Sairaan rakas elämä

Since 2014

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Jymy-yllätys



Lomamatkamme pohjoiseen on ollut hyvin antoisa. Olen nähnyt paljon minulle merkityksellistä. Niistä myöhemmin. Ajoimme tänään Rovaniemeltä Ylitorniolle, joka on syntymäpaikkani. Isälläni oli työ täällä vuosina 1953-1959. Lapsistamme minä ja kaksi seuraavaa olemme syntyneet täällä.

Minä olen kuullut, että synnyinkotiani ei enää ole. Tietoa on vahvistanut se, että en ole onnistunut paikallistamaan taloa Google Mapsissa. Olen ollut siitä surullinen. On tuntunut kuin elämäni perutuksiin olisi tullut murtuma. Ei jollakin rakennuksella pitäisi olla tällaista merkitystä, mutta niin on vain käynyt.

Hämmästykseni oli suuri, kun tänään löysin talon ulkorakennuksiaan myöten samanlaisena kuin kauan sitten. Vain ikkunat, ulko-ovi ja varmaan katot on uusittu. Ennen paikka oli avonainen ja siitä näkyi Torniojoen yli Ruotsiin. Nyt sitä ympäröivät lehtipuut. Näkymää ulkomaille peittämään on noussut rakennuksia.

Paikalla ei ollut ketään. Selvästi paikka ei kuitenkaan ole autio. Pihalla oli kaksi ruohonleikkuukonetta. Talo on varmaan jonkun loma-asunto.

Tässä talossa minä synnyin hieman yli 65 vuotta sitten. Olin itkenyt, kun kätilö lähti. Tuntuu hyvältä, kun lapsi jää huutamaan, hän oli sanonut.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Mihin Sergein aarteet kuuluvat?


Sergei asuu perheineen Vpl. Pyhäjärven Riiskassa sen talon - tai sen, mitä siitä on jäljellä - naapurissa, jossa isoisovanhempani Antti ja Katri Kukko aikoinaan asuivat. Tapasin hänet toisen kerran äskeisellä sukumatkallamme.

Sergei kerää vanhoja esineitä, joita hän löytää metallintunnistimen avulla Vpl. Pyhäjärven maaperästä . Hän esitteli meille laajaa kokoelmaansa. Esineet näyttivät vastaavilta, joita näimme myöhemmin Käkisalmen linnan museossa.

Sergei haluaisi esineet Suomeen, koska hänen mielestään ne kuuluvat tänne. Hän ei halua luovuttaa niitä venäläisille tutkijoille. Sergei on tietoinen Sastamalan museosta. Sastamalan seudulla asuu Vpl. Pyhäjärveltä siirtyneitä evakkoja ja heidän jälkeläisiään.



Mainitsin Käkisalmen linnan oppaalle Aleksander Saksasta, jonka olin radiohjelmista kuullut tehneen kaivauksia Karjalassa. Opas osoitti seinällä olevaa Saksan kuvaa ja mainitsi erään Saksan suomalaisen yhteistyökumppanin. Laitoin sen muistiin.

Sattumalta matkaseurueessamme oli eräs Vpl. Pyhäjärvi-Säätiön hallintoon kuuluva henkilö, joka lupasi ottaa asian esille Sastamalan museon kannalta.

Soitin tänään Aleksanteri Saksan yhteistyökumppanille, joka vahvisti minulle, että Kannakselta löydettyjä esineitä ei saa tuoda Suomeen ilman lupaa. Hän kertoi, että Vpl. Pyhäjärvellä tehdään arkeologista tutkimusta. Mainitsi erään venäläisen tutkijankin samoin kuin turkulaisen Pyhäjärvi-tutkijan. Lähetin kuvia löydoistä keskustelukumppanilleni. On mukava kuulla, mitä esineet kertovat hänelle. Hän tiesi kertoa, että Riiskassa on tehty jo 1800-luvulla kalmistolöytöjä.



Soitin myös turkulaiselle tutkijalle. Kävi ilmi, että hän on tavannut Sergein mainitun venäläisen tutkijan kanssa Pyhäjärvellä. Sergei on parin kaverinsa kanssa löytänyt raha-aarteen Pyhäjärven kirkonmäeltä. Tutkija kertoi, että muut etsijät myyvät löytämiänsä esineitä. Se on arkeologisten tutkimusten kannalta tietysti hyvin vahingollista. Lähetin kuvia esineistä myös turkulaiselle.




Minusta olisi tärkeintä, että tutkijat saisivat rauhassa selvittää kaiken sen, millä Sergein esineet voivat rikastuttaa tietojamme alueen historiasta. Sen lisäksi olisi arvokasta, että esineet voisivat tulla jonnekin kaikkien kiinnostuneiden nähtäville.

Toivottavasti voidaan löytää sellainen järjestely, joka tyydyttää Sergeitä, ja joka olisi tutkimuksellisesti ja juridisesti kestävä. Vpl. Pyhäjärvi-Säätiöllä on suhteita Plodovojen johtoon. Ehkä sitä kautta voisi löytyä apua. Plodovoje on Vpl. Pyhäjärven nykyinen nimi.






keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Kolmivuotissyöpäkontrolli

Minulla on tähän asti ollut aina sama hematologi Turun kontrollikäynneillä. Hän on epätavallinen lääkäri. Hoiti hommansa, mutta vaihtoi välillä huumorivaihteelle ja sitten takaisin. Nyt hän on vaihtanut hommia.

Tämänkertainen hematologi oli vielä erikoisempi. Mitenkähän valitsevat lääkäreitä Tyksiin? Hematologi hoki jatkuvasti kovaan ääneen sukunimeäni kuin olisi käyttänyt sitä kirosanana. Hänen huumoriansa oli ehkä vääpelimäinen rooli. Hänkin turvautui kuitenkiin asiallisuuteen, kun puhuttiin tärkeistä aiheista.

Kysyin olenko jo kuivilla. En ole. Sairaus voi yhä uusiutua. Sen lisäksi minulla on kohonnut alttius muihin syöpiin, sydänsairauksiin, aivohalvaukseen ja varmaan vaikka mihin, kun fysiikka on ollut välillä vain juuri ja juuri toiminnassa. Kuulosti siltä, että kun on ollut leukemia sekundäärisenä syöpänä, ennustetta ei juuri ole ollutkaan.

Veri- ja puhalluskokeen tulokset olivat kuitenkin hyvät. Lääkitystä hieman säädettiin. Syksyllä ei oteta edes verikoetta. Seuraava kontrolli on puolen vuoden kuluttua.

Oli hyvä, että purukalustoni tuli puheeksi. Hän totesi, että hampaani ovat huonossa jamassa, mikä johtuu saaduista hoidoista. Hän päätti ottaa hampaani Tyksiin hoidettaviksi, mikä on hyvä juttu. Olen käynyt korjauttamassa pari murtumaa kaupungin hammashoidossa ja ihan hyvin on toiminut, mutta Tyksissä ne voidaan hoitaa kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon sairaustaustani. Ennen syöpiä minulla on ollut lujat hampaat.

Elossa siis olen ja käsittämättömän hyvin menee, mutta laina-ajalla olen edelleen. Aion kuitenkin suhtautua kuin elämää olisi vielä reilusti jäljellä, koska muutoin toimii kuin kädestä suuhun, eikä se sovi mielelleni.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

65 vuotta tuli täyteen - Sesam aukeni

Kävin pari vuotta sitten läheisessä Ruusukorttelissa. Minut katsottiin alamittaiseksi. En ollut täyttänyt 65 vuotta. Nyt olen, ja vaimokin on.

Ruusukortteli on ikäihmisten hyvinvointikeskus. Kävimme paikassa viime viikolla. Olimme ikäihmisiä joten meidät otettiin avosylin vastaan. Meitä kierrätettiin pitkin kompleksia. Kävimme värkkäämössä, taidetilassa, kuntosalissa ja veistotilassa - unohdinkohan jotakin. Uima-allaskin on, mutta nyt remontissa. Kaikki ovat käytettävissämme. Voisin käydä veistohuoneessa tekemässä maalauspohjia.

Meitä toivottiin suorastaan anellen vetämään taidekurssia ja elämäkertakirjoittamista. Vapaaehtoistyötä siis tarjolla. Pitää harkita.

On meillä uskomattoman kehittynyt yhteiskunta!


maanantai 17. kesäkuuta 2019

Uutinen kahden kirjailijan fiktion aineksena


Kerroin aiemmin kuunnelleeni äänikirjana Riku Korhosen romaani Emme enää usko pahaan. Hesarin arvio (kts. edellä oleva linkki) kirjan julkaisuvuodelta (2016) kehuu teosta vuolaasti. Joo, miksei kirja kuvaa uskottavasti turkulaisen lapsiperheen arkea Ispoisten omakotivaltaisessa kaupunginosassa. Kirjan loppuosa kuvaa omituista vaimonryöstöä, jossa kohteena on ryöstäjän oma vaimo. Hassu leikki hajoaa tolkuttoman sekavaksi murhenäytelmäksi, josta ei jää oikein mitään arvoa sisältävää käteen. Kaiken lisäksi kirjailija jättää tarinan lopun ärsyttävästi lukijan itsensä kuviteltavaksi.

Nyt olen kuunnellut melkein loppuun Kari Hotakaisen Henkireiän. Tämäkin kirja on jonkinlainen traaginen hassuttelu. Linkissä on oleva Hesarin arvio on sekin kirjan julkaisuvuodelta (2015). Hesari otsikoi kirjan jylhästi kuvaavan ihmisen salattuja kerroksia. Köykäiseksi jää ja sitä mieltä on Hesarikin. Hotakaisen lause toki on tehokkaan oivaltava ja yllättävä.

Kerron kohta miksi hyppään vuoteen 2009 ja erikoiseen tarinaan, jonka varmasti useimmat muistavat. Iltasanomien artikkeli palauttaa mieliimme kuinka juristi Juha Turunen sieppaa Herlinien sukuun kuuluvan nuoren naisen, pitää häntä vankinaan täällä Turussa kivenheiton päässä nykyisestä kodistamme ja saa mittavat lunnaat, mutta jää pian kiinni.

Sekä Korhonen että Hotakainen ovat sijoittaneet Turusen sieppausseikkailun kirjansa taustalle. Korhosella joku kirjan sankareista tai kaikkitietävä kertoja muistelee tapahtunutta. Olihan siinä jotakin samanlaista aiotun vaimonryöstön kanssa. Hotakainen puolestaa panee tarinan poliisimiehen muistelemaan kuinka kuulustelee hyvin samankaltaiseen rikokseen syyllistynyttä miestä.

Kirjailijat eivät pelkästään tee taustatöitä luodakseen uskottavan ympäristön tarinalleen vaan myös sijoittavat todellisia tai todellisia muistuttavia tapahtumia teoksensa aikahorisonttiin. Kirjailijan velvollisuus ei ole pysyä tarkasti totuudessa. He voivat muunnella mielin määrin todellista ympäristöä ja historiaa.

Hauska ammatti. Kirjailijat voivat valehdella hyvällä omallatunnolla.



perjantai 14. kesäkuuta 2019

Sukumatkan toinen päivä: Isien ja äitien asuisijoilla


Musakanlahden koulu
Lauantaiaamuna lähdimme koko joukon voimin tilausajollamme tutustumaan eri sukuhaarojen kotikontuihin.


Tiituan Tammalan sukuhaaran jälkeläisiä jäi vierailemaan Koivumäen talossa.

Koivumäki
 

Me muut jatkoimme Pyhäjärven keskustaajaman kautta puretun Taubilan kartanon rannalle.





Sitten suuntasimme Riiskan sukuhaaran alkusijoille. Tapasimme sovitusti pikkuautolla Taipalsaaresta tulleet sukulaiset. Ihmeeksemme emme ensin löytäneet sukupaikkaa, vaikka minäkin olen vieraillut siellä kaksi kertaa aikaisemmin. Muut lähtivät uimarannalle odottamaan, kunnes paikalle jääneet neljä retkeläistä löytää paikan.

Sergein talo
Olin tutustunut edellisellä retkelläni naapurin Sergeihin ja hänen talonsa tunnistin. Sergein vaimo oli paikalla. Pihasta osasimme perille.


Tapasimme Kukkojen talon pihalla ystävällisen miehen, joka antoi meille luvan tulla isommalla porukalla tutustumaan paikkaan.


Kukkojen talon toinen pääty oli purettu ja tilalle oli rakennettu uusi. Siksi emme tunnistaneet paikkaa taustalla näkyvän metsän takana olevalta tieltä.

Lähdimme pikkuautolla uimarantalaisten perään. Bussi olikin pysähtynyt Riiskan ja Rantakylän välisen tien reunaan. Vain kaksi matkalaista oli lähtenyt pikkutietä uimarannalle. Päätimme jatkaa matkaa Rantakylään ja vierailla sen jälkeen Riiskassa.


Bussista sopi nousta Rantakylän pysäkille. Muut jatkoivat matkaa Käkisalmeen.

Riiskan talossa asui aikoinaan Antti ja Katri Kukon suurperhe. Kun tila kävi ahtaaksi, vanhan parin Martti-pojan, joka oli isoisäni, perheelle hankittiin tila Rantakylästä. Yhteistaloutta jatkettiin, mutta myöhemmin isovanhempani lunastivat paikan itselleen.

Rantakylän raittia

Martti ja Anna-Maria Kukon talon paikalla kasvaa niittyä. Edellisellä matkalla löysimme talon nurkkakivet. Silloin paikalla oli myös Kukoilta jääneitä maataloustyökaluja siististi kasaan järjestettyinä. Nyt niitä ei enää näkynyt.

Sama niitty vastasuunnalta nähtynä

Lähettyville talon rakentanut mies näytti meille suomalaisten ulkorakennuksen kivijalkaa. En osaa sanoa kenen tila tässä on ollut. Muitakaan suomalaisten taloja ei enää ole.


Kukkojen tila rajoittui Laatokkaan. Tässa olemme matkalla venesatamaan. Talolta näkyi aikoinaan Laatokalle, mutta nyt välillä kasvaa metsää.

Venesatama Aherikossa


Laatokan suolattomat aallot ovat jyrkkiä, joten suojaisa satama oli tarpeen.






Rantakylän kohdalla Laatokan ranta on kivikkoista.



Palatessamme poikkesimme aiemmin aiotulla uimarannalla.




Kun saavuimme Riiskaan, Sergei oli meitä vastassa. Menimme ensin hänen puolelleen. Sergei harrastaa esineiden etsimistä metallintunnistimen avulla ja hän esitteli meille löydöksiään.




Tapasimme Kukkojen puolella parisikunnan, jonka tapasin myös edellisellä matkallani. Uudella puolella on ilmeisesti uudet asukkaat.




"Finski toilet"


Kannattaa tehdä kerralla kunnollista.


Lähdimme paluumatkalle. Pysähdyimme Salitsanrannassa, josta yllä oleva näkymä. Taustalla on Pyhäjärvi. Jossakin näillä main oli isoäitini Anna-Maria Hanskin lapsuuskoti.

Salitsanrannan koulu


Pysähdyimme seuraavaksi Pyhäjärven itäisen haaran pohjukassa. Isäni enojen Oskar ja Matti Hanskin myytyä Salitsanrannan paikan, jälkimmäinen muutti tälle seudulle. Hän harjoitti täällä muun muassa tiilien valmistamista.


Näkymä paikalta kohti Salitsanrantaa


Tie on aivan rannan vieressä ja sen takana oleva maasto on märkää. On vaikea kuvitella, missä Matti Hanskin talo on ollut.

Tämän jälkeen palasimme majapaikkaan.







torstai 13. kesäkuuta 2019

Kuvia sukumatkan ensimmäiseltä päivältä 7.6.2019



Majapaikkamme Kannaksen sukumatkallamme oli Sakkolan Kiviniemessä Vuoksen rannalla. Paikka on suuri venäläinen lomakeskus, joka on aivan uusi. Talo, jossa asuimme oli vielä keskeneräinen, mutta palveli meitä hyvin. Keskus on erittäin hyvin varusteltu. Pihapiirissä on kiipeilyreittejä, palloilukenttä, kuntoilulaitteita ja saunarakennus.


Kukkoja saapumassa majapaikkaan


Vuoksi näyttää järveltä, mutta sitä kautta virtaa Saimaan vettä Kiviniemen kosken kautta Suvantoon ja sitten Taipaleenjokea pitkin Laatokkaan.

Panoraama. Oikealla ravintolarakennus
Kukkoja matkalla päivälliselle