Yksi opiskelija tupsahti huoneeseeni ja pari muutakin. Hän oli ollut sijaiseni kurssilla eikä ollut päässyt kokeeseen. Kuulemma syksyllä ei ole enää koulussamme ja nyt matkalle lähdössä. Lähetin hänet opintotoimistoon.
Toinen hihkaisi muistaakseni eilen käytävässä perääni, kun oli lähdössä luokastani käymään jossakin. Sanoi etsineensä minua koko päivän. Osoitin, mikä on luokkani. Ei hän sinne ilmaantunut ainakaan silloin, kun minä olin siellä. Tänäänkin hän pelmahti muualle ennen kuin sain selvää, mistä on kysymys.
Kolmas oli sama opiskelija, joka lähti eilen tai toissapäivänä luokasta ja sanoi menevänsä muualle tekemään tehtäviä. Soittaessani selvisi ettei hän ollut enää koulussa. Nyt hän ilmoitti lähettäneensä minulla jotakin. Olisi ilmeisesti halunnut tietää, riittävätkö. Sanoin, että kaikki pitää toimittaa blogiin. Kun on yhdeksän kurssia arvioitavana, ei ole järkevää käyttää aikaa suoritusten poimimiseen eri lähteistä.
Kun selviän arvioinneista, minua odottaa kaaos, joka minun on siivottava:
Nyt pitäisi kylmettää itsensä ja heittää tavaraa surutta pois. Tämä siivouskohteeni on kuin museoasetelma ajalta, jolloin käytettiin paperia. Onneksi olen pystynyt pitkälti irtautumaan paperin käytöstä. Siksi en erityisemmin tarvitse työpistettäkään.
Sen verran olisi mukava pöyhiä näitä sedimenttejä, josko löytyisi joitakin reliikkejä viime vuosituhannelta jolloin aloitin nykyisessä työssäni. Juridisesti se ei ole sama, koska muutaman vuoden takaisessa koulufuusiossa vaihtui muodollisesti työnantaja. Samassa talossa olen, missä aloitin. Tosin tunteja on ollut fuusion jälkeen myös Vallilassa.
Tällainen siivoaminen on hommaa, johon psyykene aivan erityisesti ei sovi. Ehkä sitä kestää kohtuullisen annoksen kerrallaan. Harmi, että merkittävä osa on sellaista, mikä pitää jyvitellä suojattuun tuhoon opiskelijoiden integriteetin suojelemiseksi. Haluaisitko sinä törmätä vaikkapa lastesi koepapereihin kaatopaikalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti