Tämän blogin alku

Tämä blogi alkoi syövästä seitsemäntenä maaliskuuta vuonna 2014. Näet ensimmäisen artikkelini tämän juttuni alla. Kerron siinä silloin tuoreesta elämäni dramaattisesta käänteestä. Olin aikaisemmin pitänyt muita blogeja. Viimeisin taisi olla  äijämäisen hassutteleva Heikin kokeileva keittiö.

Julkaisin tämän tekemäni pilakuvan Facebookissa seitsemän vuotta sitten.
Enpä arvannut, mitä on edessä. 

Tämän alustan laskurin lukema on nyt ylittänyt puolentoista miljoonan rajan. Sinänsä se on vain luku muiden joukossa, mutta jostakin syystä nollia sisältävät kiinnittävät huomiotamme. Sain tästä kuitenkin aiheen palata alkuun.

Lämpimät kiitokset sinulle K, kun kehotit minua kirjoittamaan ruokahassuttelun sijaan syöpäpotilaan elämästä. Aiheelle oli selvästi sosiaalinen tilaus. Sain paljon lukijoita, mikä kannusti jatkamaan. Tästä tuli minulle tärkeä matka. Kirjoittaminen piti minut elämässä kiinni ensin lymfoomaa ja myöhemmin leukemiaa sairastaessani. Lukijat ovat jo pelkästään olemassaolollaan kannatelleet minua matkallani. Olen saanut myös lämpimiä viestejä. Sydämelliset kiitokset teille kaikille!
Erityisesti minua lämmittää se, että tekstini ovat tuottaneet lohtua.

Tätä blogia pitäessäni olen tunnistanut kirjoittamisen tärkeän roolin elämässäni.

Kirjoitin vuosina 2015 ja 2016 kumpanakin yli 700 postausta eli keskimäärin kaksi päivässä.  Varmaankin noina vuosina blogiani myös luettiin eniten. Leukemiani todettiin edellisenä ja sain jälkimmäisenä vuonna kantasolusiirteen. Myöhemmin olen kirjoittanut huomattavasti vähemmän ja sivunäyttöjen määrätkin ovat laskeneet. Postauksia on kaikkiaan 2687 ennen tätä.

Blogini on kuusivuotias. Kirjoitan aiheista, jotka kiinnostavat minua. Aihepiirin rajaaminen saattaisi nostaa lukijamäärää, mutta näin tämä on minulle mukavampaa.

Olen miettinyt omien tekemisteni merkitystä eläkeläisen päivinäni. Filosofi Frank Martela kehottaa meitä miettimään todellista minuuttamme. En mene siihen aiheeseen tällä kertaa. Hän kehottaa meitä myös auttamaan toisiamme. Koen voivani kirjoittamalla antaa muille jotakin. Sillä on minulle merkitystä.

Tämä blogini toimii Googlen Bloggerin alustalla. Tämä on helppokäyttöinen, mutta valitettavasti sen kommentointiominaisuus on huono. Tapanani on linkittää blogiartikkelini Facebook-sivulleni. Siellä se näkyy kavereilleni siten kuin kyseisen alustan mystiset algoritmit määräävät. Facebook-sivuni on täysin avoin. Tapanani on hyväksyä kaveripyynnöt, jos ei ole erityisen painavaa syytä olla tekemättä sitä. Facebook-kaverinani saatat saada ilmoituksia, kun julkaisen uusia juttuja.


Kolmessa viikossa syöpäpotilaaksi

Torstaina kolme viikkoa sitten huomasin aamutoimia tehdessäni oikean kivekseni turvonneen melkein omenan kokoiseksi. Vaimon kanssa ei asiasta tarvittu montaa sanaa. Varasin työsuhdelääkäriketjusta ajan iltapäiväksi. 

Seuraavana lauantaina oli määrä lähteä Roomaan viikoksi lomailemaan.

Lääkäri järjesti perjantaiksi ultraäänitutkimuksen ja lääkäriajan ketjun Tapiolan toimipisteeseen. Ultraäänilääkäri totesi, että minulla on 4,5 sentin pituinen tuumori, jonka laadusta ei ole tietoa.

Lääkäri alkoi etsiä urologiaikaa samalle päivälle. Ei löytynyt, mutta hän muisti, että eräs hänen kurssikavereistaan toimii HUS:ssa urologian professorina. Hän sai tämän langanpäähän. Professori sanoi, että viikossa ei tapahdu mitään ja että tuumori leikataan loman jälkeisellä viikolla.

Lähdimme Roomaan vaimoni, isäni (85 v.) ja muutaman muun kanssa. Loma onnistui hyvin.

Kotiin tuli loman aikana kutsu Peijaksen sairaalaan. Kävin maanantaiaamuna valmistautumistapaamisessa, tiistaina minut leikattiin ja keskiviikkona pääsin kotiin. Olin hyvin vaikuttunut Peijaksen henkilökunnan ammatillisesta tasosta ja korkeasta palvelualttiudesta. Kives tuumoreineen lähti patologin tutkittavaksi.

Eilen minulle soitettiin HUS:sta. Diagnoosini on imusolmukesyöpä, jonka alku voi olla myös muualla kuin kiveksessä. Minut kutsuttiin verikokeisiin Herttoniemen sairaalaan, jossa kävin tänään, röntgeniin ensi tiistaiksi ja lääkäriä tapaamaan seuraavana torstaina. 

Tällaista kuuluu.