Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 3. syyskuuta 2018

Olen satimessa

Yritin nukahtaa viime yönä puolikkaalla unipillerillä. Valvoin kuitenkin kahden tienoille. Nyt on jo iltapäivä pitkällä, mutta en ole vieläkään päässyt vireeseen. Turhauttaa. Olen huolissani muistini surkastumisesta. Pelasimme lauantaina vaimoni ja viisivuotiaan prinsessan kanssa muistipeliä. Menestyin heikosti. Tosin tämän ikäisen kuulukin hävitä viisivuotiaalle.

Vaimon kautta tuli lääkäriystävämme ohje, että minun olisi syytä ottaa riittävästi unilääkettä, jotta saan nukutuksi tarpeeksi. Hän oli arvellut muistamattomuuteni johtuvan huonoista yöunista eikä niinkään pillereistä.

Tiedän, varttuneella iällä alkaa kaikilla muisti hapertua. Mutta silti.

Vaimoni ehdotti, että ottaisimme tavaksi nukahtaa yhdeltätoista. Se huvitti. Näkisinpä tuon rakkaan yökukkujan nukahtavan tuohon aikaan. Lieneekö montaakaan kertaa mennyt nukkumaan noin varhain yli nelikymmenvuotisen avioliittomme aikana.

Lyhyeksi jääneen yön jälkeen minun on aamulla melkein mahdotonta vastustaa jatkounien houkutusta. On oikeastaan pakkokin nukkua, jos haluan virkistyä jotenkin toimintakuntoiseksi.

Iltaisin olen jaksavampi. Silloin minun pitäisi kuitenkin malttaa alkaa virittäytyä nukkumatin tapaamiseen. Hankalaa.

Olen satimessa.




'


Ei kommentteja: