimeiset tunnit. Tiukalle otti, mutta selvisin tästä vaativasta keväästä. Vielä on iso lasti arvioitavaa, mutta onneksi olen aika rutinoitunut siihen. Yritän saada ne hoidetuksi ensi viikon perjantain päättäjäisiin mennessä. Oma työpiste pitää myös siivota, koska siirrymme teoriassa paikattomaan systeemiin. Periaatteissa ei olisi nimettyjä paikkoja, mutta käytännössä niitä näyttää syntyvän. Ans kattoo kui käy.







keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Surullinen päivä

Pykäliä tuntevan kollegani oli sitä mieltä, että työpaikkaani liittyvästä tapauksesta kertova kirjoitukseni ei ollut paikallaan, joten se on poistettu. Otsikko jää hieman hämäräksi. 

Muistattehan, että Opitmistiklubi kokoontuu perjantai-iltana Espoon Olarissa. "Läksykirjana" on Ville Lähteen Niukkuuden maailmassa. Olet lämpimästi tervetullut mukaan, vaikka et lukisikaan kirjaa. Ilmoittaudu minulle sähköpostiin: heikki.honkala@icloud.com tai puhelimitse: 044-7756 318. Annan sitten osoitetiedot. Pohdimme taloudellisen kasvun tarpeellisuutta.


Huomenna on viimeinen päivä, jolloin oppitunteja. Punnerran äärirajoilla. Muistikin pätkii ja neuroosi pikkuisen pilkahtelee. Sitten alkaa arviointisavotta.


Kävimme eilen Orimattilassa tyyppäämässä pikkumersun. Oikein on kiva peli, kulki vakaasti, vaikka on pieni. Mutta voi voi. Ruostetta! Automiesveljeni ei suositte ja minä uskon häntä. Toinen vaihtoehto ja varmaan hyvä kunnoltaan on Halikossa, mutta meitä hidastaa se, että takapenkkillä on paikat vain kahdelle. Keskellä on kyynärnoja ja kolmatta turvavyötä ei ole.














Loppukevään arkea koululla

Vielä yksi päivä oppitunteja. Vielä yksi päivä.

Olin aamulla niin väsynyt, että oli vaikea lähteä töihin. Ensimmäinen ryhmä oli pieni ja rauhallinen. Luulen, että saan heiltä melkein kaikilta vähintään minimisuoritukset viimeistään perjantaina.

Toinen ryhmä oli todella koetteleva. Yksi kävi sanomassa olevansa paikallam, mutta tekevänsä hommia muualla tietokoneella. Perustelu oli hyvä, koska kaikille ei ollut toimivaa läppäriä. Sain hänet pidätettyä sen aikaa, kun tarkistin kunkin tilanteen. Sitten hän häipyi. Soitin hänelle viimeisellä tunnilla ja hän tunnusti ettei ole enää koululla. Ei ollut tehtäviä ilmestynyt hänen blogiinsa.

Yksi jankutti jatkuvasti, että hän on tehnyt tarvittavat, saako lähteä. Kun näytti ettei esiteltäviä taideteoksia juuri ole, annoin hänen esittää omansa ja lähteä.

Yhtä on näkynyt aika harvoin kurssilla. Kun toimitin häntä tekemään tehtäviä, hän sanoi ettei jaksa. Sanoin, että laitan hänelle E:n (ei osallistunut). Hän yritti jotakin puuhastella, mutta katosi tauolla niin kuin kovin moni muukin.

Vaikka oli viimeiset tunnin menossa, osalle oli epäselvää, mitä pitää olla tehtynä. Sain usuteltua porukkaa hommiin. Pari pyöräytti jonkin pikapiirustuksen ja kysyivät, että riittääkö. Sanoin keskeneräiseksi. Jatkoivat hieman ja sama tulos. Kun kierroksia oli useita, alkoivat tulokset olla hyväksyttäviä.

Omaan teokseen piti liittää tekstiä sen tekemisestä. Opiskelijoita ei tahdo saada millään lukemaan ohjeita siihen tehtävästä.

Tein äskettäin koululle aloitteen, että lisäläppärit kuitattaisin opettajakohtaisesti helpdeskistä, koska niitä voi jäädä palauttamatta. Siihen ei suostuttu, mutta sanottiin, että syksyllä tilanne on parempi. Ymmärrettävää, koska kohta lukukausi loppuu. Tälle ryhmälle tarvittiin viisi läppäriä ja kävin ne kuittaamassa. Kun osa porukkaa häipyi tauolla, kävi ilmi tunnin lopussa, että yksi oli palauttamatta. Mistä tietää mikä, kun luokassa on useita samanlaisia läppäreitä. Onneksi helpdeskin kaveri tuli luokkaan ja tunnisti palauttamattoman koneen.

Näin käytävässä pari opiskelijaa, joilla oli määrä olla kanssani viimeinen tunti tänään. He pyytelivät jotakin erityisjärjestelyä, kun "on hyppäri''. Erä toinen opettaja oli päästänyt tunniltaa niitä, joilla oli suoritukset kunnossa. Kävi ilmi, että moni oli lähtenyt. En suostunut, koska on syytä varmistaa, että suorituksia syntyy riittävästi.

Yksi valmistuva opiskelija on viestitellyt halustaa korottaa yhden aikaisemman suorituksen arvosanaa. Sain häneltä vihdoin tiedon, mistä kurssitoteutuksesta on kyse. Kävi ilmi, että hänen suorituksensa ovat ilmeisesti edellisessä oppimisalustassamme, joka ei ole enää käytössä. Se kaveri, joka mahdollisesti saisi kaivettua suoritukset esiin, on tavoitettavissa vasta maanantaina. Lähetin viestin pomoportaaseen, mutta sieltä en ole saanut vastausta.

Ennen taukoa haastava ryhmän jotkut opiskelijat painostivat minua jäämään tauolla arvioimaan heidän tuotoksiaan, jotta voisivat lähteä. Pidin kiinni oikeudestani taukoon. Kun palasin, he olivat lähteneet ja muitakin. Ei ollut montaa paikalla. Kaksi kuitenkin punnersi sitkeästi vielä seuraavankin luokan läsnä ollessa, että saivat suoritusriman ylitetyksi. Olivat tyytyväisiä, kun saivat ykkösensä.

Viimeiselle tunnille tuli vain aiemmin mainitut tytöt ja yksi muu opiskelija. Saimme edistettyä heidän töitänsä kohtuullisesti ja huomenna heille on vielä tunti. Saapa nähdä, mikä on osallistumisaste.

Kirjoittelin päivän päätteeksi ukaasit huomisille ryhmille, että tekevät ainakin pakolliset suoritukset valmiiksi.

Saapa nähdä, auttoiko.


tiistai 19. toukokuuta 2015

Valinnan paikka tai sitten ei


Kävimme Orimattilassa koeajamassa pikkumersun. Oli ihmeen jykevän tuntuinen ajettava niin pieneksi autoksi. Vaikutti oikein hyväkuntoiselta, paitsi että takalokarien etureunoissa oli ruostetta. Saimme kuvia vävyltämme halikkolaisesta menopelistä. Se vaikuttaa kunnoltaan vielä paremmalta, mutta sillä onkin ajettu alle satatuhatta kilometriä kun taas toisella päälle puolitoistakertainen määrä. Halikkolainen näyttää kuvissa pienemmältä ja siinä onkin takana vain kaksi paikkaa, kun toisessa on kolme. Halikkolaisen takatila näyttää kapeammalta. Se onkin Suomessa harvinainen, Saksasta tuotu malli.

Nyt pitäisi näistä valita tai sitten ruveta suunnittelemaan lomamatkaa Saksanmaalle.

Autovaihtoehtoja


Autonhankintamme edistyy ostoprosessin mukaan ihan luontaisesti. Kipinä on lähtenyt tarpeesta ja sitä on auttanut eräs taloudellinen tekijä. Tarve on täsmentynyt autoksi, joka on kohtuullisen vähän ajettu, mutta saa olla vanha. Merkin on oltava luotettava ja mallin tyylikäs. Auton pitää olla pieni, jotta sillä on helppo puikkelehtia kaupungissa, mutta silti vakaa ajettava maanteillä.

Ajoneuvon pitää olla myös korkea, että näkyvyys on hyvä. Automaattivaihde tarvitaan, jotta vaimon on helpompi ajaa. Mieluisin moottorivaihtoehto on diesel, koska se tietää taloudellisuutta kaupungissa ja pitkää viatonta ikää. Sitkeä moottori on myös kiva ajaa. Diesel on tosin äänekäs, mutta tasainen ropsotus ei häiritse.

Olemme lähdössä Orimattilaan katsomaan kutakuinkin nämä vaatimukset täyttävää vaihtoehtoa. Ehkä piipahdamme myös Järvenpäässä, jossa on bensaversio tarjolla. Vävymme tsekkaa yhden dieselin Halikossa.

Halikon autosta saa takapenkit pois ja siten runsaasti kuljetustilaa, mutta siinä on vain neljä istumapaikkaa. Muissa vaihtoehdoissa lienee molemmissa viisi.

Illalla olemme siirtyneet vaihtoehtojen vertailuvaiheeseen.

Taustalla häämöttää kuitenkin ajatus Saksassa käymisestä. Siellä hinta lienee merkittävästi edullisempi, mutta kuluja toki syntyy.


maanantai 18. toukokuuta 2015

Dynaamisen haasteinen, verkottuva toimintaympäristö ja siinä sykkivä platform


Nykyään sanotaan varmaan, että on turbulentti toimintaympäristö, kun tilanteet vaihtelevat. Taisi olla viikko sitten koululla oppimisalusta pois käytöstä aamupäivän. Tänään oli aamuluokasta netti nurin. Etsin uuden luokan, odottelin Windowsin käynnistymistä ja totesin yhdeyden toimivan, siirryttiin sinne. Saatiin hommat vauhtiin. Yhdeksältä tuli kuitenkin häätö, kun luokka olikin varattu toiselle ryhmälle siitä lähtien. Onneksi löytyi kolmas luokka.


Mitähän kukkia nämä mahtavat olla? Näin niitä puistossa Vallilassa, kun kävelin autoa hakemaan. Reippaasti yritin kävellä, mutta alkoi painaa keuhkoissa. Pitäisi vain jaksaa malttaa antaa kunnon hiljalleen nousta.



Sörkan vankilan seinää. Sörkan vankilahan ei sijaitse Sörkassa vaan Hermannissa.


Yhdellä ryhmällä oli viimeiset neljä tuntia tänään. Hiillostin kovasti opiskelijoita tekemään pakollisen minimin ja aika hyvin onnistuin. Suuri osa ylsi ylemmäksi kuin arvosana ykköseen. Annoin paikalla oleville kurssipalautetta suullisesti ja laitoin numeroja. Muutama halusi jättää avoimeksi ja toimittaa vielä täydennystä. Jäin tuntien jälkeen arvioimaan loputkin ja lähetin heille palautteen viestinä. Onpahan nyt yksi kurssi yhdeksästä aika hyvällä mallilla.

Olen yrittänyt katsella muita automerkkejä ja -malleja, jotka olisivat pieniä, mutta korkeita.  Niitä ei tunnu juuri olevan. A-Mersu tuntuu olevan aika ainutlaatuinen. Nyt on Halikossa myynnissä aika hyvä ehdokas. Sattui sopivasti, kun vävymme tuli sopivasti Naantalista työmatkalle Hesaan ja yöpyy meillä. Hän lupasi käydä katsastamassa kärryn paluumatkallaan huomenna.











lauantai 16. toukokuuta 2015

Rillivarkaiden vaahtorieha

Iltapäiväpuuhissa papan hommaksi napsahti käydä rillivarkaiden kanssa saunassa. Oli mukava nauttia löylystä, kun viisivuotias saunottaja heitti löylyä. Tuli lempeästi, kun aina ei tullut osumia. "Mä heitän vielä yhen löylyn". 

Rillivarkaille vaahdon määrä on se juttu saunomisessa ja mummolan pesuaineet ovat silloin hupaa tavaraa. Varkaat innostuivat pesemään pappaa ja häntä hoputettiin löylystä. "Enää kolme löylyä".

Pappa komennettiin pankolle pitkälleen ja sitten alkoi vaahdotus. Välillä käännettiin puolta. Toinen tuumasi, että kyllä huomisissa juhlissa ihmetellään, kun pappa on niin puhdas.

Kun tuli varkaiden pesuvuoro tuli, käytettiin vaaleanpunaista sientä, tietysti.


perjantai 15. toukokuuta 2015

En ole vielä täysin voimissani

Kävin tänäänkin fillaroimassa ja katselemassa Roihuvuoren japanilaispuutarhoja. Pyöräily on antanut minulle realistisemman kuvan omasta kunnostani. Tunnen jaksavani kävellä aika hyvin. Pyöräillessä huomaan, että lihaskunto ei ole erityisen mainittava.

Olen kuvitellut, että voimieni on täytynyt palautua, koska olen selvinnyt tähän asti rankasta jaksosta, mutta taidan olla kuitenkin toipilas. Työt painavat harteillani niin, että en oikein jaksa tarttua mihinkään erityisempään hommaan. Tällainen kirjoittelu sujuu, mutta isommat arkitoimet eivät tahdo luontua. Ensi viikolla minulla on muistaakseni neljä päivää kahdeksasta neljään ja sen jälkeen on alettava purkaa hurjaa arviointikuormaa.

Hieman huolestuttaa. Kai minä noista selviä, mutta ison savotan alla hirvittää.



Ostan auton erityisesti tunteella


Olemme siirtymässä sellaiseen vaiheeseen elämässä, että aiomme ostaa kokonaan oman auton. Meillähän on nyt puolikas vanhimman poikamme huushollin kanssa. He tarvitsevat autoa jatkuvasti syksystä lähtien ja meidänkin liikkuvuutemme kannalta on hyvä saada pyörät alle jatkuvaan valmiuteen. Vaimoni joutuu muutoin lähes kotimme vangiksi.

Nyt on mainio tilaisuus reflektoida omaa ostokäyttäytymistä. Kaksi voimakasta voimaa rulettaa tilanteessa. Ne ovat tunne ja järki. Tunne sanotaan ensin, koska se on ehdottomasti vahvempi.

Olemme päätyneet siihen, että ostamme Mercedes Benzin a-mallin. Se on sellainen autonpätkä, jolla pääsee mukavasti puikkelehtimaan kaupungissa. Uutta mersua en voisi ajatellakaan. Se ei ole meidän tyyliä, mutta tyyli on silti tärkeää. Kysymyshän on siitä, miltä minä ja me näytämme auton kanssa. Mitä se auto viestii meistä. Noita pikkumersuja saa aika sopivilla hinnoilla, kun etsii 10-15 vuotta vanhaa.

Vanhan pikkumersun tyyli sopii meille, koska auton malli on pysynyt suunnilleen ennallaan. Se on aikaa kestävä klassikko. Tuollainen suunnitellun vanhentamisen vastaisuus sopii ajatusmaailmaamme. Auto on mielestäni elegantin näköinen. Ekologisesti sopii ajaa vanhalla autolla, koska siihen investoidut luonnon- ja energiavarat ovat jo käytössä. Niille on hyvä antaa lisää elinkaarta.

Brändillä on merkitystä, ei pääse mihinkään. En voisi kuvitellakaan ajavani jollakin Huyndailla tai Mazdalla. Skoda ei tule kuuloonkaan. Olen niin vanha, että Skodalla on korvissani niin vahva itäleima, että ei käy. Skoda on oikeastaan volkkari ja siten hyvä auto. Tässä tunne jyrää järjen 5-0.

Otetaan pikkuisen pakkia. Olisin varmaan ajanut vaikka minkä merkkisellä autolla, jonka poikani oli yhteiskäyttöömme hankkinut. Se sattui olemaan Fiat Stilo. Sillä on asfalttia jonkin verran kulutettu.

A-mersua puoltavat myös järkiseikat. Auto tuntuu tukevalta, vaikka se on pieni. Siinä istutaan korkealla, mitä piirrettä vaimoni arvostaa. Mersulla on laatuauton maine. Takapenkit saa nurin, joten pystyn kuljettamaan sillä taulujakin.

Yritämme löytää kohtuullisen vähän ajetun, jolla on vielä huolettomia kilometrejä ajettavana. Sellaisiakin tuntuu olevan tarjolla. Ilmeisesti tällaista pikkuautoa on käytetty usein kakkosautona, joillä pörrätään enimmäkseen kotinurkissa.

torstai 14. toukokuuta 2015

Voiko jännittämisestä nauttia?

Onko jännittäminen kivaa. Suoraan sanoen ei. Miksi sitten pitää katsoa? Hyvä kysymys.

Kansallistunto on niin syvällä, että ei voi katsoa jännittämättä, kun Suomi pelaa. Ensimmäinen matsi, jonka katsoin näissä kisoissa ja ehkä viimeinen. Alkupelit ovat aika vähämerkityksisiä, eivätkä ne siksi innosta.

Suomi ja Tsekki olivat varsin tasavahvoja. Kumpi vain olisi voinut voittaa. Nyt voitti Tsekki. Ehkä voi olla tyytyväinen, ettei tarvitse jännittää enempää. Siitä voi olla tyytyväinen, että Suomi jaksoi nousta monta kertaa tappioasemasta. Kertoo luonteenlujuudesta ja itseluottamuksesta.

Oli oikeastaan mukavampi katsoa äskettäin Barcelonan ja Bayerin välitsä fudismatsia, kun ei ollut kansallistunnetta kiusana. Saattoi nauttia taitavista suorituksista, teki niitä sitten kuka teki.

Suomen ensimmäiset rivitalot

Kävin pyöräilemässä Kulosaaressa eli Kuliksessa kuten sanotaan. Sain tuntumaa fyysiseen kuntooni. Se tuntuu olevan kohtalainen. Jaksan hyvin kevyttä liikuntaa, mutta rehkiminen ei luonnista. Hyvä näinkin. Jos ajelen ulkona fillarilla kesäkautena, eiköhän voimapuolikin ala kohentua. Tiedä sitten, vaikuttaako syöpä taustalla niin, että kunto nousee tavanomaista nihkeämmin.  


Tämä teos löytyy Kuliksen ostaria vastapäätä olevalta puistontapaiselta. Se on vuodelta 2000. Tekijä on Tessaraktin varjo ja tekijä Håkan Simberg. Nämä tiedot ovat peräisin Pauli Jokisen teoksesta Sunnuntaikävelyllä Helsingissä. Luultavasti kirjaan merkityssä nimessä on virhe. Tesserakti tarkoittaa kuution neliulotteista kuvausta ja sellainen veistos voisi olla.




Näitä 50- ja 60-luvun ostareita on pantu nurin viime vuosina. Meidän läheltämme jyrättiin Hertsikan sellainen muutama vuosi sitten. Viimeisin tuhottu taitaa olla Maunulan ostoskeskus. Toivottavasti jokin niistä jätetään muistoksi menneestä.



Kulosaarentien varrella olevat Ribbinghofin talot vuosilta 1916-1917 ovat Suomen ensimmäiset rivitalot. Suunnittelija on Armas Lingren. (Jokinen) Kunpa tällaisia olisi tehty enemmänkin.














Nykyistä ja mahdollisesti tulevaa Helsingin arkkitehtuuria

Lisää kuvia eiliseltä kävelyltä:

Puu-Vallilaa
 Primulan leipomon paikalle rakennettu asuinkerrostalokokonaisuus on kaunista nykyarkkitehtuuria.

Vanhaa ja uutta sopuisasti rinnakkain










Primulan syrjäyttäneen kokonaisuuden Teollisuuskadun puoleinen osa sointuu oikein hyvin muuhun miljööseen. Vasemmalla Sokoksen päämaja ja sitä vastapäätä vanha kiinteistö, jossa on nykyään Unilever ja muitakin firmoja. Siinä oli aikoinaan Volvo ja olen siellä autoa huollattanutkin.


Ilma oli niin kalsa, että poikkesin Mäcciin lämmittelemään capuccinon seuraan.






Kuvia Guggenheimin kuuden parhaan neljännestä ehdotuksesta. Tässä jää runsaasti tilaa puistolle, koska rakennukset ovat korkeita. Kerroksissakin on muunneltavuutta.