Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 6. lokakuuta 2016

Tiesitkö näistä?

Tässä on kuvasatoa kahdelta tämänviikkoiselta kävelyreissultani Vironniemen eteläosassa. Kuvat ovat huonolaatuisia, mutta kai niistäkin kertomus syntyy.



Patsaan jalustassa on teksti "Tämän rauhanpatsaan pystytti Suomen kansa rauhanomaisen rinnakkaiselon ja Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyden vertauskuvaksi 8.4.1966". Teksti on myös ruotsiksi ja venäjäksi. Rauhanpatsas on Essi Renvallin käsialaa. Se sijaitsee lähellä Olympiaterminaalia.


Tietääkö kukaan mikä tämä kivinen tatti on? Taustalla Olympiaterminaali, jonka nimestä arvaakin, että se rakennettiin Helsingin vuoden 1952 olympialaisia varten. Minun muistini mukaan sitä kutsuttiin ennen Olympiasatamaksi.


Lähellä Olympiaterminaalia on jännä kohde. Luullakseni linkin kautta kuulee Sibeliuksen pianoteoksen Haapa. Voit kuunnella tästä David Hickeyn tulkinnan kappaleesta.







Kivipaaden tuntumassa on kolme kuusta. Kai tämä allaoleva on se merkittävä. Kuvan taustalla häämöttää kaivohuone.







Adolf Erik Nordenskiöld retkikuntineen oli ensimmäinen koillisväylän purjehtija. Muistomerkin ovat suunnitelleet Erik Adlercreutz ja Heikki Häiväoja. Pysti on Johanna Häiväojan käsialaa.



Nämä kaksi kuvaa ovat vanhalta konepajalta Telakkakadulta. Signeerauksesta päätellen graffiti voi olla tilaustyö. Minusta se on hyvin kaunis.





Ei kommentteja: