Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Jakautuuko maailma vapaaseen ja valvottuun osaan?

Mieleeni on vuosien saatossa kehittynyt mielikuva siitä, että maailma kehittyy parempaan suuntaan. Suomi onkin kehittynyt elinaikanani valtavasti. Yhteiskunnallinen, taloudellinen ja tekninen edistyminen on ollut maailmassa laajaa. 

Nyt mielikuvani on järkkynyt. Maailma ei tunnu enää turvalliselta. Venäjän brutaali sota Ukrainassa on avannut silmäni. Merkit ovat toki olleet näkyvissä. Jo Tsetsenian sota oli julmaa. Tällaiset ovat tuntuneet kaukaisilta tapahtumilta. 

Kiina on kehittänyt tehokkaita järjestelmiä ihmisten yksityiselämän valvomiseen. Uiguurit ovat joutuneet olemaan koekaniineina. Länsimaat ovat heränneet kehityksen vaarallisuuteen. Kiinan vientimahdollisuudet niihin lienevät tyrehtyneet. 

1700-luvulla kehitettiin Panoptikon-vankilatyyppi, jossa vangit eivät tienneet, milloin heitä tarkkailtiin. Nykytekniikalla ihmistä voidaan valvoa siviilissäkin missä hän kulkeekaan. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, kasvojen tunnistaminen onnistuu jopa 14 kilometrin päästä. 

Maailmassa on paljon maita, joissa ihmisoikeudet eivät ole kunniassa. Niinpä kiinalaisen valvontajärjestelmille riittää niissä markkinoita. Kiinalla tuntuu olevan taipumus muutoinkin levittää lonkeroitaan eri puolille maailmaa. Edullisilla rahoitusjärjestelyillä voidaan saada aikaan riippuvaisuutta Kiinasta. 

Onko maailma jakautumassa autokraattiseen ja vapaaseen osaan? Kenties Kiina varustaa ensin mainittuun kuuluvat maat järjestelmillä, joilla ihmisiä voidaan valvoa kaikkialla - myös kotona. Media on luonnollisesti kussakin maassa diktaattorinsa ohjauksessa. Venäjä on potentiaalisesti suuri valvontajärjestelmäasiakas, jos sillä vain on varaa. 

Vapaassa maailmassa elettäneen suunnilleen kuin ennenkin. Jäävätkö vain suunnilleen Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Australia edustamaan vapaata maailmaa?

Kiina on paljon vartijana. Sillä on paljon asiakkaita vapaassa maailmassa. Miten nyt suu pannaan?

 




Ei kommentteja: