Meillä on jaettu missio pyrkiä tasa-arvoisuuteen. Toteutustavoista on erimielisyyttä, mutta otsikkotasolla pyrkimys on yhteinen.
Länsimaissa vallitseva eetos on pyrkimys meritokratiaan. Pidetään ihanteellisena valita jokaiseen tehtävään sen suorittamisen kannalta parhaiten ansioitunut henkilö. On vaikea keksiä, mikä muu oikeudenmukainen valintaperuste voisi olla.
Käytäntönä on, että mitä vaativampi tehtävä on, sitä parempi palkka siitä maksetaan. Tämä on luonnollinen seuraus markkinavoimista, koska kilpailutilanteessa kannattaa palkata parhaat kyvyt. Myös julkisen sektorin rekrytoinneissa arvostetaan ansioita, mutta politiikka saattaa vaikuttaa asiaan.
Suomessa on toteutettu ansiokkaasti mahdollisuuksien tasa-arvoa. Järjestelmämme takaa kaikille pääsyn perusteelliseen koulutukseen. Tämä on myös yhteiskunnan kannalta edullista, koska mahdollisimman monet kyvyt saadaan käyttöön.
Onko tasa-arvo näin saavutettu? Minusta asia on ongelmallinen. Ihanteellisen kommunismin ajatellaan toteuttavan ideaa, jossa kiteytyy lauseeseen "Kaikki kykyjensä mukaan ja kaikille tarpeittensa mukaan". Näin ollen vähälahjaisen elintason pitäisi voida olla sama kuin kyvykkään. Kommunismi ei ole missään toteutunut tällaisena eikä tavoitteen saavuttaminen liene edes mahdollista.
Kuuluuko kyvykkäimmille parempi osa kuin muille? Markkinataloudessa muu ei ole mahdollista. Talousjärjestelmä ei toimi ilman hinnoittelumekanismia. Kysyntä ja tarjonta hinnoittelevat ihmisen työn, joskin työmarkkinajärjestötkin puuttuvat asiaan.
Aitoon demokratiaan on rakennettu sisään pyrkimys toimivaan markkinatalouteen. Toisaalta kahlitsematon kapitalismi on tasa-arvon näkökulmasta hankala järjestelmä. Pareto-optimaalisuus on tilanne, "jossa kenenkään asemaa ei voida parantaa huonontamatta jonkun muun asemaa". On todistettavissa, että tietyin edellytyksin ja teorian näkökulmasta markkinoiden vapaus johtaa vääjäämättä pareto-tehokkuuteen (ensimmäinen hyvinvointiteoreema). Asian todistaminen on tapahtunut matemaattisesti. Suhtaudun epäilevästi matematiikan kykyyn todistaa talouden lainalaisuuksia. On niistä varmaan hyötyäkin.
Pareto-optimaalisuuden näkökulmasta tämä tarkasteluni jää kesken. Ehkä jatkan sitä joskus.
Minusta taloustieteessä on ainakin kaksi perustavaa laatua olevaa heikkoutta. Perinteinen lähtökohtaolettama on, että ihminen on homo economicus, joka toimii järkiperäisesti hakien omaa etuaan. Toinen heikkous on mielestäni se, että taloustieteessä käytetään paljon matematiikkaa asioiden käsittelyssä.
Matematiikka on hyväksi osoitettu apuväline todellisuuden tutkimisessa. Kukaan ei tosin osaa sanoa, miksi matematiikka usein toimii tällaisissa yhteyksissä.
Onko se tasa-arvoa, kun lahjattomampi joutuu syömään huonompaa ruokaa kuin lahjakkaampi? Se on meritokratiaa.
Miksi puhutaan tasa-arvoisuudesta, kun siihen ei oikeasti pyritä. Kyllä kyllä. Ymmärrän pointtisi. Miksi vaivautua, jos vähemmälläkin saa saman.
Onko tasa-arvoista laittaa jänis ja kilpikonna juoksemaan kilpaa ruokansa edestä? Tämä kysymys ei tietenkään osu aivan napakymppiin, koska se ei ota huomioon lahjojen erilaisuutta.
Kukapa osaisi järjestää toimivaa yhteiskuntaa muun kuin meritokratian avulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti