Hyvät juhlavieraat. Tänä itsenäisyyspäivänä pohdin tässä puheessani suomalaisuuden olemusta. Mitä suomalaisuus tarkoittaa? Peilaan asioita hieman omaan sukuhistoriaani. Olen itse historian harrastaja, mutta onneksi vaimoni on kulttuurihistorioitsija. Hän on katsonut perääni, kun olen kirjoittanut tätä.
Aihetta voidaan tarkastella geenien, maantieteen, kielen ja identiteetin näkökulmista. Euroopan historian professori Laura Kolben mukaan kansan olemus syntyy kulttuurista, laista, uskonnosta ja tavoista, mutta ei geeneistä.
Hänen mukaansa suomalaisuus on kansallisaatteen nosteessa muotoutunut kansallinen identiteetti. Se on rakennettu samaan tapaan kuin muutkin kansalliset identiteetit Euroopassa. Keskeisin rakennusaines on historia, jota tehdään korostamalla joitakin tapahtumia. Suomessa ne ovat talvisota ja Kalevala, joka on tavallaan maamme esihistoria.
Kalevalan fiktiiviset runot saattavat olla peräisin parin kolmen vuosituhannen takaa, talvisodan alkamisesta on kulunut 80 vuotta. Jos hypätään Kalevalasta suoraan talvisotaan, jää paljon olennaista väliin.
Mistä tämä kaikki alkoi? Nykykäsityksen mukaan Suomenniemi on ollut asuttu jääkauden jälkeisestä ajasta lähtien eli noin 10.000 vuotta, siis jo paljon ennen Kalevalan aikoja.
Geenit
Suomalaiset ovat geeneiltään epätyypillinen eurooppalainen kansa. Meillä on samaa dna-ainesta jopa kiinalaisten kanssa. Silti näytämme eurooppalaisilta. Tämä selittynee sillä, että tulijoita on ollut idän lisäksi etelästä ja lännestä.
Kirjallisiin lähteisiin perustuvaa tietoa alkaa olla vasta toiselta vuosituhannelta. Dna-tutkimuksen perusteella tiedetään, että itä- ja länsisuomalaisten perimä eroaa toisistaan enemmän kuin saksalaisten ja englantilaisten, siis kahden omaperäisen kansakunnan.
Minun isäni on kotoisin Karjalankannakselta ja äitini Satakunnasta. Minussa yhdistyy suomalaisten itäinen ja läntinen perimä.
Maantiede
Suomen valtiolla on tarkat rajat. Suomalaisuus on kuitenkin valtiota vanhempi asia. Se ei noudattele tarkasti kulloisiakin rajoja. Tämä ilmenee siinäkin, että minun perimästäni puolet tulee nykyrajojen ulkopuolelta.
Noin vuonna 1000 Suomen alueella on asunut ehkä muutama kymmenen tuhatta asukasta, yhteensä ehkä saman verran kuin Kaarinassa tai Salossa nykyään. Heitä on kalmistolöytöjen perusteella asunut muutamana keskittymäna Varsinais-Suomessa, Näsijärven, Päijänteen ja Saimaan tienoilla sekä Laatokan luoteispuolella. Elämä oli kyläkeskeistä. Kylien ulkopuolella saattoi olla vaarallista liikkua. Löyhät heimot tekivät sotaretkiä toistensa alueille.
On vaikea ajatella, mitä suomalaisuus on ollut noina aikoina. Ei ollut mitään valtion kaltaista antamassa yleistä turvaa. Ihmiset eivät varmaankaan osanneet ajatella kuuluvansa johonkin kansakuntaan. Luultavasti samastuttiin omaan kylään tai perheeseen. Kylät olivat tiiviitä ennen isojakoa ja peltokaistaleet olivat niiden ympärillä. Asuttiin ahtaasti. Ujostella ei tarvinnut, koska illalla ja yöllä oli melkein aina pimeää. Teitä ei tässä valtakunnan osassa ollut kuin kymmenkunta, Suuri rantatie eli Kuninkaantie, Hämeen härkätie ja muutama muu. Teiden ulkopuolella kuljettiin vesitse ja hiihtämällä.
Ruotsin ja Novgorodin välisessä Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 raja vedettiin Karjalan Kannaksen halki Saimaan kautta Raahen tienoille. Osa suomalaisista jäi tuon rajan itäpuolelle.
Raja oli noihin aikoihin hyvin epämääräinen käsite. Sitä on sen jälkeen aseteltu milloin mihinkin. 1700-luvulla rajan eteläinen osa vedettiin Kymijokeen. Venäjän alaisuudessa olevia suomalaisalueita kutsuttiin sittemmin Vanhaksi Suomeksi ja se palautui osaksi ”Emä-Suomea”, kun Suomesta oli tullut Venäjään kuuluva autonomia.
Lappi kuului muuten ennen autonomian aikaa Västerbottenin lääniin. Suomea ja saamea siellä toki puhuttiin. Niitä puhuttiin myös Tornionjoen länsipuolella.
Kieli
Suomen kansalaisista suurin osa puhuu suomalais-ugrilaisten kielten ryhmään kuuluvaa suomea, kun taas valtaosa eurooppalaisista puhuu indoeurooppalaisia kieliä.
Kävin toissa syksynä ruotsinkielisillä keskustelutunneilla, joita veti suomenruotsalainen opettaja. Suuri osa osallistujista oli ulkomaalaisia. Eräässä tilanteessa tunsin ulkopuolisuutta, kun kävi ilmi, että opettajaa myöten merkittävä osa muista läsnä olleista puhui kotikielenään jotakin indoeurooppalaista kieltä, toisin kuin minä.
Kieli kuuluu varmasti identiteetin syvimpiin osiin. Minä en osaa millään muulla kielellä ilmaista itseäni yhtä hyvin kuin suomeksi. Kieli on melkein kotimaani.
On muistettava, että merkittävä osa suomalaisista puhuu äidinkielenään ruotsia. Minullakin, suomenkielisellä suomalaisella, on pikkuisen ahvenanmaalaisia ja ruotsalaisperäisiä juuria. Minua ei siis olisi ilman ruotsia puhuneita ihmisiä. Kielen merkitys on identiteetille suuri, mutta suomalainen identiteetti käsittääkseni yltää yli kielirajan. Suomenruotsalaisuudella on toki omat erityispiirteensä. Saamea ja muitakin kieliä täällä puhutaan, mutta ryhmät ovat pieniä.
Se, että maallamme on kaksi virallista kieltä, on erityistä. Tällainen on harvinaista Euroopassa.
Laki
1000-luvun lopussa alkanut laaja eurooppalainen ristiretkiliike suuntautui Pyhälle maalle, Espanjaan ja Baltiaan. Ruotsalaiset pystyivät Baltiaan suuntautuneen liikehdinnän ohessa liittämään nykyisen Suomen eteläisiä osia omaan hallintoonsa, mitä helpotti se, ettei täällä ollut yhtenäistä valtiota.
Ruotsikin tosin oli pitkään hyvin hajanainen ja epävakaa maa.
Ruotsiin liittyminen on todennäköisesti ollut suomalaisille siunaukseksi. Valtion osana oleminen on tuonut turvallisuutta ja järjestystä. Riitatapauksissa ei ole saanut tukeutua oman käden oikeuteen ja armeijaa on ylläpidetty muiden valtioiden hyökkäysten varalta. Näiden kehittyminen on toki vienyt aikansa. Voimme tietenkin spekuloida, millainen kehitys olisi ollut, jos ruotsalainen vaihe olisi jäänyt väliin, ja Suomesta olisi kehittynyt heti oma valtio. On mahdotonta tietää, miten pieni maa olisi menestynyt suurempien välissä.
Suomalaisten elämää kehysti ruotsalainen laki itsenäistymiseen asti. Autonomian aikana venäläiset antoivat vanhojen lakien olla voimassa. Ajateltiin, että näin toimien suomalaiset olisivat säyseämpiä alamaisia. Sortovuosien aikana tämä käytäntö alkoi horjua.
Ruotsissa ei ollut maaorjuutta kuten Keski-Euroopassa. Tältä osin suomalaiset talonpojat olivat varsin hyvässä asemassa. Maatilan isännyys tai emännyys oli hyvin tavoiteltu asema. Väestön kasvaessa 1700- ja 1800-luvuilla, torppariudesta tuli yksi elinkeino muiden joukkoon. Se oli päivätyövelvoitteineen aika ankara elämänmuoto.
Uskonto
Paitsi lain, myös uskonnon osalta Suomi on hyvin ruotsalainen maa. Ruotsalaisten tuoma katolinen kristinusko korvasi vähitellen suomalaisten pakanauskonnon. Suomi eli Itämaa omaksui Ruotsin osana myös luterilaisuuden. Meitäkin kutsutaan vanhoillislestadiolaisiksi ruotsalaisen papin mukaan. Itäistä vaikutusta edustaa Suomen ortodoksinen kirkko, joka on toinen kansankirkkomme ja jolla myös on lainsäädännöllinen asema.
Hallinto toimi pitkään suurelta osin kirkon kautta. Pitäjät ja seurakunnat toimivat toisiinsa sulautuneina. Uutiset kerrottiin sunnuntaisin saarnatuolista. Autonomian ajan alussa vannottiin jumalanpalvelusten yhteydessä uskollisuutta tsaarille.
Tavat ja kulttuuri
Historian saatossa meihin on juurtunut omanlaisemme elämäneetos. Arvostamme rehellisyyttä, vaatimattomuutta ja täsmällisyyttä. Nautimme luonnosta. Tämä ilmenee esimerkiksi kesämökkeilynä. Metsää tosin pelättiin ennen vanhaan. Luotamme toisiimme. Olemme hieman individualisteja. Suomeen tuleva ulkomaalainen saattaa kiinnittää huomiota siihen, että asiat toimivat Suomessa hyvin. Talot ovat tiiviitä, joten sisällä ei palella kuten monissa lämpimämmissä maissa. Vieraat jättävät kengät eteiseen.
Miesten ja naisten työt olivat ennen tarkoin määritellyt. Muistan kuinka mummoni totesi, kun vaihdoin vaippoja tms. että ”ukki ei olisi tuota tehnyt”.
Sauna ei ole suomalainen keksintö, mutta me suomalaiset olemme varmasti maailman ahkerimpia saunojia. Pääsiäisenä Suomessa syödään ulkomaalaisia kummastuttavaa mämmiä. Vieraille tarjoillaan täällä monenlaisia herkkuja, mutta niiden ottamista kursaillaan. Pöytään meneminen on hidasta. ”Ei minua varten tarvitse keittää kahvia.”
Arjen elämä lienee yleisesti ottaen ollut hyvin samanlaista Pohjanlahden kummallakin puolella.
Suomalaisuuden syntyminen
1800-luvulla Euroopassa voimistui ajatus kansallisvaltioista. Se on hallinnollinen yksikkö, jossa puhutaan yhtä kieltä ja jossa vallitsee yhtenäinen kulttuuri. Esimerkiksi Saksan valtio syntyi vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla.
Suomessa idea sai aluksi kannatusta enimmäkseen ruotsinkielisen eliitin keskuudessa. Elias Lönnroth keräsi vanhaa kansanrunoutta suurelta osin silloisten rajojen ulkopuolelta ja kokosi niistä kansallisen aarteemme Kalevalan. Suomi sai yhdellä iskulla suuren menneisyyden. Aleksis Kivi kirjoitti romaanin Seitsemän veljestä, joka tavallaan symboloi metsäläissuomalaisten sopeutumista yhteiskuntaan. Runeberg loi hävityssä sodassa taistelleessa fiktiivisessä Sven Tuuvasta myytin itsepäisestä suomalaisesta sotilaasta. Samantapaisia hakkaa päälle -sotilaita kuvasi Sakari Topelius Valskärin kertomuksissaan, jossa kerrotut fiktiiviset tapahtumat sijoittuvat 30-vuotiseen sotaan. Väinö Linna vahvistaa tavallaan samaa teemaa Tuntemattomassa sotilaassaan. Suomen yllättävä menestys 1900-luvun sodissa on tuonut todellisuuspohjaa käsitykselle. Kun vierailimme Saaran kanssa ensimmäistä kertaa Puolassa 1970-luvulla, eräs rouva kiitteli meille suomalaisten sotilaiden urhoollisuutta. Puolan kohtalo oli tunnetusti toisenlainen toisessa maailmansodassa.
Kansallisvaltioinnossa on tehty silmänkääntötemppu. Kärjistän nyt hieman, mutta olemme unohtaneet pitkän yhteisen historiamme ruotsalaisten kanssa ja korvanneet sen Kalevalalla. Suomalaiset ovat ruotsalaisina taistelleet 30-vuotisessa sodassa pitkin Keski-Eurooppaa, Kaarle XII:n mukana Narvassa, Pultavassa ja Norjan tuntureille ja niin edelleen. Emme kuitenkaan näe Ateneumissa maalauksia, joissa kuvataan näitä tapahtumia. Niiden sijaan näemme teoksia Kalevalan myyttisistä sankareista, jotka taitavat olla taruolentoja. Usein puhutaan Ruotsi-Suomesta, mutta sen nimistä valtiota ei ole koskaan ollut.
Selvä suomalainen identiteetti on kehittynyt vasta 1800-luvulta alkaen. Prosessi on ollut hieman suoraviivainen. Oikea suomen kieli kehitettiin länsimurteista. Rajat ovat muovautuneet vähitellen eri sopimuksissa. Ne eivät ole syntyneet kielirajoille. Niitä on tosin yritetty siirtää niille. Jostakin syystä niitä ei ole yritetty työntää Torniojoesta länteen alueille, joilla on perinteisesti puhuttu suomea.
Suomen lippu, Maamme-laulu, Sibeliuksen musiikki, Kalevala ja Gallen-Kallelan maalaukset ovat aika tuoreita symboleja. Millainen oli esimerkiksi 1700-luvun loppupuolella Satakunnassa tai Karjalankannaksella asuneen suomea puhuvan taviksen identiteetti? He eivät tienneet näistä symboleista mitään.
Itsenäistyminen ja 1920-luvulla alkanut koulunkäynnin pakollisuus ovat vaikuttaneet Suomeen valtavasti. Koululaitos laittoi kaikkien säätyjen lapset samoihin luokkatiloihin ja opetti heille, mitä kaikkea suomalaisuus sisältää. Kaikki tulivat tietoisiksi historiastamme ja kansallisista symboleistamme. Mieliin virittyi jotakin erityistä sisältävä suomalaisuus. Oma maata haluttiin puolustaa.
Kun etsin sopivaa isänmaallista laulua tämän puheeni yhteyteen, huomasin, että ne ovat aikansa lapsia. Suomi on kaunis, mutta köyhä. Elämä on raatamista, ja erityisesti isien uljaita tekoja arvostetaan. Laulut ovat syntyneet lujittamaan tuoreen valtion kansan yhtenäisyyttä. Maakuntalaulutkin ovat aika nuoria.
” On maamme köyhä, siksi jää”, ”… sinun puolesta elää ja kuolla, on halumme korkehin.”, ”… voi vainolaisen hurmehellä peittää maan.”, ”Terve urhojen maa …” , ”Korpees raivio, kultavainio, raatain luoda nyt meidän vuoro on. ”Nuorukaiselle kuolla kuuluu …” ja niin edelleen. Nyt luettuina nämä lainaukset kertovat, miten hyvin Suomi on menestynyt.
Kun minä synnyin vuonna 1954 Torniojoen lähettyvillä olevan talon kamariin, Suomi oli vasta 36-vuotias eli vuoden vanhempi kuin kuopuksemme nyt. Suomi on hämmästyttävän nuori maa. Vaimoni vanhemmat olivat syntyneet tsaarinaikana.
Summa summarum
Yhteenvetona voidaan todeta, ettei suomalaisuutta voida palauttaa johonkin alkuperäiseen geeniperimään eikä tiukasti rajattuun maantieteelliseen alueeseen. Suur-Suomi -unelmat on haudattu. Pääkieli on hyvin erityinen, mutta laillinen rakenne, uskonnollinen perintö sekä tavat ja kulttuuri ovat hyvin pohjoismaisia.
Itsenäisyyttämme on aikanaan koeteltu ankarasti ja sen edestä on annettu kallis uhri. Minunkin äitini isä kaatui talvisodassa. Olemme syvästi kiitollisia kaikille maatamme puolustaneille, ajattelemme lämmöllä kaikkia sota-ajan kokeneita ja maata sen jälkeen rakentaneita. Sotien jälkeen olemme saaneet nauttia vuosikymmenten mittaisesta rauhanajasta. Elintaso on noussut valtavasti. Suomi tunnetaan kehittyneenä ja onnellisena maana, jonka kansa on koulutettua ja kielitaitoista. Me uskovaiset olemme saaneet elää turvassa kahden kuoren sisällä, kristillisen kirkon ja kristillisen valtion. Tätä kuvastaa sekin, että tasavallan presidentti puolisoineen osallistui tänään itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen Helsingin tuomiokirkossa. Saamme olla syvästi kiitollisia tästä siunauksesta.
Suomalaisuus on kuitenkin kansallista, uskovaisuus monikansallista. Olemme ensisijaisesti uskovaisia. Isänmaa on kansallinen, jumalan valtakunta kansainvälinen. Viime vuosikymmeninä elävä usko on levinnyt moniin maihin. Omassa yhteiskunnassa on aina kehitettävää, mutta voimme tukea hyvän sanoman levittämistä ja jakaa hyvästämme myös niille, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin kuin meillä. Srk:lla on tilit sekä lähetystyöhön että humanitääriseen apuun uskovaisille ja monien järjestöjen kautta voimme auttaa muitakin.
Maailma tuntuu levottomalta ja on kaikenlaisia uhkakuvia. Niin on ollut ennenkin. Jumala on suonut meille kallisarvoisen isänmaan, joka pitää meistä huolta ja jonka hyväksi voimme ponnistella. Häneen voimme edelleen turvautua.
Siunattua itsenäisyyspäivää teille kaikille!
Pidin tämä puheen tänään Turun rauhanyhdistyksen itsenäisyyspäivän juhlassa. Väliotsikot vain tekstissä.
