Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 26. toukokuuta 2020

Unilääkekierre

Kerroin maaliskuun lopun jutussani (Kontaktien välttäminen sujunut minulta huonosti) käynnistäni Trinitaksessa, jonka lääkäri määräsi minulle gerontosaurusannoksen unilääkkeitä. Aloin ottaa iltaisin puolitoista Stellaa, yhden Tenoxin ja yhden 4,5 milligramman Mirtazapinin. Annoksen suuruus hämmästytti minua.

Sovimme kuukauden päästä puhelimessa, että alan vähentää parin viikon päästä Stellaa ja/tai Tenoxia. En muista tarkoin, miten lääkäri ilmaisi asian. Pudotin Stellan yhteen pilleriin.

Asia mietitytti minua. Sain ystävälääkäriltä vinkin lääkäristä, joka on perehtynyt farmakologiaan ja voisi sopia minulle paremmin. Varasin hänelle ajan Pihlajalinnaan. Lääkäri tuntui pätevältä. Hän neuvoi minua ajamaan Tenoxin alas. Pudotin annoksen viikon päästä puolikkaaseen ja sitten neljäsosaan. Seuraava pudotus on nollaan. Lääkäri soittaa, kun olen ollut viikon käyttämättä Tenoxia.

Lääkkeillä on tunnetusti hyviä ja huonoja vaikutuksia. Yhteen käyttämääni lääkkeeseen liittyy virkistävä vaikutus ja luultavasti siksi joudun käyttämään unilääkkeitä. Kyseisen lääkkeen vaihtamista toiseen harkitaan.

Unilääkkeet vaikuttavat muistiin, ja ilmeisesti kaikki tai ainakin useat lääkkeet vaikuttavat myös toisiinsa. Yhteisvaikutus saa minut olemaan huolissani, vaivaako minua jokin muu sairaus.

Kunpa pääsisin irti unilääkkeistä.

5 kommenttia:

Rainer Kukko kirjoitti...

Hyvää unilääkettä ei ole keksitty. Ennen vanhaan lasillinen lämmintä maitoa auttoi unen saantiin.

Heikki Honkala kirjoitti...

Melatoniinia olen joskus kokeillut, mutta en huomannut vaikutusta. Pitäisi ottaa kai kaksi tuntia ennen uniaikaa ja käyttää ainakin viikon verran.

Rainer Kukko kirjoitti...

Minulle ei melatoniini sopinut tai auttanut.

Anonyymi kirjoitti...

Melarest on aika uusi ja tehokas tuote. Vaatii säännöllistä käyttöä ja vähän kärsivällisyyttä odotella tuloksia.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Ehkä kokeilen joskus Melarestia.