Lymfoomasta selvinnyt, akuutista leukemiasta toipuva mies rakentaa uutta taiteilijaelämää

perjantai 9. maaliskuuta 2018

Pitkä matka lähelle - Nizzasta Les Adretsiin

Olipa aikamoinen resuamispäivä tänään. Meitä on nyt kymmenen hengen joukko täällä Cannesin lähellä Les Adretsissa, jonne tulimme viettämään taideviikkoa. Pidämme täällä tukikohtaa ja teemme retkiä Bonnardin, Cezannen, Matissen, Chagalin, Renoirin ja Picasson jalanjäljissä. Välillä pidämme lepopäiviä.

Les Ardets on vain noin 50 kilometrin päässä Nizzasta. Kokoonnuimme Nizzan lentokentän terminaali ykkösessä ennen puoltapäivää, mutta selvisimme perille vasta pimeän aikaan. Minä hituroin jo lähdössä, joten vaimo ja eräs kanssamme asunut osallistuja lähtivät jo edeltä Avenue Anglaisilla olevalle bussipysäkille. Kun sitten saavuin paikalle, heitä ei näkynyt, mutta bussi 52 tuli ja hyppäsin kyytiin. Laitoin tekstiviestin vaimolle, että olen bussissa. Hän sitten soitti ja sanoi, että he ovat lähtöpysäkillä eivätkä olleet nähneet minua. Bussi 52 meni juuri. Lupasin odottaa lentoaseman luona olevalla pysäkillä. Niin tein, mutta he eivät tulleet seuraavallakaan viisikakkosella, joka tuli pian bussini jälkeen. Tulivat sitä seuraavalla.

Kun saavuimme kentälle, alkoi mielestäni olla lounasaika, mutta en saanut vastakaikua ehdotukseeni. Pysähdyttäisiin matkalla. Kävin odottaessamme kahvilla. Sitten selvittämään, missä on Europcarin toimisto. Kentän neuvonnassa puhuttiin hyvin eksoottista englantia ja ilmeisesti haluttiin päästä pian puhumasta sitä. Ulos vain, vasemmalle ja sitten moottoritien toiselle puolelle, jossa olisi jokin hôtel. Mietin mitä hän mahtoi sanalla tarkoittaa. Toisella terminaalilla. "Viisi minuuttia."

Pohdimme lähtisimmekö  porukalla kaikkine matkatavaroinemme poimimaan autot. Päädyimme siihen, että kahden hengen kommandopari lähtee hakemaan ja tulee hakemaan muut sekä tavarat. Lähdimme Kultiksen kanssa liikkeelle. Olin etsinyt kannykälläni reittiohjeen paikalle. Sekin ohjasi mielestäni moottoritien toiselle puolelle. Sinne sitten.

Jouduimme palaamaan sieltä ja hortoilemaan autoramppien reunoja. Lentokentän ympäristö oli yhtä labyrinttia. Kysyin tietä jonkin kompleksin porttivahtien kopista. Sain jonkinlaisen suunnan. Kultis oli tavannut miehen, joka kehotti menemään samaan suuntaan kuin kopin nainen. Kysyin tarkennusta ja hän kehotti kääntymään autosillan tienoilta oikealla. Siellä olisi opastus.

Opastusta ei näkynyt, joten marssimme kakkosterminaaliin, joka oli valtavan iso verrattuna ykköseen. Eräässä hallissa pysäytin erään henkilön, jolla roikkui jokin lupaava lappu kaulassa. Hän kehotti menemään kerrosta alemmaksi, sieltä ulos ja parkkihallin toiselle puolelle.

Teimme työtä käskettyä. Näimme lupaavan kyltin. Marssimme keskellä valtavaa parkkikompleksia olevaa viherkasvein somistettua väylää ja löysimme paikan, jossa oli lähekkäin useiden autovuokrausyhtiöiden toimistoja.

Saimme Europcarin toimistosta avaimet ja ohjeet, mistä autot löytyvät. Minun osakseni oli koitunut Volkswagen Touran. Kun pääsin rattiin, en saanut auota käyntiin. Starttinappi löytyi, mutta  moottori pysyi vaiti. Mittarissa oleva teksti kertoi ranskaksi, että jokin systeemi oli deaktivoitu. Näin hallissa nuoren miehen, jonka arvelin olevan Europcarin palveluksessa. Hän opasti minua, että startatessa pitää painaa jarrua, niin auto käynnistyy. Nyt pääsin matkaan.

Ykkösterminaalin ympärillä oli täydellinen liikennesekasorto. Siellä rakennetaan raitiolinjaa ja ilmeisesti kaikenlaista muutakin. Jotakin kapeaa väylää pitkin pääsin paikkaan, jossa osa porukasta odotti. Toinen osa oli jo Kultiksen autossa. Jossakin kohtaa olevassa sumpussa minua oli tullut opastamaan äreän tuntuinen virkailija. En ymmärtänyt mikä oli vialla, mutta tuli selväksi, etten kuulunut sinne, missä olin. Mies olisi halunnut puhua ranskaa. Kun puhuin englantia, hän tuumi, että hänkin puhuu sitten englantia, kun tulee maahani. Aloin puhua suomea, mutta ei häntä enää kiinnostanut. Pääsin eteenpäin.

Vaimoni viittilöi minua ajamaan jonnekin parkkialueen suuntaan. Myös joku virkailija näytti siltä, että halusi ohjata minua jonnekin päin. Päädyin kapeaan ajouraan, joka vei minua vääjäämättä pois päin. Jäin terminaalin itäpään kohdalle ihmettelemään. Edessä oli kaksi väylää, toinen Antibesiin ja toinen Nizzaan. Ajattelin, että jos noille menen, olen pulassa. Sitten Kultis soitti ja kohta hän ajoikin viereeni. Kehotti seuraamaan. Hän tiesi reitin paluusuuntaan. Kun saavuin taas hoodeille, en päässyt sinne, missä porukat olivat. Ajauduin äskeiseen poispäin vievään uraan. Ei auttanut kuin pysähtyä siihen. Väki pääsi esteiden yli paikalle ja pääsimme liikkeelle.

Pääsimme Antibesiin ja Cannesiin vievälle moottoritielle. Päädyimme erinäisten mutkien jälkeen Mandeliou-nimiseen naapurustoon Cannesin lentokentän lähelle. En ollut siihen mennessä keksinyt, missä on Volkkarin käsijarru. Vuoden 2001 Mersumme kokemusten jälkeen en osannut etsiä pientä vipua, jonka Kultis onneksi löysi. Istanbul Grill oli auki. Lounastimme siellä. Kello oli noin neljä, kun pääsin paikalle parkkipaikan löydettyäni.

Poikkesimme lounaan jälkeen erääseen Lidliin ostamaan ruokia.

Meillä oli ongelma. Meillä ei ollut osoitetta määränpäähämme. Saaran kännykästä oli virta loppumassa. Jossakin siellä kai osoitekin olisi. Kuvasin siitä yhdyshenkilön puhelinnumeron ennen kuin luuri vaikeni. Eräs matkalainen muisteli, että hänellä on osoite jossakin tavaroissaan, mutta ei löytänyt. Hän arveli kuitenkin osaavansa reitin.

 Odottaessani olin onnistuin saamaan Volkkarin navigaattorin päälle. Siitä ei tosin ollut apua ilman osoitetta.

Ajoimme eteenpäin ja aloimme lopulta nousta vuorenrinteellä olevaa mutkikasta tietä ylöspäin. Saavuimme puomille. Pääsimme muiden autoilijoiden imussa toiselle puolelle. Haahuilimme pitkin vuoren laella olevia teitä. Ajoimme pari kertaa umpiperään. Käytettävissämme oli kartta, johon majapaikka oli merkitty. Siinä ei kuitenkaan ollut kadunnimiä. Yritimme autonvalossa verrata sitä kännykän karttaan. Lähdimme taas liikkeelle. Soitimme emännälle. Meillä oli ollut sellainen käsitys, että emäntä ei puhu englantia, mutta kuulosti sen verran osaavan, että pääsimme eteenpäin. Olimme jo aika lähellä. Ajoimme alaspäin vievää tietä, kunnes kohtasimme sen varressa odottavan emännän.

Asetuimme taloksi linnoitumaisesti vuorenrinteellä olevaan tilavaan taloon.

Täälläpäin välimatkoissa tuntuu olevan paljon tunteja, mutta vähän kilometrejä.



Ei kommentteja: