Kerroin eilen sukulaisteni vaiheista sotien aikana. Täydennän vielä yleiskuvaa aiheesta.
Poria pommitettiin talvisodan aikana, joten keskellä kaupunkia asuva äitini perhe joutui pelkäämään ja reagoimaan hälytyksiin. Kun sireenit soivat, mentiin pihan poikki ulkorakennukseen, joka oli olevinaan jonkinlainen suoja.
Jatkosodassa suomalaiset ja saksalaiset taistelivat yhdessä. Saksalaisilla oli laajan alueen huoltokeskus Porin lentokentällä. Venäläiset pommikoneet eivät uskaltautuneet sinne, koska siellä lienee ollut ilmatorjuntaa. Jylhäsaaret saivat olla turvassa.
Isäni perhe - Kukot - päätyivät junakyydillä Viipurinläänin Pyhäjärveltä Alavudelle Etelä-Pohjanmaalle. Iso perhe asui hyvin ahtaasti kaupparakennuksen yläkerrassa, jossa asui toinenkin evakkoperhe. Evakot osoitettiin eri puolille Suomea tarkoitusta varten tehdyn suunnitelman mukaan. Viipurinläänin Pyhäjärven kunta jatkoi virtuaalisesti toimintaansa Alavudella.
Alajärveltä löytyi tilavampi asunto ja Kukot siirtyivät sinne. Ukkini sai asiasta moitteita, koska asia oli hoidettu lupaa kysymättä.
Jatkosodan alettua Kukot lähtivät takaisin kotiin niin pian kuin se tuli mahdolliseksi. Paluumuuttoa säännösteltiin, koska kyseessä oli sotatoimialue. Kotitalo oli tallella. Seinät oli jostakin syystä tapetoitu saksankielisillä sanomalehden sivuilla.
Elämä jatkui Pyhäjärven Rantakylässä vuoden 1944 kesään saakka. Yksi isäni sisaruksista oli löytänyt itselleen sulhasen, joka oli tullut seudulle sotahommien vuoksi. Häät oli ovella ja karjalaiseen tapaan vietettiin lähtöjuhlaa morsiaimen kotona. Samoihin aikoihin saatiin tieto, että taas on lähdettävä. Osa joukosta - ilmeisesti ainakin morsiain, sulhanen, ukki ja isäni nuorempi sisko - lähti Käkisalmeen jatkaakseen sieltä junalla Puumalaan. Kun he olivat Käkisalmen asemalla, alkoi pommitus. Matka viivästyi. Veturinkuljettaja menehtyi. Häihin aikovat kuitenkin selvisivät ja saapuivat myöhässä hääpaikalle, jossa vieraat olivat odotelleet.
Isäni osaksi tuli kävellä Pyhäjärveltä Jyväskylään. Kuten arvaatte, ei hänen tarvinnut yksin tarpoa. Pari viikkoa siinä meni. Jotakin yötä isäni vietti räystään alla, koska satoi eikä sisään mahtunut. Saimaalla matkalaiset saivat ponttoonikyytiä. Jyväskylästä matka jatkui Muurameen, jossa Kukot olivat evakossa seuraavaan vuoteen saakka. He päätyivät Pohjois-Satakuntaan Jämijärvelle, josta löysivät sopivan maatilan.
Isäni kävi vielä ukin kanssa Pyhäjärvellä ennen alueen lopullista luovutusta. He osallistuivat kollektiivisesti järjestettyyn viljan korjuuseen. Näitä matkoja ei tarvinnut kävellä.
Isäni kaikki viisi vanhempaa sisarusta ehtivät sotapalvelukseen, siskot lotiksi ja veljet sotilaiksi. Ainakin toinen veljistä oli myös Lapin sodassa.
Nuo ovat olleet ankaria koettelemuksia, mutta Satakuntaan muutettuaan isäni tapasi äitini ja sen seurauksena minä kirjoitan tässä näistä tapahtumista.
Sisällissotakin koetteli isäni sukua. Sekä hänen enoistaan että sedistään kuoli yksi valkoisten puolella Raudun taistelussa.
Isäni alkuperäinen sukunimi on Kukko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti