Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Tiedotus lukijoille



Näin kaupassa herkkusieniä tarjolla ja tein impulssiostoksen.

Olen saanut tutustua jälkipolven pippaloissa pekonisieninyytteihin, joten päätin tehdä sellaisia.


On muuten helppo ruoka. Otin kannat irti ja sulloin sisuksiin Roquefort-sinihomejuustoa. Sitten kiersin hattujen ympärille pekonia. Annoin palleroisten paistua uunissa parikymmentä minuuttia 225 asteessa.


Lisukkeena söimme perunasalaattia sekä vähän muutakin. Ei yhtään hassumpi ateria, vaikka itse sanonkin.

Toivottavasti muistan seuraavalla kerralla laittaa vähemmän juustoa hattuihin. Nyt pallerot maistuivat hyvin suolaisilta. Kannattaa varmaan myös lyhentää kypsennysaikaa tai pienentää lämpöä.


Roquefort-juuston valmistusohje kuulostaa todella eksklusiiviselta.  Maito on peräisin Lacaine-rotuisista lampaista Aveyronista ja sen liepeiltä Ranskasta. Maito juoksetetaan ja siihen istutetaan penicillium roqueforti -homeen itiöitä, jotka -yllätys yllätys - ovat peräisin Roquefort-sur-Soulzonin alueen luolista. Juustojen annetaan kypsyä valmiiksi saman alueen Combalou-vuoren uumenissa.

Roquefortin maku on intensiivinen. Tuskin erottaisin kuitenkaan tätä herkkua maun perusteella muista samantapaisista tuotteista. Ainutlaatuiselta tuntuva valmistustapa luo kuitenkin mielikuvan ainutlaatuisesta tuotteesta.

Minulle on jäänyt mieleen, kun sain ehkä ensimmäisen kerran eläessäni sinihomejuustoa enoni perheen vieraana joskus 60-luvulla. Otin valmiin voileivän, jonka päälle levitetyn juuston maku yllätti minut hirveydellään.

Aikuisen suuhun sinihomejuustot sopivat paremmin.


Tiedotus: Tämä blogi menee nyt kesälomalle. Julkaisen taas ensi viikon jälkeen maanantaina. 


Ei kommentteja: