Liisa Keltikangas-Järvinen on kirjoittanut jossakin teoksistaan sarkastisesti jotenkin, että jos miehet oppisivat puhumaan, kaikki maailman ongelmat ratkeaisivat.
Stereotypia mykistä miehistä pitää varmasti ainakin osittain paikkansa. Minulle syntyi aikoinaan poikakirjoja ja sarjakuvia lukiessani ihannekuva neuvokkaasta miehestä, joka ratkaisee tyynenä isotkin ongelmat.
Minun lapsuudessani ei Tex Willer ilmestynyt ainakaan Suomessa, mutta tämä sarjakuvahahmo lienee täydellinen esimerkki lajityypistä. Korkeajännitys-lehdessä veistetään huumoria ja tapetaan samalla vihollisia. Poikakirjoissa tapahtumat eivät olleet yleensä väkivaltaisia, mutta mielentyyneys ja toiminnallien nokkeluus oli arvossaan.
Olin lapsuudessani partiolainen. Liikkeen perustaja, buurisodassa toiminut sotasankari, kenraalimajuri Baden-Powell, kirjoitti aikoinaan pienen tiedusteluoppaan, josta tuli menestys ja joka johti partioliikkeen perustamiseen. Sanasta partio tuo mieleen pienen joukon poliiseja tai sotilaita. Partiossa minäkin sain osallistua muun muassa reippaaseen leirielämään, mikä olikin hienoa. Jälkeenpäin olen ihmetellyt yhtä partioliikkeen slogania: Mitä mukavampaa, sen epämukavampaa, ja mitä epämukavampaa, sen mukavampaa. Virke on oikeastaan järjetön, mutta sen tarkoituksena oli mahdollisesti valmentaa poikia myöhäisempään armeija-aikaan ja perinteiseen miehekkyyteen.
Meitä miehiä saatetaan muistuttaa tunteiden ilmaisemisen tärkeydestä. Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota neuvotun ikään, kun odottaa tuloksia. Millaisessa maailmassa asianomainen on kasvanut.
Tunteiden ilmaiseminen onnistuu toki muullakin tavoin, mutta puhumalla asiat selviävät - jos selviävät.
Kannattaa puhua - aikuisen oikeasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti