Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Nöyrryttävä on

Rokotus

Kaksivuotisrokotuksistani oli yksi jäänyt saamatta. Sain jonkin aikaa sitten pneumokokkirokotuksen ja eilen kävin hakemassa vielä priorixin (tuhkarokko-sikotauti-vihurirokko). Ensi vuoden puolella minun pitäisi saada nämä kaksi vielä kerran, ja siihen rokotusohjelmani loppuukin.

Ontelo ummessa

Minulla oli parisen viikkoa sitten kurkku kipeä. Se meni onneksi ohi kohtuullisen nopeasti. Nyt minulla on ilmeisesti nuhaa. Tuulenhalkaisijani ei vuoda, mutta tunnen, että vasen nenäontelo on tukossa. Kun kumarrun syvään, ikävä tunne voimistuu. Olen hengitellyt höyryä, mutta en ole saanut läpimurtoa aikaan.

Harmittaa, kun minun on keskeytettävä kuntoiluni. Urheilulääkäri (Voiko kurkkukivussa mennä lenkille? Urheilulääkäri Pippa Laukka kertoo, saako flunssassa treenata) suosittelee selkein sanoin jättämään harjoittelut kipeänä väliin. Neuvon uhmaamisesta voi seurata jälkitauti, sydänlihaspussin tulehdus tai taudin pitkittyminen. Leukemiasurvivalistin on varmasti syytä ottaa ohje tosissaan. Kuulostaa siltä, että kevyitä harjoitteita voin kuitenkin tehdä.

Arvelen näiden lievien tautien muistuttavan minua siitä, että immuniteettini ei ole vielä palautunut ennalleen. Luultavasti minulla on alttius saada myös hankalampia vierailijoita.

Taidan ottaa liikuntapaaston siltä kannalta, että nyt voin nauttia rehkimättömyydestä.

Taidenäyttely

Kävimme eilen Kaisu Sirviön ja Matti Hintikan näyttelyn avajaisissa Auran Galleriassa. Esillä on litografiaa ja tussimaalauksia. Juttelin Katin kanssa tussivärien käyttämisestä. Olen joskus kokeillut joitakin tusinasellaisia, mutta en innostunut. Sain Katilta vinkin, mistä voisin saada parempia. On kiva kokeilla uusia keinoja.

Auran Galleria on aivan Turun keskustassa, Aninkaisten- ja Yliopistokadun kulmauksessa. Gallerian sivuilla on runsaasti kuvia molempien taiteilijoiden teoksista.


Ei kommentteja: