Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 19. kesäkuuta 2023

Tällaisella suomalaiset pääsivät suihkukoneaikaan 1960-luvun alussa

 


Tätä pääset nyt katsomaan Turun lentoasemalla. 

Finnair sai käyttöönsä 1960-luvun alussa Caravelle III -suihkukoneita ulkomaanliikenteeseen, jolloin mäntämoottoriset Convair Metropolitanit voitiin siirtää kotimaan lennoille.

Caravelle kolmosia käytettiin vuosina 1960-1964. Caravellen eri mallit palvelivat Finnairin matkustajia vuoteen 1983 saakka

Yhtiön nimi oli alunperin nimeltään Aero. Se alkoi 50-luvulla käyttään markkinoinnissaan nimeä Finnair, josta tuli virallinen nimi vuonna 1968. 



Tämän yksilön on hankkinut Ilmailumuseoyhdisty ry, joka on tehnyt valtavasti työtä projektin parissa. Tämä kone on operoinut SAS:n palveluksessa, mutta se on maalattu Finnairin ammoiseen asuun. 

Se on saanut tilapäisen majapaikan Turun lentoaseman pihapiiristä. Sisätilojen kunnostus on yhä kesken. 



Aiheesta lisää MTV:n sivulla. Nähtävissä myös video koneen siirrosta. 





Turun lentokentällä on ollut juuri Airshow. Kävimme vaimoni kanssa lauantai-iltana nuuskimassa, kun tapahtuma oli jo suljettu siltä päivältä. Koneita näkyi huonosti, kun kentälle ei päässyt ja vasta-aurinko häiritsi. 

Saimme kuitenkin kuvia Caravelle kolmosesta. Emme ole kumpikaan saaneet nauttia tämän mallisen koneen kyydistä. 




4 kommenttia:

Amy / Dzinnin Ajatuksia kirjoitti...

Onpa harmi, että missasin tuon lentotapahtuman. Näin ilmasotakoulun kupeessa syntyneelle ja kasvaneelle kaikki lentävät vehkeet ovat enemmän tai vähemmän innostuksen aiheita.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kerosiinia veressä 😗

Amy / Dzinnin Ajatuksia -blogi kirjoitti...

Luulen näin :D Mukulana istuin yökaudet kotitaloni kuistilla katsellen yölentoharjoituksia, ei ollut pihassani valosaastetta pilaamassa hommaa, vaikka kaupungin keskustan tuntumassa asuttiinkin.

Heikki Honkala kirjoitti...

Et kuitenkaan ryhtynyt itse pilotiksi :)