Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

torstai 29. maaliskuuta 2018

Sukuni sodassa

Olen vain jonkin verran kiinnostunut sotahistoriasta, mutta erityisen kiinnostunut olen omien sukulaisteni vaiheista sotien aikana. Näkökulmani on mikrohistoriallinen, mutta peilaan mielelläni suvun kokemuksia kokonaiskuvaan.

Talvisodan hinta oli raskas molempien vanhempieni perheille. Äitini menetti isänsä ja isäni kotiseutunsa. Jatkosodan aikana äidinäitini pinnisteli sotaleskenä päivästä toiseen viiden lapsensa kanssa. Isäni perhe palasi Kannakselle, mutta joutui taas pakenemaan sieltä uuden rajan tälle puolelle.

Vuoden 1939 syksy oli ahdistavaa aikaa suomalaisille. Neuvostoliitto vaati Suomelta maa-alueita. Neuvotteluja käytiin, mutta samalla Suomi valmistautui sotaan. Lopulta neuvottelut päättyivät ilman tuloksia.

Neuvostoliitto syytti sitten Suomea niin sanotuista Mainilan laukauksista, jotka väitettiin ammutun 26. marraskuuta. Mainilan kylä on Kannaksella lähellä entistä rajaa Neuvostoliiton puolella. On yhä epäselvää, oliko tapahtunut mitään. Mitä ilmeisimmin suomalaiset eivät olleet olleet asialla. On mahdollista, että Neuvostoliitto järjesti provokaation, mutta sekään ei ole varmaa. Suomi ja Neuvostoliitto vaihtoivat nootteja asiasta.

Talvisota alkoi marraskuun viimeisenä päivänä. Helsinkiä pommitettiin. 8-vuotias äitini oli kotona paimentamassa pienempiä, kun Porissa soi ensimmäinen hälytys.

Joku mies kävi tuomassa äitini isälle kutsun palvelukseen. Isoisäni Yrjö Jylhäsaari oli 35-vuotias. Hän lähti joko samana tai seuraavana päivänä.

Neuvostoliitto hyökkäsi rajan yli aivan pohjoisessa, Karjalan kannaksella ja monessa muussa paikassa näiden välillä.

Toinen maailmansota oli alkanut jo aikaisemmin. Saksa ja Neuvostoliitto olivat miehittäneet Puolan, kumpikin tahoillaan. Englanti oli julistanut sodan Saksalle Puolan tapahtumien vuoksi, mutta ei ollut alkanut tositoimiin.

Suomessa tilanteen on täytynyt näyttää aivan toivottomalta sekä tavallisista kansalaisten että maan johdon näkökulmasta. Arvelen, että tuho tuntui todennäköiseltä, mutta päätettiin puolustautua, kun ei katsottu muutakaan vaihtoehtoa olevan. Baltian maissa suhtauduttiin toisin ja seuraukset tiedämme. Kumpikin lähestymistapa aiheutti suunnattomasti kärsimyksiä, mutta Suomi säilytti itsenäisyytensä, vaikkakin hauraan.

Voin vain yrittää kuvitella, miltä mummostani, isoisästäni ja heidän lapsistaan tuntui sodan syttyessä. Se varmaan, että sota koski enemmän tai vähemmän kaikkia. Jollakin tavoin kehittyi mieliala, jota kutsutaan talvisodan hengeksi. Ei se varmaan hetkessä syntynyt. Kun saatiin torjuntavoittoja, toivo alkoi viritä.


Ei kommentteja: