Aurajokeen on ilmestynyt alus, joka tuo mieleen koggin eli hansalaivan. Sellaisia käytettiin keskiajalla.
Olisi kiinnostavaa tietää, mikä on tämän paatin tarina. Onko se replika jostakin löydetystä hylystä? Miksi joku olisi rakennuttanut tuollaisen? Ehkä joku harrastajaporukka?
Ehkä pitää tuunata kävelyreittiäni kulkemaan tuota kautta, josko jonkun, jolta kysyä, tapaisin.
Isäni oli evakko, sukujuuret luovutetussa Karjalassa, syntynyt saunassa kotitilallaan, joka rajoittui Laatokkaan.
Kun Putin hamuaa entisiä Venäjän/Neuvostoliiton alueita takaisin, voisi perustellusti vaatia häneltä Neuvostoliitolle luovutettuja alueita takaisin.
Tunteita tuollainen epätodennäköinen rajamuutos voisi liikuttaa, mutta järki sanoo, että tilanne sopii jäädä silleen.
 |
| Kuva Tatiana S. Pixabaystä Laatokka |
Vaikka puolet juuristani on luovutetulla alueella, en ole itse syntynyt enkä elänyt siellä. Merkittävälle osalle nykyisistä asukkaista se on synnyinseutua. Heilläkin on oikeus kotiseutuun.
Olen käynyt kolme kertaa isäni kotiseudulla. Isäni kotia ei enää ole, mutta hänen isovanhempiensa tila on yhä käytössä. Päärakennus on ollut suurin piirtein vanhassa kuosissa. Se oli tosin jaettu kahdeksi asunnoksi. Olen nähnyt läpikotaisin kuluneet tapetit kamarin seinällä. Ne ovat sukuni ajoilta. Myöskin sukuni aikainen ulkovessa on ollut yhä käytössä. Isomummoni käyttämä piisi on myös ollut entisellään.
Viimeisimmällä matkalla saimme todeta, että talosta oli pantu puolet uuteen kuosiin (kts. kuva ylhäällä). Juuri se puoli, jossa oli jäljellä sukuni elonmerkkejä.
Olisin halunnut saada paremman yhteyden isäni synnyinseudun nykyisiin asukkaisiin, mutta valitettavasti englannin kieltä taidetaan osata heikosti. Venäjää en osaa, enkä viitsi tähän tarkoitukseen opetella.
Taustastani johtuen Karjalan pakkoluovutus on minullekin jonkinlainen trauma. Nuorimmissa sukupolvessa asia tuskin on ongelma. Karjalan osuus lastenlasteni juurista on jo aika vähäinen. Heidän isopappansa evakkous luultavasti jää heille aika kaukaiseksi asiaksi.
Isäni alkuperäinen sukunimi oli Kukko. Suvun perinnettä edustaa Kukkojen sukuseura. Valitettavasti nuoret polvet eivät ole erityisen kiinnostuneita toiminnasta. Se on oikeastaan ymmärrettävää, koska heidän kuuluukin katsoa eteenpäin. Toivottavasti ensi vuodelle suunniteltu sukukirjan kolmas versio lisää kiinnostusta.
Olen hyvin surullinen siitä, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat nyt huonossa jamassa. Hyökkäys Ukrainaan on törkeä teko, eikä Suomen ja suuren naapurimme välit ehkä parane minun elinaikanani. Sympatiani ovat tietysti Ukrainan puolella.
Olisin toivonut, että suomalaisten ja venäläisten välinen kanssakäyminen olisi lisääntynyt ruohonjuuritasolla. Minkäs teet?
Olen yllättynyt, että Karjala-kysymys on tätä kirjoittaessani tuntunut kipeämmältä kuin luulinkaan. Siitä huolimatta Suomen on viisasta keskittyä nykyisen tilanteen vaalimiseen.
Toivottavasti naapurisuhteet saadaan Suomen tulevasta Nato-jäsenyydestä huolimatta jonakin päivänä asiallisiksi. Se edellyttää kuitenkin vastavuoroisen luottamuksen palautumista. Se aika voi olla kaukana.
 |
| Kuva Alain Audet Pixabaystä |
Jos sinua kiinnostaa sotakirjat, suosittelen teosta, jonka olen juuri kuunnellut. Helena Immosen Operaaatio Punainen kettu on erilainen sotaromaani, koska se tuo tapahtumat tähän meidän keskellemme. Immonen on alkanut kirjoittaa teosta vuonna 2018 ja se on julkaistu vuonna 2020. Romaanissa pääministerinä on Sanna Marin ja presidenttinä Sauli Niinistö. Geopoliittista tilannetta kommentoi Mika Aaltola.
Tarina on kuin vaihtoehtoinen skenaario sille, mitä juuri nyt tapahtuu. Lähtötilanne on meille tuttu, mutta tapahtumat kehittyvät toisin.
Teoksessa Ruotsi päättää hakea Naton jäsenyyttä ja tämän seurauksena Venäjä miehittää Gotlannin. Ruotsi pyytää apua Suomelta ja näiden maiden joukot valtaavat saaren takaisin. Hiukan tosin mietityttää, miksi Ruotsi olisi tarvinnut Suomea mukaan aika pienimuotoiseen operaatioon, vaikka onkin ajanut puolustustaan alas.
Kirjassa toteutetaan hybridioperaatioita. Venäläiset ovat soluttautuneet Suomeen ja käyttävät täältä hankkimiaan kiinteistöjä hyväkseen. Sähköjä ja kännykkäyhteyksiä lamautetaan. Helsingin juomavesi saastutetaan.
Venäjä valtaa "pienten vihreiden miesten" avulla Hangon sataman ja yrittää myöhemmin tuoda sinne Iskandereita rahtialuksella.
Suomen Kaakonkulma joutuu taisteluareenaksi.
Suomi taistelee.
Kuvaan sopii hyvin, että tietyssä vaiheessa Niinistö soittaa Putinille.
Sotaan joutuvat nuoret reserviläiset. Heidän kauttaan piirtyy hyvin uskottava kuva siitä, miten julmasti sota kohtelee tavallisia ihmisiä. Ukrainan sodassa ilmenneitä hirveyksiä ei kuitenkaan ole tähän kirjaan punottu.
Kirjoittaja on reservin upseeri ja toimii Puolustusvoimien palveluksessa. Teksti tuntuukin hyvin asiantuntevalta. Hieman yllättäen hän on julkaissut myös kaksi lastenkirjaa.
Jos nyt jotakin pitää moittia niin se, että kaappareiltaan karannut sotilas kohtaa metsässä karhun, tuntuu päälle liimatulta. Kirjassa on myös samantapainen kettukohtaus.
Kirjan viehätys on siinä, että se on niin tätä päivää. Alkulämmittelyn jälkeen juonikin vetää hyvin mukaansa.
Odotan, että jatko-osa Operaatio Aavikkokettu tulee kuunneltavaksi BookBeatiin.
Kirjan otsikko on absurdi ja niin on itse kirjakin. Olen välillä yrittänyt löytää luettavakseni ukrainalaista kirjallisuutta ja tämä on yksi harvoista löydöistäni. No, kaksi olen saanut käsiini kirjastosta. Kuolema ja pingviini on Andrei Kurkovin kirjoittama.
Tapahtumat sijoittuvat Neuvostoliiton romahtamisen jälkeiseen Ukrainaan. Teoksen surrealistinen yhteiskuntakuvaus ehkä kuvaa kirjailijan tulkitsemana kyseisen valtion kaoottista tilaa noina aikoina.
Päähenkilö Viktor on wannabe-kirjailija, jonka leipäpuuksi on muotoutunut nekrologien kirjoittaminen vielä elävistä ihmisistä. Varastoon niitä kai Suomessakin kirjoitetaan. Viktor ansaitsee jutuillaan hyvin.
Jossakin vaiheessa hänelle valkenee, että hänen teksteillään on ilmeisesti jokin yhteys nekrologien aiheiden poismenoon. Hän kärsii omantunnon tuskia, mutta jatkaa työtään.
Viktor on nelikymppinen yksinäinen mies. Hän ostaa tai saa eläintarhasta poistettavan pingviinin lemmikikseen. Pingviini Miša asettuu taloksi ja elää kuten lemmikit elävät. Jossakin vaiheessa ilmenee, että frakkipukuinen rauhallinen eläin sopii maahanpanijaisten yleisöön ja Miša saa sitten pientä puuhaa.
Kirjassa on jotenkin kafkamainen tunnelma. Jossakin taustalla on yhteiskunta, jossa korruptio ja muu rikollisuus vallitsevat. Viktorin toimi liittyy jotenkin tuohon maailmaan.
Jokin sivuhenkilö pyytää Viktoria ottamaan tyttärensä hoiviinsa, kunnes hän palaa jostakin operaatiosta. Hän ei palaa ja tyttö jää Viktorille. Tämä palkkaa tytölle hoitajan, josta tulee kuin sattumalta Viktorin avovaimo. Elämä jatkuu pienenä perheenä.
Tytön isä on jättänyt merkittävän summan rahaa Viktorille, jota tämä käyttää aika surutta muuhunkin kuin tytön ylläpitämiseen. Niinpä kun Mišalle tulee sydänvika, Viktorilla on varaa järjestää lemmikilleen sydämensiirto. Lemmikki pelastuu.
Vähitellen Viktor alkaa aavistella, että hänelle ei lopulta käy hyvin. Hän tekee operaation, jonka tulosta ei voi etukäteen arvata. Toimeen saattoi liittyä improvisointiakin.
Tilanne jää levälleen. Viktor poistuu näyttämöltä, mutta lukija kaipaa jatkoa ja sitä Kurkov on kirjoittanutkin. Valitettavasti jatko-osaa ei ole vielä suomennettu.
Otava on julkaissut teoksesta uusintapainoksen, jonka tuotto luvataan lahjoittaa lyhentämättömänä SPR:n kautta Ukrainan sodan uhrien tukemiseen.
Toivottavasti Otava on jo palkannut jatko-osalle kääntäjän.
 |
| Kuva Marja Mäkelä Pixabaystä |
Pääministerimme on joutunut kovaan pyöritykseen julkaistujen biletysvideoiden vuoksi.
Hän ei pyytele anteeksi vaan pitää kiinni oikeudestaan viettää vapaa-aikaa, mihin hänellä on tietenkin oikeus.
Sanna Marin katsoo, ettei hänen ole syytä peitellä nuoren ihmisen elintapojaan. Hän suhtautuu asiaan periaatteellisesti. Hän on jopa sanonut haluavansa ravistella pääministeri-instituutiota.
Asia on kovin monimutkainen. Oletko koskaan nähnyt jonkin arvostetun pankin mainostavan itseään anarkistisen leikkimielisesti? Tuskinpa. Pankit haluavat viestiä ennen kaikkea luotettavuutta. Sama koskee osaa mediasta. Ylen uutiset haluavat myös antaa itsestään luotettavan kuvan. Niinpä eräs toimittaja sai potkut, kun oli johonkin uutiseen liittyen ottanut olutpullon esiin.
Koskeeko sama pääministeriä?
Kun muistelen edellisiä pääministereitä, heistä ei kenestäkään tule mieleeni mitään vastaavaa, paitsi Matti Vanhasesta hänen naisjuttunsa. Muistaakseni hänenkään ei epäilty olleen humalassa missään tilanteessa. Hän saattaakin olla raitis mies.
Luultavasti useimmat heistä eivät sylkeneet lasiin. He ilmeisesti osasivat toimia niin, ettei kyseenalaisia kuvia tai videoita päässyt julkisuuteen. En usko, että Seiska-lehti katsoi velvollisuudekseen varjella heitä. Ilmeisesti he eivät altistaneet itseään tanssimalla yökerhoissa alkoholia nauttineena. Yksityistilaisuuksissa heidän vieraansa ovat ilmeisesti olleet luotettavia.
Voi olla, että he ovat osanneet pitää alkoholin käyttönsä kurissa.
Pääministeri vastaili äsken toimittajien kysymyksiin Kesärannan pihassa. Hän kertoi uskottavasti, että hän käyttää alkoholia maltillisesti. Hän myös korosti sitä, että hän tekee paljon työtä ja juhlii harvoin. Pitää varmaan paikkansa. Hänen vaateposeerauksistaan ja biletyskohuistaan on jäänyt varmaan väärä kuva.
Videoista on jäänyt mielikuva miltei örveltämisestä. Ei tunnu hyvältä ajatella, että pääministeri olisi joskus toimintakyvytön. Voi olla, että syntynyt kuva ei ole oikea. Marin kertoi, että videoita (ilmeisesti juuri yksityistiloissa kuvattuja) oli editoitu siten, että asia näytti muulta kuin oli.
Tämä tuore kohu on saanut minut tuntemaan myötähäpeää. Eikö tällainen voisi jo loppua. Mielestäni hänen kannattaisi suojella itseään paremmin.
Pääministeriltä maaniteltiin tietoa siitä, että olisiko hän ollut toimintakuntoinen, jos tuollaisessa tilanteessa olisi tapahtunut jotakin yllättävää. Hän vetosi siihen, ettei sellaista tapahdu. Tärkeät kokoukset ovat etukäteen tiedossa. Kansalaisena toivoisin kuitenkin, että olisi työkykyinen myös yllättävässä tilanteessa. Hän sanoi, että olisi pystynyt toimimaan, vaikka yökerhoon olisi tullut hälytys.
Toivon, ettei Sanna Marin enää joudu tällaisiin ryöpytyksiin. Toivottavasti hänellä on varaa antaa periksi innostaan muokata pääministeri-instituutiota.
Sanna Marin on tuntunut coolilta tyypiltä Ruotsin pääministerin rinnalla. Nyt olen alkanut kaivata Magdalena Anderssonin asiallista habitusta.
 |
Kuva OpenClipart-Vectors Pixabaystä |
Kuuntelen Arvo Tuomisen kirjaa Vladimir Putin - Koko tarina. Korvaani tarttui sukunimi, joka oli minulle tuttu omasta sukuhistoriastani
Tuominen kertoo Putinin asuneen lapsena lähellä kouluaan, mutta myöhästyi usein. Opettajan mukaan hänen koulusaavutuksensa eivät vastanneet hänen kykyjään. Opettaja otti yhteyden Vladimirin kotiin ja tilanteeseen saatiin korjaus. Ilmeisesti opettaja alkoi suoda pojalle muutoinkin erityishuomiota. Vladimir alkoi saada kiitettäviä.
Opettaja oli Vera Gurewitz.
Isäni isoisä Antti Kukko teki kauan sitten yhteistyötä pietarilaisen Gurewitz-yhtiön kanssa. En osaa sanoa oliko kyseessä työsuhde vai jokin muu. Antti Kukko osti Kannakselta puita pystyyn, hakkautti ne ja laivautti Gurewitzille Pietariin. Tätä kautta puutavara saattoi päätyä Egyptiin asti. Näin olen ymmärtänyt. Gurewitzin tiedettiin olleen "juutalainen yhtiö".
Kun Suomi itsenäistyi, kuvattu toiminta käsittääkseni päättyi.
Isoisoisäni osasi venäjää. Tasosta en osaa sanoa, mutta on hänen täytynyt tulla toimeen, ellei sitten Gurewitz osannut suomea. Missä Antti Kukko oli oppinut venäjää? Vpl. Pyhäjärvellä ei sitä juuri puhuttu. Tosin eräs venäläinen suku asui seudulla. Antin veli sai kyseisestä perheestä puolisonkin.
Olen joskus paikantanut yhden Gurewitzin Suomessa ja ottanut yhteyttä, mutta vastausta en saanut. Ehkä vastaanottajalta oli messenger-viestini jäänyt huomaamatta.
Gurewitzeja näyttää olevan maailmalla viljalti. Etunimet viittaavat vahvaan juutalaiseen perinteeseen. Googlailemalla sain viitteitä, että nimi olisi peräisin Valko-Venäjältä ja Liettuasta, ja että se olisi yksi versio Horowitzista, joka olisi nimen ukrainalainen versio.
Tunnettu pianisti Vladimir Horowitz oli syntyisin Ukrainasta.
Olisiko Putinin opettaja ollut isoisoisäni liikekumppanin tytär tai pojantytär. Ken tietää? Epäilemättä samaa sukua kuitenkin.
Vieläköhän Vera elää? Mitähän ajattelee entisen oppilaansa toimista? Tuskin hyvää, jos tunnistaa itsellään ukrainalaisia juuria, mutta mistäpä asian tilan voisi tietää.
 |
| Kuva OpenClipart-Vectors Pixabaystä |
Kesä jatkuu ja jatkuu, mutta minä lusin kotona. Tunnen, että minulla on limaa keuhkoissa, mikä lienee koronan peruja.
Jotenkin en vain tohdi lähteä liikkeelle. Onneksi on EM-kisat menossa. On jotakin ajankulua.
Luulisin, etten enää levittäisi tautia, mutta perusteellisuuttani haluan toimia varman päälle. Myös Siperia eli koronalinkokokemus opetti. On tämä niin liukas pöpö tarttumaan. En haluaisi saada uusia ketjuja aikaan.
 |
| Kuva Filip Filipović Pixabaystä |
Valtava amerikkalainen taistelulaiva USS Kearsarge (ei kuvassa) vieraili äsken Suomessa ja harjoitteli sitten maamme puolustusvoimien kanssa. Nato-joukkojen kanssa treenaus on muutoinkin tuntunut olevan vilkasta viime aikoina.
Presidenttimme ja Ruotsin pääministeri pitivät äskettäin puhelinkokouksen presidentti Bidenin kanssa. Biden totesi olevansa aina puhelinsoiton päässä.
Pohjoismaiden pääministerit pohtivat tänään yhdessä uuden Nato-tilanteen mahdollisuuksia Pohjolan kannalta.
Tiedättekö, evakon ja sotaorvon pojasta tuntuu todella hyvältä. Vihdoinkin!
Jos jotakin sattuu, olemme osa suurta ja voimakasta liittoumaa. Turvaa viestitetään alleviivatusti, vaikka ratifiointikierros on vielä kesken.
Hyviin itäsuhteisiin perustuva turvallisuuspolitiikka toimi lieveilmiöistä huolimatta pitkään hyvin. Politiikan järkevyyttä korostettiin jatkuvasti. Nyt tiedostan, että turvallisuuden tunteeni perustui järkiperäiseen argumentaatioon ja haluun uskoa annettuihin perusteluihin. Alitajunta ei kuitenkaan ollut täysin mukana. Tunteisiin politiikka vetosi, koska sen pitkäaikainen mainostaminen ja menestys saivat aikaan tuntemuksen, että tämä on meidän oma rakas linjamme.
Nyt tunnen kuin olisin venehaaverin jälkeisen pitkän uinnin jälkeen saamassa kovaa maata jalkojeni alle.
Alitajuntaa ei voi pettää.
Kaikesta huolimatta toivoisin, että Venäjän kanssa voitaisiin jälleen olla hyvissä väleissä. Tarvittaisiin kuitenkin suuri muutos heidän puolellaan, jotta luottamus voisi syntyä.
Mielestäni myös tällä hetkellä tavan venäläisiin on mielestäni suhtauduttava korrektisti. Putinismia ei kuitenkaan ole pakko sietää.
 |
| Kuva Lena Helfinger Pixabaystä |
 |
| Kuva StockSnap Pixabaystä |
Näinkö pian se meni? Muutamassa päivässä.
Olo on ihan hyvä. Kuumetta ei ole (36,0). Kurkku ei vaivaa. Äänikin toimii taas. .
Jos yskäisen, tuntuu keuhkoissa siten, että siellä voi olla vielä pieni taudin häntä. Jos tämän päivän vielä pysyttelen sisällä, voinen mennä hieman jaloittelemaan ja nauttimaan kesäsäästä (jos sitä vielä huomenna on). Tuskinpa sitten enää pölytän ympäristöä.
Onko tämä sitä resilienssiä?
 |
| Kuva Ary setyobudi Pixabaystä |
Illalla kurkku tuntui taas mahdottoman kipeältä. Mistähän johtuu, että aamun ja illan välillä on helpompaa.
Yöllä hikoilutti kovasti, mikä oli hyvä merkki.
Aamulla olo tuntuikin jo paremmalta. Kurkkukaan ei kiukutellut yhtä pahasti kuin illalla.
Aamulämpö oli 35,7 ja iltapäivän puolella 36,0. Minulla on ollut alilämpöä ennenkin, joten no hätä.
Ääni on yhä matalalla.
Kunpa tietäisin, kuinka pitkään olen levittäjä.
Kyllä tämä tästä ...
 |
| Kuva Pete Linforth Pixabaystä |
Kurkku on ollut kipeä. Aamulla tuntui kuin nielussani olisi jokin puupala. Onneksi tunne on lieventynyt päivän mittaan. Ja kun ei niele, ei satu. Ääni on maissa.
Voimattomuutta. Aina välillä makaan vain tekemättä mitään. Aamulla lämpö oli 38,0. Nyt iltapäivällä mittasin 37,6 astetta.
Yksi lapsenlapsistamme auttaa meitä tänään kauppa-asioissa.
Kummallista, että vaikka sairastin koronan joulun aikoihin ja olen saanut kolmannen rokotteen, niin taas poden tätä tautia. Sama juttu vaimollani.
Tähän kertaan verrattuna talvinen tauti oli selvästi lievempi. Lähinnä vain yskitti.
Kiertääkö tämä nyt ikuisesti ympärillämme ja aina välillä tarttuu?
Toki tämä menee taas ohi. Toivottavasti ei ole long covid.
Tein kompromissin eilen ja kävin kävellen kirjastossa, mistä tulee ehkä noin puolet tavanomaisesta lenkistäni. Tunsin kropassani, että kaikki ei ole kunnossa.
Mittasin kuumeen tänä aamuna: 38,1 ja 37,8. Tunnen, että keuhkoissani on jotakin, mutta en juurikaan yski.
Minun oli määrä mennä tänään piikitettäväksi lähellä olevalle Keskustan terveysasemalle. Ajattelin käydä kysymässä, voinko tulla, mutta vaimoni pani minut topakasti järjestykseen. Soitin peruuttaakseni ajan. Palveluhenkilö oli jotenkin kahden vaiheilla, kun ei ollut positiivista testitulosta. Hän sitten poisti tapaamisen.
Tein eilisen testin nenäversiolla. Nyt yritin toisen valmistajan nenätestillä, mutta siitä ei tullut mitään, koska pakkauksen pipetissä ei ollut uutetta.
Päädyttiin sitten suutestiin, joka toimi hyvin.
.jpeg)
Nyt sitten podetaan. Kuume oli alentunut päivän mittaan ja nyt oikeastaan voin aika hyvin. Aamupäivällä tosin lepäsin pitkään.
Olen tuntenut aamusta lähtien lieviä oireita. Herättyäni olin tuntevina hentoista kurkkukipua. Minua on myös hieman yskittänyt. Ihan kuin olisi välillä ollut myös vähäistä väristyksen tunnetta.
Tilanne piti tietysti varmistaa ja tulos näkyy yllä. Päivänselvästi negatiivinen.
Voisiko korona olla niin aluillaan, että ei näy vielä testissä?
Ehkä minulla on jokin muu kulkutauti?
Kuvittelenko vain?
Voiko testi näyttää väärin?
Olen tuntenut aikaisemminkin hyvin vähäistä aamukipua kurkussani, mutta se on mennyt pian ohi. Kun sairastin koronaa vuodenvaihteen tienoilla, minua yskitti syvältä keuhkoista. Nyt yskiminen ja väristyttäminen voi johtua tuuletuksesta.
Ehkä testi voi näyttää myös väärin. Taidan tehdä uuden testin, jos kuvittelen vielä oireilevani.
Toisaalta äskeisten kokemuksien (Lomakokoontumisestamme tuli koronalinko) perusteella koronatartunta tuntuu todella mahdolliselta.
Olin ajatellut olla tuntemuksieni vuoksi rehkimättä eli lenkkeilemättä tänään, mutta ehkä ei pidä alkaa potilaaksi ennen kuin on kunnolla syytä.
Havaitseminen voi olla joskus todella haastavaa. Luultavasti on psykologisesti ihan mahdollista, että ihminen voi joskus tuntea valeoireita. Miksi alitajuntani nyt tuottaisi minulle sellaisia? Ehkä minä toivon saavani koronan. Mitä hyvää kuvittelen sen minulle tuovan? Ehkä toivon, että voisin jättää kävelylenkkini väliin ja viettää aikaani sohvan pohjalla, mitä muutoinkin teen runsaasti. Selällään sohvalla tätäkin näpyttelen.
Ollako vai eikö olla?
 |
| Villa Lavari |
Kirjoitin äsken perhekuntamme halpis-mökkeilystä Villa Lavarissa Turun saaristossa (Kesämökkeilyä pikkurahalla). Lomailustamme tuli erityinen, koska korona osoitti kykynsä nopeaan leviämiseen.
Enimmillään meitä oli paikalla 24 henkeä. Yksi jälkeläisperhe perui tulonsa, kun kuulivat koronaosumasta. Porukka väheni loman loppumisesta ym. syistä vähitellen siten, että lähtöpäivänä meitä oli enää seitsemän.
Kun olimme päässeet alkuun, ilmeni ensimmäinen tapaus ja pian niitä tuli lisää. Loman aikana ilmaantui kaikkiaan kuusi tapausta. Vaimoni korona puhkesi, kun olimme jo kotona. Yksi pikkuneiti olisi kahdeksas potilas, mutta hänen testissään toinen viiru oli juuri ja juuri erotettavissa. Ehkä hänet on laskettava mukaan.
Yritimme saaressa toimia tilanteen mukaan ja pitää hiukan etäisyyttä. Yksi vessa varattiin koronalaisille.
Aika hurjaa menoa. Lyhyehkössä ajassa kolmasosa sai taudin. Minkähänlaisen epidemian saimme aikaan.
Pysyttelemme vaimoni kanssa kotona. Lenkillä aion käydä ja myös kirjastossa (palauttamassa kirjoja automaattiin). Kaupassakin täytyy jossain vaiheessa käydä hakemassa täydennystä.
Tällaistakin tämä uusi normaali.
 |
| Kuva Alexa Pixabaystä |
Ukrainan sota poikkeaa Suomen viimeksi kokemista sodista siinä, että Ukrainasta on lähtenyt valtavasti aikuisia pakolaisia länteen. Lapsia on myös lähtenyt runsaasti, käsittääkseni yleensä äidin kanssa. Toki turvaan siirrytään paljon myös maan sisällä. Näin myös Karjalasta ja muualta tulleet evakot Suomessa.
Maastamme siirtyi paljon pikkumiehiä ja -naisia ns. sotalapsiksi erityisesti Ruotsiin. Lapset kuljetettiin ilman vanhempiaan ja he saattoivat vieraantua kodistaan. On varmasti ollut raastavaa sekä mennä että palata.
Miksi suomalaiset äidit eivät voineet lähteä mukaan? Yksi syy saattaa olla se, että perheet olivat isompia. Varmaankin yleensä matkaan lähetettiin nuorimmat. Isommista lapsista saattoi olla hyötyä käytännön toimista, kun äideillä oli paljon työtä. Kenties ajateltiin myös, että pienet lapset sopeutuvat nopeammin vieraskieliseen ympäristöön. Ehkä ei haluttu myöskään kuormittaa naapurimaata suuremmalla lapsimäärällä.
Luulen, että äidit jäivät myös siksi, että heitä tarvittiin tekemään myös ne työt, jotka rintamamiehiltä jäivät.
Osa Ukrainasta tulleista pakolaisista jää luultavasti pysyvästi ulkomaille. Äidin ja lasten on helpompi integroitua yhdessä uuteen kotimaahan. Henkiin jääneet isät seurannevat perässä, kun tilanne on ohi.
On hienoa, että Ukrainasta lapset pääsevät evakkoon äitiensä kanssa. Luultavasti traumat jäävät vähäisemmiksi kuin sotalapsilla, mutta niitä varmasti jää.
Ilmeisesti Ukrainassa on rintamalla niin pieni osa miehistä, että yhteiskunnan pyörät saadaan pidettyä riittävästi vauhdissa. Toki naisistakin on vain osa evakossa.
Ukrainastakin on luultavasti lähtenyt sotalapsia, mutta eri suuntaan. Osa ukrainalaisista on siirtynyt tai siirretty Venäjän puolelle. Heidän kohtalostaan ei taida helposti saada tietoja. On kuitenkin sanottu, että lapsia annettaisiin adoptoitavaksi, varmaankin kunnon putinistikoteihin. Määristä on vaikea sanoa mitään, mutta tällaisia sotalapsia uskottavasti on.
Slava Ukrayini!
 |
| Villa Lavari |
Perhekunnallemme on syntynyt kuin itsestään kesämökkikonsepti, jolla syntyy yhteisiä muistoja, mutta meidän ei tarvitse sijoittaa satoja tuhansia euroja mökkiin.
Olemme olleet kuutena kesänä peräkkäin Villa Lavarissa, joka sijaitsee Norrskatassa Turun saaristossa. Yleensä olemme viikon, paitsi kerran olimme kaksi. Viikko tuntuu sopivalta jaksolta.
Meitä on 31 henkeä, vaimoni, minä ja viisi pesuetta. Tilaa tarvitaan ja sitä Lavarissa on. Kuten kuvasta näkyy, huvila on aivan meren äärellä.
Meidän ei tarvitse pitää huolta mökistä. Kuitenkin tuntuu kuin olisi omassa paikassa, kun kaikki on käynyt tutuksi. Jos tulee huolia, isäntäpari asuu samassa saaressa. Kesäpaikan ylläpidosta meidän ei tarvitse murehtia, joten täällä ei ole tekemättömiä töitä odottamassa.
Jos vaimollani ja minulla olisi kesämökki, se olisi aika pieni ja kukin pesue olisi siellä yleensä erikseen. Nyt serkukset tutustuvat toisiinsa. Samanikäiset viihtyvät hyvin keskenään. Lomalla tapahtuneita sattumuksia voidaan muistella vuosien kuluttua. Vaimoni ja minä saamme viettää laatuaikaa rakkaittemme kanssa.
Ruokaa laitetaan siten, että kukin perhekunta - me eläkeläiset mukaan lukien - otamme tehdäksemme vuorollamme lounaan tai päivällisen koko porukalle. Näin voi ottaa rennosti muulloin, mutta omalla vuorolla on tietysti puuhaa, koska jäljetkin pitää siivota. Me seniorit olemme oppineet keventämään osuuttamme. Tänä vuonna olemme tarjonneet purkkihernekeittoa ja valmislasagnea.
Sauna lämpenee joka päivä. Lapset viihtyvät meressä. Lauta- ym. -pelejä pelataan. Tikkaa heitetään. Yhtenä vuonna yhdellä pesueella oli optimistijolla mukanaan. Joskus joku porukka tulee purjeveneellä, jossa heillä oli majoitus. Tänä vuonna yhdellä perheellä on yöpaikkanaan asuntovaunu.
On tullut perinteeksi, että lastenpuolelta saadaan aarteenetsintätehtävä, jota sitten ratkomme laumana kulkien. Eri paikkoihin on piilotettu vinkkilappuja, joista kustakin voi päätellä, missä on seuraava rasti.
Minä kuvaan ahkerasti videoita touhuistamme. Editoin niitä elokuviksi, mutta nyt olen jäänyt jälkeen. Pitää skarpata. Lapset katsovat videoita mielellään kanssani. Filmit vahvistavat muistoja. Olemme katsoneet porukalla myös diakuvia niiltä ajoilta, jolloin lapsemme olivat pieniä.
Me vaimoni kanssa nukumme yhdessä yläkerran huoneessa. Sinne on hyvä vetäytyä huilaamaan, kun hulina alkaa väsyttää. Päivisin väki viihtyy ulkona ja alakerrassa.
Väkimäärä tietenkin vaihtelee, kun kukin sovittelee olemisiaan muuhun elämäänsä. Viime ja toissa vuonna korona ei haitannut, mutta tänä vuonna ilmaantui ensin yksi tapaus, sitten toinen, kolmas ja lopulta neljäs. Taidamme olla koronalingossa. Koronan takia yksi pesue joutui perumaan tämänkertaisen tulonsa.
Viikkovuokra on toista tonnia. Kun maksajia on useita, tuntuu, että vähällä saa paljon.
Ensi vuoden viikko on jo varattu.
Kuva on parin vuoden takaa.
 |
| Kuva Peggy und Marco Lachmann-Anke Pixabaystä |
Koulukiusaaminen on kielletty, mutta silti sitä epäilemättä tapahtuu. Säännöt on ja taho, jonne voi valittaa, mutta kiusattu ei ehkä uskalla kertoa asiasta, koska altistuu kiusaajan rangaistukselle. Mikään valvontajärjestelmä ei tuo täydellistä suojaa. Opettaja ei voi olla joka paikassa kiusatun turvana. Syyllistä ei ehkä sanktiotkaan pysäytä.
Saako valtio kiusata toista? No ei saa, mutta Ukrainassa tapahtuu vielä paljon pahempaa.
Valtiot tekevät keskenään sopimuksia, mutta koska täydellistä valvonta- ja sanktiojärjestelmää ei ole, sovittuja sääntöjä rikotaan. Vahvemman oikeus jyrää.
Venäjä ei saa hyökätä Suomeen. Se voi silti tulla ja siksi olemme hakeneet Naton täysjäsenyyttä. Näin voimme saada voimaa suojaksemme. Naton jäsenyydellä katsotaan olevan myös ennalta ehkäisevä vaikutus mahdollisiin hyökkäyksiin.
Emme voi olla varmoja, että Naton sääntöjen viides artikla toimii, jos tosipaikka tulee. Sitä ei ole vielä kunnolla koeteltu. Oma vahva puolustus on säilytettävä. Naton jäsenmaat saattavat riitaantua, minkä seurauksena hyökkäyksen kohteeksi joutuneen puolustaminen ei toimikaan toivotulla tavalla. Voisiko esimerkiksi Turkki sabotoida yhteisiä toimia kriisitilanteessa, kuten se tekee nyt Suomen ja Ruotsin hakuvaiheessa? Valtioilla on taipumus varjella ensisijaisesti omia etujaan erilaisissa tilanteissa.
Lännessä katsotaan, että jokaisella valtiolla - pienelläkin - on oikeus rakentaa oma turvallisuusjärjestelmänsä. Näin ollen Ukrainalla on oikeus hakeutua sekä EU:n että Naton jäseneksi, vaikka Venäjä katsoo turvallisuutensa näin vaarantuvan. Tämäkin suopeus voi olla tilannekohtaista. Olisi toki toivottavaa, että periaatteesta tulisi universaalisti hyväksytty ja kunnioitettu.
Koemme voimakasta solidaarisuutta Ukrainaa kohtaan, ja aiheesta. Sen itsemääräysoikeutta on häikäilemättömästi ja raakalaismaisesti rikottu.
Mutta kuinka pitkälle solidaarisuutta olisi ulotettava? Onko Suomen suljettava itärajansa, jotta venäläiset eivät pääsisi tänne ostoksille, siirtymään tätä kautta muualle Schengen-alueelle tai tekemään bisnestä, jonka tuotoista osa voi päätyä Putinin sotakassaan.
Onko Suomen syytä katsoa pitkälle tulevaisuuteen, aikaan, jolloin Ukrainan sota on ohi? Olisiko meidän syytä yrittää omaksi eduksemme säilyttää jonkinlaiset suhteet ainakin Venäjän kansaan?
Jos voimme luottaa sääntöpohjaisuuteen ja uskomme olevamme turvassa, voimme noudattaa tiukkaa linjaa solidaarisuudessamme ukrainalaisia kohtaan. Ehkä se on jopa velvollisuutemme.
Onko mahdollista olla tekemättä minkäänlaisia kompromisseja turvallisuuden ja moraalin välillä? Olemme luultavasti aika pian Naton jäsenvaltio. Olemme silloin Turkin liittolainen, maan, jonka kaikki toimet eivät kestä päivänvaloa. Myös USA tulee olemaan liittolaisemme. Sen käymien sotien pommituksissa on kuollut siviilejä. Se on syyllistynyt myös kiduttamiseen.
Täydellisiä ratkaisuja ei ole olemassa. Venäjä on arvaamaton ja siksi Suomen hakeutuminen Natoon tuntuu luontevalta ratkaisulta. Venäjän läheisenä kumppanina on moraalin ja oman turvallisuuden näkökulmasta tällä hetkellä mahdotonta toimia.
On hyvä yrittää edistää sääntöpohjaista yhteiskuntaa, mutta samalla varautua siihen, että kaikki eivät ole missiossa mukana.
 |
| Kuva VIN JD Pixabaystä |
EU ei ole tehnyt yhteisöä koskevaa päätöstä venäläisten päästämisestä rajan yli. Jotkin maat ovat kuitenkin lopettaneet viisumien myöntämisen itänaapurillemme.
Asia on ongelmallinen. Rajan sulkeminen rinnastuu mielestäni lähes sotatoimeen. Ainakin se lähentää nykyasetelmaa sotatilaan.
Ei vain tunnu reilulta, että tavalliset venäläiset suljettaisiin maahansa. On tietysti riski, että jotkut tulijat ovat Putinin asialla, mutta silti mielestäni asiassa ei pitäisi hätäillä. Luultavasti haitat nykytilan jatkumisesta ovat marginaalisia. Voin tosin olla sinisilmäinen. Olen sitä ollut ennenkin Venäjän suhteen.
Minusta olisi inhimillistä, että itärajan ylittävät ihmissuhteet voisivat jatkua. Ei pitäisi taantua ryssittelyn ja tsuhnittelun aikaan. Suljettu raja olisi tavallaan vihollisuuksien tila. Tilanne voi tosin olla jo lähes sellainen.
On hankalaa punnita, kuinka syyllisiä rivivenäläiset ovat Ukrainan sotaan. Vaaleilla he eivät voi tilannetta muuttaa, koska Putin järjestää sellaiset tulokset kuin haluaa. Enemmistö kansalaisista ilmeisesti tukee Putinin sotaa, mutta se johtuu todennäköisesti merkittävästi propagandasta.
Tuntuisi kohtuulliselta päästää nykytilaa hyväksymättömät venäläiset länteen rakentamaan parempaa elämää.
Sota on kuitenkin sotaa. Pakotteet ovat tavallaan väkivallatonta sodankäyntiä. Oikea sota aiheuttaa kuolemaa ja suurta kärsimystä. Aggressoria voidaan taivutella luopumaan toimistaan pehmein keinoin. Niiden teho tosin on rajallinen, mutta sodan eskaloitumista maailmansodaksi on ehdottomasti vältettävä.
Pakotteet tehoavat paremmin, kun toimitaan yhtenäisenä rintamana. Minusta Suomi voisi säilyttää itärajallaan nykytilan, mutta lopettaa viisumien kirjoittamisen, jos EU:ssa yhdessä niin päätetään.
Ainakin osa poliitikoista tuntuu olevan viisumikiellon kannalla. Minusta meidän ei kannattaisi meritoitua erityisen vihamielisinä, varsinkaan kun emme vielä ole Naton täysjäsen. Vanhana suomettujana minusta tuntuisi viisaalta pitää korrektit puhevälit itään sittenkin, kun jäsenyys on toteutunut. Vääryyksiä ei kuitenkaan pidä hyväksyä eikä hyssytellä.
 |
| Kuva Hannes Edinger Pixabaystä |
Alakerran naapuri oli laittanut meille pari päivää sitten postiluukkuumme lapun, jossa kertoi, että automme renkaat ovat aika tyhjiä ja yksi erityisesti.
Tänään sain aikaiseksi ruveta hoitamaan asiaa. Ajattelin, että jos tyhjimmässä renkaassa on vielä jonkin verran ilmaa, voisin ajaa lähimmälle ilmauspaikalle.
Ongelmarengas oli kuitenkin jo aivan lituska. Sen venttiilistä puuttui hattu, joten mietin, olisiko joku tehnyt ilkeyttä.
Parin kilometrin päässä meistä on Bestdrive, jossa tapaan käydä vaihdattamassa renkaita. Soitin sinne. Sanottiin, että on kovin kiireitä. Ymmärsin, että joutuisin odottamaan päiviä, kenties jopa viikon pari. Apua luvattiin kuitenkin kahden aikoihin tänään. Hyvä hyvä!
Tienvarteemme saapui mies pakettiautolla. Hän tutki ongelmarengasta ja otti sen sitten irti. Nyt löytyi reikä. Se oli renkaan sivussa sisäpuolella, joten kiusanteosta tuskin oli kysymys. Rengasta ei voinut korjata.
Mies soitti verstaalle ja sai selville, että heillä on sopiva vaihtorengas. Lähdimme rikkinäinen rengas mukanamme paikan päälle. Odottelin operaation valmistumista ja maksoin sitten lystin. Hinta oli hyvin kohtuullinen, kun ottaa kokonaispalvelun huomioon. Kysyin olisiko heillä venttiilin hattua ja sain kolme mukaani.
Palasimme yhtiömme etupihalle ja pian oli auto ajokunnossa. Huomasin automme tuulilasissa lapun, jossa huomautettiin takarenkaasta. Liekö sama vai joku muu naapurimme.
Naapurit pitävät huolta ja yhteiskunnan palvelut yleensä pelaavat. Kyllä kelpaa. Vielä pitäisi vaivautua ilmauspaikalle lisäämään painetta muihin renkaisiin.
Olen joskus kirjoittanut, kuinka selvisimme, kun autosta loppui virta. Taksikuski tuli akku mukanaan ja auto saatiin käyntiin.
Me saamme täällä elää rauhassa ja hoitaa arkisia asioitamme. Ukrainassa on sota. Ollaan kiitollisia omasta tilanteestamme ja tuetaan tavalla tai toisella ukrainalaisia.
 |
| Kuva 愚木混株 Cdd20 Pixabaystä |
Käsittelin eilen Per Espen Stoknesin analyysia ilmastonmuutosuhkaan reagoimisen hitauden syistä. Yksi näistä on yksilöiden, yhteiskunnan ja elinkeinoelämän roolijako ongelman ratkaisemisessa.
Haaste on todella kova, koska maailma on rakentunut toimimaan lyhyellä tähtäyksellä. Me äänestäjät toivomme, että poliitikot tuottaisivat meille nopeasti toimivia ratkaisuja ajankohtaisiin ongelmiin. Tällä hetkellä useita kiinnostaa polttoaineen hinta. Eikö verotusta lieventämällä voitaisi helpottaa bensapumppuahdistusta? Miksi murehtia ilmasto-ongelmasta, "joka on jossakin kaukana ja lisäksi tulevaisuudessa".
Poliitikot kuuntelevat äänestäjiä ja toimivat sen mukaan. Yksi vaalikausi on kovin lyhyt ja sinä aikana pitäisi saada ajetuksi jotakin nopeaa hyvää kansalaisille, jotta pääsee jatkamaan.
Autokratioissakaan ei tunnuta saavan merkittäviä edistysaskeleita kyseisen megaongelman ratkaisemisessa. Niissä eliittiä kiinnostanee ensisijaisesti oman aseman säilyminen.
Liike-elämä pyrkii tekemään rahaa niissä olosuhteissa, joissa toimivat. Osakeyhtiöiden velvollisuus on tehdä voittoa osakkailleen. Elinkeinoelämä on yhteiskunnan materiaalisen luovuuden moottori. Yrityksissä tehdään keksintöjä ja osataan mukautua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin.
Parasta olisi, jos saataisiin aikaan kaikkia maita koskevat pelisäännöt, jotka kaikkien olisi vietävä lainsäädäntöönsä. Näillä voitaisiin antaa elinkeinoelämälle ja meille kaikille rajat, joissa toimia. Yritykset uskaltaisivat investoida ympäristön kannalta suotuisasti, kun tietävät yhteisen tavoitetilan ja voivat luottaa reunaehtojen pysyvyyteen.
Mutta miten saada äänestäjät valitsemaan kyseistä asiaa tärkeänä pitäviä poliitikkoja. Tämä ei saisi olla vain vihreiden missio.
On paradoksaalista, että demokratia ei pysty katsomaan kauas, huolehtimaan tulevien sukupolvien elinolosuhteista. Kunkin maan eliitin olisi tunnistettava vastuunsa. Hallitusten on kuitenkin vaikea "kasvattaa" kansalaisiaan tässä asiassa, koska kaikilla on jo korvat täynnä ilmastopuhetta.
Jos olisi maailman hallitus, sääntely voisi toimia tehokkaammin, mutta sellaista tuskin tulee, ainakaan pian. YK on hampaaton. En tiedä, miten hallitus voisi pakottaa eri tahoja toimimaan säädösten mukaisesti. Pitäisikö sillä olla iso armeija käskettävänään vai voitaisiinko asia ratkaista samantapaisilla pakotteilla, joilla Venäjää yritetään saada ruotuun?
Itäinen (Venäjä, Kiina ...) ja läntinen (USA, EU ...) liittouma voisivat kenties keskenään sopia yhteisistä periaatteista ilmastonmuutoksen torjunnassa. Toivottavasti ne pysyvät neuvotteluväleissä.
Miten maailman valuvika sinusta korjattaisiin?
 |
| Kuva Tumisu, please consider ☕ Thank you! 🤗 Pixabaystä |
Norjalainen psykologi ja ekonomi Per Espen Stoknes esittää viisi syytä, miksi meidän on niin vaikea ottaa ilmastonmuutosuhkaa henkilökohtaisesti vakavasti.
Yksi näistä erottavista suojamuureista on etäisyys. Ilmastonmuutoksen haitat toteutuvat uhkaavimmin kaukana meistä. Lisäksi ongelmat äityvät erityisesti vasta, kun esimerkiksi minä olen jo kuollut. Toki soisin, että jälkeläiseni voisivat elää ilman ilmastonmuutoksen aiheuttamia turbulensseja,
Me myös alamme vältellä epämiellyttäviä uutisia ilmastonmuutoksesta. Emmehän halua tavata toistuvasti ikäviä ihmisiäkään. Minustakin tuntuu, että olen jo aika turtunut asiaa koskeville uutisille. Greta Thunberg on vaiennut ja Ukrainan sota vie huomion.
Asiaan vaikuttaa myös dissonanssi-ilmiö. Yhteiskunta on rakentunut siten, että toimemme tuottavat ilmastopäästöjä. Silti ei saisi syödä lihaa, ajaa autoa jne. Kun kuitenkin tuotamme haittoja, alamme väheksyä omaa tai oman maamme merkitystä kokonaisuudessa. Minäkin voisin hankkia kaasuauton, mutta selitän itselleni, että vanha ajokkimme on syytä ajaa loppuun. Kumpi on ympäristön kannalta parempi ratkaisu, sitä minun on vaikea arvioida.
Neljäs tekijä on kiistäminen. Vaikka yksilö tiedostaa ongelman, hän ei rukkaa elintapojaan, koska siitä aiheutuu vaivaa. Hän suojaa itseään selittämällä asian pois (esim. naapuri saastuttaa enemmän) ja vähitellen ristiriita katoaa. Ihminen elää tavallaan kaksoistodellisuudessa. Hän tietää, miten pitäisi toimia, mutta ei muuta tapojaan. Tämän ilmiön tunnistan itsessäni. On niin helppoa pysytellä tutuilla urilla.
Asia on myös identiteettikysymys. Mikä on yksilön, yhteiskunnan ja liike-elämän rooli ilmasto-ongelman ratkaisemisessa. Moni ei halua, että elämäämme rajoitetaan. Kyse on yksilän vapaudesta. Moni ajattelee, että maailma paranee uusien ideoiden ja investointien kautta. Veroja ei haluta lisää. Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää kuitenkin mitä ilmeisemmin regulaatiota. Mielestäni nämä eivät sulje toisiaan pois. Jotenkin tuntuu, että tavat muuttuisivat helpommin, jos yhteiskunta pakottaisi niihin.
Lähde: Ilmastoparadoksi. Aivot, itsemme pahin vihollinen. (Areena, linkki alla)
Stoknes on myös julkaissut kirjan "What we think about when we try not to think about global warming: toward a new psychology of climate action".
 |
| Kuva Gerd Altmann Pixabaystä |
Olen sisäistänyt elämäni aikana käsityksen siitä, että länsimainen demokratia on puutteistaan huolimatta paras tiedossa oleva yhteiskuntamalli. Omat kokemukseni todistavat asiaa, koska Suomesta on elämäni aikana kehittynyt hyvinvointivaltio. Täällä on hyvä elää.
