Unien synty
Askeisessä Tiedeykkösessä (Unessa aivot siirtävät dataa ja peseytyvät) keskusteltiin nukkumisesta. Haastateltavana oleva dosentti Tarja Stenberg kertoi, että unet saavat aineksensa muististamme, mutta ne ovat sekavia, koska aivojemme looginen puoli on levossa. Jotenkin näin. Tästä voisi päätellä, että unella ei ole meille mitään sanottavaa.
Muistan kuulleeni olettamuksen, että me valmistaudumme unissamme selviytymään tilanteista, joihin voimme joutua todellisessa elämässä.
 |
| Kasvitieteellisen puutarhan alueelta Ruissalosta |
Pysäköintitalossa Tukholmassa
Tänäaamuisessa unessani vaimoni oli lasten kanssa jossakin asunnossa Tukholmassa tai sen liepeillä. Meillä oli pari kolme lasta, joten tapahtumat sijoittuivat aikaan, jolloin olimme nuori perhe. Minä olin hakemassa autoa ilmeisesti lainaksi tai vuokralle. Sain avaimet mieheltä, jolla oli erään entisen opettajakollegani ulkomuoto. Hän antoi minulle myös kukkapuketin, jota oli avattu yläpäästä.
Paluumatkalla mietin, että minun pitäisi palauttaa puketti. Ajoin sitten laajalla risteysalueella. Olin kai tehnyt jonkin virheen, koska edestäni suhahti auto.
Seuraavaksi olin parkkitalossa, joka oli muka Tukholman Slussenilla. Olin jättänyt auton alakerrokseen. Se oli tietenkin Saab tai ehkä Volvo. Yritin hakea sitä sieltä, mutta en löytänyt, vaikka se oli ollut näkyvissä.
Parkkihallissa oli ylimääräisiä jyrkkiä luiskia, joita ei ollut tarkoitettu autoille eikä ihmisille. Autonavain ja jokin muu esine alkoi valua sellaiseen. Minun oli haettava ne. Joku nainen katsoi minua hämmästyneenä, kun palasin. Jag hämtäde mina saker, sanoin ja hän rauhoittui.
Outo oppitunti
Näin aamulla toisenkin unen. Olin ruotsin tunnilla, jonka opettaja saattoi olla parkkihallissa tapaamani tuntematon ovaalikasvoinen nainen. Tunnilla oli jossakin vaiheessa toinenkin opiskelija, mutta myöhemmin hän oli hävinnyt. Käytettävän oppikirjan nimi viittasi jotenkin tuosta hetkestä menneeseen. En kuitenkaan muista sitä. Tunnelma oli sellainen, että opettaja puhuu ja muut ovat hiljaa.
Rohkaistuin kuitenkin pyytämään puheenvuoroa. Opettaja oli katsoi minua empien. Lyhyt puheenvuoro, sanoin, ja näytin muutaman sentin mittaa etusormella ja peukalolla. Hän myöntyi.
Kerroin tapauksesta, jota en muista oikeasti kuulleeni. Pieni perhe oli ollut purjehtimassa. Perhe joutui jostakin syystä veden varaan ja kaikki hukkuivat. Heidän ruumiinsa jäätyivät, vaikka sää vaikutti leppeältä. Jostakin syystä heidät piti myös haudata jäätyneinä.
Olemme tavanneet vaimoni kanssa Tukholmassa ollessamme kesätöissä. Olimme Tukholmassa myös parin vuoden päästä kesällä nuorena avioparina. Noilla kerroilla emme autolla ajelleet. Olemme toki myöhemminkin käyneet rakkauden kaupungissamme. Minulla on ollut työsuhdeautoinani pari Saabia ja kolme Volvoa.
Keskustelimme eilen purjehtimisesta, kun kuulimme sattumalta autoradiosta osan jonkun purjehtijan haastattelusta. Olen myös viime aikoina ajatellut kouluaikaani, jolloin oppitunnit olivat minulle koettelevia. Oli vaikeaa olla hiljaa ja kuunnella.
Ei nämä unet ole minusta täysin ilman johdonmukaisuutta syntyneet.
Muistikuvani näistä unista ovat jo varmaan muokkautuneet.
Miksi ruumiit piti haudata pakastettuina?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti