 |
| Näkymä terassiltamme. Kaukana siintää Cannes ja Välimeri |
 |
| Villa Valeria |
 |
| Naapurustoa |
 |
| Näkymä makuuhuoneestamme |
 |
| Villisiat kävivät aamulla tervehtimässä meitä. |
Kävimme tänään Le Musée Bonnardissa Le Cannetissa, joka on Cannesin kyljessä oleva pikkukaupunki.
Varustauduin kunnolla matkaa ja syötin museon osoitteen sekä kännykän kautta karttaohjelmaan että auton navigaattoriin, jonka olin saanut herätetyksi henkiin. Hyvin sujui. Näin auton kartasta jatkuvasti, missä olimme, ja kännykkä kertoi rintataskustani, milloin pitää kääntyä. Auton navigaattori olisi halunnut viedä meidät Cannesiin. Onkohan siellä saman niminen katu? Seurasin äänen käskyjä.
Tämän päivän ensimmäinen haaste oli parkkimittari. Jostakin syystä mittari vaati ensimmäiseksi rekisterinumeron. Ajattelin, että koneesta ei tule paperilippua. Tarkastajat ehkä näkisivät netistä rekisterinumeron perusteella, onko maksu suoritettu. Höperyyttäni annoin ensiksi oman Suomessa olevan automme numeron. Pankkikortti oli koneessa. Mittari lupasi ensimmäisen tunnin ilmaiseksi, mutta minä halusin enemmän. En keksinyt keinoa päättymisajan merkitsemiseksi kahden tunnin päähän. Mittarissa oli visuaalinen ohje. Sen mukaan ensin annetaan rekisterinumero, sitten painetaan validointinappia, sitten käytetään rahaa tai pankkikorttia ja tämän jälkeen tulostuu lippu. Miten aika määritetään? Sain yhdeltä ryhmäläiseltä kolikoita ja itsellänikin oli jotain, kokeilen niitä. Toimi kuin junan vessa.
Museossa oli Bonnardin maalausten ja piirustusten lisäksi Pierre Lesieurin tuotantoa. Jälkimmäinen on selvästi ensimmäisen sukulaissielu. Ikänsä puolesta Lesieur on voinut nuorena tavatakin varttuneen Bonnardin. Tiedä sitten.
 |
| Näkymä museon ikkunasta Cannesiin |
Pidin sekä Bonnardin että Lesieurista. Alkoi tehdä mieli maalata.
Sehän on Bonnard!
Yritin antaa majapaikan osoitteen sekä luurilleni että autolle paluumatkaa varten. Jälkimmäinen ei huolinut. Lähdimme liikkeelle ja seurasimme äänen käskyjä. En osannut aina kääntyä sinne minne piti, mutta ohjeethan eivät siihen lopu. Ne alkoivat tosin mielestäni täsmätä huonosti ympäristöön. Mutkittelimme outoja reittejä. Lopulta ääni olisi halunnut viedä meidät jollekin residenssialueelle, mutta etuoikealla oli puomi ja vasemmalla kielletty ajosuunta. Lopulta ääni ilmoitti, ettei pysty enää neuvomaan.
Selvisimme neuvoista huolimatta valtatie A 8:lle. Matkan loppupäässä ääni olisi ohjannut meidät ties minne. Menimme itsepäisesti oman päämme mukaan ja löysimme perille. Tällä vuorella tiet ovat mutkaisia ja monet talot ovat keskenään samannäköisiä. Kai me reitin vähitellen opimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti