Nukkumiseni on kummallista. No ainakin sitä on.
En tohdi yrittääkään ennen keskiyötä. Käytän yhä pillereitä. Toissayönä selvisin jo kolmella vartilla. Viime yönä sama annos ei riittänyt. Otin puolikkaan lisää. Saattoi johtua siitä, että olin hetkeksi nukahtanut 21:n tienoissa.
Unilääkeoperaatio on edennyt hyvin, sillä annos oli vakiintunut yhteen pilleriin ja nyt voi yrittää pienentää sitä.
Saattaa johtua kortisonista, että herään aamusella. Tapanani on syödä aamiainen ja mennä uudestaan nukkumaan. Nousen jalkeille vaihtelevasti aikaisintaan kymmeneltä. Saattaa mennä jopa kahteentoista. Jos tämä on unilääketarpeen vähenemisen hinta, se kestetään. Jospa vuorokauteni vielä joskus asettuu paikalleen.
Tämä ei ole työläisen rytmiä. Hyvä kuitenkin, että nukahdan yhden tienoissa. Pikkutunneille valvominen on ikävää.
Olisi mukavaa, jos heikentynyt näköni ei haittaisi lukemista illalla. Jospa minulle tehdään joskus kaihileikkaus.
Jostakin syystä nukun enemmän kuin aikaisemmin. Mistähän se viestii? Ei tämä ehkä kokonaan kaamoksen piikkiin mene.
Päivä tuntuu lyhyeltä, kun ulkona alkaa hämärtää niin varhain. Haluaisin aloitella maalaushommia, mutta hämärä häiritsee. Pitäisi hankkia lisää valoja, jotta homma sujuisi.
Hematologi ei ole vielä saanut tehdyksi B-lausuntoani valmiiksi, vaikka tapaamisesta on puolitoista viikkoa. Sovin hemapolin toimistohenkilön kanssa, että soittavat ja haen paperin, kun se on kunnossa. Minun tilapäiseläkkeeni juoksee vain tämän kuun loppuun ja pitäisi saada jatko järjestetyksi. Täytyy varmaan hoputtaa huomenna, että ehdin saada ja viedä paperin eteenpäin ennen kuin lähdemme joulumatkallea Turkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti