Sairaan rakas elämä

Since 2014

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Arjen runoutta


Tässä on valokuvia äskeisiltä päiviltä. Nämä surumielisen talviset kuvat kertovat ajan kulusta.

Jonkun yrittäjän bisnes nukkuu ja odottaa sesonkiaikaa.


Puotilan ostari kertoo ajasta, jolloin se on rakennettu. Tehtiin pientä ja käytännöllistä.


Kukapa saisi kassavirran toimimaan tässä tilassa, kun asiakkaat kulkevat Itiksessä ja Prismassa. Niiden kumppaniksi on tekeillä lisäksi Keskon valtava asiakasrysä.



Palstaviljelmä ei ole kuollut. Se lepää. Ei se varmaan huilaamalla parane, mutta näin elämä kulkee näillä leveysasteilla.




Puotilan kartano







Joku hissimies on kiinnittänyt tämän viestin vinttikerroksessamme 50-luvulla. Tämä sitkeä kansa on rakentanut uutta ei kovinkaan kauan sodan jälkeen.


Yksityiskohta vinttikerroksesta. Tämäkin kertoo tarinaa. Kanakoppikehikot lienee tehty jo kerran käytetystä puutavarasta. Paljon myöhemmin on seinään viritelty piuhoja ties mitä varten.


Kaivinkone näyttää melkein inhimilliseltä. Koneet voisivat tehdä työtä jatkuvasti, paitsi huoltojen aikana, mutta jostakin syystä tämä ei ole toimessa kuvaushetkellä.


Lisää kuvateksti



maanantai 19. joulukuuta 2016

Nukkumatti hoi!

Nukkumiseni on kummallista. No ainakin sitä on.

En tohdi yrittääkään ennen keskiyötä. Käytän yhä pillereitä. Toissayönä selvisin jo kolmella vartilla. Viime yönä sama annos ei riittänyt. Otin puolikkaan lisää. Saattoi johtua siitä, että olin hetkeksi nukahtanut 21:n tienoissa.

Unilääkeoperaatio on edennyt hyvin, sillä annos oli vakiintunut yhteen pilleriin ja nyt voi yrittää pienentää sitä.

Saattaa johtua kortisonista, että herään aamusella. Tapanani on syödä aamiainen ja mennä uudestaan nukkumaan. Nousen jalkeille vaihtelevasti aikaisintaan kymmeneltä. Saattaa mennä jopa kahteentoista. Jos tämä on unilääketarpeen vähenemisen hinta, se kestetään. Jospa vuorokauteni vielä joskus asettuu paikalleen.

Tämä ei ole työläisen rytmiä. Hyvä kuitenkin, että nukahdan yhden tienoissa. Pikkutunneille valvominen on ikävää.

Olisi mukavaa, jos heikentynyt näköni ei haittaisi lukemista illalla. Jospa minulle tehdään joskus kaihileikkaus.

Jostakin syystä nukun enemmän kuin aikaisemmin. Mistähän se viestii? Ei tämä ehkä kokonaan kaamoksen piikkiin mene.

Päivä tuntuu lyhyeltä, kun ulkona alkaa hämärtää niin varhain. Haluaisin aloitella maalaushommia, mutta hämärä häiritsee. Pitäisi hankkia lisää valoja, jotta homma sujuisi.


Hematologi ei ole vielä saanut  tehdyksi B-lausuntoani valmiiksi, vaikka tapaamisesta on puolitoista viikkoa. Sovin hemapolin toimistohenkilön kanssa, että soittavat ja haen paperin, kun se on kunnossa. Minun tilapäiseläkkeeni juoksee vain tämän kuun loppuun ja pitäisi saada jatko järjestetyksi. Täytyy varmaan hoputtaa huomenna, että ehdin saada ja viedä paperin eteenpäin ennen kuin lähdemme joulumatkallea Turkuun.

lauantai 17. joulukuuta 2016

Hifistelyä

Meillä oli syy lähteä kotoa. Halusin ostaa lisää kofeiinitonta espressoa Hakaniemen hallissa olevasta putiikista. Oli yksi apteekkiasiakin, mutta tarvitsemaani lääkettä ei ollut vielä paikan päältä.

Kauppahalli on elämysbisnestä. Myymälät eivät voi menestyä ellei katteet ole kunnossa. Naapurissamme olevassa supermarketissakin on ollut tarjolla voltitonta espressoa, mutta en ole sitä enää löytänyt hyllystä. Kysymys on segmenteistä ja tavaran kierrosta. Kyseisellä tuotteella tuskin on montaa kysyjää. Hyllypaikka on saanut kiertävämmän haltijan.

Joissakin bisneksissä saatetaan pitää snobejakin tuotteita tarjolla, jotta tarjonta näyttää monipuoliselta. En tiedä, toimivatko ruokakauppiaat näin.

Millaista kofeiini on? Kenties nestettä. Mene tiedä. Miten kofeiini poistetaan kahvista? Hallin asiakaspalvelija kauhoi papuja hyllystä ottamastaan lasipurkista ja jauhoi niitä pussiin. Ei hän ainakaan poistanut mitään pavuista. Onkohan joku osannut jalostaa kofeiinittoman kahvilajikkeen?

Hinta yllätti. Pussukka (200-250 g) maksoi yksitoista euroa ja taisi olla rapiat päälle Samanlainen maksoi viimeksi ehkä kuusi seitsemän rahaa. Onkohan jouluhinnat? Yritin kotona verrata edelliseen tavaraan. Tuore kahvi oli jauhettu hienommaksi. Tunnistin punaruskeaa väriä, kun espresso oli kupissa. Olikohan tämä kalliimpaa erää? Hinta meni yli kipurajan, mutta en ruvennut tinkimään.

Tämä on varsinaista kahvihifistelyä. Minun suuni on tuohesta eikä ole erityisen hyvä tunnistamaan makueroja. Joskus ostin jotakin tosi halpista. Jäi siihen kertaan se laatu. Jotakin minäkin erotan.

"Joulupuu on rakennettu ..." sanotaan laulussa. Hain kuusemme osat vintiltä ja todella rakensimme tekokuusen vaimoni kanssa olohuoneeseemme. Minusta tuntui, että rungosta puuttuu osa, kun ylin osa tuntui ohuelta alempaan putkeen, mutta vaimoni löysi pienemmän reiän sisältä. Meillä on joka vuosi yhtä kaunis kuusi. Ihan tuo tunnelmaa tuo.

Kuusi on hyvin symmetrinen. Voisihan siitä tehdä vähän inhimillisemmän vaihtamalla oksia sekajärjestykseen.

Nyt vietämme iltaa jouluisassa tunnelmassa. Radiosta soi jouluteemaisen Sävel on vapaa -toiveohjelman musiikki. Enimmäkseen perinteisen tuttuja lauluja toivotaan.

Herttoniemen apteekki osoitti taas loistavaa palveluhenkeä. Eilen luvattiin Sandimunia täksi päiväksi. Toimitus oli myöhässä. Uskokaa tai älkää, mutta farmaseutti lupasi vaimolleni tuoda lääkkeen kotiin ja niin hän teki, ovellemme asti. Oli varmaan kotimatkallaan, kun poikkesi. Matkaa on vain kivenheitto, mutta kuitenkin.

Pidän huomisen päivän taukoa blogini päivittämisestä. Hyvää neljättä adventtia kaikille!


perjantai 16. joulukuuta 2016

Taas nuuskimassa

Vaimollani oli asiaa Itikseen. Jätin hänet sopivaan kohtaan Itäkadun varteen. Itäkeskuksen (ent.) ja Itäväylän välissä oleva katu on tietenkin Itäkatu.

Itäkeskus on muuttanut nimensä Itikseksi. Kun katsahdin nimeä seinällä, luin sen ensin Isiskseksi. Tuota assosiaatiota nimen muuttajat eivät varmaan ole tulleet ajatelleeksi. Logon t-kirjaimessa on pyöreä muoto alhaalla, kuten tämänkin tekstin fontin teessä. Sillä saattoi olla osuutensa asiaan, että katsoin alasuunnasta.

Jatkoin matkaa ja yritin  Itiksen seuraavasta luukusta Itiksen parkkihalliin. Kaikki luukun neljästä vaihtoehdosta olivat täynnä. Ajoin Prisman takana olevalle ABC:lle tankkaamaan. Jätin auton vieressä olevalle metroparkkialueelle, joka oli melkein täysi.

Päivä oli kaunis täällä kehäkolmosen sisällä. Olin ajatellut rohkaistua kävelylle, koska nilkkani tuntuu jo aika hyvältä.

Viime yö meni pyllylleen ja nousin tänään sängystä vasta puolenpäivän tienoilla.

Joulukuisen pimeyden keskellä on syytä mennä ulos silloin kun aurinko suvaitsee näyttäytyä. Lähdin Itäväylän alitse etelään. Kello oli noin kaksi ja olin myöhässä. Taivaan iso lamppu oli jo kaartanut kohti taivaanrantaa. Paras valo oli jo menetetty. En päässyt kunnolla taivaan parrasvaloon.

Kävelin Puotilan ostarin läpi. Lättänä on klassikko, jonka ohi aika on ajanut. Pari juottolaa siellä on. Yksinäinen sameasilmä seisoi toisen oven edessä, ehkä mietti sytyttäisikö toisen röökin. Yksi kohtalainen liikehuoneisto oli tyhjillään. Milloinkahan raatelukoneet tulevat ja jyräävät rakennuksen. Veikkaisin, että tilalle tulee joskus asuntoja. En huomannut yhtään ruokakauppaa Puotilan kierroksellani. Itis ja Prisma ovat lähellä, mutta ne eivät ole piipahduspaikkoja. Puotilan ostari on alakuloinen näky. Paluumatkalla huomaisin, että siellä toimii kuitenkin yksi kampaamo ja taitaa olla Ärräkin.

Puotila muistuttaa Herttoniemeä, mutta on nuorempi. Vanha Hertsika juontuu 50-luvulta, mutta Puotila on kusaria, jos niin voi sanoa. Herttoniemi on tehty kumpuilevaan maastoon, mutta Puotila seisoo pannukakulla. Meren tuntumassa on pienellä kukkulallametsikkö, jonka nimi on hauskasti Juorumäki.

Puotila ei ole kuollut. Sen verran oli ihmisiä liikkeellä, että en kehdannut tuunata housujani ylemmäksi. Olisi se onnistunut, jos olisin pitänyt pelisilmän virkkuna. Oli muuta puuhaa. Kuvasin, tietenkin. Tähän postaukseen niitä ei tule, koska olin näköjään läppäriini tilaa tehdessäni siirtänyt myös Kuvat-ohjelman ulkoiselle levylle. Ei huvittanut ruveta askartelemaan ongelmaa kuntoon. Ei kuvat tosin taida olla hääppöisiä, kun aurinko paistoi matalalta ja valo oli hankala.

Vuosaareen johtavan tien ja Vartiokylänlahden kainalossa on palsta-alue, joka on nyt kuoleman tilassa. Lumeton, kuollut viljelyalue sopisi Simbergin maalaukseen. Luurankomiehiä ei näkynyt. Ensi kesänä alue on taas täynnä elämää. Minä puolestani olen elpynyt viime kesästä talveen. Joskus tulee kesä, jota en enää näe.

Palsta-alueen naapurissa kohoaa Puotilan kartano ulkorakennuksineen. Olen ollut kyseisessä paikassa joskus, kun koulun henkilöstö kerran kokoontui siellä. Jotakin minulta on jäänyt huomaamatta. Aivan kartanon lähellä on Puotilan kappeli, vanha, isoista kivistä muurattu rakennus, jota ei heti huomaa kappeliksi. Se on kartanon entinen viljamakasiini. Se on valmistunut kappeliksi jo vuonna 1963 ja saneerattu vuonna 2010. Aina sitä löytää jotakin itselle uutta.

Puotila on ruotsiksi Botby. Bot näyttää tarkoittavan parannusta ja sakkoa. Ehkä joku on saanut paikassaa sakot ja parantanut tapansa. Veikkaisin että suomenkielinen nimi on muovautunut  ruotsinkielisestä kansan suussa. Ei tullut kuitenkaan Puutpila.

Palasin autolle, lähdin ja poimin vaimoni Itätieltä.

Tein sitten lihakeittoa. Vaimo neuvoi. Lantut ja porkkanat pitää pieniä kunnolla, koska kypsyvät hitaasti. Lihakeittoa ei näköjään noin vain pyöräytetä. Käytin jauhelihaa. Tykkäisin enemmän isommista paloista.

Porkkanapalat loikkivat kuin pupujussit näpeistäni, kun niitä tein.





torstai 15. joulukuuta 2016

Kikka univaikeuksiin

Pohdiskelin jonkin aikaa sitten ratkaisua läppärini ruudun siniseen valoon, joka haittaa melatoniinin eritystä ja sitä kautta unta.

Läppäri on niin oleellinen osa elämääni, että minun on vaikea pitää sormiani siitä irti iltaisin.

Soitin Verkkokauppaan ja kysyin olisiko heillä jonkinlaista ruudun päälle pantavaa suodatinta saatavissa. Ei ollut, mutta sain ratkaisun kuin apteekin hyllyltä. Asiakaspalvelija kehotti googlaamaan fluxia ja toden totta, osoitteessa justgetflux.com on sivusto f.lux, josta voi ladata ratkaisun omalle koneelleen. Operaatio sujui helposti. Järjestelmä näytti oman sijaintini kartalla ja kun hyväksyin sen, ohjelma kellottui läppäriini oikeaan asentoon.

Luulin, että minun pitää vielä aktivoida lataus, mutta vinkin saatuani sain todeta, että ohjelma oli jo asentunut. Näkymän yläreunassa oli asian osoittava symboli.

Latauksen ansiosta ruudustani alkaa sinivalo vähentyä loppuiltapäivästä alkaen. Valo on vähimmillään joskus puolen yön jälkeen. Kun koneen avaa aamulla, ehtii muuttunut väritys vilahtaa ruudulla ennen kuin sinisen valon määrä palautuu normaaliksi.

Sinisen valon väheneminen ei mielestäni haittaa tietokoneen käyttöä. Ihan hyvin saan selvää.

Minusta tuntuu, että ratkaisu toimii.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vanhuuden portilla

Hajamielisyyteni saa minut välillä kokemaan, miltä tuntuu olla vanhus. Kun olen ollut heikoimmillani syövän vuoksi, olen kuvitellut olevani kuin yli 90-vuotias. Kai olemiseni oli silloin pikemmin kuin satakymmenvuotiaalla.

Aloitusvirkkeelläni tarkoitan asiointia kassalla. Jutustelen mielelläni kassahenkilön kanssa ja korttien kaivaminen ei ole kovin sukkelaa. Kerran Alepan kassalla eräs jonottaja sanoi jotakin töykeää, kun olin oikein sählännyt. On kai se inhimillistä. Kai minä kumarsin, nostin hattua tai tein jonkin muun eleen tälle naiselle, joka ei ollut aivan rippikouluiässä itsekään.

Täytän 63 ensi kesäkuussa. Työeläke.fi toteaa, että "Voit jäädä työeläkkeen mukaiselle vanhuuseläkkeelle valintasi mukaan 63–68-vuotiaana." Niin siellä lukee. Kai minusta sitten tulee vanhus.

Askeleeni nousee oikein hyvin, mikä johtuu liikkumisestani viime aikoina. Toipilas toki olen ja tänäänkin olen tuntenut itseni väsyneeksi. Kun olin kuntopyöräillyt itsepäisesti noin tunnin kerrallaan viitenä päivänä viikossa, viisas vaimoni huomautti, että sekin saattaa väsyttää. Tässä oli pikkuisen taukoa, mutta eilen pääsin taas käyntiin. Poljen nyt kolmen vartin tahtia. Teen muutakin harjoittaakseni yläraajojani.

Minusta tuntuu, että vasen nilkkani saattaa olla palautumassa kuntoon. Voisin käydä kokeilemassa kävelylenkkiä. Asiointiastelut sujuvat ihan hyvin.

Sain leukemiadiagnoosin runsas vuosi sitten. Nyt olen puolivuotias untuvikko.

Päivä kerrallaan kohti tulevaa. Ehkä tässä pikkuisen sulkia pörhistellään.




Maailma rakentaa muureja

Matkailen mielelläni Berliinissä, joka on lähihistoriansa vuoksi poikkeuksellinen suurkaupunki. Toisen maailmansodan jäljet näkyivät kaupungissa pitkään. Näkyvät vieläkin.

Nyt kun maailmassa suunnitellaan ja rakennetaan muureja, on syytä ajatella Berliiniä.

Dokumenttielokuva "Historia: Berliinin muuri" kertoo, kuinka kaupungin länsiosa eristettiin yhtenä elokuisena yönä vuonna 1961. Minä olin tuolloin seitsemänvuotias. Mieleeni ei ole jäänyt mitään tuosta päivästä. Asia oli varmaan pikkupojalle liian kaukainen.

Viime maailmansodan seurauksena liittoutuneet jakoivat Saksan neljään valvontavyöhykkeeseen. Samoin tehtiin maan pääkaupungille. Neuvostoliiton valvomasta maan itäisestä osasta tuli kommunistinen valtio.
 
Rajalle tehtiin piikkilanka-aita yhdessä yössä. Muutaman päivän kuluttua sen tilalle alettiin rakentaa muuria. Rajan pituus oli 155 kilometriä. Rajan sulkemiseen tarvittiin 40.000 itäsaksalaista. Toimenpidettä vartioivat panssarit Länsi-Berliinin ulkopuolilla.

Maailma pidätti hengitystään. Berliinin kaupunginjohtaja Brandt oli vihainen, kun liittoutuneet päättivät reagoida vain järjestämällä partiointia rajalla. Jonkun yksittäisen ihmisen erehdys olisi saattanut käynnistää kolmannen maailmansodan.

Berliinin muuri murtui vuonna 1989.

Berliinin muuri oli kääpiö muinaisen Kiinan muurin rinnalla. Satutko tietämään, että Kiinan muureja piti tehdä useita. Tiettyyn paikkaan tehty muuri on tarpeellinen vain aikansa.

Muureja rakennetaan linjoille, joiden toisella puolella koetaan olevan jotakin pelottavaa tai epätoivottua. Entisaikoina myös kaupunkien ympärillä piti olla muurit. Muuri on oikeastaan toiseuden symboli. Me olemme tällä puolella ja toisella puolella ovat ne muut. Juutalaisia on eristetty omiin kaupunginosiinsa. Sittemmin juutalaiset ovat eristäneet palestiinalaisia Gazan kaistalle. Sielläkin erottaa muuri ihmisiä toisistaan. Yhdysvaltojen pian virkaan astuva presidentti kertoi kampanja-aikana rakennuttavansa muurin maansa ja Meksikon välille.

Nykyään pystytetään aitoja pakolaisia vastaan. Näitä tehdään sekä verkoista että kirjaimista. Suomi on laittanut sanoja sellaiseen järjestykseen, että pakolaisia voidaan häätää maasta niiden nojalla.

Meille suomalaisille on oma kulttuurimme tärkeä, tietenkin. Nykytilaa ei voida kuitenkaan pakastaa. Korvaani tarttui tänään radiosta sen suuntainen ajatus, että onhan tänne ennenkin muutettu. Nykyinen Suomi on seurausta siitä, että tänne alkoi jääpeitteen vetäytymisen jälkeen siirtyä ihmisiä muualta.

Tänne on tultu eri suunnista. Mitä se suomalaisuus on? Minäkin olen hybridi. Pidän itseäni siitä huolimatta kovin suomalaisena. Suomalaisten itäinen ja läntinen geeniperimä poikkeavat toisistaan. Minussa on ne molemmat. Olen seurausta siitä, että tänne on tultu eri suunnista.

Muurit tulevat ja menevät.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Tasa-arvo vai meritokratia

Meillä on jaettu missio pyrkiä tasa-arvoisuuteen. Toteutustavoista on erimielisyyttä, mutta otsikkotasolla pyrkimys on yhteinen.

Länsimaissa vallitseva eetos on pyrkimys meritokratiaan. Pidetään ihanteellisena valita jokaiseen tehtävään sen suorittamisen kannalta parhaiten ansioitunut henkilö. On vaikea keksiä, mikä muu oikeudenmukainen valintaperuste voisi olla.

Käytäntönä on, että mitä vaativampi tehtävä on, sitä parempi palkka siitä maksetaan. Tämä on luonnollinen seuraus markkinavoimista, koska kilpailutilanteessa kannattaa palkata parhaat kyvyt. Myös julkisen sektorin rekrytoinneissa arvostetaan ansioita, mutta politiikka saattaa vaikuttaa asiaan.

Suomessa on toteutettu ansiokkaasti mahdollisuuksien tasa-arvoa. Järjestelmämme takaa kaikille pääsyn perusteelliseen koulutukseen. Tämä on myös yhteiskunnan kannalta edullista, koska mahdollisimman monet kyvyt saadaan käyttöön.

Onko tasa-arvo näin saavutettu? Minusta asia on ongelmallinen. Ihanteellisen kommunismin ajatellaan toteuttavan ideaa, jossa kiteytyy lauseeseen "Kaikki kykyjensä mukaan ja kaikille tarpeittensa mukaan". Näin ollen vähälahjaisen elintason pitäisi voida olla sama kuin kyvykkään. Kommunismi ei ole missään toteutunut tällaisena eikä tavoitteen saavuttaminen liene edes mahdollista.

Kuuluuko kyvykkäimmille parempi osa kuin muille? Markkinataloudessa muu ei ole mahdollista. Talousjärjestelmä ei toimi ilman hinnoittelumekanismia. Kysyntä ja tarjonta hinnoittelevat ihmisen työn, joskin työmarkkinajärjestötkin puuttuvat asiaan.

Aitoon demokratiaan on rakennettu sisään pyrkimys toimivaan markkinatalouteen. Toisaalta kahlitsematon kapitalismi on tasa-arvon näkökulmasta hankala järjestelmä. Pareto-optimaalisuus on tilanne, "jossa kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta jonkun muun asemaa". On todistettavissa, että tietyin edellytyksin ja teorian näkökulmasta markkinoiden vapaus johtaa vääjäämättä pareto-tehokkuuteen (ensimmäinen hyvinvointiteoreema). Asian todistaminen on tapahtunut matemaattisesti. Suhtaudun epäilevästi matematiikan kykyyn todistaa talouden lainalaisuuksia. On niistä varmaan hyötyäkin.

Pareto-optimaalisuuden näkökulmasta tämä tarkasteluni jää kesken. Ehkä jatkan sitä joskus.

Minusta taloustieteessä on ainakin kaksi perustavaa laatua olevaa heikkoutta. Perinteinen lähtökohtaolettama on, että ihminen on homo economicus, joka toimii järkiperäisesti hakien omaa etuaan. Toinen heikkous on mielestäni se, että taloustieteessä käytetään paljon matematiikkaa asioiden käsittelyssä.

Matematiikka on hyväksi osoitettu apuväline todellisuuden tutkimisessa. Kukaan ei tosin osaa sanoa, miksi matematiikka usein toimii tällaisissa yhteyksissä.

Onko se tasa-arvoa, kun lahjattomampi joutuu syömään huonompaa ruokaa kuin lahjakkaampi? Se on meritokratiaa.

Miksi puhutaan tasa-arvoisuudesta, kun siihen ei oikeasti pyritä. Kyllä kyllä. Ymmärrän pointtisi. Miksi vaivautua, jos vähemmälläkin saa saman.

Onko tasa-arvoista laittaa jänis ja kilpikonna juoksemaan kilpaa ruokansa edestä? Tämä kysymys ei tietenkään osu aivan napakymppiin, koska se ei ota huomioon lahjojen erilaisuutta.

Kukapa osaisi järjestää toimivaa yhteiskuntaa muun kuin meritokratian avulla.


maanantai 12. joulukuuta 2016

Tärkeä matka

Matka oli antoisa. Kävin siis veljeni kanssa Kinnulassa viikonloppuna.

Sain tavara ihanan äitini ja rakkaan isäni, hienon miehen. Sain viettää muutoinkin aikaa lähisukuni seurassa.

Ajoimme menomatkalla Hämeen sydänmaiden halki. Meillä oli veljeni kanssa mainio tilaisuus keskustella rauhassa siitä ja tästä. Juttuihimme uppoutuneina eräs risteys jäi huomaamatta ja löysimme itsemme erinäisten käännösten jälkeen Eräjärven maisemista. En tiedä, olinko koskaan ennen kuullut tuollaisen paikan nimeä. Suomessa on oltava Eräjärvi. Kahdesta sanasta muodostuvan nimeen on pakkautunut jotakin merkittävää suomalaisuuden menneisyydestä.

Suomalaiselle maaseudulle luonteenomaiset puukirkko ja erillinen tapuli seisovat keskuskylässä. Maisemiinn on jäänyt puisia pää- ja ulkorakennuksia ohikulkijain ihasteltaviksi. Jonkin vanhan talousrakennuksen hirret olivat vetäytyneet niin, että raot näkyivät. Olisi mukava joskus pyöräillä tuolla seudulla.

On mahdollista, että olen joskus pyöräillyt Eräjärven tienoilla. Kuten olen kertonut, meitä oli muutama nurmijärveläinen poika, jotka teimme aikoinaan erään aikuisen johdolla retken Hämeen halki Nurmijärveltä Jyväskylään, sieltä laivalla Lahteen, josta poljimme kohti kotia. Paikkakunnat eivät ole jääneet mieleeni.

Jos Eräjärveä ei olisi, se pitäisi perustaa. On se niin hieno nimi. Tosin nykyaikana luotuna nimellä ei olisi vankkaa identiteettiä. Eräjärvi on ollut kunta, mutta nykyään se kuuluu Oriveteen.

Kinnulassa meitä oli paikalla parhaimmillaan neljä sisarusta viidestä. Oli hieno istua ja vaihtaa kuulumisia.

Ajoimme eilen takaisin. Olin  ratissa kumpaankin suuntaan hyvän siivun matkasta. Veljeni on läpeensä automies. Minä en ymmärrä nelipyöräisistä paljoakaan. Hänellä on hieno Mersu. Minulla oli tekemistä nopeuden hallinnassa, kun olen tottunut kaasupolkimen käyttöön. Mihin päin viikseä pitikään liikuttaa, että nopeus lukittuu. Sipaisu ylös niin vauhtiin tulee pykälä lisää. Ponnekkaampi liike nostaa nopeutta kympillä. Kaikkien autojen nopeusmittarit näyttävät yläkanttiin. Ne tehdään tarkoituksella sellaisiksi. Niinpä piti seurata navigaattorista, mikä on todellinen nopeus ja tikuttaa säätö kohdalleen.

Kun opettelin viiksen käyttöä, en aina huomannut nopeusrajoituskylttiä. Kun veljeni ilmoitti asiasta,  sain lisää askaretta.

Söimme karkkia. Veljeni osti yhdellä pysähdyksellä myös alatoopia eli lihahyytelöä. Se sopi suolapalaksi, koska tytinä kuuluu lapsuusmuistoihimme. Äitimme teki sitä itsekin, mutta kaupastakin sitä aikoinaan kannettiin kotikaappiimme.

Iso auto lipui tasaisesti. Kun siirryin viimeisellä pysähdyksellä oman pikkuisen automme rattiin, oli kuin olisin alkanut työntää kottikärryjä. Olimme poimineet vaimoni mukaan Hyvinkäältä.

Pieni viisari taivalsi kohti kahtatoista, kun saavuimme vaimoni kanssa kotiin. Vireeni ei ollut sopiva nukkumiseen. Tämmöinen tapaaminen voi olla opettavainen. Olin saanut uuden näkökulman erääseen mieltäni askarruttavaan asiaan. Pengoin tietoja netistä. Kävelin yön tunteina huoneesta toiseen mietiskellen ja koin valaistuvani. Näky ei ole enää yhtä kirkas kuin yöllä, mutta olen saanut ajattelemisen aihetta. Sisarustapaaminen on yksi mahdollisuus itsetuntemuksen lisäämiseen.


perjantai 9. joulukuuta 2016

Tappajia, auttajia sun muita

Soitin pomolleni tänään. Kuulosti siltä, että palaaminen töihin huhtikuun alusta oli hänestä myönteinen asia. Hän varmaan ajatteli asiaa minun kannaltani.

Iso muutos on tulossa joka tapauksessa elämääni. Mieli käsittelee sitä.

Opin uuden, syöpään liittyvän asian tänään mainiolta allogeenisen siirteen saaneiden naamakirjasivulta. Verikokeessa voidaan mitata potilaan CD-4 -arvo. Tason pitäisi olla vähintään 200, jotta saa syödä homejuustoa ja graavia kalaa.

Tutkin keskiviikkona saamaani tulostetta viimeisimmästä verikokeesta, mutta en löytänyt. Kuulin ryhmästä, että sitä ei aina oteta.

Valkosoluihin kuuluvat imusolut eli lymfosyytit jaetaan T-soluihin (T-imusolu, T-lymfosyytti) ja B-soluihin. T-solut kuuluvat ihmisen immuunijärjestelmään.

T-solujen alaluokilla on värikkäitä nimityksiä: tappaja-, auttaja-, muisti-, luonnolliset tappaja- ja säätelijä-T-solut. CD-4-solut ovat auttajia. Ne reagoivat vihollissoluihin alkamalla tuottaa sytokiineja. Näiden avulla puolustussolut säätelevät toisiaan.

CD-4-arvon mittaaminen liittyy ilmeisesti kyseisiin auttajiin.

Vaimoni kertoi kuulleensa joltakin Meikun sairaanhoitajalta, että homejuustot ja raa'at kalat on jätettävä syömättä, jotta vältyttäisiin listeriabakteereilta.  Minä kuulun riskiryhmään, koska vastustuskykyni on heikentynyt. Eviran sivuilla kerrotaan kuolleisuuden listerioosiin olevan peräti 24-40 prosenttia. En tiedä, tarkoittaako se kaikkia kyseisen bakteeri-infektion saaneita vai vain  riskiryhmien sairastuneita.

Listerian voi saada juureksista ja vihanneksistakin. Pastöroimattomaan maitoon perustuvia tuotteita on myös vältettävä.

Raakana syötävät juurekset on pestävä ennen ja jälkeen kuorimisen.

Lähden huomenna sukuloimaan Suomenselälle joten blogini pysyy hiljaisena maanantaihin saakka.




torstai 8. joulukuuta 2016

Löysin etsimäni hiiren



Olen ollut väsynyt tänään. Syynä lienevät eiliset rokotukset. Kävimme kuitenkin kuuntelemassa, kun Suurkirkon portailta esitettiin "Soi kunniaksi Luojan", En etsi valtaa loistoa" ja Finlandia-hymni.



Jätimme automme Rauhankadulle. Nousin Kansallisarkiston portaat ja löysin pienen veistoksen, jota olen etsinyt aika läheltä, mutta en ole löytänyt. Olin luullut, että hiirulainen on Kansalliskirjaston alueella.




Patsas on sympaattinen hahmo. Miksikähän paikka on suuren arkistorakennuksen portaiden tuntumassa. Hahmo näyttää hiireltä, joten se ei viitanne arkistorottaan. Onkohan "kynä" ollut mutkalla alun perin vai onko kyseessä ilkivalta.



Tämä teos on Suomen Pankin laajennusosan seinustalla. Minusta se on hyvä kaikessa peltisyydessään, mutta ihmettelen massiivista alustaa. Teos pääsisi paremmin oikeuksiinsa hennomman rakennelman päällä.


Tämä on kadun vastakkaisella puolella olevan rakennuksen seinustalla. Suomen Pankin rakennus tässäkin taustalla.


Menimme kaupungintalon ravintolaan lounaalle. Paikkaan pääsee Sofiankadun puolelta. Kulkuväliköstä on aikoinaan päässyt poliisiasemalle, jonka toiminnot siirrettiin Pasilaan.

Osa ravintolan seinällä olevasta reliefikokonaisuudesta. 
Kävin sitten ystävämme kanssa Rauhankadulla laterna magicassa, joka on divarin ja gallerian yhdistelmä. Minusta on turhaa konstailua päättää kirjoittaa valittu erisnimi pienellä alkukirjaimella. Laterna magica tarkoittaa taikalyhtyä. Tämä antikvariaatti keskittyy taide-, elokuva- ja valokuvakirjoihin.

Kirjaosaston takana on kaksi huonetta, jotka ovt näyttelykäytössä. Suuremmassa on esillä Timo Ala-Vähälän krokeja (croquis). Pienessä oli teos, joka koostui kuusimetsää esittävästä videosta. Se näkyi heijastettuna rinnakkain pystyasennossa oleviin putkiin, jotka oli kai tehty vessapaperirullista. Sen tekijää en tiedä.

Gigantti on hoitanut pesukoneprojektin mallikkaasti loppuun. Elektrolux tuotiin tänään ja asennettiin. On tänään hyrrännyt jo tositoimessa. Loppu hyvin.



Näinkö tulevaan?

Näkymä Runebergin patsaalta Kluuvikadulle

Olen aikaisemminkin kirjoittanut seuraavasta aiheesta.

Kun pidin runsas vuosi sitten toistaiseksi viimeisiä oppituntejani ennen kuin siirryin sairaalan huomaan, minulle tuli tunne, että kyseessä saattoivat työurani viimeiset tunnit. Ryhmäni koostui oli oikein mukavista ja fiksuista ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista. Sellaisesta ryhmästä on jäänyt hyvä muisto. Aiheena oli taide ja kulttuuri.

Olen aprikoinut taas tuota tapahtunutta. En mielestäni ajatellut tuolloin kuolevani sairauteeni ja että tunnit jäisivät sen vuoksi viimeisikseni.

Voisiko tunteen selittää intuitiolla? Vai oliko se aavistus? Ehkä hämmästelin, että tässäkö opetusurani nyt oli.

Kristillinen uskoni perustuu ajatuksiin yliluonnollisesta. Kun arvioidaan asioita uskonnon ulkopuolella, en usko yliluonnolliseen perustuviin selityksiin, Uskon kuitenkin, että voi olla sellaista luonnollista olevaisuutta, jota ei vielä osata selittää.

Järkeni perusteella tulevaisuuden aistiminen on mahdotonta. Se on eri asia kuin tehdä nykyolosuhteisiin tai menneeseen perustuvia rationaalisia päätelmiä siitä, mitä voi tapahtua. Tapasin hiljattain miellyttävän naishenkilön, joka oli ehkä ikäiseni tai vanhempi. Hän väitti tietävänsä asioita etukäteen. Ymmärtääkseni hän ei puhunut päätelmistä vaan jonkinlaisesta kyvystä aistia tulevaa. Hän viittasi isäänsä tai isoisäänsä, joka oli hänen mielestään tiennyt etukäteen jonkun ihmisen kuoleman. Nainen kertoi olleensa kävelyllä, kun hänen isänsä kuoli sairaalassa. Hänen isänsä oli kävellyt häntä vastaan nuorena hahmona. Hän ajatteli tämän tapahtuneen isän kuoleman hetkellä. Isä olisi käynyt näin ilmoittamassa asiasta.

En osaa kommentoida naisen kuvaamia ja vastaavia tapauksia oikein mitenkään. Ovatko sellaiset harhoja. Joku saattaa todeta, ettei tällaisia näkyjä anneta kaikille. Mielestäni silloin voidaan kysyä, kuka tai mikä antaa tai ei anna ja miksi.

Vuoden takainen kokemukseni tuntuu merkitykselliseltä. Olenko saanut kosketuksen yliluonnolliseen. Onkohan muistikuvani vain muovautunut.

Ennustus oli eilen toteutumaisillaan, kun lääkäri aikoi kirjoittaa minut sairauslomalle (käytännössä tilapäiseläkkeelle) työeläkkeeni alkamiseen asti. Kun lääkäri suostui muutospyyntööni, ennustuksen toteutuminen jäi nähtäväksi.

Minä tulen käyttämään vielä kortisonia. Jos kyseisen lääkkeen syöminen jatkuu kesään asti, huhti- ja toukokuukin saattavat muuttua lomaksi. Kortisoni röykyttää minua. Heräsin yöllä neljän tienoissa, mihin oli luonnollinen syy. Seuraavaksi heräsin puoli seitsemän tienoissa. En ole saanut unta sen jälkeen. Kello lähestyy kymmentä juuri tätä lausetta kirjoittaessani. Yö jäi tyngäksi, koska rupesin nukkumaan myöhään. Nukahtamisprojektini jatkuu suotuisasti. Viime yönä selvisin yhdellä unipillerillä.

Toimitin eilen taas neulatyynyn virkaa. Hoitaja ei onnistunut ensimmäisellä kerralla asettaessaan kanyylia. Hän kävi pyytämässä toisen hoitajan tilalleen. Tämä onnistui toisella kerrallaan.





Ryyppäämiseni tulee maksamaan. Poimin eilen kaikenlaisia makuja kaupasta mukaani, jotta saan juoduksi.


Rasvaa kuluu. Aqualan oli tajouksessa apteekissa.


Alla oleva granaattiomena näyttää hauskalta. Se on matkannut lähimarketiimme kenties Etelä-Euroopasta. Meidän kotoamme se matkaa jätemoolokiin ja sieltä jonnekin, minne biojätteet viedään. Näin ei saisi käydä. Meidän pitäisi opetella ostamaan  ruokaa vähemmän kerrallaan.



Olen huonovointinen. Johtuu varmaan eilisistä rokotuksista. Ruoka ei houkuttele. Kuntopyöräily voi jäädä tänään väliin. Kuumetta en ole mitannut. Tuskinpa sitä on.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Näin kävi

Tänään tapasimme eri lääkärin kuin viime kontrollikäynnillä. Hän oli hyvin nopea, perusteellinen ja pätevä. Hän tutki minut hyvin perusteellisesti. Sanoin jo alussa, että on ollut puheena päättää tänään paluustani töihin ja että toivoisin nilkkani tilan selvitettävän. Hän palasi näihin, kun niiden vuoro tuli.

Ihoni punottaa edelleen ylärinnasta, mutta oireet ovat huomattavasti laantuneet. Myös kaulassa partarajan tuntumassa on laikkuja.

Lääkäri tenttasi tarkoin minua mahani toiminnasta. Hän korosti asian tärkeyttä. Käänteishyljintä voi ilmetä myös sisäelimissä. Tiedän, että pahimmillaan käänteishyljintä voi olla kohtalokasta. Hän kehotti ottamaan yhteyden, jos muutoksia tapahtuu. Niihin on varmaan hyvä tarttua välittömästi.

Verikokeen tulokset olivat parantuneet. Ymmärsin, että käänteishyljinnän hoito on toiminut. Neutrofiiliarvo on kohonnut eli olen hieman aiempaa immuunimpi.

Kreatiiniarvo oli alle 90. Olen ryypännyt riittävästi. Saman pitää jatkua.

Luuntiheysmittauksen tulokset osoittivat, että minulla on lonkan kaulassa osteopeniaa. Se tarkoittaa normaalin ja osteoporoosin välistä tilaa. Johtuu hoidoista. Lannerangassa sitä ei näkynyt.

Lääkäri laittoi minulle lähetteen röntgeniin.

Luuydinnäytteen syvin analyysi ei ollut valmistunut, mutta olen edelleen morfologisessa remissiossa. Tilanne on erittäin hyvä. Jäännöstaudista ei näy merkkejä.

En muistanut mainita lääkärille, että olen pari kolme kertaa tuntenut pistävää kipua vasemman korvani tienoilla. Ei se niin pahalta ole tuntunut kuin jos painettaisiin piikillä päähän, mutta sellaista se muistuttaa. Ehkä se ei ole vakavaa. Menee aina nopeasti ohi. Olen oppinut, että syöpähoitoihin voi liittyä mitä vain.

Juttelimme työhön palaamisesta. Lääkäri oli heti sitä mieltä, että sairauslomaa jatketaan maaliskuun loppuun. Toipumisprosessi on kesken. Käsitin, että käänteishyljintäoireet ovat muuttaneet tilanteen.

Kerroin, että saavutan vanhuuseläkeiän kesäkuussa. Hän päätti kirjoittaa sairausloman syntymäpäivääni saakka. Siis tuosta noin vain. Isällä saattoi olla samantapaiset tunteet, kun lääkäri aikoinaan sanoi kirjoittavansa hänet eläkkeelle. Tunsin itseni aika pöllämystyneeksi. Tässäkö työurani oli.

Lääkäri tarkasteli asiaa kokonaisvaltaisesti. Hän sanoi, ettei ketään pitäisi palauttaa työhön kahdeksi kuukaudeksi. Se ei olisi mielekästä myöskään opettajan työn kannalta. Hän oli päättänyt asian.

Minä tunsin oloni epävarmaksi. Ajattelin, että minun pitää hoitaa "työvelvollisuuteni" loppuun. Jos minut voitaisiin katsoa kevätpuolella työkuntoiseksi, voisin palata. Ymmärrän toki, että työnantajani näkökulmasta on hankalaa, jos olen yli puolet kevätkaudesta eläkkeellä ja palaan loppuajaksi töihin. Lääkäri suostui siihen, että loma kirjataan maaliskuun loppuun astia ja sitä ennen tilanne arvioidaan uudestaan. Toimin omatuntoni mukaan.

Minulle annettiin kaksi rokotusta istunnon jälkeen. Kumpikin olkavarsi sai omansa. Ne olivat prevenar 13 (aivokalvotulehdus, keuhkokuume ja muita tulehduksia) ja vitosrokote (mm. hinkuyskä, jäykkäkouristus ja kurkkumätä). Hyvä että saan lisää suojaa. Ainakin kurkkumätä on paha tauti. Siihen kuoltiin ennen vanhaan

Minun lapsuudessani rokotuksia saatiin monessa erässä. Nyt niitä annetaan yhdistelminä.

Pistokset eivät tuntuneet kovin kipeiltä. Niiden aiheuttama hetkellinen paine tuntui enemmän.

Pistoksista voi seurata kuumeilua ja muutakin. Jos niin käy, minun ei tarvitse lähteä päivystykseen.

Seuraava kontrollitapaaminen on tammikuussa. Parin viikon päästä otetaan taas verikoe.

Menin seuraavaksi päiväpoliklinikalle. Minun oli määrä saada Zometa-infuusio. Se vahvistaa luitani. Auttaa osteopeniaan. Sovimme kuitenkin, että käyn ensin röntgenissä. Niin tein ja hain samalla autosta lukemista. Radiologi katsoo kuvat ja hematologi palaa asiaan.

Olikodikasta olla Torni- ja Kolmiosairaaloissa. Olen kulkenut pitkin ja poikin noissa sairaaloissa ja muuallakin Meikussa. Olen viettänyt paljon aikaa osastoilla. Oli myös mukava nähdä tuttua väkeä. Olin otettu, kun eräs hoitaja päivitteli, kuinka hyvältä näytän. Toinenkin puhui siihen suuntaan.

Kuulin, että tiputus voi aiheuttaa samantapaisia oireita kuin saamani rokotukset. Jos kuume nousee 38 asteeseen, on lähdettävä päivystykseen. Miten erotan, mistä mikin johtuu. Lähdettävä kai on, jos lämpö kiipeää kynnyksen yli. Jos/kun kuume ilmaantuu sopivaan aikaan, voin soittaa ensin hematologian poliklinikalle.

Luulen, että hoitajat saavat tyydytystä siitä, että potilaat toipuvat.

Olen erinomaisen järjestelmän huomassa.

Olimme päättäneet vaimoni kanssa juhlistaa päivää käymällä kahvilla. Jätin hänet Pohjois-Espan ja Kluuvarin kulmaan ja vein auton Etelä-Espalle parkkiin. Espan puistossa iso ja lihava mies otti kuvia Runebergin juurella olevista led-poroja jalustimella olevalla pikkurisella kamerallaan. Kiersin hänen sivulleen ryhtyäkseni samaan hommaan.

Syntyi keskustelu, jonka sisältö oli suunnilleen seuraavanlainen.

Mies: (viitaten poroihin): Very good
Minä: Yes
Mies: This is the statue of Runeberg
Minä: Yes it is
Mies: Do you know Runeberg?
Minä: Runeberg, yes I do
Mies (yllättyneen ilahtuneena): Where are you from?
Minä: I'm Finnish
Mies: Ai, näytät niin ulkomaalaiselta.









Juttelimme aiheesta Fazerin kahvilassa. Minä kiittelin vaimoani minun minun pukemisestani niin, että minua luullaan ulkomaalaisksi. Hän muistutti, että minulla on ulkomaalaisia geenejä. Ai niin, missähän hyväntekijäni kulkee. No ehkä pikemmin ulkomaalaisia soluja.

Fazer taitaa olla tunnelmaltaan mannermaisin kahvila Helsingissä. Mielestäni Bulevardin Ekberg, Pohjois-Espan Strindberg ja saman kadun Cafe Esplanade eivät yllä samaan ilmapiiriin. Kahdessa viimeisessä en tosin ole käynyt pitkään aikaan. Saan vain muistikuvan toisesta mieleeni. Olenkohan oikeasti käynyt molemmissa. Niillä oli jotakin kinaa nimistään silloin, kun ne muistuttivat toisiaan. Sitten toinen antoi periksi ja muuttui Strindbergiksi. En ole tainnut käydä paikassa ainakaan, kun se on kantanut tätä uutta nimeään. Mannermaisuusjärjestykseni taitaa olla hieman epäreilu.

Istuimme rauhassa. Nautimme kermakaakaosta, kofeiinittomasta cappuccinosta ja croissanteista. Kahvila oli täynnä tunnelmallista puheensorinaa. Juttelimme kuin nuoripari. Vaimoni näytti oikein viehättävältä.



Tänään ratkeaa

Minulla on tänään klo 12.30 kontrollitapaaminen, johon vaimoni tulee mukaan. Tänään selviää palaanko töihin vuodenvaihteen jälkeen. Minun on itse vaikea arvioida tilannetta. Fysiikkani toimii hyvin.

Olen tuntenut itseni väsyneeksi viime aikoina. Yksi syy siihen on, että olen saattanut treenata liian voimallisesti. Nilkkani kipeyden vuoksi en ole käynyt kävelylenkeillä. Olen polkenut kuntopyörää noin tunnin päivässä. Se on kunnon kannalta kävelyä tehokkaampaa, mutta on varmaan ollut liiallista. Vaimoni mainitsi harjoittelun määrästä ja pudotin eilen annoksen kolmeen varttiin.

Minulla on käynnissä jonkinlainen psyykkinen prosessi. Se saattaa oieta tammikuun alkupuoleen mennessä. Työ voisi piristääkin. Toivottavasti hajamielisyyteni tokenee.

Paluun kannalta ratkaisevaa on, mitä luuydinnäytteeni kertoo. Kuulen tänään, miten kävi. Jos minulle on ilmaantunut jäännöstautia, saattaa alkaa uusi sytostaattiohjelma.

Toivon että nilkkani tutkittaisiin tänään.


tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän lounas



Itsenäisyyspäivälounaamme oli katsaus menneisyyteen. Ensimmäiseltä uuniperunakierrokselta oli vielä keitettyjä pottuja kaapissa. Vielä riitti raclette-siivujakin.

Laitoin myös jäljelle jääneet kaksi raakamakkaraa mukaan.

Vaimo ehdotti mukaan pikkuporkkanoita. Jääkaapissa oli myös jäljellä natustelunauriita kahdesta ostoerästä. Vanhemmat olivat alkaneet itää. Söin yhden ja pilkoin loput uuniin pantavaksi.

Tuttua juttua. On vaikea mitoittaa uuniaika siten, että makkarat kypsyvät, mutta raclette ei lämpene liikaa. Olisi varmaan pitänyt ottaa perunat racleteineen pois ennen muita. Nyt eivät makkarat kuitenkaan kuumentuneet karrelle pinnasta.

Nauriit eivät olleet erityisen hyviä. Joku pala maistui happamelle. Olikohan siitä yksilötä, joka oli vihertynyt. Joku maistui. Jotkut olivat väljähtyneitä. Taitaa nauris sopia minun suuhuni parhaiten kypsentämättömänä.



Tänään on suuri juhlapäivä. Minä olen sitä sukupolvea, joka on syntynyt sodan varjoon. Vaikka viimeisen sodan päättymisestä oli syntyessäni kulunut yhdeksän vuotta, sodan kosketus oli läsnä. Siksi itsenäisyys mieltyy minulle selviämistaisteluna.

Ehkä kuva kuhmuisista nauriista sopii symbolisoimaan itsenäisyytemme ensimmäisten vuosikymmenten rosoisuutta. Viimeisen vuosikymmenet Suomi on kukoistanut, kun ajatellaan kokonaisuutta. Runebergin Maamme-lauluun kirjoittama ennuste on toteutunut. "Sun kukoistukses kuorestaan. Kerrankin puhkeaa."


Hyvä että suomalainen itsenäisyyspäiväperinne on juhlallinen. Menemme tänään Senaatintorille, jos sää sallii.

No, illan pukukavalkadi on erikoinen piirre traditiossamme.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kotikokkinoviisi harjoittelee


Sain vinkin Facebookin kautta (kiitos Kaisa), että raclette-perunoita voi myös tehdä edellistä yksinkertaisemmalla tavalla. Ryhdyin tänään toimeen.


Vinkkiviestissä todettiin, että pienet Rosamunda-perunat sopisivat parhaiten, mutta niitä ei Suomesta taida saada. Kokemus vahvisti vihjettä. Supermarket Hertassa oli tarjolla hyvin isoja Lopella kasvaneita punaperunoita ja pusseissa Pirkka Rosamundaa. Pienempiä ei ainakaan sattunut silmiini.


Vaimoni kehotti laittamaan suolaa. Ripottelin yrttimerisuolaa halkaistuani mukaan päässeet potaatit. Raclette-siivujemme määrä väheni neljällä kappaleella.


Laitoin perunoiden seuraksi uuniin kaksi raakagrilliwurstia.


Pohdimme kauanko perunoiden pitäisi olla uunissa. Arvelimme että tunti voisi olla sopiva aika.

Siirryin polkemaan kuntopyörää ja unohdin koko asian. Vaimoni muistutti noin tunnin päästä.

Perunat näyttivät kauniilta. Tuottivat esteettistä mielihyvää.

Valitettavasti peliaika oli ollut liian pitkä. Juustot olivat menneet koppuraiseksi. Makkaratkin olisi pitänyt ottaa aikaisemmin pois uunista. Toivottavasti työ tekijäänsä opettaa.

Rosamunda on jauhomainen peruna.







Joo, kyllä, minun pitää miettiä salaattipuoltakin.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Raclette revicitée

Tein tänään oikeata ruokaa. Olen  luonnoltani pikakäristäjä, mutta nyt näin vaivaa. Saara oli linkittänyt minulle vinkiksi ohjeen Facebookiin Siinä neuvotaan miten otsikossa mainittu ruoka valmistetaan. Tasty -sivulla (tai Oh Yes! A Tasty Cookbook) näyttää olevan vaikka mitä ruoanlaittoon liittyvää. Kaupassa oli tarjolla kevätsipulia. Olin löytänyt netistä sanalle ciboulette käännöksen ruohosipuli. Myyjättären mukaan ne eivät ole ihan sama asia, mutta kevät sipuli on lähintä, mitä on tarjolla. Siboulette kuulostaa sipulilta, mutta tämä sana on ranskaksi oignon.



Kotoa ei löytynyt ihan kaikkia aineksia, joten kävin kaupassa. Yllä ostokseni tähän tarkoitukseen. Pekoni on ennestään jääkaapissa. Ostin isokokoisia perunoita. Lajike on tarkoitettu monenlaiseen ruoanlaittoon. Peräisin loppilaisilta viljelijäveljeksiltä.


Koettelin perunoita kesken kiehumisen. Olivat vielä hieman kovia sisältä. Aika pian tämän jälkeen tarkistin tilanteen uudelleen. Nyt perunat olivat kypsyneet pikkuisen liikaa. Näin käytäntöä opitaan. Toivottavasti jotakin tarttuu tefloniseen aivokuoreeni.


Ostin ohjeen mukaisesti raclette -juustoa. Se on sveitsiläistyyppistä sulatettavaa juustoa. Fonduejuusto sulatetaan padassa, mutta raclettea varten voi ostaa sen lämmittämiseen tarkoitetun laitteen. Siihen liittyy lapiomaiset esineet, joihin juustosiivut laitetaan sulamaan. Nyt sellaista ei tarvittu.



Ohjeessa ei kerrottu, mitä tähteeksi jääneelle perunasisukselle voisi tehdä. Täytyy lämmittää ja syödä voin kanssa myöhemmin.


Perunat olivat tietenkin kuumia keittämisen jälkeen. Laitoin ne kylmään veteen. Ekologisuuden kannalta resepti on hölmö. Perunat kuumennetaan kaksi kertaa.

Olin miettinyt miten saisin pekonisiivut kiinnitetyiksi perunoiden ympärille. Olin ajatellut hammastikkuja konstiksi. En tarvinnut. Siivut tarttuivat helposti. Hankala kaivaa kuoppaa tulikuumiin perunoihin. Käytin aluksi patalappua, mutta en tarvinnut sitä pitkään. Ehkä olisin selvinnyt ilman jäähdyttämistä, jos perunat olisivat jääneet kovemmiksi. Olisin voinut käyttää haarukkaa ja pikkulusikkaa.


Kiersin kunkin perunan ympärille kaksi siivua. Pekoniviipaleita oli kahdeksan kappaletta, joten näin ratkesi valmistettavien peruna-annosten määrä.


Laitoin juustopötkylät aukkoihin. Vain kaksi jäi yli. Panin tuotokseni uuniin. Lämpö oli 200 asteessa, joka tuntuu olevan normi melkein mihin tahansa uunijuttuun. Tarkistin asian vielä netistä. Lähelle osui, sillä ohjeessa tarjottiin kahtasataakymmentä.

En ollut muistanut tarkistaa, että raclette oli valmistettu pastöroituun maitoon. Saan syödä vain sellaisesta tehtyjä maitotuotteita. Homejuustot minun on joka tapauksessa jätettävä väliin, mutta raclette ei ole sellaista.




Pyysin Saaran arvioimaan tilanteen, kun perunat olivat olleet uunissa ehkä 25 minuuttia. Pidetään minuutti vielä, kuului neuvo.

Juuston pinta oli laskeutunut alemmaksi kuin ohjevideolla.

Raclettea jäi suurin osa yli. En tiedä säilyisikö jämä seuraavaan sessioon saakka. Voihan sen syödä varmuuden vuoksi pois leivänpäällisenä.




Leikkasin perunat auki kuten ohjeessa näytettiin. Jostakin syystä racletteni valui vähemmän kuin videolla.


Sitten pienennettyä kevätsipulia ja maustekurkkua päälle. En ollut laittanut suolaa, kun ei oltu kehotettu. Maku oli aika hento. Hyvä etten ollut lisännyt suolaa. Peruna maistui perunalta. Pekonin maku ei juuri tuntunut.

Sen verran sanon, että taidan tehdä toistekin, vaikka oli tässä vaivansa. Maustekurkku sopi mainiosti mukaan.

Kaksi annosta per rakastavainen oli tuhti ateria. Selvittiin.


Olen pohtinut täällä, mihin lisäelämäni käyttäisin. Vaimoni on laittanut ruokaa niin paljon, että on kyllästynyt hommaan korviaan myöten. Minun on syytä antautua ruoanlaitolle.

Tulemme saamaan vieraita eräänä iltana lähiaikoina. Aion briljeerata silloin.



Sain vaimoltani tänään luvan käyttää hänen etunimeään blogipostauksissani.

lauantai 3. joulukuuta 2016

Syöpään mahdollisesti liittyvä outo prosessi

Olen selvinnyt syöpieni ja niiden välisen ajan psyykkisesti kuin leikiten. Ilmeisesti liian helposti.

Olen saanut kiitosta positiivisuudestani. Olen toki miettinyt kuoleman mahdollisuutta ja merkitystä, mutta on ole vaipunut pelkoon.

Korviini on kantautunut sellainen selitys, että murehtimisen taakka on mahdollisesti siirtynyt rinnallakulkijalle eli vaimolleni. Tuntuu mahdolliselta.

Teoretisoin sellaisella ajatuksella, että syöpieni aiheuttama henkinen paine sai ajatukseni kiinnittymään tiettyyn aiheseen, joka toistui jatkuvasti mielessäni. Se jatkuu vieläkin, mutta ympärille on ilmaantunut muutakin. Tuntuu kuin tästä ajatusfiksaatiosta olisi tullut tukikaide helpottamaan selviämistäni. Ajatuksen ainekset ovat syövän ulkopuolisesta elämästäni. Sen alitajuinen lähde voi olla vyyhtimäinen.

Mielessäni tuntuu tapahtuvan jotakin isoa. Ehkä suru ja pelko ovat aikaisemmin kapseloituneet alitajuntaani. Nyt ne kai pyrkivät ottamaan luontaisen tilansa. Spiegel im spiegel -esityksen laukaisema syvä itku voisi selittyä tällä.

Ajatusfiksaatio vie mielestäni liikaa energiaani, mutta olen ehkä tarvinnut ja mahdollisesti tarvitsen sitä vieläkin pysyäkseni koossa. Tämä on ehkä psyyken monimutkainen selviytymiskeino suuresta uhkatilanteesta. Fiksaatio ei ole poistunut, koska uhkakaan ei ole kokonaan kadonnut näköpiiristä. On se välillä haalistunut, mutta taas tummentunut.

Tämä on spekulaatiota. Asia voi selittyä toisinkin. Jokainen syöpätapaus on yksilöllinen. Myös jokaisen syöpäpotilaan psyykkinen maailma on omanlainen. Omalla historialla ja perimällä on merkityksensä.

Syövän kliininen hoito on kehittynyt valtavan nopeasti. Vaikutelmani on, että syövän sairastamisen vaikutukset psyykeen ovat varsin tutkimaton aihe. Se on hyvin ymmärrettävää. Rahoitusta saa varmasti helpommin kliiniseen tutkimukseen. On myös luonnollista, aiheeseen liittyvien psyykkisten prosessien tutkimus kulkee jälkijunassa.

Minun kokemuksieni mukaan syöpälääkärien tietämys syövän psyykevaikutuksista on heikkoa. Ei heiltä muuta voi edellyttääkään. Poikkitieteellinen tutkimuskenttä on valtava. Aloite kuuluu varmaan psykologian ja/tai psykiatrian piiriin.








perjantai 2. joulukuuta 2016

Jännittävä viikko tulossa

Kävin eilen Meikussa, tällä kertaa Syöpiksessä. Minulle tehtiin luuntiheysmittaus röntgenosastolla.

Olin mittauksen aikana selälläni. Alustan oikeaan reunaan oli kiinnitetty laite, jota hoitaja kutsui huiviksi, vai oliko se huppu? Osa esinettä oli vaakatasossa yläpuolellani ja liikkui edestakaisin pitkittäissuunnassa.

Mittausten kohteena oli lonkkani vasemmanpuoleinen osa ja lanneranka. Tuloksia verrataan keväällä otettuihin.

Ensi viikko on jännittävä. Kuulen tämän mittauksen ja luuydinnäytteen analyysin tulokset. Verinäytteestäkin varmasti keskustellaan. Yksi erittäin tärkeä asia ratkaistaan. Palaanko tammikuussa töihin?

Minun pitäisi ottaa kaksi kalkkitablettia päivässä. Otan ensimmäisen lounaan yhteydessä ja toisen joko välipalan tai päivällisen yhteydessä. Näin siis toivoisin asian toimivan. Kalkkitabletit ovat imeskeltäviä. Minun on otettava sienilääkettä neljä kertaa päivässä. Hajamielisyyteni haastaa ottamisia. Olisi hyvä antaa sienilääkeliuoksen vaikuttaa jonkin aikaa suussa. Jos en ota kalkkitablettia heti perään, se unohtuu. Jos imeskelen sen ensiksi, liuos unohtuu. Aukkoja on jäänyt. Saankohan nuuskaa keskiviikkona, jos luuntiheyteni ei ole hyvä.

Koiran on nyt syytä opetella uusi temppu. Minun täytyy nielaista kalkkitabletti, jotta voin ottaa sienilääkkeen sen jälkeen ja yrittää olla kulauttamatta sitä heti alas. Toivottavasti kalkkitabletti imeytyy hyvin, vaikka sitä ei imeskelisi.

Minulla on maanantaina keskustelu uniasioista. Tämä hanke on edennyt hyvin, koska olen nyt nukahtanut monena yönä 1,25 pillerillä. Toivottavasti pääsen ennen pitkää tilanteeseen, jossa en tarvitse pillereitä ollenkaan. Nykyinen annoskin on kohtuullinen, kun otetaan huomioon, että olen leukemiatoipilas.

Jos palaan töihin ensi kuussa, minun on syytä edetä maltillisesti nukahtamislääkkeiden alasajossa, jotta onnistun asettautumaan työkuormitukseen.



Eräs potilas, jota en tunne henkilökohtaisesti, valmistautuu saamaan toisen kantasolusiirteen lyhyen ajan sisällä. Hänellä voi olla kohta suonissaan jo kolmannen veriryhmän verta. Laitoin hänelle lyhyen viestin, mutta toivoisin voivani tehdä hänen hyväkseen enemmän.