Tuntuisi luontevalta, että yhä useampi valtio alkaisi soveltaa demokratiaa hallintoonsa.
Viime aikoina olen alkanut epäröidä. Arabikevät meni demokratian näkökulmasta kiville. Venäjän demokratiakehitys etenee vauhdilla väärään suuntaan. Kiinassa autokraattisen kurin toteutumista valvotaan tehokkaasti kehittyneen tietotekniikan avulla. Se myös sitoo kaikessa hiljaisuudessa muita valtioita riippuvuussuhteeseen esimerkiksi rahoituksen avulla.
Maailma tuntuu polarisoituvan demokraattiseen länteen ja autokraattiseen itään.
Kiinan taloudellinen ja muu mahti tuntuu kasvavan. Venäjästä saattaa kehittyä sen uskollinen vasalli. Intiakin taitaa sympata tätä leiriä.
Jos Kiina onnistuu kehittämään taloutensa dynamiikkaa entisestään, jakamaan kasvunsa hedelmiä kaikille kansalaisilleen ja samalla pitämään väkensä kurissa, siitä saattaa kehittyä maailman valtias.
Kauhea dystopia: "Erehtymätön" Kiinan kommunistinen puolue hallitsee koko maapalloa. Sen kaikkialle lonkeronsa ulottava valvontajärjestelmä seuraa jokaisen ihmisen toimia ja tämän tehokkuutta varmistaa kaikkiin talouksiin ulottuva urkintajärjestelmä (kehenkään ei voi luottaa).
Slava Ukrayini! Slava demokratiyi!
Daniil Orain kyselee kaduilla venäläisten mielipiteitä asioista, jotka ovat tällä hetkellä hyvin tulenarkoja. Keskusteluja kuvataan ja hän julkaisee niitä Youtubessa kanavalla 1420. Tämä on hänen käymänsä koulun numero. Hän uskaltaa jopa kysyä nuorten mielipiteitä Putinista.
Videoissa on englanninkieliset tekstitykset.
Tässä videossa hän näyttää ihmisille kuvia Ukrainan tuhoista ja juttelee niistä heidän kanssaan:
Luultavasti varsin moni kieltäytyy haastattelusta, joten näistä videoista ei voine tehdä yleistyksiä. Ne kuitenkin kertovat, että tällaisiakin mielipiteitä on olemassa.
Nämä videot voivat tietysti olla disinformaatiota, mutta minusta ne vaikuttavat uskottavilta. Voi myös kysyä, mihin sellaisella pyrittäisiin.
Seuraavassa Daniil kyselee, mitä mieltä nuoret ovat Putinista. Nämä haastattelut on ilmeisesti tehty joko ennen sodan alkua tai vähän sen jälkeen tai sekä-että. Voi olla, että vastaukset eivät olisi nyt kysyttynä yhtä avoimia.
Emme voi tietää, onko Daniililla jokin agenda tässä missiossaan. Valikoiko hän mahdollisesti haastatteluja siten, että niistä syntyy tietty kuva. Ehkä ei. Tieteellistä tutkimusta tämä tuskin on. Ehkä Daniil haluaa välittää tavallisten venäläisten tuntoja länteen. Hän ei kuulemma välitä, onko vastaaja Putinin puolella vai häntä vastaan. Hän myös tunnistaa toimiensa vaarallisuuden ja on huolissaan.
Tässä kysytään käsityksiä Venäjän mahdollisista tavoitteista Ukrainan suhteen:
Kanadalainen The National on tehnyt lyhyen dokumentin Daniil Orainista, joten kyllä hänet kannattaa ottaa vakavasti:
Putinin hallinnon täytyy olla tietoinen Daniil Orainin puuhista. Voi olla, että hänen videonsa ei näy Venäjällä ja siitä syystä niistä ei niin välitetä. Tärkeintä hallinnolle lienee, että oma kansa tukee missiota kuten se kai tukee. Nämä videot kuitenkin osoittavat, että ainakin osa kansalaisista ajattelee omilla aivoillaan.
Kuinkahan Daniilille käy. Jos uusia videoita ei jossakin vaiheessa tule, hänet on ehkä pidätetty.
Tukholman Söderissä on pieni tuulahdus 1700-luvulta. Talot ovat kunnostettuja ja osa on ilmeisesti kokonaan uudelleen rakennettuja. Alue ei näyttänyt olevan museona. Ehkä taloissa asutaan.
Kylä löytyy Åsagatanilta.
Olimme tulevan nykyisen ja serkkuni, jonka kanssa asuin, kanssa liikkeellä Tukhomassa kesällä 1974. Serkkuni ilmeisesti vaistosi ilmassa olevan jotakin erityistä ja hän erosi seurastamme.
Me kaksi kävelimme Djurgårdenin etelärantamia ja näillä paikkeilla (kuvat) otin häntä kädestä. Se sopi kumppanilleni, joten jatkoimme matkaa käsi kädessä. Eikö ollut herkkää viestintää.
Kävimme eilen tuolla tapahtumapaikalla.
Lähdimme toissapäivänä ajelulle. Kun huomasimme, että Farstasta pääsee Älvsjöhön, päätimme ajaa sinne. Olin siellä olevassa Mecman-nimisessä firmassa kesätöissä vuonna 1974 ja 1976. Ensimmäisellä kerralla myös asuin Älvsjössä. Mecman valmisti hydraulisia ja pneumaattisia tuotteita. Työskentelin tuotannon puolella.
Sain työpaikkani nuorimman setäni liikesuhteiden kautta. Ne siis mahdollistivat myös sen, että tapasin tulevan vaimoni, joka oli kesätöissä Amaranten-hotellissa Tukholman keskustassa.
Tutustuin Mecmannilla kahteen puolalaiseen kaveriin, joista toisen kanssa pidämme vieläkin harvakseen yhteyttä.
Älvsjö näytti jotenkin tutulta, koska siellä vanhaa talokantaa, mutta toisaalta oudolta. Uuttakin oli kovasti rakennettu. En löytänyt asuntoani enkä työpaikkaani. Muistot ovat niin vanhoja ja ympäristö muuttunut.
Vaimoni keksi eilen, että voisimme käydä Saltsjöbadenissa. Kyseinen huvilakaupunki sijaitsee Nackan kunnassa, joka on lähellä Tukholmaa. Kun olimme päässeet liikkeelle, huomasin Kärrtorpin viitan. Olin vuonna 1974 majoittuneena alkuun erään silloin Ruotsissa asuneen suomalaisen luona, kunnes siirryin pysyvämpään majapaikkaani. Kärrtorpiin siis.
Ei mitään hajua, missä kortteerini oli. Tulipahan käytyä.
 |
| Oma junalinja |
 |
| Grand Hotel |
 |
| Sairaala on melkein kuin Grand Hotel |
 |
| Solsidan lienee jokin TV-sarja |
Saltsjöbaden on todella viehättävää aluetta. Oli hulppeita, mutta myös vaatimattomampia asumuksia.
