Maaret Kallio pohtii Hesarissa valintojemme merkitystä. Pitkä otsikko kertoo asian ytimen: Oletko miettinyt, miten vaivalloisia voivat puolisot, vauvat ja lemmikit voivat olla? Mitään merkittävää ei voi saavuttaa yksin mukavuudesta käsin.
On mainio oivallus kuvata tällainen elämän keskeinen jännite juuri näin. Jos pyrkii aina välittömään mielihyvään, elämästä ei tule juuri mitään. On syytä opiskella ja se vaatii ponnistelua. Se ei ole aina mukavaa. Työkään ei voi tuottaa jatkuvaa mielihyvää, vaikka ammatinvalinta olisi onnistunut.
On otettava koko paketti, kuten Kallio toteaa.
Parisuhteen solmiminen ja perheen perustaminen on samalla suuri mahdollisuus ja suuri riski. Asian merkitys on suorastaan kosminen. Ilman tällaisten riskien ottamista meitä ei olisi. Lemmikin ottaminen ei minusta kuulu alkuunkaan samaan kategoriaan.
En voi tehdä menneestä elämästäni sellaista tilinpäätöstä, jonka tuloksesta voisin päätellä, olenko voitolla vai tappiolla. Asiat eivät ole yhteismitallisia. Kuitenkin tunnen olevani voitolla. Minulla on vaimo, lapset, lastenlapset ja muut läheiset. Sitäpaitsi minulla on vielä elämä.
Jos olisin tehnyt toisenlaisia valintoja, elämä olisi ollut erilainen. On mahdotonta sanoa, mitä muut vaihtoehdot olisivat tuoneet mukanaan. Kaikenlaiset vertailuyritykset olisivat silkkaa jossittelua.
Elämässämme on ollut hyvin hankalia vaiheita, mutta niistä olemme selvinneet tavalla tai toisella.
Jokaisen ihmisen elämässä on varmasti ollut asioita, jotka tuntuvat myönteisen merkityksellisiltä. Jos muistelee mennyttä, mielestäni kannattaa kiinnittää huomio niihin. Ne ovat totta. Vaihtoehdot ovat spekulaatiota.
torstai 24. toukokuuta 2018
keskiviikko 23. toukokuuta 2018
Vuosina 1984 ja 2018
George Orwell (oik. Eric Arthur Blair) kirjoitti 1940-luvulla dystopiaromaanin Vuonna 1984. Olen lukenut teoksen kauan sitten. Minusta tuntuu, että olisi aika lukea se uudestaan, koska aihe tuntuu taas ajankohtaiselta.
Vuosi 1984 ei onneksi toteutunut sellaisena kuin Orwell sen kuvasi. Hän ei ollut itse enää asiaa toteamassa, sillä hän kuoli jo vuonna 1950. Vuonna 1984 julkaistiin vuonna 1949.
Maailma ei tietenkään muutu juuri Orwellin kuvaaman kaltaiseksi, mutta en voi olla tunnistamatta nykytodellisuudesta kirjan kuvaamia piirteitä tai ainakin enteitä sellaisista. Mitä tuumit seuraavista:
Nuo piirteet tuovat mieleen kylmän sodan ajan totalitaariset maat. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tuntui alkavan kehitys vapauden suuntaan. Nyt tuulet taitavat olla taas kääntymässä. Totalitarismi ei ole missään vaiheessa kuollut sukupuuttoon.
Taidan tilata teoksen kirjastosta tai hankkia oman, jos löydän sen pokkarina tai käytettynä. Muistelen, että meillä olisi joskus ollut se. Teos on ehkä tuntunut vanhentuneelta ja pantu pois. Katson ensin hyllystä.
Vuosi 1984 ei onneksi toteutunut sellaisena kuin Orwell sen kuvasi. Hän ei ollut itse enää asiaa toteamassa, sillä hän kuoli jo vuonna 1950. Vuonna 1984 julkaistiin vuonna 1949.
Maailma ei tietenkään muutu juuri Orwellin kuvaaman kaltaiseksi, mutta en voi olla tunnistamatta nykytodellisuudesta kirjan kuvaamia piirteitä tai ainakin enteitä sellaisista. Mitä tuumit seuraavista:
- Oseania-nimistä valtiota johtaa diktaattori Isoveli, joka valvoo tarkasti kansalaisten elämää.
- Totuusministeriö muokkaa historiaa vallanpitäjille mieleiseksi.
- Yleistä mielipidettä muokataan.
- Käytössä on uuskieli, jolla on mahdotonta ajatella väärin. Siitä puuttuvat Puolueen vahingoittamiseen tarvittavat sanat.
Nuo piirteet tuovat mieleen kylmän sodan ajan totalitaariset maat. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tuntui alkavan kehitys vapauden suuntaan. Nyt tuulet taitavat olla taas kääntymässä. Totalitarismi ei ole missään vaiheessa kuollut sukupuuttoon.
Taidan tilata teoksen kirjastosta tai hankkia oman, jos löydän sen pokkarina tai käytettynä. Muistelen, että meillä olisi joskus ollut se. Teos on ehkä tuntunut vanhentuneelta ja pantu pois. Katson ensin hyllystä.
tiistai 22. toukokuuta 2018
Rengasmatka
Olemme taas kotona. Palasimme eilen kierrokselta, joka suuntautui Turusta Vaasaan ja sieltä Kinnulaan. Vaasassa saimme viettää hetken aikaa viisivuotiaan prinsessan ja hänen äitinsä seurassa.
Seuraavan päivänä oli Kinnulassa ainutlaatuinen tapaaminen isäni 90-vuotisjuhlien merkeissä. Paikalla olivat isä, äiti ja me heidän viisi lastaan puolisoinemme. Äiti oli tuotu hoivapaikastaan ja hänkin jaksoi hyvin olla muutaman tunnin mukana. Hän on 87-vuotias.
Me lapset olemme etuoikeutettuja, kun olemme saaneet pitää vanhempamme näin pitkään.
Kinnulasta jatkoimme matkaa Jyväskylään. Olimme valinneet Kivijärven kautta kulkeva reitin. Eräässä risteyksessä käännyimme väärään suuntaan. Löysimme itsemme Perhon itäreunalta. Möttöseen olisi ollut ehkä kymmenen kilometriä. Yövyimme Jyväskylässä ystäviemme kotona ja kävimme sen jälkeen vielä yhdellä vierailulla. Paluumatkalla poikkesimme Tampereella vaimoni siskon ja hänen miehensä luona.
Etukäteen matka tuntui rankalta haasteelta, mutta jaksoimme ihmeen hyvin. Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka tapasimme. Oli mukavaa. Sääkin suosi.
Vaasassa kävimme tutustumassa ITE-taiteilija Edvin Hevonkosken teoksiin. Tällaisista tulee hyvälle tuulelle, vaikka synkkiäkin teemoja on käsitelty.
Seuraavan päivänä oli Kinnulassa ainutlaatuinen tapaaminen isäni 90-vuotisjuhlien merkeissä. Paikalla olivat isä, äiti ja me heidän viisi lastaan puolisoinemme. Äiti oli tuotu hoivapaikastaan ja hänkin jaksoi hyvin olla muutaman tunnin mukana. Hän on 87-vuotias.
Me lapset olemme etuoikeutettuja, kun olemme saaneet pitää vanhempamme näin pitkään.
Kinnulasta jatkoimme matkaa Jyväskylään. Olimme valinneet Kivijärven kautta kulkeva reitin. Eräässä risteyksessä käännyimme väärään suuntaan. Löysimme itsemme Perhon itäreunalta. Möttöseen olisi ollut ehkä kymmenen kilometriä. Yövyimme Jyväskylässä ystäviemme kotona ja kävimme sen jälkeen vielä yhdellä vierailulla. Paluumatkalla poikkesimme Tampereella vaimoni siskon ja hänen miehensä luona.
Etukäteen matka tuntui rankalta haasteelta, mutta jaksoimme ihmeen hyvin. Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka tapasimme. Oli mukavaa. Sääkin suosi.
Vaasassa kävimme tutustumassa ITE-taiteilija Edvin Hevonkosken teoksiin. Tällaisista tulee hyvälle tuulelle, vaikka synkkiäkin teemoja on käsitelty.
perjantai 18. toukokuuta 2018
Blogitauko
Nyt meillä alkaa muutaman päivän intensiivinen jakso. Annan kirjoittamiselta hetkeksi tilaa muulle elämälle ja palaan asiaan ensi viikon alkupäivinä.
torstai 17. toukokuuta 2018
Mitä opiksi työttömän ja kansanedustajan kohtaamisesta?
Julkisuudessa on kohuttu ohjelmasta, jossa kokoomuslainen kansanedustaja ja työtön keskustelevat jälkimmäisen tilanteesta.
Työttömän terveys on heikko ja ikääkin on 55 vuotta, joten työllistyminen on hankalaa. Työttömyyskorvaus on matala.
Suntyneessä debatissa on arvioitu kansanedustajan suhtautumistatapaa työttömän tilanteeseen. Minusta kannattaisi miettiä, mitä tällaisissa olosuhteissa elävien työttömien hyväksi voitaisiin tehdä.
Jos potentiaalinen työntekijä, jonka työkyky on alentunut, pystyy tekemään keikkahommia tai työskentelmää joidenkin erityisjärjestelyjen tukemana, hän voi kohottaa tulotasoaan, jos saa keikkoja. Luulen, että tässä piilee iso haaste. Jos työtön joutuu liikkumaan rollaattorin avulla, hänelle tuskin voi ennustaa menestystä työtä koskevissa neuvottelutilanteissa.
Ihmettelen miksi perustulokokeilusta ei ole kuulunut juuri mitään viime aikoina. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia kokemuksia on saatu tähän mennessä. Tällaisissa tapauksissa se voisi olla kohtuullinen ratkaisu. Toivon ettei kokeilua haudata kaikessa hiljaisuudessa ideologista syistä.
Tämän hetken ilmapiiri tuntuu suosivat markkinaehtoisia ratkaisuja erilaisten asioiden järjestämisessä. Voisiko yhteiskunta perustaa yhtiön markkinoimaan sellaisten työttömien palveluja, joilla on alentunut työkyky? Tällaisellekin saattaa olla aatteellisia esteitä. Jos työllistettyjen palkkakuluja tuetaan, markkinoiden saatetaan ajatella vinoutuvan, koska kaikki kilpailijat eivät saisi tukea. On myös vaikea arvioida kuinka kustannustehokasta tällainen toiminta olisi.
Työvoimatoimistoissa varmaan toimitaan tämäntapaisesti. Markkinointi on kuitenkin vaativaa työtä, erityisesti b-to-b (organisaatioiden välinen kauppa)-ratkaisujen myyminen. Myyjät ovat ongelmanratkaisijoita. Heidän on syytä tuntea riittävän hyvin mahdollisten asiakasyritysten liiketoimintaa. Perustettava yritys voisi erikoistua organisaatioiden brändin kehittämiseen tällaisen palvelun avulla.
Yritykset eivät luonnollisesti halua kontolleen ylimääräisiä kuluja. Harkinnan arvoista voisi olla tutkia, minkä verran yhteiskunta voisi poistaa tällaisia esteitä palkkatuen avulla.
Mielestäni työnantajat voisivat ottaa enemmän vastuuta tilanteesta. Osakeyhtiölain mukaan yrityksen tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen, mikä saattaa olla esteenä asian kehittämiselle. Jos kuitenkin yritykset haluavat vahvistaa brändiään ottamalla huomioon ympäristövaikutuksia toiminnassaan, eikö vajaakuntoisten työllistäminen voisi olla samanlainen profiloitumiskeino?
Monella työttömällä on vankka koulutus. Vaikka työkyky olisi alentunut, esimerkiksi osa-aikainen työ saattaisi olla mahdollinen.
Työllistettävälle järjestelyn pitää tietysti merkitä parempia tuloja ja elämänlaadun kohentumista.
Jos tämänkaltaista ei ole kokeiltu, nyt saattaisi olla pilotin paikka.
Arvostelun kohteeksi joutuneen kansanedustajan kannattaisi ehkä nyt profiloitua tämän kaltaisten ratkaisujen etsimisessä.
Työttömän terveys on heikko ja ikääkin on 55 vuotta, joten työllistyminen on hankalaa. Työttömyyskorvaus on matala.
Suntyneessä debatissa on arvioitu kansanedustajan suhtautumistatapaa työttömän tilanteeseen. Minusta kannattaisi miettiä, mitä tällaisissa olosuhteissa elävien työttömien hyväksi voitaisiin tehdä.
Jos potentiaalinen työntekijä, jonka työkyky on alentunut, pystyy tekemään keikkahommia tai työskentelmää joidenkin erityisjärjestelyjen tukemana, hän voi kohottaa tulotasoaan, jos saa keikkoja. Luulen, että tässä piilee iso haaste. Jos työtön joutuu liikkumaan rollaattorin avulla, hänelle tuskin voi ennustaa menestystä työtä koskevissa neuvottelutilanteissa.
Ihmettelen miksi perustulokokeilusta ei ole kuulunut juuri mitään viime aikoina. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia kokemuksia on saatu tähän mennessä. Tällaisissa tapauksissa se voisi olla kohtuullinen ratkaisu. Toivon ettei kokeilua haudata kaikessa hiljaisuudessa ideologista syistä.
Tämän hetken ilmapiiri tuntuu suosivat markkinaehtoisia ratkaisuja erilaisten asioiden järjestämisessä. Voisiko yhteiskunta perustaa yhtiön markkinoimaan sellaisten työttömien palveluja, joilla on alentunut työkyky? Tällaisellekin saattaa olla aatteellisia esteitä. Jos työllistettyjen palkkakuluja tuetaan, markkinoiden saatetaan ajatella vinoutuvan, koska kaikki kilpailijat eivät saisi tukea. On myös vaikea arvioida kuinka kustannustehokasta tällainen toiminta olisi.
Työvoimatoimistoissa varmaan toimitaan tämäntapaisesti. Markkinointi on kuitenkin vaativaa työtä, erityisesti b-to-b (organisaatioiden välinen kauppa)-ratkaisujen myyminen. Myyjät ovat ongelmanratkaisijoita. Heidän on syytä tuntea riittävän hyvin mahdollisten asiakasyritysten liiketoimintaa. Perustettava yritys voisi erikoistua organisaatioiden brändin kehittämiseen tällaisen palvelun avulla.
Yritykset eivät luonnollisesti halua kontolleen ylimääräisiä kuluja. Harkinnan arvoista voisi olla tutkia, minkä verran yhteiskunta voisi poistaa tällaisia esteitä palkkatuen avulla.
Mielestäni työnantajat voisivat ottaa enemmän vastuuta tilanteesta. Osakeyhtiölain mukaan yrityksen tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen, mikä saattaa olla esteenä asian kehittämiselle. Jos kuitenkin yritykset haluavat vahvistaa brändiään ottamalla huomioon ympäristövaikutuksia toiminnassaan, eikö vajaakuntoisten työllistäminen voisi olla samanlainen profiloitumiskeino?
Monella työttömällä on vankka koulutus. Vaikka työkyky olisi alentunut, esimerkiksi osa-aikainen työ saattaisi olla mahdollinen.
Työllistettävälle järjestelyn pitää tietysti merkitä parempia tuloja ja elämänlaadun kohentumista.
Jos tämänkaltaista ei ole kokeiltu, nyt saattaisi olla pilotin paikka.
Arvostelun kohteeksi joutuneen kansanedustajan kannattaisi ehkä nyt profiloitua tämän kaltaisten ratkaisujen etsimisessä.
keskiviikko 16. toukokuuta 2018
Mahdollisuuksien tasa-arvo ja kilpailu
Mahdollisuuksien tasa-arvolla tarkoitetaan suunnilleen sitä, että kaikille pitää taata lähtökohdista riippumatta yhtäläiset mahdollisuudet luoda pohjaa tulevaisuudelleen. Tämä idea tuntuu rakentuneen lujasti hyvinvointivaltion eetokseen samoin kuin se, että heikoimmista pidetään huolta.
Ihmisen kyvykkyys perustuu perimään ja ympäristön vaikutukseen. Mahdollisuuksien tasa-arvon edistämisellä ymmärtääkseni pyritään tasapainottamaan ympäristön vaikutuksien merkitystä yksilöiden tulevaisuudelle. Saamani erinomaiset syöpähoidotkin ovat tätä. Mahdollisuuksien tasa-arvon lisääntyminen on myös luonut tilaa ilmiölle, jota on alettu kutsua luokkaretkeilyksi.
Markkinatalouden voima perustuu kilpailuun. Sekä ihmiset että yritykset ovat tässä mukana. Progressiivisella verotuksella pyritään tasaamaan kilpailun hedelmiä.
Perimän osalta ei mahdollisuuksien tasa-arvoa juuri yritetäkään toteuttaa. On olemassa tavallaan hiljainen sopimus siitä, että kyvykkäät ovat oikeutettuja saamaan enemmän kuin muut.
Kommunistiseen aatteeseen on sisältynyt ajatus siitä, että kukin tekee työtä kykyjensä mukaa ja saa tarpeittensa mukaan. Me ihmiset emme mitä ilmeisimmin kykene tällaisen idealismin toteuttamiseen. Jos tällaiseen pyrittäisiin, menetettäisiin kilpailun dynaaminen voima. Myöskään talouden tiukka keskusjohtoisuus ei ole osoittautunut tehokkaaksi keinoksi kansakuntien hyvinvoinnin rakentamisessa.
Minä en ole kyvykäs suurien omaisuuksien luomisessa. Luulen, että minulta puuttuu myös jonkilainen vietti siihen. Minusta raha on vain tarvike, sinänsä toki tärkeä.
Jos olisin hyvä organisoimaan kassavirtoja, en luultavasti viihtyisi tällaisten blogipohdintojen parissa. Olen kiitollinen siitä, että on olemassa minua parempia resurssien käytön organisoijia, joiden palveluksessa olen voinut tehdä työtä ja ansaita elatusta. Suon heille paremmat tulot kuin itselleni, vaikka eihän se minusta riipu. Yhteiskunta kokonaisuudessaan on ollut hyvä selkänoja. Yrittäjyyttäkin olen maistanut, mutta siihen olen huomannut olevani väärästä puusta veistetty.
Yleensä ei sanota ääneen, että geeniperimä vaikuttaa merkittävästi ihmisen menestykseen työ- ja yrityselämässä, ainakin materialistisesti ajatellen. Saatua geeniperimää on mahdoton muuttaa. Joku on saattanut saada hyviä ja huonoja kykyjä hankalassa suhteessa. Jokin peritty vaivakin voi rajoittaa toimintamahdollisuuksia.
Myös ympäristön kielteisten vaikutusten poistaminen on osoittautunut haastavaksi hankkeeksi. Kuitenkin siinä on osittain onnistuttu. Nykyään on huomattavasti helpompaa saada omat lahjat käyttöön kuin kauan sitten.
Minun on hankala hyväksyä ajatusta working poor -luokan tarpeellisuudesta. Tällä nimityksellä tarkoitetaan ihmisiä, jotka eivät pysty palkallaan hankkimaan kohtuullista elintasoa ja joutuvat mahdollisesti tekemään montaa työtä yhtäaikaa. Joidenkin osana on syrjäytyä ja tulla riippuvaiseksi tuista.
Yleisessä keskustelussa saatetaan todeta, että tulevaisuudessa "kaikki" tulevat toimimaan yrittäjinä. Usein toistettuna ajatus saattaa muuttua todeksi. Minua se arveluttaa.
Yrittäjänä jokainen joutuisi elämään epävarmuudessa, organisoimaan mikroyrityksen hallintoa ja markkinoimaan jatkuvasti palvelujaan. Jo Adam Smith aikoinaan kirjoitti työnjaon hedelmällisyydestä. Kymmenen nuppineulan tekijää pystyy tuottamaan suhteessa valtavan paljon enemmän tuotteita kuin yksinyrittäjä. Minusta on hyvä, että markkinoijat markkinoivat, organisoijat organisoivat ja muutkin tekevät sitä mitä parhaiten osaavat.
Suomi on tutkitusti huippuhyvä maa. Kehittämistä ei silti pidä lopettaa.
Ihmisen kyvykkyys perustuu perimään ja ympäristön vaikutukseen. Mahdollisuuksien tasa-arvon edistämisellä ymmärtääkseni pyritään tasapainottamaan ympäristön vaikutuksien merkitystä yksilöiden tulevaisuudelle. Saamani erinomaiset syöpähoidotkin ovat tätä. Mahdollisuuksien tasa-arvon lisääntyminen on myös luonut tilaa ilmiölle, jota on alettu kutsua luokkaretkeilyksi.
Markkinatalouden voima perustuu kilpailuun. Sekä ihmiset että yritykset ovat tässä mukana. Progressiivisella verotuksella pyritään tasaamaan kilpailun hedelmiä.
Perimän osalta ei mahdollisuuksien tasa-arvoa juuri yritetäkään toteuttaa. On olemassa tavallaan hiljainen sopimus siitä, että kyvykkäät ovat oikeutettuja saamaan enemmän kuin muut.
Kommunistiseen aatteeseen on sisältynyt ajatus siitä, että kukin tekee työtä kykyjensä mukaa ja saa tarpeittensa mukaan. Me ihmiset emme mitä ilmeisimmin kykene tällaisen idealismin toteuttamiseen. Jos tällaiseen pyrittäisiin, menetettäisiin kilpailun dynaaminen voima. Myöskään talouden tiukka keskusjohtoisuus ei ole osoittautunut tehokkaaksi keinoksi kansakuntien hyvinvoinnin rakentamisessa.
Minä en ole kyvykäs suurien omaisuuksien luomisessa. Luulen, että minulta puuttuu myös jonkilainen vietti siihen. Minusta raha on vain tarvike, sinänsä toki tärkeä.
Jos olisin hyvä organisoimaan kassavirtoja, en luultavasti viihtyisi tällaisten blogipohdintojen parissa. Olen kiitollinen siitä, että on olemassa minua parempia resurssien käytön organisoijia, joiden palveluksessa olen voinut tehdä työtä ja ansaita elatusta. Suon heille paremmat tulot kuin itselleni, vaikka eihän se minusta riipu. Yhteiskunta kokonaisuudessaan on ollut hyvä selkänoja. Yrittäjyyttäkin olen maistanut, mutta siihen olen huomannut olevani väärästä puusta veistetty.
Yleensä ei sanota ääneen, että geeniperimä vaikuttaa merkittävästi ihmisen menestykseen työ- ja yrityselämässä, ainakin materialistisesti ajatellen. Saatua geeniperimää on mahdoton muuttaa. Joku on saattanut saada hyviä ja huonoja kykyjä hankalassa suhteessa. Jokin peritty vaivakin voi rajoittaa toimintamahdollisuuksia.
Myös ympäristön kielteisten vaikutusten poistaminen on osoittautunut haastavaksi hankkeeksi. Kuitenkin siinä on osittain onnistuttu. Nykyään on huomattavasti helpompaa saada omat lahjat käyttöön kuin kauan sitten.
Minun on hankala hyväksyä ajatusta working poor -luokan tarpeellisuudesta. Tällä nimityksellä tarkoitetaan ihmisiä, jotka eivät pysty palkallaan hankkimaan kohtuullista elintasoa ja joutuvat mahdollisesti tekemään montaa työtä yhtäaikaa. Joidenkin osana on syrjäytyä ja tulla riippuvaiseksi tuista.
Yleisessä keskustelussa saatetaan todeta, että tulevaisuudessa "kaikki" tulevat toimimaan yrittäjinä. Usein toistettuna ajatus saattaa muuttua todeksi. Minua se arveluttaa.
Yrittäjänä jokainen joutuisi elämään epävarmuudessa, organisoimaan mikroyrityksen hallintoa ja markkinoimaan jatkuvasti palvelujaan. Jo Adam Smith aikoinaan kirjoitti työnjaon hedelmällisyydestä. Kymmenen nuppineulan tekijää pystyy tuottamaan suhteessa valtavan paljon enemmän tuotteita kuin yksinyrittäjä. Minusta on hyvä, että markkinoijat markkinoivat, organisoijat organisoivat ja muutkin tekevät sitä mitä parhaiten osaavat.
Suomi on tutkitusti huippuhyvä maa. Kehittämistä ei silti pidä lopettaa.
tiistai 15. toukokuuta 2018
Esipolvikato
Matemaattisesti yksinkertaistaen meillä jokaisella on huikea määrä esivanhempia. Määrä kaksinkertaistuu joka sukupolvessa, kun sukupuuta kiivetään ylöspäin. 10. esipolvessa on näin laskien 1.024 esivanhempaa ja 20. esipolvessa yli miljoona.
Jos sukupolven kestoksi oletetaan 25 vuotta, 20. esipolvi on elänyt 500 vuotta sitten.
Jos voit todeta jonkun historiallisen 1700-luvulla eläneen henkilön olleen oma esi-isäsi tai -äitisi, voit laskea tuon henkilön osuudeksi omasta perimästäsi 1/1024:n eli noin noin promillen. Jos löydät vastaavan suuruuden 20 sukupolven etäisyydeltä, sinulla on karkeasti miljoonasosa hänen geenejään. Näiden sukulaissuhteiden merkitys on geneettisesti olematon, mutta ilman noitakaan henkilöitä sinua ei olisi olemassa.
Totuus on kuitenkin monimutkaisempi. On helppo todeta, ettei keskiaikana näillä seuduilla ollut lähimainkaan niin paljon ihmisiä, että meille riittäisi kaavan mukainen määrä esivanhempia. Ristiriita selittyy esipolvikadolla.
Merkittävä osa sukupuistamme löytyvistä pariskunnista ovat olleet sukua keskenään. Naapurikylästä löytyvä morsiain tai sulhanen oli kolmas serkku, pikkuserkku tai mahdollisesti serkku. Kun pikkuserkkuvaimon ja -miehen sukupuusta löytyy yksi yhteinen isoisovanhempipariskunta, on kysymys esipolvikadosta.
Tästä ilmiöstä johtuen sukupuusi muinainen merkkihenkilö samoin kuin moni muu voivat olla olla sinulle enemmänkin sukua kuin tuon promillen tai miljoonasosan verran.
Jos innostut rakentamaan täydellistä sukupuuta, et muita harrastuksia tarvitsekaan.
Jos sukupolven kestoksi oletetaan 25 vuotta, 20. esipolvi on elänyt 500 vuotta sitten.
Jos voit todeta jonkun historiallisen 1700-luvulla eläneen henkilön olleen oma esi-isäsi tai -äitisi, voit laskea tuon henkilön osuudeksi omasta perimästäsi 1/1024:n eli noin noin promillen. Jos löydät vastaavan suuruuden 20 sukupolven etäisyydeltä, sinulla on karkeasti miljoonasosa hänen geenejään. Näiden sukulaissuhteiden merkitys on geneettisesti olematon, mutta ilman noitakaan henkilöitä sinua ei olisi olemassa.
Totuus on kuitenkin monimutkaisempi. On helppo todeta, ettei keskiaikana näillä seuduilla ollut lähimainkaan niin paljon ihmisiä, että meille riittäisi kaavan mukainen määrä esivanhempia. Ristiriita selittyy esipolvikadolla.
Merkittävä osa sukupuistamme löytyvistä pariskunnista ovat olleet sukua keskenään. Naapurikylästä löytyvä morsiain tai sulhanen oli kolmas serkku, pikkuserkku tai mahdollisesti serkku. Kun pikkuserkkuvaimon ja -miehen sukupuusta löytyy yksi yhteinen isoisovanhempipariskunta, on kysymys esipolvikadosta.
Tästä ilmiöstä johtuen sukupuusi muinainen merkkihenkilö samoin kuin moni muu voivat olla olla sinulle enemmänkin sukua kuin tuon promillen tai miljoonasosan verran.
Jos innostut rakentamaan täydellistä sukupuuta, et muita harrastuksia tarvitsekaan.
maanantai 14. toukokuuta 2018
Sodan julmuutta tämäkin
Ihminen kykenee tappamaan, jos tilanne niin vaatii. Sota-aikana jotkut rintamalle joutuneet ehkä empivät vihollisen ampumista, mutta joutuivat toteamaan, että on pakko tappaa tai muutoin tulee tapetuksi.
Minua hämmästyttää erikoiset tilanteet, millaisia sotien yhteydessä on syntynyt, esimerkiksi, kun on sovittu, että tietyllä kellonlyömällä tulee aselepo voimaan. Kerrotaan, että tulitus on voinut olla hyvin voimakasta ennen tuota aikaa, mutta loppunut silloin, kun sen pitikin loppua. Miksi tappaa vielä ihmisiä, kun sillä ei ole enää mitään merkitystä?
Kun aseet ovat vaienneet, on noustu poteroista ja entiset viholliset ovat saattaneet jutustella ja tupakoida keskenään. Jännitteisiäkin tilanteita on varmaan ollut.
Olen ymmärtänyt, että suomalaisilla oli sota-aikana käytäntönä hoitaa vihollisen haavoittuneet siinä kuin omatkin. Se oli hieno periaate. Varmaankaan ei aina oltu näin jaloja.
Eräs sota-aikana lääkintäupseerina toiminut lääkäri on kirjoittanut kokemastaan ristiriidasta, kun sotilaana hänen hänen velvollisuutensa oli vahingoittaa vihollisia, mutta lääkärinä hoitaa näidenkin vammat, puhumattakaan hengen pelastamisesta.
Teoriassa rintamalla oleva lääkäri on siten voinut ensin ampua jotakin vihollista ja sen jälkeen yrittää pelastaa tämän henki. En tiedä onko sellaista koskaan tapahtunut.
Rintamalla on jotkut komennon käydä nappaamassa vangin, jotta saadaan tietoja vastapuolen aikeista. En saanut pienellä etsimisellä selville, millainen kansainvälinen sopimus oli tuolloin voimassa sotavankien kohtelusta. On kuitenkin selvää, että Suomessa heiltä yritettiin saada tietoja kuten rintamalinjojen toisella puolella. Tuollaisten tilanteiden on täytynyt olla eettisesti kuormittavia, ainakin tunnollisille ihmisille. Voinko pakottaa vangin pettämään joukkonsa säästääkseni omaa miehistöä? Voinko luovuttaa painostuksen alla tietoja, jotka ovat kohtalokkaita rintamatovereilleni?
Saatamme kuitata tällaiset ongelmat tunnetulla lentävällä lauseella, jonka mukaan sodassa ja rakkaudessa kaikki olisi sallittua. No ei ole.
Geneven sopimuksilla on useaan kertaan säädetty sotavankien kohtelusta. Luultavasti niiden pykäliä on rikottu ja rikotaan jatkuvasti.
Edesmennyt veteraanisetäni oli ollut piiritetyissä joukoissa, joilla oli sotavankeja. Suunniteltiin murtautumista ulos ja vangit päätettiin ampua. Setäni ei suostunut teloittajaksi. Vangit olivat rukoilleet polvillaan armoa, mutta ei auttanut. Tuo lienee ollut setäni pahin sotamuisto.
Miten itse toimisin tuollaisissa tilanteissa? Voinko edes tietää?
.
Minua hämmästyttää erikoiset tilanteet, millaisia sotien yhteydessä on syntynyt, esimerkiksi, kun on sovittu, että tietyllä kellonlyömällä tulee aselepo voimaan. Kerrotaan, että tulitus on voinut olla hyvin voimakasta ennen tuota aikaa, mutta loppunut silloin, kun sen pitikin loppua. Miksi tappaa vielä ihmisiä, kun sillä ei ole enää mitään merkitystä?
Kun aseet ovat vaienneet, on noustu poteroista ja entiset viholliset ovat saattaneet jutustella ja tupakoida keskenään. Jännitteisiäkin tilanteita on varmaan ollut.
Olen ymmärtänyt, että suomalaisilla oli sota-aikana käytäntönä hoitaa vihollisen haavoittuneet siinä kuin omatkin. Se oli hieno periaate. Varmaankaan ei aina oltu näin jaloja.
Eräs sota-aikana lääkintäupseerina toiminut lääkäri on kirjoittanut kokemastaan ristiriidasta, kun sotilaana hänen hänen velvollisuutensa oli vahingoittaa vihollisia, mutta lääkärinä hoitaa näidenkin vammat, puhumattakaan hengen pelastamisesta.
Teoriassa rintamalla oleva lääkäri on siten voinut ensin ampua jotakin vihollista ja sen jälkeen yrittää pelastaa tämän henki. En tiedä onko sellaista koskaan tapahtunut.
Rintamalla on jotkut komennon käydä nappaamassa vangin, jotta saadaan tietoja vastapuolen aikeista. En saanut pienellä etsimisellä selville, millainen kansainvälinen sopimus oli tuolloin voimassa sotavankien kohtelusta. On kuitenkin selvää, että Suomessa heiltä yritettiin saada tietoja kuten rintamalinjojen toisella puolella. Tuollaisten tilanteiden on täytynyt olla eettisesti kuormittavia, ainakin tunnollisille ihmisille. Voinko pakottaa vangin pettämään joukkonsa säästääkseni omaa miehistöä? Voinko luovuttaa painostuksen alla tietoja, jotka ovat kohtalokkaita rintamatovereilleni?
Saatamme kuitata tällaiset ongelmat tunnetulla lentävällä lauseella, jonka mukaan sodassa ja rakkaudessa kaikki olisi sallittua. No ei ole.
Geneven sopimuksilla on useaan kertaan säädetty sotavankien kohtelusta. Luultavasti niiden pykäliä on rikottu ja rikotaan jatkuvasti.
Edesmennyt veteraanisetäni oli ollut piiritetyissä joukoissa, joilla oli sotavankeja. Suunniteltiin murtautumista ulos ja vangit päätettiin ampua. Setäni ei suostunut teloittajaksi. Vangit olivat rukoilleet polvillaan armoa, mutta ei auttanut. Tuo lienee ollut setäni pahin sotamuisto.
Miten itse toimisin tuollaisissa tilanteissa? Voinko edes tietää?
.
perjantai 11. toukokuuta 2018
Mennyttä ei saa takaisin
Näin tuoreena eläkeläisenä olen tullut miettineeksi, mikä menneissä tekemisissäni on ollut merkityksellisintä.
Työ on vienyt hyvin suuren osan aikuisuudestani, mikä kuuluu luonnolliseen elämänjärjestykseen. Olin työurani alussa toistakymmentä vuotta liike-elämässä, mikä on hyvin kilpailullinen toimintaympäristö. Onnistuin kouluttautumaan 90-luvun laman pyörteissä opettajan työhön ja siitä tuli lopullinen ammattini. Jatkoin myös opintojani kauppakorkeakoulussa.
En ole mieleltäni liikemies. Tiedostan kuitenkin, että yritysten toiminta on välttämätöntä, jotta ihmiset voivat ansaita leipänsä. Muitakin aloja on, mutta markkinataloutta toimivampaa järjestelmää tavaroiden ja kaupallisten palvelujen tuotannon ja jakelun järjestämiseksi ei ole keksitty.
Työurastani olen pisimpään toiminut kauppaoppilaitoksessa opettamassa markkinointia ja asiakaspalvelua. Olin tyytyväinen, kun sain viimeisinä vuosinani opettaa myös taidetta ja kulttuuria.
Olin ollut bisneksessä ja sitten opettanut sitä. Opettajan työ sopi minulle paremmin ainakin siinä suhteessa, että sain ajatella auttavani nuoria ja aikuisia elämässä eteenpäin. Jälkeenpäin miettien vaikutukseni ei tunnu kovin kummoiselta. Mukana olen kuitenkin ollut.
Elämänkaareni on ollut hyvin perinteinen. Menimme vaimoni kanssa nuorina naimisiin ja saimme viisi lasta. Vaimoni työ on ollut kotona ja minulla kodin ulkopuolella. Jotkut vaiheet ovat olleet rankkoja meille molemmille, mutta niistä on selvitty. Olen surullinen siitä, että olen ollut paljon pois kotoa. Liike-elämä on haastavaa ja siihen kuuluu luontaisesti kovan kilpailun eetos. Olin siinä mukana ja työpäivät olivat usein pitkiä, liian pitkiä.
Monet teistä tietävät, että olen uhrannut aikaa myös kuvataiteen tekemiseen. Olen myös ollut hyvä keksimään muita kiinnostavia lisukepuuhia.
Nyt kun eläkeläisenä arvioin mennyttä aikaa, tärkeimmältä tuntuu se, mitä olen tehnyt perheeni eteen tai oikeastaan se, mitä olemme vaimoni kanssa tehneet lastemme eteen. Tämä siitä huolimatta, että olen ollut poissa oleva isä, kahdessakin mielessä. Elämä kulkuun kuuluu, että uutta tilaisuutta ei yleensä tule. Jos voisin siirtyä ajassa taaksepäin, tekisin taas virheitä, joko samoja tai muita tai sekä että. Meillä on 16 lastenlasta. Heille en voi olla vanhempi, mutta yritän olla edes pikkuisen parempi isoisä kuin isä.
Epäonnistumisistani huolimatta minulla on ollut rikas elämä.
Työ on vienyt hyvin suuren osan aikuisuudestani, mikä kuuluu luonnolliseen elämänjärjestykseen. Olin työurani alussa toistakymmentä vuotta liike-elämässä, mikä on hyvin kilpailullinen toimintaympäristö. Onnistuin kouluttautumaan 90-luvun laman pyörteissä opettajan työhön ja siitä tuli lopullinen ammattini. Jatkoin myös opintojani kauppakorkeakoulussa.
En ole mieleltäni liikemies. Tiedostan kuitenkin, että yritysten toiminta on välttämätöntä, jotta ihmiset voivat ansaita leipänsä. Muitakin aloja on, mutta markkinataloutta toimivampaa järjestelmää tavaroiden ja kaupallisten palvelujen tuotannon ja jakelun järjestämiseksi ei ole keksitty.
Työurastani olen pisimpään toiminut kauppaoppilaitoksessa opettamassa markkinointia ja asiakaspalvelua. Olin tyytyväinen, kun sain viimeisinä vuosinani opettaa myös taidetta ja kulttuuria.
Olin ollut bisneksessä ja sitten opettanut sitä. Opettajan työ sopi minulle paremmin ainakin siinä suhteessa, että sain ajatella auttavani nuoria ja aikuisia elämässä eteenpäin. Jälkeenpäin miettien vaikutukseni ei tunnu kovin kummoiselta. Mukana olen kuitenkin ollut.
Elämänkaareni on ollut hyvin perinteinen. Menimme vaimoni kanssa nuorina naimisiin ja saimme viisi lasta. Vaimoni työ on ollut kotona ja minulla kodin ulkopuolella. Jotkut vaiheet ovat olleet rankkoja meille molemmille, mutta niistä on selvitty. Olen surullinen siitä, että olen ollut paljon pois kotoa. Liike-elämä on haastavaa ja siihen kuuluu luontaisesti kovan kilpailun eetos. Olin siinä mukana ja työpäivät olivat usein pitkiä, liian pitkiä.
Monet teistä tietävät, että olen uhrannut aikaa myös kuvataiteen tekemiseen. Olen myös ollut hyvä keksimään muita kiinnostavia lisukepuuhia.
Nyt kun eläkeläisenä arvioin mennyttä aikaa, tärkeimmältä tuntuu se, mitä olen tehnyt perheeni eteen tai oikeastaan se, mitä olemme vaimoni kanssa tehneet lastemme eteen. Tämä siitä huolimatta, että olen ollut poissa oleva isä, kahdessakin mielessä. Elämä kulkuun kuuluu, että uutta tilaisuutta ei yleensä tule. Jos voisin siirtyä ajassa taaksepäin, tekisin taas virheitä, joko samoja tai muita tai sekä että. Meillä on 16 lastenlasta. Heille en voi olla vanhempi, mutta yritän olla edes pikkuisen parempi isoisä kuin isä.
Epäonnistumisistani huolimatta minulla on ollut rikas elämä.
torstai 10. toukokuuta 2018
Kaikki suomalaiset puhuvat ranskaa?
Suomen kielessä on runsaasti lainoja muista kielissä. Sanat ovat kautta aikojen vaeltaneet kielestä toiseen. Sukulaiskielissä monien sanojen samanlaisuus on ilmeistä, mikä viittaa yhteiseen menneisyyteen. Sanat eivät ole tulleet vaan olleet.
Ruotsin kielessä on todella paljon lainoja ranskasta. Tämä johtuu siitä, että ranska oli taannoin yläluokan kieli. Suomi oli tuolloin osa Ruotsia. Kuten tiedämme, Pohjanlahden tällä puolella asuva yläluokka puhui ruotsia, osa varmaankin myös ranskaa. Oletan, että 1800-luvulla suomen kielen aseman vahvistuessa haluttiin ottaa käyttöön lainojen sijaan omasta kielestä johdettuja sanoja.
Tässä muutamia sanoja suomeksi, ruotsiksi ja ranskaksi:
Ändå är det så att även om vi inte tror att vi kan tala franska, så kan varenda svensk hundratals franska ord – fast vi vet inte alltid att det är franska vi talar då vi använder ord som ”kö” (queue) eller kullerbytta (culbute). Nästan alla våra begrepp knutna till opera och teater är ren franska, som orden: teater, opera, revy, scen, ramp, kuliss, sufflör, salong, balkong, applåd, regi, fars, kritik etc etc. Varje dag använder vi och hör ord som affisch, migrän, charm, alarmera, epok, portfölj, paraply, ceremoni, visit, chef, ambulerande, disträ och många andra utan att vi tänker på att så säger man i Paris också. Franska
Ruotsin kielessä on todella paljon lainoja ranskasta. Tämä johtuu siitä, että ranska oli taannoin yläluokan kieli. Suomi oli tuolloin osa Ruotsia. Kuten tiedämme, Pohjanlahden tällä puolella asuva yläluokka puhui ruotsia, osa varmaankin myös ranskaa. Oletan, että 1800-luvulla suomen kielen aseman vahvistuessa haluttiin ottaa käyttöön lainojen sijaan omasta kielestä johdettuja sanoja.
Tässä muutamia sanoja suomeksi, ruotsiksi ja ranskaksi:
- ilmoitus/affisch/affiche
- migreeni/migrän/migraine
- hälyttää/alarmera/alarmer
- aikakausi (epookki)/epok/époque
- salkku/portfölj/portefeuille
- sateenvarjo/paraply/parapluie
- päällikkö/chef/chef
- parveke/balkong/balcon
- arvostelu(kritiikki)/kritik/critique
- suosionosoitus (aplodi)/applåd/applaudissement
- taso/nivå/niveau
- kauppa (puoti)/butik/boutique
Suomen kielessäkin käytämme ruotsin kautta ranskasta peräisin olevia sanoja joko arkipuheessa tai synonyymeina. Ruotsin kieli on lisäksi pakollinen oppiaine suomenkielisille koululaisille.
Poimin esimerkkisanoja artikkelista Alla svenskar talar franska - även om de inte vet det ja lisäsin pari muististani.
Kaikki suomalaiset puhuvat ranskaa?
Olisi mukava löytää täydellinen luettelo ruotsin ja ranskan samankaltaisista sanoista.
Ändå är det så att även om vi inte tror att vi kan tala franska, så kan varenda svensk hundratals franska ord – fast vi vet inte alltid att det är franska vi talar då vi använder ord som ”kö” (queue) eller kullerbytta (culbute). Nästan alla våra begrepp knutna till opera och teater är ren franska, som orden: teater, opera, revy, scen, ramp, kuliss, sufflör, salong, balkong, applåd, regi, fars, kritik etc etc. Varje dag använder vi och hör ord som affisch, migrän, charm, alarmera, epok, portfölj, paraply, ceremoni, visit, chef, ambulerande, disträ och många andra utan att vi tänker på att så säger man i Paris också. Franska
keskiviikko 9. toukokuuta 2018
Macbook vai Windows-laite?
Macbookini akku heikkenee. Joudun lataamaan sitä useammin kuin ennen. Akun voi vaihdattaa, mutta operaatio maksaa täkäläisen premium-liikkeen kautta hoidettuna lähes 400 euroa. Onneksi Apple on oppinut tavoille ja valmistaa laitteensa sellaisiksi, että akun voi vaihtaa. Joskus nousi suuri kohu, kun jossakin Applen kännykkämallissa vaihto ei ollut mahdollinen.
Joudun päättämään, hankinko uuden Macbookin tai Windows-laitteen vai korjautanko vanhan. Pidän kovasti Macbookistani. Siinä on 13-tuumainen näyttöruutu, minkä vuoksi laite on kätevän kokoinen. Uuden vastaavan hinta olisi jotakin tuhannen ja kahden tuhannen euron väliltä. Windows-laite olisi epäilemättä huomattavasti edullisempi.
Olen tottunut Macbookin käyttöjärjestelmään. Varmaan tottuisin taas Windowsiin aika pian. Erityisesti Macbookissa minua miellyttää se, että se aina melkein heti käyttövalmis.
Macbookini on muutaman vuoden ikäinen. Olen editoinut sillä videoita, mikä on kuulemma saattanut kuluttaa akkua tavallista käyttöä nopeammin. Laite on vielä oikein käyttökelpoinen.
Kai minun täytyy selvittää, miten Windows on kehittynyt viime vuosina. Aion myös selvittää verkosta, kuinka kauan läppärini akku vielä mahdollisesti kestää.
Joudun päättämään, hankinko uuden Macbookin tai Windows-laitteen vai korjautanko vanhan. Pidän kovasti Macbookistani. Siinä on 13-tuumainen näyttöruutu, minkä vuoksi laite on kätevän kokoinen. Uuden vastaavan hinta olisi jotakin tuhannen ja kahden tuhannen euron väliltä. Windows-laite olisi epäilemättä huomattavasti edullisempi.
Olen tottunut Macbookin käyttöjärjestelmään. Varmaan tottuisin taas Windowsiin aika pian. Erityisesti Macbookissa minua miellyttää se, että se aina melkein heti käyttövalmis.
Macbookini on muutaman vuoden ikäinen. Olen editoinut sillä videoita, mikä on kuulemma saattanut kuluttaa akkua tavallista käyttöä nopeammin. Laite on vielä oikein käyttökelpoinen.
Kai minun täytyy selvittää, miten Windows on kehittynyt viime vuosina. Aion myös selvittää verkosta, kuinka kauan läppärini akku vielä mahdollisesti kestää.
tiistai 8. toukokuuta 2018
Taakseni jätin ja edestäni löysin
Minun on aika täydentää veroilmoitus. Homma on hoidettava loppuun tänään, jos haluan tehdä sen kätevästi verkossa. Myöhemmin sen voisi tehdä oikaisuvaatimuksena perinteisesti lomakkeella.
Teetimme monenmoista remonttia viime vuonna Turun asuntoomme, mikä antaa mahdollisuuden meille verovelvollisille hyvin edulliseen kotitalousvähennykseen.
Valitettavasti kaikki kotona teetetty työ ei ole vähennyskelpoista. Esimerkiksi sähkö- ja putkityöt voidaan ohjeen mukaan vähentää, kun on remontoitu omakotitaloa, mutta kerrostaloasunnossa sellaisten ilmeisesti katsotaan kuuluvan taloyhtiölle, ellei yhtiöjärjestyksessä ole vastuuta sälytetty asunnon omistajalle. Veroneuvonnassa kuitenkin kehotettiin vaatimaan kotitalousvähennykset remonttiimme liittyvistä sähkö- ja putkitöistä.
Työ pitää tehdä paikan päällä, jotta se olisi vähennyskelpoista. Esimerkiksi kaatopaikkakeikkojen tekemistä ei voi vähentää. Jos teetettyyn työhön kuuluu sekä vähennettävää että vähennyskelvotonta, eikä näitä ole eroteltu, menee ilmoituksen täydentäminen vaikeaksi.
Jos laskut ovat selkeitä ja palkat eriteltyinä tiedossa, vähennysten tekeminen on suhteellisen yksinkertaista. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 2.400 euroa yhtä henkilöä kohden. Riittää, että kirjaan kaikki vähennettävät omaan veroilmoitukseeni. Jos ja kun enimmäismäärä ylittyy, verottaja ystävällisesti siirtää ylimääräisen vaimolleni.
Olisin voinut selvittää ja varmistaa nämä asiat jo remontin teettämisen yhteydessä, ja muutattaa veronpidätyksen vastaavasti, mutta en vaivautunut.
Tänään on se kuuluisa viime hetki, jollaisissa hommat usein punnerretaan valmiiksi. Ilman viime hetkiä ne jäisivät usein keskeneräisiksi.
Teetimme monenmoista remonttia viime vuonna Turun asuntoomme, mikä antaa mahdollisuuden meille verovelvollisille hyvin edulliseen kotitalousvähennykseen.
Valitettavasti kaikki kotona teetetty työ ei ole vähennyskelpoista. Esimerkiksi sähkö- ja putkityöt voidaan ohjeen mukaan vähentää, kun on remontoitu omakotitaloa, mutta kerrostaloasunnossa sellaisten ilmeisesti katsotaan kuuluvan taloyhtiölle, ellei yhtiöjärjestyksessä ole vastuuta sälytetty asunnon omistajalle. Veroneuvonnassa kuitenkin kehotettiin vaatimaan kotitalousvähennykset remonttiimme liittyvistä sähkö- ja putkitöistä.
Työ pitää tehdä paikan päällä, jotta se olisi vähennyskelpoista. Esimerkiksi kaatopaikkakeikkojen tekemistä ei voi vähentää. Jos teetettyyn työhön kuuluu sekä vähennettävää että vähennyskelvotonta, eikä näitä ole eroteltu, menee ilmoituksen täydentäminen vaikeaksi.
Jos laskut ovat selkeitä ja palkat eriteltyinä tiedossa, vähennysten tekeminen on suhteellisen yksinkertaista. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä on 2.400 euroa yhtä henkilöä kohden. Riittää, että kirjaan kaikki vähennettävät omaan veroilmoitukseeni. Jos ja kun enimmäismäärä ylittyy, verottaja ystävällisesti siirtää ylimääräisen vaimolleni.
Olisin voinut selvittää ja varmistaa nämä asiat jo remontin teettämisen yhteydessä, ja muutattaa veronpidätyksen vastaavasti, mutta en vaivautunut.
Tänään on se kuuluisa viime hetki, jollaisissa hommat usein punnerretaan valmiiksi. Ilman viime hetkiä ne jäisivät usein keskeneräisiksi.
maanantai 7. toukokuuta 2018
Henrik Tikkasen resepti
Minä olen miettinyt, miten saisin voimani ja aikani riittämään sekä kirjoittamiseen että maalaamiseen.
Sain eilen uuden näkökulman ongelmaani, kun katsoin Henrik Tikkasesta kertovan dokumentin "Perillä meillä on kuljettava tie takanamme" Areenasta. Ohjelma on nähtävänä enää kaksi päivää.
Tikkanen oli sekä kirjailija että taiteilija. Hän oli ennen kaikkea virtuoosimainen piirtäjä. Hän kuvitti ensin pitkään Huvudstadsbladetia ja sitten pitkään Helsingin Sanomia. Hän olisi mielestään noussut huipulle taiteilijana, jollei olisi joutunut hankkimaan elantoaan kuvitustyöllä. Kirjailijana Tikkanen on erityisen tunnettu niin sanotusta osoitesarjastaan, joka koostuu viidestä muistelmateoksesta. Kukin niistä on saanut nimensä jonkin hänen asumansa osoitteen mukaan.
Täällä näet muutaman myynnissä olevan Tikkasen teoksen.
Henrik Tikkanen on sanonut, että kirjoittaessaan hän lepää piirtämisestä ja piirtäessään kirjoittamisesta. Lepäsikö hän siis aina vai oliko hän aina töissä? Energinen mies hän varmasti oli.
Taidan kokeilla tuollaista suhtautumista.
Uusin blogikirjoitukseni Päivämies-lehden verkkosivuilla: Sukuni tarinat historian pyörteissä
Sain eilen uuden näkökulman ongelmaani, kun katsoin Henrik Tikkasesta kertovan dokumentin "Perillä meillä on kuljettava tie takanamme" Areenasta. Ohjelma on nähtävänä enää kaksi päivää.
Tikkanen oli sekä kirjailija että taiteilija. Hän oli ennen kaikkea virtuoosimainen piirtäjä. Hän kuvitti ensin pitkään Huvudstadsbladetia ja sitten pitkään Helsingin Sanomia. Hän olisi mielestään noussut huipulle taiteilijana, jollei olisi joutunut hankkimaan elantoaan kuvitustyöllä. Kirjailijana Tikkanen on erityisen tunnettu niin sanotusta osoitesarjastaan, joka koostuu viidestä muistelmateoksesta. Kukin niistä on saanut nimensä jonkin hänen asumansa osoitteen mukaan.
Täällä näet muutaman myynnissä olevan Tikkasen teoksen.
Henrik Tikkanen on sanonut, että kirjoittaessaan hän lepää piirtämisestä ja piirtäessään kirjoittamisesta. Lepäsikö hän siis aina vai oliko hän aina töissä? Energinen mies hän varmasti oli.
Taidan kokeilla tuollaista suhtautumista.
Uusin blogikirjoitukseni Päivämies-lehden verkkosivuilla: Sukuni tarinat historian pyörteissä
perjantai 4. toukokuuta 2018
Neitsytajo
Lukeeko joku mielellään ohjekirjoja? Minä en erityisemmin viihdy niiden parissa, mutta joskus vaivaudun tutkimaan sellaisia, kun todella haluan saada jonkin kapineen ominaisuuksia käyttööni.
En viitsinyt selvittää itselleni Föllari-järjestelmän käyttöä perinpohjin verkossa, joten marssin Fölin palvelutoimistoon torin nurkalle. Sieltä sain avun ja saatoin sitten tehdä neitsytajeluni föllärillä.
Sain selville, että en tarvitse kuukausilippua voidakseni käyttää pyörää pelkällä kortilla. Arvokortti ajaa saman asian. Ostin sellaisen ja siihen ladattiin 20 euron verran arvoa busseissa käytettäväksi. Sitten sain asiakastyöasemalla ostaa korttiini vuoden verran föllärikyytiä. Se oli hieman hankalaa, mutta onneksi sain apua. Ohjeessa neuvottiin luomaan seitsenmerkkinen salasana, mutta en millään onnistunut siinä. Kävi ilmi, että sen pitää oikeasti olla kahdeksanmerkkinen. Neuvojani joutui välillä turvautumaan paremmin asiasta perillä olevaan asiakaspalvelijaan.
Kuulin, että korttia pitää "vilauttaa" 30 sekunnista jopa kahteen minuuttiin. Jos kortti ei satu olemaan mukana, saan föllärin käyttöön puhelinnumerollani ja käyttäjäkoodillani. Minulle selvisi, miksi en ollut toissapäivänä löytänyt kaikkia etsimiäni pyöräasemia. Osa niistä tulee käyttöön myöhemmin. Pyörien saatavuutta ei voi vielä selvittää Reittioppaasta.
Kaupungintalon edessä olevalla pyöräasemalla oli telineet varmaan 20-30 föllärille, mutta melkein kaikki pyörät olivat käytössä. Hienoa, että järjestelmä on saanut heti suosiota. Yksi föllärifillari oli otettavissa, mutta ei ollutkaan. Ritsillä oleva tunnistinlaite sulatteli pitkään korttini tietoja ja totesi sitten, että pyörä ei ole käytössä.
Seuraavaksi kokeilin onneani Kristiinankadulla, jonka pyöräasemalla oli useita fölläreitä vapaana. Ensimmäisellä yrityksellä kävi samoin kuin edellisellä asemalla. Toinenkaan putkihepo ei innostunut kortistani, mutta näppäilemäni numerot se haukkasi sujuvasti ja suostui mukaani. Eräs toinen henkilö oli myös yrittämässä onneaan vanhalla Föli-kortillaan. Ei ollut onnistunut toisaalla, eikä tainnut sujua tässäkään.
Nyt minä pääsin tekemään tuttavuutta föllärin kanssa. Pyörä oli lujan tuntuinen ja rullasi sujuvasti. Vaihteet toimivat moitteettomasti. Hitaassa vauhdissa putkipolle tuntui kiikkerältä, mutta sellaisia kokemuksia minulla on kaupunkipyöristä muuallakin
Uusi keltainen ilmiö (bussit ovat ennestään keltaisia) loi sosiaalisuutta kaupunkiin. Eräs pariskunta
tuli kyselemään pyörästä, kun olin seisahtunut Sigynin luo tutkimaanlaivan remontoinnista kertovaa kylttiä. Sataman suunnallakin joku totesi ääneen ajoneuvoni kaupunkipyöräksi.
Jätin ajokkini Portsassa olevalle asemalle. Huomasin, että palauttamisessa on syytä olla tarkkana. Laitoin pyörän napahahloon ja työnsin lukkotangon paikoilleen. Pyörän tunnistuslaite ei kuitenkaan uskonut tulleensa palautetuksi. Se tuli kuitenkin uskoon, kun vähän asettelin fillaria.
Minä jäin asiasta hieman huolestuneeksi. Jos pyörä on yli viisi tuntia käytössä, rapsahtaa yliaikamaksujen lisäksi 80 euron sakko. Tarkistin tilini netissä, mutta ajot eivät näytä vielä kirjautuvan järjestelmään.
Alku aina hankalaa, mutta kyllä tästäkin vielä hyvä tulee.
torstai 3. toukokuuta 2018
Fiksusti Föllärillä!
Vappuna saatiin Turkuun kaupunkipyörät. Kun Aurajoen lautta on nimeltään Föri ja Turun seudun joukkoliikennelaitos Föli, on täkäläinen cityfillari tietenkin Föli-fillari eli fölläri.
Numerot näppylöidään ja korttia vilautetaan takaritsillä.
Kolme vaihdetta riittää varmaan aika hyvin kaupunkialueella ajeluun.
Fölläriasemien verkosto näyttää aika hyvältä. Ei niillä tosin juuri keskustan ulkopuolella tulla ajamaan, koska ilmaisjakso on puoli tuntia eikä pyörää voi palauttaa kuin näille asemille.
Föli-kortilla pyöriä saa käyttää ilmaiseksi ellei ylitä puolituntisia. Yliajasta veloitetaan. Yhden ja kymmenen päivän käyttöoikeuksiakin myydään. Vuodeksi oikeuden saa neljällä kympillä.
Näyttävät aurinkopaneeleilta.
Kaupunkipyörät ovat täällä kokeilussa, mutta uskon niiden tulleen jäädäkseen.
Minunlaiselleni laiskalle tumpelolle kaupunkipyöräjärjestelmä on loistojuttu. Inhoan pyörän rassaamista ja renkaiden vaihtoa. Nämä tulevat olemaan käytössä talvellakin ja niihin muistaakseni laitetaan talvirenkaat.
Veikkaan, että tulevaisuus kaupunkipyörät sähköistetään.
Pientä alkukankeutta tuntuu olevan. On ilmennyt teknisiä ongelmia, mutta ne on luvattu hoitaa. Minusta vaikuttaa siltä, että fölläriasemia ei ole kaikkialla, missä kartan mukaan pitäisi olla. En löytänyt verkosta tietoja mahdollisesta asteittaisesta laajentamisesta. Reittioppaassa pitäisi näkyä saatavuustilanne kullakin asemalla, mutta en onnistunut löytämään. Eiköhän nämäkin asiat selviä.
keskiviikko 2. toukokuuta 2018
Olenko minä eläin?
Silloin tällöin kuulee sanottavan, että ihminen on eläin. En kuitenkaan muista kuulleeni pohdintoja siitä, mitä siitä seuraa, jos ihminen oletetaan eläimeksi muiden eläinten joukossa.
Toki ihmisen fysiologiassa ja varmaan älyllisyydessäkin on samankaltaisuutta eläinten vastaaviin.
Jos ihminen rinnastetaan eläimiin, eivätkö silloin esimerkiksi Ranskan suuren vallankumouksen perinnön kiteyttävät arvot vapaus, veljeys ja tasa-arvo päde myös ihmisten ja eläinten välisiin suhteisiin? Voisimmeko enää syödä eläinten lihaa tai vaikkapa kananmunia? Eikö pedoilla olisi oikeus syödä ihmisiä kuten me syömme kanaa ja kalkkunaa?
Kultainen sääntö on ehkä maailman tunnetuin eettinen periaate, joka ilmenee eri muodoissa lähes kaikissa uskonnoissa. "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
Vaikuttaa siltä, että eläinten rinnastaminen ihmisiin tekisi tyhjäksi jotakin hyvin olennaista maailman uskonnoista. Minusta tuntuu siltä, että ihmisen pitäminen eläimenä edellyttää ateismia. Kuitenkin ateistitkin pitävät kiinni eettisistä periaatteista.
Minä en pidä ihmistä eläimenä, koska olen uskovainen. Ei eläimiäkään silti saa kohdella miten vain.
Huomaan avanneeni Pandoran lippaan. Ajatus ihmisestä vain eläimenä tuntuu pelottavalta.
Toki ihmisen fysiologiassa ja varmaan älyllisyydessäkin on samankaltaisuutta eläinten vastaaviin.
Jos ihminen rinnastetaan eläimiin, eivätkö silloin esimerkiksi Ranskan suuren vallankumouksen perinnön kiteyttävät arvot vapaus, veljeys ja tasa-arvo päde myös ihmisten ja eläinten välisiin suhteisiin? Voisimmeko enää syödä eläinten lihaa tai vaikkapa kananmunia? Eikö pedoilla olisi oikeus syödä ihmisiä kuten me syömme kanaa ja kalkkunaa?
Kultainen sääntö on ehkä maailman tunnetuin eettinen periaate, joka ilmenee eri muodoissa lähes kaikissa uskonnoissa. "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille."
Vaikuttaa siltä, että eläinten rinnastaminen ihmisiin tekisi tyhjäksi jotakin hyvin olennaista maailman uskonnoista. Minusta tuntuu siltä, että ihmisen pitäminen eläimenä edellyttää ateismia. Kuitenkin ateistitkin pitävät kiinni eettisistä periaatteista.
Minä en pidä ihmistä eläimenä, koska olen uskovainen. Ei eläimiäkään silti saa kohdella miten vain.
Huomaan avanneeni Pandoran lippaan. Ajatus ihmisestä vain eläimenä tuntuu pelottavalta.
tiistai 1. toukokuuta 2018
Uniformut ja muut uniasut
Uniformuasut kertovat kantajiensa kuuluvan johonkin tiettyyn joukkoon. Näin vappuna opiskelijat pukeutuvat haalareihin, jollaisia en muista minun nuoruudessani käytetyn. Oletan, että asuissa olevat tarrat ovat sponsoreiden mainoksia. Ilmeisesti rahaa on kerätty haalareiden hankintaan. En edes tiedä, ovatko haalarit ylioppilaskuntien vai yksittäisten opiskelijoiden omaisuutta.
Uniformut ovat viestintää. Sinisiin pukeutuneet poliisit luovat turvallisuutta ympäristöön. Sodan makaaberiin traditioon kuuluu osoittaa pukeutumalla kumman puolen joukkoihin kuulutaan. Näin tiedetään keitä ammutaan ja keitä ei. Aina ei ole ollut varoja uniformuihin, joten käsivarsinauha tai vastaava on saanut riittää. Nykyään sota-asuilla pyritään olemaan erottautumatta maastosta.
Rakuunojen eli ratsumiesten housujen perinteinen väri on punainen. Ennen ei ilmeisesti ajateltu erottuvuuden merkitystä taistelutilanteissa. Ei kaivauduttu juoksuhautoihin vaan marssittiin rivissä kohti vihollista.
Ylioppilaslakit ja ammatillisiin koulutuksiin liittyvät hatut ovat myös viestintää. Ennen vanhaan ylioppilaslakkia saatettiin käyttää muulloinkin kuin vappuna.
En muista käyttäneeni muuta uniformuasua kuin armeijan vetimiä ellei lukion vanhojen päivän asua lasketa mukaan. En ole toiminut koskaan ammatissa, joka olisi edellyttänyt uniformun käyttöä. Liike-elämässa kuitenkin pukeuduin siten kuin tapana oli. Ehkä solmiota, pikkutakkia ja suoria housuja voidaan verrata uniformuun.
Opettajat pukeutuivat ennen samalla tavoin kuin liike-elämän palveluksessa olevat. Villapaita tai muu pusakka saattaa olla nykyään yleisin asu opettajainhuoneissa. Minä käytin opettajana pikkutakkia. Se saattoi ainakin osittain johtua tottumisesta ja siitä, että koin sen luontevaksi kauppaoppilaitoksen opettajan asuksi. Solmion jätin jossakin vaiheessa pois.
Ylioppilaslakki minulla on ollut, mutta se lienee kadonnut tai heitetty pois. En muista käyttäneeni sitä koskaan vappuna.
Uniformu sopisi hauskasti yöpuvun nimitykseksi. Pyjamaan pukeutuminen kuuluu iltarutiineihin. Ehkä sillä on oma merkityksensä siirryttäessä levolle. Jospa uni tulee paremmin, kun on uniasussa.
Ymmärtääkseni kaikki eivät käytä yöpukua vaan alusasua nukkuessaan. Minulla on taipumus välttää rutiineja ja tuo voisi olla yksi tapa oikaista. Kun olen lapsesta asti tottunut käyttämään yöpukua, en osaa siitä tavasta enää luopua.
Uniformut ovat viestintää. Sinisiin pukeutuneet poliisit luovat turvallisuutta ympäristöön. Sodan makaaberiin traditioon kuuluu osoittaa pukeutumalla kumman puolen joukkoihin kuulutaan. Näin tiedetään keitä ammutaan ja keitä ei. Aina ei ole ollut varoja uniformuihin, joten käsivarsinauha tai vastaava on saanut riittää. Nykyään sota-asuilla pyritään olemaan erottautumatta maastosta.
Rakuunojen eli ratsumiesten housujen perinteinen väri on punainen. Ennen ei ilmeisesti ajateltu erottuvuuden merkitystä taistelutilanteissa. Ei kaivauduttu juoksuhautoihin vaan marssittiin rivissä kohti vihollista.
Ylioppilaslakit ja ammatillisiin koulutuksiin liittyvät hatut ovat myös viestintää. Ennen vanhaan ylioppilaslakkia saatettiin käyttää muulloinkin kuin vappuna.
En muista käyttäneeni muuta uniformuasua kuin armeijan vetimiä ellei lukion vanhojen päivän asua lasketa mukaan. En ole toiminut koskaan ammatissa, joka olisi edellyttänyt uniformun käyttöä. Liike-elämässa kuitenkin pukeuduin siten kuin tapana oli. Ehkä solmiota, pikkutakkia ja suoria housuja voidaan verrata uniformuun.
Opettajat pukeutuivat ennen samalla tavoin kuin liike-elämän palveluksessa olevat. Villapaita tai muu pusakka saattaa olla nykyään yleisin asu opettajainhuoneissa. Minä käytin opettajana pikkutakkia. Se saattoi ainakin osittain johtua tottumisesta ja siitä, että koin sen luontevaksi kauppaoppilaitoksen opettajan asuksi. Solmion jätin jossakin vaiheessa pois.
Ylioppilaslakki minulla on ollut, mutta se lienee kadonnut tai heitetty pois. En muista käyttäneeni sitä koskaan vappuna.
Uniformu sopisi hauskasti yöpuvun nimitykseksi. Pyjamaan pukeutuminen kuuluu iltarutiineihin. Ehkä sillä on oma merkityksensä siirryttäessä levolle. Jospa uni tulee paremmin, kun on uniasussa.
Ymmärtääkseni kaikki eivät käytä yöpukua vaan alusasua nukkuessaan. Minulla on taipumus välttää rutiineja ja tuo voisi olla yksi tapa oikaista. Kun olen lapsesta asti tottunut käyttämään yöpukua, en osaa siitä tavasta enää luopua.
maanantai 30. huhtikuuta 2018
Syöpäläisten suruviestit
Me syöpäläiset olemme heimo, jonka jäsenet jakavat samanlaisia muistoja ja kokemuksia. Allogeenisen kantasolusiirteen saaneiden FB-sivulla voimme tukea toisiamme. Jos jokin asia ihmetyttää, voi saada neuvoja muilta. Kokemusperäinen asiantuntijuus täydentää hienosti sitä tukea, mitä saamme terveydenhuollosta ja syöpäyhdistyksiltä. Esimerkiksi johonkin toimenpiteeseen menevä voi kuulla kokemuksia kyseisen hoidon jo saaneilta.
Kaikki eivät ole mukana FB-ryhmissä, mutta muitakin yhteyksiä on. Erään kohtalotoverin kanssa pidämme yhteyttä muulla tavoin. Kun kontrollini olivat Helsingissä, saatoin myös tavata tuttuja hematologian poliklinikalla.
Tämä verkosto antaa vertaistukea, mutta sitä kautta tulen tietoiseksi myös joidenkin kohtalotovereiden taistelun päättymisestä. Syöpähoidot ovat kehittyneet valtavasti, mutta kaikki eivät selviä.
Täsmällinen kuolinsyy on yksityisasia, joten emme yleensä tiedä, mihin edesmennyt verkostolainen menehtyi. On kuitenkin helppo olettaa, että syövällä yleensä on jokin osuus asiaan. Syöpä voi uusiutua, käänteishyljintäoireet voivat äityä kohtalokkaiksi tai jokin infektio saattaa viedä hengen.
Minua kosketti erityisesti se, kun kuulin äsken erään jo kuiville päässeeltä tuntuneen toverin kuolemasta. Hän oli aktiivinen keskuudessamme, oikea runkopelaaja. Hän taisi olla organisoija, kun osa meistä verkostolaisista kokoontui kerran syömään yhdessä lounasta.
Meillä ei ole mitään järjestelmällistä tapaa toimittaa suruviestiä näistä tapahtumista. Tiedon saaminen on satunnaista. Näin on oikeastaan hyvä, sillä jokainen suruviesti muistuttaa omasta tilanteesta. En voi sanoa parantuneeni, olen remissiossa eli oireeton. Syöpä voi yhä lymyillä jossakin.
Minä sulattelen tietoisuutta siitä, että voimani eivät todennäköisesti palaa entiselleen. Suruviestit kuitenkin muistuttavat siitä, että tähänastinenkin selviämiseni on menestys. Kysyin näkymistäni hematologilta ennen siirteen saamista ja kuulin, että ennusteeni on huono. Siitä huolimatta kesäkuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun sain siirteen.
Minä elän. On paljon syytä kiitokseen. Jokainen päivä on lahja.
perjantai 27. huhtikuuta 2018
Mistä olen poissa 2
Kun olimme palaamassa eilen Herttoniemeen, huomasin välillä miltei liukuvani aikaan ennen muuttoamme.
Yritän kuvitella, millaiselta tuntuisi elää asuntoautossa ilman pysyvää osoitetta. Voisiko se tuntua kodilta aina siellä missä se milloinkin sattuisi olemaan? Ainakin se olisi paikka, johon palataan asioilta. Toisaalta se on myös ajoneuvo, jolla asioille voi mennä.
Voisiko ihminen viihtyä kotiasuntoautossaan siirtyillen päämäärättömästi paikasta toiseen, jos se olisi taloudellisesti mahdollista? Muodostuisiko hänelle luontaisesti jonkin reitti, jota hän ajaisi uudestaan ja uudestaan?
Psykologia tuntee novelty seeking -piirteen, johon sisältyy kiinnostus uuteen ja impulsiivisuus. Ehkä tällainen persoonallisuus jaksaisi jatkuvasti asettautua uusiin paikkoihin ja selvittää, miten niissä palvelut toimivat.
Tunnistan itsessäni novelty seeking -ominaisuuden. Uudet asiat ja oppiminen viehättävät minua. Kovin impulsiiviseksi en itseäni koe. NS-persoona myös turhautuu nopeasti. Ainakin pitkästyn nopeasti ilman virikkeitä.
NS-piirre on osa ihmisen temperamenttia ja voimakkaasti perinnöllinen ominaisuus. Turhaa on siis potkia tutkainta vastaan, jos on sattunut syntymään NS-ihmiseksi. Irti taipumuksesta ei pääse, mutta varmasti on hyvä opetella hillitsemään elämyshinkua, jos se alkaa hankaloittaa elämää ja vaivata läheisiä.
Jotta NS-ihminen asettuisi asumaan pyörien päälle, hänen pitäisi olla myös erakko luonteeltaan. Arkijärki sanoo, että nuo piirteet eivät usein satu samaan ihmiseen. Niinpä leirintäalueet ja kadunvarret eivät pullistele päämäärättömästi kulkevia maailmankansalaisia.
Pesän rakentamisen halu taitaa voittaa useimmat muut taipumuksemme.
Yritän kuvitella, millaiselta tuntuisi elää asuntoautossa ilman pysyvää osoitetta. Voisiko se tuntua kodilta aina siellä missä se milloinkin sattuisi olemaan? Ainakin se olisi paikka, johon palataan asioilta. Toisaalta se on myös ajoneuvo, jolla asioille voi mennä.
Voisiko ihminen viihtyä kotiasuntoautossaan siirtyillen päämäärättömästi paikasta toiseen, jos se olisi taloudellisesti mahdollista? Muodostuisiko hänelle luontaisesti jonkin reitti, jota hän ajaisi uudestaan ja uudestaan?
Psykologia tuntee novelty seeking -piirteen, johon sisältyy kiinnostus uuteen ja impulsiivisuus. Ehkä tällainen persoonallisuus jaksaisi jatkuvasti asettautua uusiin paikkoihin ja selvittää, miten niissä palvelut toimivat.
Tunnistan itsessäni novelty seeking -ominaisuuden. Uudet asiat ja oppiminen viehättävät minua. Kovin impulsiiviseksi en itseäni koe. NS-persoona myös turhautuu nopeasti. Ainakin pitkästyn nopeasti ilman virikkeitä.
NS-piirre on osa ihmisen temperamenttia ja voimakkaasti perinnöllinen ominaisuus. Turhaa on siis potkia tutkainta vastaan, jos on sattunut syntymään NS-ihmiseksi. Irti taipumuksesta ei pääse, mutta varmasti on hyvä opetella hillitsemään elämyshinkua, jos se alkaa hankaloittaa elämää ja vaivata läheisiä.
Jotta NS-ihminen asettuisi asumaan pyörien päälle, hänen pitäisi olla myös erakko luonteeltaan. Arkijärki sanoo, että nuo piirteet eivät usein satu samaan ihmiseen. Niinpä leirintäalueet ja kadunvarret eivät pullistele päämäärättömästi kulkevia maailmankansalaisia.
Pesän rakentamisen halu taitaa voittaa useimmat muut taipumuksemme.
torstai 26. huhtikuuta 2018
Mistä olen poissa?
Majailemme muutaman päivän Helsingissä. Olemme vuokranneet Tänään olemme käymässä Loviisan Isnäsissä. Vierailimme paikallisessa koulussa, jossa on meneillään isovanhempien viikko. Kaksi lastenlastamme käyvät kyseistä koulua ja tyttäremme toimii siellä opettajana.
Pienessä maalaiskoulussa tuntui olevan oikein leppoisa tunnelma ja samalla tekemisen meininki. En tiedä, vaikuttiko läsnäolomme, mutta oppilaat tuntuivat oikein kilteiltä.
Pohdin orientaatiotani, kun ajoin eilen Helsingissä. Tuntui hyvältä olla entisessä kotikaupungissa, vaikka viihdyn toki Turussakin. Mietin miksi oleminen tuntui erilaiselta kuin ennen muuttoamme, vaikka maisemat ovat läpeensä tutut. Olo tuntui jotenkin irralliselta. Koko psykofysiikkani tiedosti, että olen vain käymässä.
Ilmeisesti ihminen kokee olemisensa suhteessa siihen, missä koti on. Kotoa poissa oleminen on kuin epävakaustila, joka odottaa palautumista ennalleen. Koen tällaisen jostakin syystä voimakkaammin silloin, kun olen hoitamassa asioita jossakin päin Turun keskustaa. Vaikka minulla ei olisi mihinkään kiirettä eikä mitään kiireisiä tekemisiä kotona odottamassa, minulla on jonkinlainen velvollisuuden tapainen tunne siitä, että minun pitää kohta palata kotiin.
Minun on vaikea sanoa, johtuuko tuo tunne kaupunkikierroksella kotoa toisaalla olemisesta johtuvasta epätasapainosta vai siitä, että alitajuntani kehottaa minua säästämään aikaa ja joutumaan eteenpäin. Ehkä nämä molemmat patistavat minua kotiin. Tarvitsen harjoitusta flaneerauksen taidossa.
Orientaatiomme taitaa olla samanlainen kuin eläimillä. Olemme joko pesässä tai muualla. Lintu lennähtää pesästään ruokaa hakemaan. Kotona on lepo ja rauha, muualla on toimeliaisuus. Tämä on toki raju yleistys.
Eläkeläinen saattaa kokea jumittuvansa kotiin. Työhön ei tarvitse lähteä.
Olimme äskettäin tapaamassa erästä ystäväpariskuntaamme keskellä arkipäivää. Valittelin omaa jaksamattomuuttani. Työt on tehty, minulle sanottiin.
Se kolahti. Työt on tehty, niin se on. Ystävä sen minulle kirkasti. Se oli ystävänpalvelus.
Pienessä maalaiskoulussa tuntui olevan oikein leppoisa tunnelma ja samalla tekemisen meininki. En tiedä, vaikuttiko läsnäolomme, mutta oppilaat tuntuivat oikein kilteiltä.
Pohdin orientaatiotani, kun ajoin eilen Helsingissä. Tuntui hyvältä olla entisessä kotikaupungissa, vaikka viihdyn toki Turussakin. Mietin miksi oleminen tuntui erilaiselta kuin ennen muuttoamme, vaikka maisemat ovat läpeensä tutut. Olo tuntui jotenkin irralliselta. Koko psykofysiikkani tiedosti, että olen vain käymässä.
Ilmeisesti ihminen kokee olemisensa suhteessa siihen, missä koti on. Kotoa poissa oleminen on kuin epävakaustila, joka odottaa palautumista ennalleen. Koen tällaisen jostakin syystä voimakkaammin silloin, kun olen hoitamassa asioita jossakin päin Turun keskustaa. Vaikka minulla ei olisi mihinkään kiirettä eikä mitään kiireisiä tekemisiä kotona odottamassa, minulla on jonkinlainen velvollisuuden tapainen tunne siitä, että minun pitää kohta palata kotiin.
Minun on vaikea sanoa, johtuuko tuo tunne kaupunkikierroksella kotoa toisaalla olemisesta johtuvasta epätasapainosta vai siitä, että alitajuntani kehottaa minua säästämään aikaa ja joutumaan eteenpäin. Ehkä nämä molemmat patistavat minua kotiin. Tarvitsen harjoitusta flaneerauksen taidossa.
Orientaatiomme taitaa olla samanlainen kuin eläimillä. Olemme joko pesässä tai muualla. Lintu lennähtää pesästään ruokaa hakemaan. Kotona on lepo ja rauha, muualla on toimeliaisuus. Tämä on toki raju yleistys.
Eläkeläinen saattaa kokea jumittuvansa kotiin. Työhön ei tarvitse lähteä.
Olimme äskettäin tapaamassa erästä ystäväpariskuntaamme keskellä arkipäivää. Valittelin omaa jaksamattomuuttani. Työt on tehty, minulle sanottiin.
Se kolahti. Työt on tehty, niin se on. Ystävä sen minulle kirkasti. Se oli ystävänpalvelus.
keskiviikko 25. huhtikuuta 2018
Ei tästä kummoista tullut
Joskus saattaa kuulla jonkun sanovan rikkovansa lakia, jos sen noudattaminen on omien arvojen vastaista.
Elämässä saattaa joutua äärimmäisiin valintatilanteisiin. Natsit säätivät juutalaisia koskevia lakeja. Mitä olisit saksalaisena tehnyt noutomiesten saapuessa naapuriin, jos olisit tiennyt hänen piilopaikkansa ja sinulla olisi ollut velvollisuus ilmoittaa asiasta? Ilmoittamatta jättäessäsi olisit vaarantanut oman perheesi.
Tavallisessa arkisessa elämässä emme onneksi yleensä joudu tuollaisiin tilanteisiin.
Entä helpommat tilanteet?
Lait ovat tavallaan meidän yhdessä luomiamme pelisääntöjä.
Joku saattaa kehuskella miten on onnistunut puijamaan verottajaa. Toinen ehkä esitelmöi kuinka onnistunut kaahaamaan ja samalla välttämään sakot. Voisiko tällaista kutsua omankädenoikeudeksi?
Toisaalta kukaan ei onnistu noudattamaan lakeja täydellisesti, vaikka yrittäisikin.
Syyllistynkö omankädenoikeuteen, kun kävelen päin punaisia?
Nyt valitsin niin hankalan aiheen, että tämän kummempaa ei syntynyt.
Elämässä saattaa joutua äärimmäisiin valintatilanteisiin. Natsit säätivät juutalaisia koskevia lakeja. Mitä olisit saksalaisena tehnyt noutomiesten saapuessa naapuriin, jos olisit tiennyt hänen piilopaikkansa ja sinulla olisi ollut velvollisuus ilmoittaa asiasta? Ilmoittamatta jättäessäsi olisit vaarantanut oman perheesi.
Tavallisessa arkisessa elämässä emme onneksi yleensä joudu tuollaisiin tilanteisiin.
Entä helpommat tilanteet?
Lait ovat tavallaan meidän yhdessä luomiamme pelisääntöjä.
Joku saattaa kehuskella miten on onnistunut puijamaan verottajaa. Toinen ehkä esitelmöi kuinka onnistunut kaahaamaan ja samalla välttämään sakot. Voisiko tällaista kutsua omankädenoikeudeksi?
Toisaalta kukaan ei onnistu noudattamaan lakeja täydellisesti, vaikka yrittäisikin.
Syyllistynkö omankädenoikeuteen, kun kävelen päin punaisia?
Nyt valitsin niin hankalan aiheen, että tämän kummempaa ei syntynyt.
tiistai 24. huhtikuuta 2018
Sotesta pelastus?
Olkapääni vaivaavat. Minun on haettava iltaisin nukkumisasento siten, että kumpaakaan ei satu.
Ennen eläköitymistä sain nauttia työterveyshuollon palveluista. Kun tarvetta oli, pääsin lääkärin luo nopeasti.
Olimme viime viikolla kävelyllä vaimoni kanssa. Poikkesimme samalla Turun keskustan terveysasemalla. Kello oli hieman alle neljä. Luukulla kerrottiin, että saisin ajan ehkä kesäkuulle. Asiakaspalvelija kertoi, että ei voi tehdä varausta, koska heitä on kielletty tekemästä ylitöitä. Asema oli juuri menossa kiinni.
Minulle suositeltiin, että tulen uudestaan. Puhelimitsekin varauksen voisi tehdä, mutta linjat ovat ruuhkaiset ja yhteys sen vuoksi välillä katkaistaan. Voisin varata ajan myös verkossa, mutta se sijoittuisi pidemmälle kuin paikalla varattaessa.
Terveysasema on kivenheiton päässä kodistamme, joten voin käydä vaivattomasti varaamassa itselleni ajan, jos haluan.
Täällä on myös yksityisiä lääkäriasemia kävelymatkan päässä meiltä. Yksi käynti maksaisi ilmeisesti kymppejä. Hinta ei olisi ongelma. Kyse on omasta valinnastani. Jos hoidot jatkuvat maksullisina, hinta nousee merkitykselliseksi. Toisaalta ei olisi ylivoimaista kitkutella olkakipujeni kanssa kesäkuuhun asti.
Minusta tilanne ei ole reilu, koska pienituloisille lääkäriasemien maksut saattavat olla ylivoimaisia.
Hoidanko ongelman rahalla vai käytänkö periaatteellisista syistä julkisia palveluja? Mielestäni kaikilla pitäisi olla mahdollisuus saada julkista terveyspalvelua kohtuullisessa ajassa.
Jos valitsen julkisen palvelun, kuormitan jo ennestään ruuhkautunutta järjestelmää. Minulla on siihen kuitenkin oikeus. Voisin ajatella, että ruuhkaa lisäämällä voin vahvistaa aavistuksen verran painetta tilanteen korjaamiseen.
Menisin kuitenkin mielelläni lääkäriin aika pian. Jos päädyn yksityiselle puolelle, voin kuvitella helpottavani jonkun muun pääsyä terveysasemalle.
Jos soteuudistus tuo terveyskeskuspalvelut kaikkien ulottuville nopeasti ja edullisesti, eläköön sote.
Ennen eläköitymistä sain nauttia työterveyshuollon palveluista. Kun tarvetta oli, pääsin lääkärin luo nopeasti.
Olimme viime viikolla kävelyllä vaimoni kanssa. Poikkesimme samalla Turun keskustan terveysasemalla. Kello oli hieman alle neljä. Luukulla kerrottiin, että saisin ajan ehkä kesäkuulle. Asiakaspalvelija kertoi, että ei voi tehdä varausta, koska heitä on kielletty tekemästä ylitöitä. Asema oli juuri menossa kiinni.
Minulle suositeltiin, että tulen uudestaan. Puhelimitsekin varauksen voisi tehdä, mutta linjat ovat ruuhkaiset ja yhteys sen vuoksi välillä katkaistaan. Voisin varata ajan myös verkossa, mutta se sijoittuisi pidemmälle kuin paikalla varattaessa.
Terveysasema on kivenheiton päässä kodistamme, joten voin käydä vaivattomasti varaamassa itselleni ajan, jos haluan.
Täällä on myös yksityisiä lääkäriasemia kävelymatkan päässä meiltä. Yksi käynti maksaisi ilmeisesti kymppejä. Hinta ei olisi ongelma. Kyse on omasta valinnastani. Jos hoidot jatkuvat maksullisina, hinta nousee merkitykselliseksi. Toisaalta ei olisi ylivoimaista kitkutella olkakipujeni kanssa kesäkuuhun asti.
Minusta tilanne ei ole reilu, koska pienituloisille lääkäriasemien maksut saattavat olla ylivoimaisia.
Hoidanko ongelman rahalla vai käytänkö periaatteellisista syistä julkisia palveluja? Mielestäni kaikilla pitäisi olla mahdollisuus saada julkista terveyspalvelua kohtuullisessa ajassa.
Jos valitsen julkisen palvelun, kuormitan jo ennestään ruuhkautunutta järjestelmää. Minulla on siihen kuitenkin oikeus. Voisin ajatella, että ruuhkaa lisäämällä voin vahvistaa aavistuksen verran painetta tilanteen korjaamiseen.
Menisin kuitenkin mielelläni lääkäriin aika pian. Jos päädyn yksityiselle puolelle, voin kuvitella helpottavani jonkun muun pääsyä terveysasemalle.
Jos soteuudistus tuo terveyskeskuspalvelut kaikkien ulottuville nopeasti ja edullisesti, eläköön sote.
maanantai 23. huhtikuuta 2018
Emansipoituneet kädet
Persoonallisuuteni on jakautunut ja syntyneet osat pitävät huonosti yhteyttä keskenään. Käteni ovat niin emansipoituneet, että jättävät tavaroita sinne sun tänne ilmoittamatta minulle. Sitä en tiedä, tiedottavatko ne tekemisistään toisilleen. Joissakin tapauksissa tavaroiden piilottaminen on ehkä edellyttänyt käsien yhteistyötä.
Kun käteni jekuttavat, minun on pyydettävä jalkojani avuksi. Ne vievät minut sinne, missä äsken olin. Ne eivät kuitenkaan kerro, mitä kädet ovat tehneet.
Minusta tuntuu, että jalkani ovat liittoutuneet käsieni kanssa. Minä nimittäin olen välillä ihmeissäni, miksi jalkani toivat minut sinne, missä huomaan olevani.
Raajani yrittävät selvästi liittoutua pääni kanssa minua narratakseen. Löydän joskus itseni katsomassa jääkaappiin ja ihmettelemässä, mitä olen etsimässä.
Tällä salaliitolla voi olla hyvä tarkoitus. ”Pidetään pappa liikkeellä niin veri kiertää paremmin. ”
perjantai 20. huhtikuuta 2018
Millaisen puutarhan tarvitsemme?
Totuuden kaapu on raskas. Sellaista asettelen harteilleni. Virtuaalisen sopeutumiskurssin suurin anti on se, että ymmärrän paremmin tilanteeni. Kantasolusiirteen saamisen jälkeisestä väsymyksestä on keskusteltu tosiasiana. Hematologit eivät asiaan tartu. Heidän huomionsa kohdistuu ymmärrettävästi siihen vaiheeseen, kun potilasta pelastetaan henkiin. Ikimuistoiset kiitokset heille saamastani hoidosta!
Olen pettynyt siihen, että voimani eivät ole palautuneet, vaikka tämäkin tulos on loistava. Tehtäväni on nyt antaa itselleni aikaa mukautua tilanteeseen. Riskinä on valuminen toimettomuuteen, mikä ei ole toivottavaa. Toimien sopeuttaminen voimavaroihin on ihanteellisin ratkaisu. Miten oppia innostumaan maltillisesti?
Minua ei innosta nyt juuri mikään. Tämä blogini säännöllinen päivittäminenkin tuntuu työläältä, mikä varmaan näkyy tekstissä. Nyt ei ole hyvä keli. Blogin pitämisen luonteeseen kuuluu kuitenkin jatkuvuus. Päivittymätön blogi kuolee.
Toisaalta säännöllinen kirjoittaminen tuo ryhtiä eläkeläisen elämään ja haastaa ajattelemaan. Josko siten muutama aivosolu jaksaa sykkiä siten vähän pitempään.
Minun pitää ehkä harkita pientä lomaa bloggaamisesta tai harventaa kirjoitustahtia.
Minun on syytä uudistaa elämäni puutarhaa, miettiä viljelyalan kokoa, valita tilanteeseen sopivia lajikkeita, pohtia hyöty- ja koristekasvien suhdetta sekä keskustella vaimoni kanssa siitä, millaisessa puutarhassa viihdymme. Puutarhanhoitoon kuuluu istuttamista ja lannoittamista, mutta myös leikkaamista ja harventamista.
Olen pettynyt siihen, että voimani eivät ole palautuneet, vaikka tämäkin tulos on loistava. Tehtäväni on nyt antaa itselleni aikaa mukautua tilanteeseen. Riskinä on valuminen toimettomuuteen, mikä ei ole toivottavaa. Toimien sopeuttaminen voimavaroihin on ihanteellisin ratkaisu. Miten oppia innostumaan maltillisesti?
Minua ei innosta nyt juuri mikään. Tämä blogini säännöllinen päivittäminenkin tuntuu työläältä, mikä varmaan näkyy tekstissä. Nyt ei ole hyvä keli. Blogin pitämisen luonteeseen kuuluu kuitenkin jatkuvuus. Päivittymätön blogi kuolee.
Toisaalta säännöllinen kirjoittaminen tuo ryhtiä eläkeläisen elämään ja haastaa ajattelemaan. Josko siten muutama aivosolu jaksaa sykkiä siten vähän pitempään.
Minun pitää ehkä harkita pientä lomaa bloggaamisesta tai harventaa kirjoitustahtia.
Minun on syytä uudistaa elämäni puutarhaa, miettiä viljelyalan kokoa, valita tilanteeseen sopivia lajikkeita, pohtia hyöty- ja koristekasvien suhdetta sekä keskustella vaimoni kanssa siitä, millaisessa puutarhassa viihdymme. Puutarhanhoitoon kuuluu istuttamista ja lannoittamista, mutta myös leikkaamista ja harventamista.
torstai 19. huhtikuuta 2018
Kenelle kuuluu valta maailmassa?
Suomessa on noudatettava Suomen lakia. Sen sisältöön vaikuttavat sekä EU-säännökset että kansainväliset sopimukset. Lait syntyvät demokraattisen prosessin tuloksena.
Osakeyhtiö on lakiin perustuva olio, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. Laki antaa suojaa yritysten liikesalaisuuksille.
Usein sanotaan, että demokratiassa on heikkoutensa, mutta parempaa järjestelmää ei ole keksitty.
Maailmanjärjestyksessä on kysymys voimakentistä ja niiden välisestä tasapainosta. Kukin valtio pyrkii lainsäädäntönsä avulla pitämään puolensa erilaisten voimakenttien ristivedossa.
Vahvoilla valtioilla on taipumus jättää hankalissa tilanteissa tekemiään sopimuksia ja ehkä jopa lainsäädäntöäänkin huomiotta, koska sanktioita ei välttämättä seuraa. Voi niitä seuratakin, mutta kyse on jälleen voimasuhteista.
Maailman hallitusta ei ole olemassa eikä maailman oikeusistuinta. Yhdistyneillä kansakunnilla on kaunis nimi, mutta se ei vastaa todellisuutta.
Valtiot ovat keskeisiä toimijoita maailman pelikentällä, mutta niiden demokratian taso vaihtelee.
Nyt näyttää siltä, että valtioiden kentälle on ilmaantunut uusia pelureita. Uusia ja uusia. Isot yritykset ovat ennenkin osanneet lobata.
Merkittävää osaa maailman viestinnästä säädellään algoritmeilla. Google ja Facebook ovat niiden tunnetuimmat laatijat. Ohjelmointiin perustuva viestinnän kuplauttamismahdollisuus saattoi ratkaista Yhdysvaltojen presidentinvaalit.
Google ja Facebook ovat alustoja, joiden avulla viestit voidaan kohdistaa entistä tehokkaammin, mutta ennenkin on osattu mainostaa kosmetiikkaa naistenlehdissä. Mikä on siis ongelma?
Alustatalouden suuret jättiläiset pitävät algoritmejaan liikesalaisuuksinaan. Vain Googlessa tiedetään, miten hakuosumat valikoituvat. Algoritmeilla voidaan johdatella yleistä mielipidettä. Tavoitteet voivat olla kaupallisia, poliittisia ja ehkä muitakin.
Jos jokin organisaatio ostaa Googlelta osumia viestilleen, kyse on samasta kuin perinteisen mediavalinnan tekemisestä lehtimainoskampanjaan. Työväline vain on hienostuneempi.
Mediassa on ollut tapana tehdä selvä ero mainonnan ja toimitetun aineiston välille. Lehdessä olevan mainoksen reunaan laitetaan tarvittaessa teksti "ilmoitus". Google, Facebook ja kumppanit voivat kuitenkin johdatella kaikenlaista viestintää. Ne ovat paljon vartijoina.
Poliittisia päätöksiä tekevät kansan valitsemat edustajat. Yrityksissä valta on osakkaiden valitsemalla hallituksella. Osakkaiden valtaa ostetaan ja myydään.
Saako vieras valtio tai suuri amerikkalainen yritys osallistua Yhdysvaltojen presidentin valintaan? Vai kuuluuko asia vain kansalle? Vai pitäisikö kaikkien maiden kansalaisten päästä mukaan, kun valitaan maailman ehkä vaikutusvaltaisinta johtajaa?
Osakeyhtiö on lakiin perustuva olio, jonka tarkoituksena on tuottaa voittoa omistajilleen. Laki antaa suojaa yritysten liikesalaisuuksille.
Usein sanotaan, että demokratiassa on heikkoutensa, mutta parempaa järjestelmää ei ole keksitty.
Maailmanjärjestyksessä on kysymys voimakentistä ja niiden välisestä tasapainosta. Kukin valtio pyrkii lainsäädäntönsä avulla pitämään puolensa erilaisten voimakenttien ristivedossa.
Vahvoilla valtioilla on taipumus jättää hankalissa tilanteissa tekemiään sopimuksia ja ehkä jopa lainsäädäntöäänkin huomiotta, koska sanktioita ei välttämättä seuraa. Voi niitä seuratakin, mutta kyse on jälleen voimasuhteista.
Maailman hallitusta ei ole olemassa eikä maailman oikeusistuinta. Yhdistyneillä kansakunnilla on kaunis nimi, mutta se ei vastaa todellisuutta.
Valtiot ovat keskeisiä toimijoita maailman pelikentällä, mutta niiden demokratian taso vaihtelee.
Nyt näyttää siltä, että valtioiden kentälle on ilmaantunut uusia pelureita. Uusia ja uusia. Isot yritykset ovat ennenkin osanneet lobata.
Merkittävää osaa maailman viestinnästä säädellään algoritmeilla. Google ja Facebook ovat niiden tunnetuimmat laatijat. Ohjelmointiin perustuva viestinnän kuplauttamismahdollisuus saattoi ratkaista Yhdysvaltojen presidentinvaalit.
Google ja Facebook ovat alustoja, joiden avulla viestit voidaan kohdistaa entistä tehokkaammin, mutta ennenkin on osattu mainostaa kosmetiikkaa naistenlehdissä. Mikä on siis ongelma?
Alustatalouden suuret jättiläiset pitävät algoritmejaan liikesalaisuuksinaan. Vain Googlessa tiedetään, miten hakuosumat valikoituvat. Algoritmeilla voidaan johdatella yleistä mielipidettä. Tavoitteet voivat olla kaupallisia, poliittisia ja ehkä muitakin.
Jos jokin organisaatio ostaa Googlelta osumia viestilleen, kyse on samasta kuin perinteisen mediavalinnan tekemisestä lehtimainoskampanjaan. Työväline vain on hienostuneempi.
Mediassa on ollut tapana tehdä selvä ero mainonnan ja toimitetun aineiston välille. Lehdessä olevan mainoksen reunaan laitetaan tarvittaessa teksti "ilmoitus". Google, Facebook ja kumppanit voivat kuitenkin johdatella kaikenlaista viestintää. Ne ovat paljon vartijoina.
Poliittisia päätöksiä tekevät kansan valitsemat edustajat. Yrityksissä valta on osakkaiden valitsemalla hallituksella. Osakkaiden valtaa ostetaan ja myydään.
Saako vieras valtio tai suuri amerikkalainen yritys osallistua Yhdysvaltojen presidentin valintaan? Vai kuuluuko asia vain kansalle? Vai pitäisikö kaikkien maiden kansalaisten päästä mukaan, kun valitaan maailman ehkä vaikutusvaltaisinta johtajaa?
keskiviikko 18. huhtikuuta 2018
Attilan jälkeläinen?
Johdattelen lukijan muutaman aasinsillan kautta otsikkon teemaan.
Kuulumme vaimoni kanssa Turun seudulla harvakseltaan kokoontuvaan lukupiiriin. Meillä on nyt luettavana brittiläinen keraamikko Edmund de Waalin mainio sukuhistoria Jänis jolla on meripihkan väriset silmät. Teos kertoo juutalaisen pankkiirisuku Ephrussin elämästä ja vie samalla lukijansa syvälle Euroopan kulttuurihistoriaan. Tarina kietoutuu myös maanosamme synkkään antisemitistiseen menneisyyteen.
Olen etsinyt huvikseni verkosta kuvia teoksessa kuvatuista henkilöistä. Ajauduin paronitar Emilie Henriette von Ephrussin ja hänen puolisonsa valokuvan kautta Geniin, joka on netissä toimiva joukkoistamiseen perustuva sukupuuohjelma. Järjestelmään voi kuka tahansa kirjata omia sukutietojaan. Sukututkimuksen harrastajat voivat Genin avulla liittää oman sukupuunsa osaksi valtavaa verkostoa ja löytää uusia sukulaisia. Tietojen luotettavuus varmasti vaihtelee sen mukaan, kuinka perusteellisesti kukin päivittäjä paneutuu asiaansa. Jotkut tiedot voivat olla jopa dna-testein varmennettuja.
Genissa on hauska ominaisuus, jonka avulla voi kokeilla löytyykö joidenkin henkilöiden väliltä jokin sukuyhteys. Olen joskus kokeillut ja huomannut Genin onnistuvan usein. Suhteet kulkevat myös lankouksien ja kälyyksien kautta, joten aina kyse ei aina ole verisukulaisuuksista.
Geni löysi minun ja mainitun Ephrussin välille hämmästyttävän yhteyden. Olemme kuulemma 49. serkkuja.
Geni näyttää kaikki yhteyteen liittyvät nimet. Meitä yhdistävässä ketjussa esiintyy tarunhohtoisia nimiä. Tässä poimintoja matkalta menneisyyteen.
- Märta Pedersdotter Lilliehöök
- Sven Magnusson Store
- Hedvig Swietopelkska
- Vysheslava Yaroslavna Galitska, princess
- Volodar Rostislavich Rostyslavych, prince
- Lanka Anna Belos I dukté, princess oh Hungary
- Béla I, king of Hungary
- Avarius, chief of the Magyars
- King Kulchug of the Huns
- Ernak, king of Huns
Ernakin ja hänen veljensä Elakin kautta ketju kääntyy kohti nykypäivää ja Ephrusseja.
Ernak on syntynyt noin vuonna 440 ja hän on itsensä hunni Attilan poika. Attila tunnetaan julmuuden ja ahneuden perikuvana. Tämän mukaan minä olisin Attilan jälkeläinen. Kuka haluaa tunnustautua Hitlerin sukulaiseksi?
Elakin pojan nimi on kirjoitettu kirjaimin, joita minä en osaa käyttää. Pojan tyttären poika on merkitty vaatimattomasti näin: Khosrau I "The Just", Shah of Persia.
Tässä muita poimintoja paluumatkalta:
- Meiri "Mari" ben Hananiah haKohen al-Nahr peeked, Gaon of Sura
- Sassanid Princess Dara Izdadwar
- 2nd Sheshna haSpfer b'Pumbeditha bat Mar Rab Mishoi 'Sheshna' haSofer b'Pumbeditha
- Abū ʾl-ʿAlā Israel ben Shmuel haKohen haNagid, Gaon of Sura
- Rabbi Yehiel Hilel Gaon II
- Rabbi Elazar Loew
- Moses Samuel
- Henrietta Worms
Olemme siis Edmund de Waalin kanssa sukulaisia ja Attila on yhteinen esi-isämme.
Tästä tuli hauska päiväsatu.
Voisiko minunlaiseni supisuomalaisen kaukainen esi-isä olla hunnien kuningas Attila? Teoriassa se on mahdollista.
Sukututkimusten mukaan eräs esi-isäni Göran tuli Pohjanlahden toiselta puolelta ja hän kuului sellaisiin piireihin, joista on pidetty suvuista kirjaa jo ennen kirkonkirjoja. Paavo Lipponenkin on sanonut polveutuvansa Kaarle Suuresta.
Ruotsi oli aikoinaan personaaliunionissa Puolan kanssa ja siten ruotsalaisella vallasväellä on ollut yhteyksiä Puolaan. Kuningas Juhana III:n vaimo oli puolalainen Katarina Jagellonica. Eri maiden hovit kytkeytyivät toisiinsa avioliittojen kautta, varmaan myös Puolan ja Unkarin.
Tämä sukurakennelmani huojuu jo sen vuoksi, että Göranin vaimoksi on Genissä merkitty Märtä Lillienhöök, mutta hänen vaimonsa saattoi olla myös Beata Grelsintytär. Mahdollisesti molemmat, sillä onhan hän voinut jäädä leskeksi toisesta.
Mihin totuuteen kannattaisi tuudittautua?
Kuulumme vaimoni kanssa Turun seudulla harvakseltaan kokoontuvaan lukupiiriin. Meillä on nyt luettavana brittiläinen keraamikko Edmund de Waalin mainio sukuhistoria Jänis jolla on meripihkan väriset silmät. Teos kertoo juutalaisen pankkiirisuku Ephrussin elämästä ja vie samalla lukijansa syvälle Euroopan kulttuurihistoriaan. Tarina kietoutuu myös maanosamme synkkään antisemitistiseen menneisyyteen.
Olen etsinyt huvikseni verkosta kuvia teoksessa kuvatuista henkilöistä. Ajauduin paronitar Emilie Henriette von Ephrussin ja hänen puolisonsa valokuvan kautta Geniin, joka on netissä toimiva joukkoistamiseen perustuva sukupuuohjelma. Järjestelmään voi kuka tahansa kirjata omia sukutietojaan. Sukututkimuksen harrastajat voivat Genin avulla liittää oman sukupuunsa osaksi valtavaa verkostoa ja löytää uusia sukulaisia. Tietojen luotettavuus varmasti vaihtelee sen mukaan, kuinka perusteellisesti kukin päivittäjä paneutuu asiaansa. Jotkut tiedot voivat olla jopa dna-testein varmennettuja.
Genissa on hauska ominaisuus, jonka avulla voi kokeilla löytyykö joidenkin henkilöiden väliltä jokin sukuyhteys. Olen joskus kokeillut ja huomannut Genin onnistuvan usein. Suhteet kulkevat myös lankouksien ja kälyyksien kautta, joten aina kyse ei aina ole verisukulaisuuksista.
Geni löysi minun ja mainitun Ephrussin välille hämmästyttävän yhteyden. Olemme kuulemma 49. serkkuja.
Geni näyttää kaikki yhteyteen liittyvät nimet. Meitä yhdistävässä ketjussa esiintyy tarunhohtoisia nimiä. Tässä poimintoja matkalta menneisyyteen.
- Märta Pedersdotter Lilliehöök
- Sven Magnusson Store
- Hedvig Swietopelkska
- Vysheslava Yaroslavna Galitska, princess
- Volodar Rostislavich Rostyslavych, prince
- Lanka Anna Belos I dukté, princess oh Hungary
- Béla I, king of Hungary
- Avarius, chief of the Magyars
- King Kulchug of the Huns
- Ernak, king of Huns
Ernakin ja hänen veljensä Elakin kautta ketju kääntyy kohti nykypäivää ja Ephrusseja.
Ernak on syntynyt noin vuonna 440 ja hän on itsensä hunni Attilan poika. Attila tunnetaan julmuuden ja ahneuden perikuvana. Tämän mukaan minä olisin Attilan jälkeläinen. Kuka haluaa tunnustautua Hitlerin sukulaiseksi?
Elakin pojan nimi on kirjoitettu kirjaimin, joita minä en osaa käyttää. Pojan tyttären poika on merkitty vaatimattomasti näin: Khosrau I "The Just", Shah of Persia.
Tässä muita poimintoja paluumatkalta:
- Meiri "Mari" ben Hananiah haKohen al-Nahr peeked, Gaon of Sura
- Sassanid Princess Dara Izdadwar
- 2nd Sheshna haSpfer b'Pumbeditha bat Mar Rab Mishoi 'Sheshna' haSofer b'Pumbeditha
- Abū ʾl-ʿAlā Israel ben Shmuel haKohen haNagid, Gaon of Sura
- Rabbi Yehiel Hilel Gaon II
- Rabbi Elazar Loew
- Moses Samuel
- Henrietta Worms
Olemme siis Edmund de Waalin kanssa sukulaisia ja Attila on yhteinen esi-isämme.
Tästä tuli hauska päiväsatu.
Voisiko minunlaiseni supisuomalaisen kaukainen esi-isä olla hunnien kuningas Attila? Teoriassa se on mahdollista.
Sukututkimusten mukaan eräs esi-isäni Göran tuli Pohjanlahden toiselta puolelta ja hän kuului sellaisiin piireihin, joista on pidetty suvuista kirjaa jo ennen kirkonkirjoja. Paavo Lipponenkin on sanonut polveutuvansa Kaarle Suuresta.
Ruotsi oli aikoinaan personaaliunionissa Puolan kanssa ja siten ruotsalaisella vallasväellä on ollut yhteyksiä Puolaan. Kuningas Juhana III:n vaimo oli puolalainen Katarina Jagellonica. Eri maiden hovit kytkeytyivät toisiinsa avioliittojen kautta, varmaan myös Puolan ja Unkarin.
Tämä sukurakennelmani huojuu jo sen vuoksi, että Göranin vaimoksi on Genissä merkitty Märtä Lillienhöök, mutta hänen vaimonsa saattoi olla myös Beata Grelsintytär. Mahdollisesti molemmat, sillä onhan hän voinut jäädä leskeksi toisesta.
Mihin totuuteen kannattaisi tuudittautua?
tiistai 17. huhtikuuta 2018
Sanremo - Nizza
Kuvia Sanremon ja Nizzan väliltä
Menton
Monaco
Emme pysähtyneet Monacossa. Kuvat on otettu autosta.
Olen potenut jotakin monta päivää. Olen varmaan saanut jonkin kiertolaisen sisuksiini. Huonovointisuutta, väsymystä. Kuumetta ei varmaankaan ole. Kirjoittaminen on väkinäistä.
maanantai 16. huhtikuuta 2018
Näin pitää sanoa?
Pystymme viestimään keskenämme, koska käytämme sanoja, joiden merkityksen ymmärrämme ainakin suurin piirtein samoin. Käytämme toki muitakin keinoja.
Viestintää tehostaa se, että voimme muodostaa sanojen avulla lauseita.
Selviämme monista arkitilanteista hyvin rutinoitujen keskustelukaavojen avulla.
- Hei
- Hei
- Kuusikymmentäkolme euroa.
- Ole hyvä.
- Kiitos.
- Kuittia?
- Kyllä kiitos.
- Kiitos
- Hei
- Hei ja hyvää päivänjatkoa.
- Kiitos samoin.
Tuossa tutussa kassatilanteessa ei ole juuri sijaa luovuudelle, ainakaan jos on useita asiakkaita jonossa.
Tutut keskustelukaavat ovat toimivia ja turvallisia. Kun keskustelutilanne ei ole kovin muodollinen, kaavoihin tarttuu myös huumoria ja ironiaa.
- Miten menee?
- Siinähän tuo, niin kuin jäitä polttelisi.
Joistakin kaavoista saattaa tulla melkein pakonomaisia.
- Miten voit?
- Kremppaa pukkaa, mutta mieli on nuori.
- Menin sossuun ja juuri kun olin ovella, naapuri moikkasi toiselta puolelta katua.
- No oli vähän noloa.
- Joo, miksi aina käy näin.
- On se taas ilmoja pidellyt.
- No niin on, on se kauheaa.
- Miksi täällä aina sataa?
- Sanos muuta.
- Miten yrityksellänne menee?
- Oikein hyvin. Hyvä meininki. Entä teillä?
- Hienosti menee.
- Laitoitko hakemuksen?
- Joo, kävin jo haastattelussa.
- Miltä tilanne näyttää?
- Lupaavalta, mutta nyt täytyy koputtaa puuta.
Viestintää tehostaa se, että voimme muodostaa sanojen avulla lauseita.
Selviämme monista arkitilanteista hyvin rutinoitujen keskustelukaavojen avulla.
- Hei
- Hei
- Kuusikymmentäkolme euroa.
- Ole hyvä.
- Kiitos.
- Kuittia?
- Kyllä kiitos.
- Kiitos
- Hei
- Hei ja hyvää päivänjatkoa.
- Kiitos samoin.
Tuossa tutussa kassatilanteessa ei ole juuri sijaa luovuudelle, ainakaan jos on useita asiakkaita jonossa.
Tutut keskustelukaavat ovat toimivia ja turvallisia. Kun keskustelutilanne ei ole kovin muodollinen, kaavoihin tarttuu myös huumoria ja ironiaa.
- Miten menee?
- Siinähän tuo, niin kuin jäitä polttelisi.
Joistakin kaavoista saattaa tulla melkein pakonomaisia.
- Miten voit?
- Kremppaa pukkaa, mutta mieli on nuori.
- Menin sossuun ja juuri kun olin ovella, naapuri moikkasi toiselta puolelta katua.
- No oli vähän noloa.
- Joo, miksi aina käy näin.
- On se taas ilmoja pidellyt.
- No niin on, on se kauheaa.
- Miksi täällä aina sataa?
- Sanos muuta.
- Miten yrityksellänne menee?
- Oikein hyvin. Hyvä meininki. Entä teillä?
- Hienosti menee.
- Laitoitko hakemuksen?
- Joo, kävin jo haastattelussa.
- Miltä tilanne näyttää?
- Lupaavalta, mutta nyt täytyy koputtaa puuta.
perjantai 13. huhtikuuta 2018
Rakkautta ja kangastuksia
Kerron kuulemani rakkaustarinan, joka on elävästä elämästä ja ehkä hioutunut matkalla. Sota-aikana eräs mies oli jo siirretty ruumiskasaan. Joku ohikulkija oli huomannut hänen silmiensä liikkuvan. Hänet otettiin hoidettavaksi. Eräs häntä hoitava sairaanhoitaja tai lotta oli tuumannut, että tästä tulee minulle mies. Niin sitten kävikin.
Kun palasimme toissapäivänä vaimoni kanssa Helsingistä, kuuntelimme Luontoradiota. Yksi käsittelyyn noussut aihe oli kangastus. Ilmiön kerrottiin johtuvan siitä, että jostakin syystä ilman lämpötila poikkeaa huomattavasti maan pinnalla ja hieman ylempänä. Tämä saa valon taittumaan epätavallisesti.
Tällaisesta ilmiöstä on kyse, kun vastarannalta näkee jotakin, mikä ei sieltä tavallisesti näy. Toinen muoto on tutumpi. Kun lämpimän asfaltin päällä on lämmennyttä ilmaa ja sen yläpuolella kylmempää, autossa istuja voi nähdä tiellä lätäkköjä, vaikka sää on kuiva. Lätäköt ovat todellisuudessa heijastumaa sinisestä taivaasta.
Muistin evakkoisäni kertoneen Kannaksella näkemästään. Otin asian puheeksi, kun juttelin eilen isäni kanssa puhelimessa.
Isäni kotitila rajoittui Laatokkaan, jonka keskimääräinen leveys on sata kilometriä. Tavallisesti vastarantaa ei näkynyt, mutta sopivalla säällä sen saattoi nähdä. Valamon luostarisaari on ehkä 60-70 kilometrin päässä isän kotitanhuvista. Kun sää oli sopiva, saattoi kaukaisuudessa nähdä Valamon pääkirkon. Tämä ilmiö edellyttää, että vedenpinnan tuntumassa on kylmää ilmaa ja yläpuolella lämpimämpää.
Kajastus ei ole harhaa vaan oikea optinen ilmiö. Näkemänsä voi valokuvatakin.
Kun palasimme toissapäivänä vaimoni kanssa Helsingistä, kuuntelimme Luontoradiota. Yksi käsittelyyn noussut aihe oli kangastus. Ilmiön kerrottiin johtuvan siitä, että jostakin syystä ilman lämpötila poikkeaa huomattavasti maan pinnalla ja hieman ylempänä. Tämä saa valon taittumaan epätavallisesti.
Tällaisesta ilmiöstä on kyse, kun vastarannalta näkee jotakin, mikä ei sieltä tavallisesti näy. Toinen muoto on tutumpi. Kun lämpimän asfaltin päällä on lämmennyttä ilmaa ja sen yläpuolella kylmempää, autossa istuja voi nähdä tiellä lätäkköjä, vaikka sää on kuiva. Lätäköt ovat todellisuudessa heijastumaa sinisestä taivaasta.
Muistin evakkoisäni kertoneen Kannaksella näkemästään. Otin asian puheeksi, kun juttelin eilen isäni kanssa puhelimessa.
Isäni kotitila rajoittui Laatokkaan, jonka keskimääräinen leveys on sata kilometriä. Tavallisesti vastarantaa ei näkynyt, mutta sopivalla säällä sen saattoi nähdä. Valamon luostarisaari on ehkä 60-70 kilometrin päässä isän kotitanhuvista. Kun sää oli sopiva, saattoi kaukaisuudessa nähdä Valamon pääkirkon. Tämä ilmiö edellyttää, että vedenpinnan tuntumassa on kylmää ilmaa ja yläpuolella lämpimämpää.
Kajastus ei ole harhaa vaan oikea optinen ilmiö. Näkemänsä voi valokuvatakin.
torstai 12. huhtikuuta 2018
"Sukukokous"
Kävimme eilen vaimoni kanssa Helsingissä. Saara oli Helsingin kaupunginarkistossa ja minä entisen työnantajani järjestämässä eläkeläistapahtumassa.
Hyvän tien ansiosta Helsingin ja Turun väli on kutistunut. Kesti pari tuntia päästä Turusta Hakaniemeen. Kävimme lounaalla Ympyrätalon Rossossa, josta näyttää tulleen kantapaikkamme Helsingin suunnalla.
Minäkin ehdin tehdä pienen arkistovierailun ennen kuin ajoin Pasilaan. Kävin kysäisemässä paria asiaa Kansallisarkistossa Rauhankadulla. Aion yrittää penkoa lisää isoisääni liittyviä tietoja talvisodasta.
Oli todella mukavaa nähdä entisiä kollegoja. Suuret kiitokset HBC-SLK:n väelle tilaisuuden järjestämisestä ja muillekin osallistumisesta! Arvostan.
Sosiaaliset suhteet toimivat erilaisten verkostojen kautta. Näin tuoreena eläkeläisenä kannattaa muistaa vaalia näitä yhteyksiä. Entiset kollegat ovat vähän kuin sukulaisia. Olen tuntenut osan heistä vuodesta 1996 saakka, jonkun jopa vielä pidempään. Työkavereita on aikoinaan tavattu paljon useammin kuin sukulaisia.
Oli yllättävää kuinka samankaltaista minun ja useimpien muiden koulumme eläkeläisten elämä kuulostaa olevan.
Eilen julkaistiin Päivämiehen blogisivuilla viimeisin juttuni. Löydät sen täältä: Taideviikko Provencessa.
Hyvän tien ansiosta Helsingin ja Turun väli on kutistunut. Kesti pari tuntia päästä Turusta Hakaniemeen. Kävimme lounaalla Ympyrätalon Rossossa, josta näyttää tulleen kantapaikkamme Helsingin suunnalla.
Minäkin ehdin tehdä pienen arkistovierailun ennen kuin ajoin Pasilaan. Kävin kysäisemässä paria asiaa Kansallisarkistossa Rauhankadulla. Aion yrittää penkoa lisää isoisääni liittyviä tietoja talvisodasta.
Oli todella mukavaa nähdä entisiä kollegoja. Suuret kiitokset HBC-SLK:n väelle tilaisuuden järjestämisestä ja muillekin osallistumisesta! Arvostan.
Sosiaaliset suhteet toimivat erilaisten verkostojen kautta. Näin tuoreena eläkeläisenä kannattaa muistaa vaalia näitä yhteyksiä. Entiset kollegat ovat vähän kuin sukulaisia. Olen tuntenut osan heistä vuodesta 1996 saakka, jonkun jopa vielä pidempään. Työkavereita on aikoinaan tavattu paljon useammin kuin sukulaisia.
Oli yllättävää kuinka samankaltaista minun ja useimpien muiden koulumme eläkeläisten elämä kuulostaa olevan.
Eilen julkaistiin Päivämiehen blogisivuilla viimeisin juttuni. Löydät sen täältä: Taideviikko Provencessa.
keskiviikko 11. huhtikuuta 2018
Ihmisen hinta
Hesari kertoo tänään, että jokainen ihminen aiotaan hinnoitella ennen kuin sote-uudistus tulee voimaan. Tämä toimisi perusteena yksityisille yrityksille terveyskeskuksen pyörittämisestä maksettaville niin sanotuille kapitaatiokorvauksille.
Kuulostaa järkevältä ehkäistä yrityksiä valikoimasta vain terveimpiä ihmisiä asiakkaikseen.
Mutta että ihmiset hinnoiteltaisiin? Siitä tässä on kysymys, vaikka puhuttaisiin pisteytyksestä.
Minun hintani olisi syöpähistoriani vuoksi varmasti kauhistuttavan korkea. Olen jo nyt maksanut yhteiskunnalle paljon. Olen hyvin kiitollinen saamastani erinomaisesta hoidosta. Yksi hyvinvointiyhteyskunnan ideoista on kerätä verovaroja käytettäväksi kaikkien kansalaisten terveyshuoltoon ja hoitaa kaikki. Vakavasti sairastuva kansalainen ei joudu ahdinkoon, koska häntä laskutetaan lempeästi verrattuna toteutuviin kustannuksiin. Tällainen vakuutusperiaatten soveltaminen tuo turvaa kaikille.
Jos vakuutusideaa sovelletaan liiketaloudellisesti kirkasotsaisesti, maksut aseteetaan riskien mukaan. Jos riskit ovat korkeat, niin ovat hinnatkin.
Leukemiani voi äityä uudestaan tai voin saada hankalia käänteishyljintäoireita. Immuniteettini ei ole täysin palautunut, joten kai jokin pöpökin voi iskeä, ainakin teoriassa. Nämä riskit ovat minulla laskeneet, mutta eivät ole kadonneet. Ne laskettaisiin varmasti kapitaatiokorvaukseen.
No mutta tässähän on kysymys yhteiskunnan maksamista korvauksista, saatat ajatella.
Se on totta.
Mutta arveletko, että korkeita kustannuksia rakastetaan? Me kalliit tapaukset olisimme roskaväkeä, jotka kuormittavat yhteiskuntaa.
Melkein kuulen korvissani lauseen "Nyt on niin vaikeat ajat, että hyvinvointivaltion pelastamiseksi kapitaatiokustannuksia on aivan pakko leikata."
Uudistusta perustellaan sillä, että terveyskeskukset saadaan toimimaan paremmin, ja se onkin kannatettava tavoite. Erikoissairaanhoito toimiikin jo upeasti. Nyt sanotaan, että yksityiset lääkäriyhtiöt pääsevät vain terveyskeskusmaailmaan.
Oletko luottavainen? Minä en ole. Tämä myllytys ei ehkä ehdi koskea minua, mutta läheisiäni ja kovin monia muita se voi koskea.
Terveysalan kansainvälisillä jättiläisillä on varmasti varaa sijoittaa paljon rahaa erikoissairaanhoidon piiriin pääsemisen lobbaamiseen.
Maakuntahallintoa perustellaan alueellisella tasapainolla. Sekin on erinomainen tavoite. Vireyttä ja toimivuutta sekä maaseudulle että kaupunkeihin!
Vanhenevien aivojeni on kuitenkin vaikea ymmärtää, miten maakuntaparlamenteista aiheutuvat kustannukset katetaan.
Saatan synkistellä tietämättömyyttäni. Te paremmin asioista perillä olevat, voisitteko valaista minua? Kahteen syöpään kallista hoitoa saaneena minun on vaikea olla tuntematta syyllisyyttä, jos/kun ihmisiä aletaan hinnoitella.
On muuten hieman hyytävää, että samanaikaisesti keskustellaan eutanasian sallimisesta. Jollakin karmivalla tavalla intuitiossani tämä yhdistyy talousnäkökulman ylivoimaisuuteen politiikassa. toivottavasti murehdin turhaan.
Haluan kaikesta huolimatta terottaa itselleni, että hyvinkin voi käydä.
Kuulostaa järkevältä ehkäistä yrityksiä valikoimasta vain terveimpiä ihmisiä asiakkaikseen.
Mutta että ihmiset hinnoiteltaisiin? Siitä tässä on kysymys, vaikka puhuttaisiin pisteytyksestä.
Minun hintani olisi syöpähistoriani vuoksi varmasti kauhistuttavan korkea. Olen jo nyt maksanut yhteiskunnalle paljon. Olen hyvin kiitollinen saamastani erinomaisesta hoidosta. Yksi hyvinvointiyhteyskunnan ideoista on kerätä verovaroja käytettäväksi kaikkien kansalaisten terveyshuoltoon ja hoitaa kaikki. Vakavasti sairastuva kansalainen ei joudu ahdinkoon, koska häntä laskutetaan lempeästi verrattuna toteutuviin kustannuksiin. Tällainen vakuutusperiaatten soveltaminen tuo turvaa kaikille.
Jos vakuutusideaa sovelletaan liiketaloudellisesti kirkasotsaisesti, maksut aseteetaan riskien mukaan. Jos riskit ovat korkeat, niin ovat hinnatkin.
Leukemiani voi äityä uudestaan tai voin saada hankalia käänteishyljintäoireita. Immuniteettini ei ole täysin palautunut, joten kai jokin pöpökin voi iskeä, ainakin teoriassa. Nämä riskit ovat minulla laskeneet, mutta eivät ole kadonneet. Ne laskettaisiin varmasti kapitaatiokorvaukseen.
No mutta tässähän on kysymys yhteiskunnan maksamista korvauksista, saatat ajatella.
Se on totta.
Mutta arveletko, että korkeita kustannuksia rakastetaan? Me kalliit tapaukset olisimme roskaväkeä, jotka kuormittavat yhteiskuntaa.
Melkein kuulen korvissani lauseen "Nyt on niin vaikeat ajat, että hyvinvointivaltion pelastamiseksi kapitaatiokustannuksia on aivan pakko leikata."
Uudistusta perustellaan sillä, että terveyskeskukset saadaan toimimaan paremmin, ja se onkin kannatettava tavoite. Erikoissairaanhoito toimiikin jo upeasti. Nyt sanotaan, että yksityiset lääkäriyhtiöt pääsevät vain terveyskeskusmaailmaan.
Oletko luottavainen? Minä en ole. Tämä myllytys ei ehkä ehdi koskea minua, mutta läheisiäni ja kovin monia muita se voi koskea.
Terveysalan kansainvälisillä jättiläisillä on varmasti varaa sijoittaa paljon rahaa erikoissairaanhoidon piiriin pääsemisen lobbaamiseen.
Maakuntahallintoa perustellaan alueellisella tasapainolla. Sekin on erinomainen tavoite. Vireyttä ja toimivuutta sekä maaseudulle että kaupunkeihin!
Vanhenevien aivojeni on kuitenkin vaikea ymmärtää, miten maakuntaparlamenteista aiheutuvat kustannukset katetaan.
Saatan synkistellä tietämättömyyttäni. Te paremmin asioista perillä olevat, voisitteko valaista minua? Kahteen syöpään kallista hoitoa saaneena minun on vaikea olla tuntematta syyllisyyttä, jos/kun ihmisiä aletaan hinnoitella.
On muuten hieman hyytävää, että samanaikaisesti keskustellaan eutanasian sallimisesta. Jollakin karmivalla tavalla intuitiossani tämä yhdistyy talousnäkökulman ylivoimaisuuteen politiikassa. toivottavasti murehdin turhaan.
Haluan kaikesta huolimatta terottaa itselleni, että hyvinkin voi käydä.
tiistai 10. huhtikuuta 2018
Olen osittain kuollut - siis osittain elossa
Olen tyytyväinen, että minut on hyväksytty Syöpäjärjestöjen organisoimalle allogeenisen kantasolusiirron saaneiden sopeutumisvalmennukseen, joka toteutetaan verkossa. Saamme viikottain sarjan pieniä tehtäviä ja keskustelemme.
Syövän jälkeisen väsymyksen syitä on ilmeisesti tutkittu vähän. Onkin ymmärrettävää, että suurimmat tutkimuspanokset kohdistuvat syöpähoitojen kehittämiseen.
Saamani hoidot ovat olleet hyvin raskaita. Olen alkanut sisäistää sen, että niistä ei palata entiselleen. Minun osakseni näyttää langenneen syvä väsymys, mitä ilmeisemmin pysyvästi. Tunnen menettäneeni muutakin kuin voimavarojani. Totuuden ymmärtäminen tekee kipeää.
Tunnen että olen jo osittain kuollut. Minulla on kuitenkin onnea siinä, että minulla on hyvin vähän käänteishyljintäoireita. Ne voivat olla hyvin hankalia, jopa kohtalokkaita. Minulla on vain hyvin lievää oireilua ihossa. Sen kanssa on helppo tulla toimeen.
Olen kuitenkin vielä elossa. Kesäkuussa tulee kaksi vuotta siirteen saamisesta. Kun olen näin pitkälle päässyt, selviämismahdollisuuteni ovat huomattavasti parantuneet.
Me siirteen saaneet olemme kuin heimo. Emme kaikki tunne toisiamme henkilökohtaisesti, mutta kokemuksemme yhdistävät. Tutustuin aikoinaan erääseen henkilöön Kolmiosairaalan 7A-osastolla. Siitä on aikaa, kun näin hänet viimeksi - silloinkin vilaukselta. Hän vaikutti optimistiselta ja hyvinvoivalta. Kuulin toissapäivänä, että hän ei ole enää keskuudessamme. Rintamakumppani on poissa.
Facebookissa on allogeenisten ryhmä, jossa voimme jakaa kokemuksia ja tukea toisiamme. Yksi jäsen oli päättänyt tarkistaa, mitä eräälle toiselle kuuluu. Tämän seinälle oli ilmestynyt teksti In memoriam. Vetää hiljaiseksi, pienten lasten äiti. Uutiseen ei ole tullut kommentteja, vain surullista emoijia on napsauteltu.
Opettelen yhä elämään voimieni rajoissa. Jaksan ihmeen paljon, jos vain tartun toimeen. Nyt olen oppinut sen, että minun ei pidä kuitenkaan painaa kaasua pohjaan, kun keli tuntuu hyvältä. On vaikea tunnistaa rajoja. Kun matka sujuu, on hankala jarrutella. Innostusta voi kuitenkin seurata lama.
Pitää elää hissutellen eikä revitellen. On syytä välttää tiiviitä ja sitovia aikatauluja.
Minulle on käynyt toistaiseksi hyvin. Olen mieluummin osittain elossa kuin kokonaan kuollut, mutta miksi minä olen täällä, kun tuo nuori äiti on poissa? Näin on Jumala säätänyt. Mitä muuta tuohon osaisin sanoa?
Minä todella tarvitsen tämän kurssin. Se on jo nyt auttanut minua tunnistamaan oman tilanteeni realistisemmin.
Eräässä tehtäväksiannossa todetaan näin:
Väsymys liittyy kantasolusiirtoon käytännössä aina. Osalla väsymys voi väistyä melko nopeastikin, osalla väsymys jatkuu puolesta vuodesta vuoteen ja osalla se jatkuu vuosien ajan, eikä välttämättä väisty täysin koskaan. Yksi hankalimmista asioista on väsymyksen perimmäisen syyn löytäminen.
Väsymyksen taustalla voivat olla muun muassa fyysiset syyt, lääkitys, ongelmat syömisessä tai energian imeytymisessä, uniongelmat ja stressi sekä masennus. Kyse on usein myös useamman asian yhdistelmästä ja on vaikea tehdä väsymykselle mitään, jos sen aiheuttavat tekijät eivät ole tiedossa.
Syövän jälkeisen väsymyksen syitä on ilmeisesti tutkittu vähän. Onkin ymmärrettävää, että suurimmat tutkimuspanokset kohdistuvat syöpähoitojen kehittämiseen.
Saamani hoidot ovat olleet hyvin raskaita. Olen alkanut sisäistää sen, että niistä ei palata entiselleen. Minun osakseni näyttää langenneen syvä väsymys, mitä ilmeisemmin pysyvästi. Tunnen menettäneeni muutakin kuin voimavarojani. Totuuden ymmärtäminen tekee kipeää.
Tunnen että olen jo osittain kuollut. Minulla on kuitenkin onnea siinä, että minulla on hyvin vähän käänteishyljintäoireita. Ne voivat olla hyvin hankalia, jopa kohtalokkaita. Minulla on vain hyvin lievää oireilua ihossa. Sen kanssa on helppo tulla toimeen.
Olen kuitenkin vielä elossa. Kesäkuussa tulee kaksi vuotta siirteen saamisesta. Kun olen näin pitkälle päässyt, selviämismahdollisuuteni ovat huomattavasti parantuneet.
Me siirteen saaneet olemme kuin heimo. Emme kaikki tunne toisiamme henkilökohtaisesti, mutta kokemuksemme yhdistävät. Tutustuin aikoinaan erääseen henkilöön Kolmiosairaalan 7A-osastolla. Siitä on aikaa, kun näin hänet viimeksi - silloinkin vilaukselta. Hän vaikutti optimistiselta ja hyvinvoivalta. Kuulin toissapäivänä, että hän ei ole enää keskuudessamme. Rintamakumppani on poissa.
Facebookissa on allogeenisten ryhmä, jossa voimme jakaa kokemuksia ja tukea toisiamme. Yksi jäsen oli päättänyt tarkistaa, mitä eräälle toiselle kuuluu. Tämän seinälle oli ilmestynyt teksti In memoriam. Vetää hiljaiseksi, pienten lasten äiti. Uutiseen ei ole tullut kommentteja, vain surullista emoijia on napsauteltu.
Opettelen yhä elämään voimieni rajoissa. Jaksan ihmeen paljon, jos vain tartun toimeen. Nyt olen oppinut sen, että minun ei pidä kuitenkaan painaa kaasua pohjaan, kun keli tuntuu hyvältä. On vaikea tunnistaa rajoja. Kun matka sujuu, on hankala jarrutella. Innostusta voi kuitenkin seurata lama.
Pitää elää hissutellen eikä revitellen. On syytä välttää tiiviitä ja sitovia aikatauluja.
Minulle on käynyt toistaiseksi hyvin. Olen mieluummin osittain elossa kuin kokonaan kuollut, mutta miksi minä olen täällä, kun tuo nuori äiti on poissa? Näin on Jumala säätänyt. Mitä muuta tuohon osaisin sanoa?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)