Kuoleva ja sosiaalinen media

Blogi on alusta, jonka avulla henkilö voi kuolla julkisesti. Tarkoitan sitä, että kuoleva voi kirjoittaa elämästään julkisesti kuolemaansa saakka. Kirjoittaja ei välttämättä tiedä olevansa kuolemassa. Kun hengen vie onnettomuus, elämässä kiinni olevan blogin artikkelivirta vain yhtäkkiä päättyy. On kuitenkin blogeja, joiden teemana on nimenomaan sairastaminen, ja sairas kuolee muita todennäköisemmin lähitulevaisuudessa.

Kun potilas, joka sairastaa vakavaa tautia, kirjoittaa blogia kokemuksistaan, lukija voi seurata, miten hän lähestyy kuolemaa. Kuoleman tulon ajankohta on kuitenkin enemmän tai vähemmän epävarma. Minulla oli huono ennuste, oli todennäköistä että kuolen aika pian, mutta tässä yhä kirjoitan.

Hesari kirjoittaa tänään artikkelissa "Viimeiseen asti avoin" Maria Hakkalan blogista The Syöpä show. Hakkala sairasti huonoennusteista melanoomaa. Hän kirjoitti blogia viime vuoden elokuusta  tämän vuoden heinäkuussa tapahtuneeseen kuolemaansa asti.

Hakkala kirjoitti harvakseltaan ja aika lyhyesti. Hän sai tarinalleen runsaasti kaikupohjaa, koska myös muu media kirjoitti hänestä, kuten Hesari tänään. Hesari on kirjoittanut hänestä myös viime vuonna. Osan muun median jutuista hän sai myös kirjoittaa itse. Hakkala oli lähes (ellei täysin) ammattikirjoittaja. Hän oli ajatellut ryhtyä vapaaksi kirjoittajaksi. Hänen tätäkin blogiprojektiaan leimaa ammattimainen ote.

Hakkala kirjoitti rinnalla loppuun asti myös toista blogia, The Variety show'ta, jossa hän käsitteli TV-sarjoja.

Hakkala kertoo blogissaan nasevasti, että hän ei jaksa olla olematta avoin. Ymmärrän häntä, koska oma kokemukseni on sama. Avoimesti sairastaessaan tuntee saavansa tukea. Samalla voi itse tukea muita.

Hakkala suri viime vuoden puolella blogissaan sitä, että ystävät antavat hänen olla rauhassa, vaikka hän toivoisi heidän muistavan häntä. Tämä ilmiselvästi kuultiin, koska loppuvaiheessa hänestä vieraita kävi ehkä liikaakin. Ymmärrän, että ystävän tai tuttavan sairastuminen herättää arkuutta. Olenko minä tarpeeksi läheinen mennäkseni sairaalaan tapaamaan potilasta? Kannustan menemään. Ei tarvitse osata lausua erityisiä lohdunsanoja tai puhua viisaita. Pelkkä arkinen keskustelu lämmittää mieltä.

Olen kiitollinen vaimolleni sekä useille ystävilleni ja tuttavilleni siitä, että he jaksoivat tulla katsomaan minua sairaalaan. Sydämelliset kiitokset teille, jos satutte tätä lukemaan! Vaimoani kiitän siitä, että hän piti yhteyttää ystäviimme ja kannusti heitä käymään luonani. Hän jopa jakoi vuoroja.

Hyvä lukijani, jos tiedät jonkun ystäväsi tai tuttavasi sairastuneen vakavasti, rohkaise mielesi ja mene katsomaan häntä joko hänen kotiinsa tai sairaalaan. Me olemme täällä toisiamme varten.

Erään sairaalakumppanin kuolema kosketti minua niin paljon, että kirjoitin blogiartikkelin hänen muistokseen. Samoin näyttää toimineen Hakkila.

Julkinen kuolema voi olla pienimuotoisempikin. Hakkila osallistui vertaiskeskusteluun omassa ryhmässään ja niin teen minäkin omassani. On koskettavaa, kun jonkun vertaisryhmän jäsenen matka alkaa kaartua loppupuolelle tai loppuu yhtäkkiä. Eräs ryhmäkumppani hyvästeli meidät jonkin aikaa sitten, kun siirtyi saattohoitoon. Eräs ryhmäläinen aloitti taannoin keskustelun peloista. Kävi niin, että hän kuoli kesken keskustelun.

Kohtalotoverin kuolema muistuttaa siitä, että emme oikeastaan ole parantuneita. Olemme hoidossa tai remissiossa. Jälkimmäinen tarkoittaa, että olemme oireettomia. Tauti voi silti lymytä jossakin.

Olen kiitollinen siitä, että me syöpäläiset voimme tukea toisiamme ja saada tukea muiltakin sosiaalisen median avulla.