Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 29. elokuuta 2019

Vaino vai nälkä?

Suomesta voi saada turvapaikan, jos ihminen tuntee perustellusti itsensä vainotuksi (Migri).

"Suomeen on tullut eniten turvapaikanhakijoita Irakista, Somaliasta, Albaniasta, Afganistanista, Kosovosta, Venäjältä, Syyriasta, Nigeriasta, Marokosta ja Algeriasta." (SPR).

Edesmennyt ruotsalainen lääkäri Hans Rosling on opettanut meille, että maailmassa on tapahtunut enemmän hyvää kuin arvaammekaan. Esimerkiksi äärimmäinen köyhyys on puolittunut 20 vuoden aikana. Rosling jakoi maat tulotason mukaan neljään luokkaan. Taso 1 on alin ja taso 4 korkein.

Tasolla yksi juodaan likaista vettä, käytetään runsaasti aikaa sen ja polttopuiden hakemiseen, nähdään nälkää eikä lääkkeisiin ole varaa. Tulot ovat dollarin päivässä. Tämä on miljardin ihmisen elintaso.

Kakkostasolla on varaa ostaa ruokaa, veden hakuun kuluu vähemmän aikaa eikä polttopuita tarvitse kerätä. Pikkuhankinnat - kanat, ämpärit, polkupyörä ja sandaalit - tekevät elämän miellyttävämmäksi. Lapset pääsevät kouluun. Yksi sairaustapaus voi kuitenkin pudottaa perheen ykköstasolle. Tulot ovat neljä dollaria päivässä. Tämä on kolmen miljardin ihmisen elintaso.

En kuvaile muita tasoja, koska vain näillä kahdella on artikkelini kannalta merkitystä. Suomi on luonnollisesti tasolla neljä.

Haluan rinnastaa tässä jutussani kaksi asiaa. Suomi katsoo olevansa velvollinen antamaan turvapaikan henkilölle, joka on vainottu omassa maassaan. Tämä merkitsee ilmeisesti hengenvaaraa. Hyvä näin.

Miksi Suomi ei katso olevansa velvollinen pelastamaan ihmistä, joka on vaarassa kuolla nälän, huonon veden tai lääkkeiden puutteen vuoksi? Kehitysapu on tietenkin tarkoitettu tällaiseen. Suomi ei kuitenkaan ole vieläkään korottanut kehitysapuaan tasolle, jota pidetään tavoitteellisena. Kehitysapua ei määritetä tarpeen vaan oman harkinnan mukaan.

Tiedän ettei kysymykseni ole ongelmaton. Kysyn silti.

Alussa luetellut maat, joista on tullut eniten turvapaikanhakijoita, ovat seuraavilla tasoilla:

Irak 2
Somalia 1
Albania 4
Afganistan 2
Kosovo
Venäjä 4
Syyria 2
Nigeria 1
Marokko 1
Algeria 1

Roslingin graafinen esitys aiheesta löytyy verkosta: Gapminder. Jostakin syystä siinä ei ole Kosovoa.

Luettelossa on useita ykköstason alueita. Tulkitsenko oikein, että kuolemanvaaraa merkitsevän äärimmäisen köyhyyden perusteella ei voi saada turvapaikkaa, mutta vainon perusteella voi?

Asia ei ole yksiselitteinen, mutta jotakin outoa tässä on.




Ei kommentteja: