Koronakatsetta ei ole. Keksin ilmauksen itse.
Kävin taas tänään tavanomaisella linnalenkilläni. Juoksin kotoa Ratapihankadulle, jatkoin Tukholmankatua ja sitten radanvieruspolkua eteenpäin. Linnan lähellä huomasin, että Linnakioski on avautunut. Kesä on tulossa. Linnakioskista saa ehkä kaupungin parhaat hampurilaiset.
Kiersin linnan ja pidin tauon yhdellä Linnanpuiston penkeistä. Palasin samaa reittiä takaisin. Väistin vastaantulijoita huolellisesti kuten näinä aikoina on syytä. Taisi olla eräs Hesarin kolumnisti, joka toivoi, että koronakaarroksia tehdessämme voisimme kohdata katseella väistettävän ja jopa nyökätä hänelle. Kaikki tämänpäiväiset vastaantulijat katsoivat tiukasti eteenpäin, vaikka tarjosin katsekontaktia.
Tavat eivät muutu yhden kolumnistin toiveesta. Tuskinpa Ranskassakaan ovat muuttuneet. Sielläkin on tapana ollut katsoa suoraan eteenpäin eikä kuikuilla vastaantulijoita. Hassuahan se olisikin, kun vastaantulijoita riittää.
Ranskassa on kuitenkin yksi kaunis tapa, jota toivoisin tännekin. Kun siellä tullaan vastaan jotakuta muuta kulkijaa hiljaisella tai syrjäisellä tiellä tai kadulla, on tapana sanoa bonjour tai bonsoir ja vastata, jos naapuri ehtii ensin. Minusta tapa kertoo, että ei ole mitään hätää ja kumpikaan ei aio käydä kimppuun.
Kosmologin silmissä olemme teoriassa vain massatihentymiä kaarevassa avaruudessa. Ranskalaisen tavan mukainen tervehdys muukalaisten kohdatessa kertoo jotakin ihmisyydestämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti